Jo on aikoihin eletty, kun Kari Tapio on antanut laajan hastattelun Iltalehteen Kirkasta ja omasta sydänkohtauksestaan. Sydänstoppi tuli 10 VUOTTA (!) sitten. Nyt hän kertoo nähneensä pari viikkoa ennen kuolemaa Kirkan ja päivittelee Kirkan pömppövatsaa ja heikkoa kunto ja vihjaa sydänkohtauikseen. Miten Kari Tapio kehtaa "rahastaa" näin julkeasti Kirkan ruumiilla? Eikö olisi ollut viisaampaa olla vaiti. MInä en enää koskaan mene hänen keikoilleen, en osta Tapion levyjä, en diggaa "Olen suomalainen" -laulajaa. Jatkakaa ketjua Kirkan, suuren mestarin, fanit tätä kerjua, please, jotta rimanalitukset saadaan kuriin.
KARI TAPIO SIIVESTÄÄ!!!
26
3581
Vastaukset
- tiedä
En ole kyseistä artikkelia lukenut mutta sen sijaan satuin näkemään jutun Esko Salmisesta joka sai asiantuntevaa hoitoa ja ajattelin että olisipa Kirkakin lääkärillä käydessään päässyt perille vaivoistaan, sillä jokuhan häntä selvästi vaivasi kun oli huonovointinen ja lääkärissä taisi käydä useaankin otteeseen. Saattaisi olla vielä keskuudessamme.
Toisaalta jossittelua mutta mielestäni on hyvä että joku näistä asioista ja kokemuksistaan ääneen puhuu jotta vastaavista vaivoista kärsivät hoksaisivat ottaa asiat vakavasti ja hakeutua ja vaatia oikeaa hoitoa itselleen.- edelliseen
Tuossa vielä linkki Salmisen sairastumisesta: http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1316725
- ulkosuomalainen nainen
Onnittelut Esko Salmiselle, että hän löysi lääkärin joka välitti! Artikkelia lukiessani ajattelin ihan samoin kuin edellä kirkoittanut, jotta olisipa Kirkakin löytänyt lääkärin, joka olisi ihan oikeasti miettinyt, missä vika! Omakohtainen kokemukseni jonkun vuoden takaa: minua pompoteltiin lääkäriltä toiselle, jokainen heistä totesi EVVK ja antoi lähetteen eteenpäin, kunnes lääkäriksi osui vanha tuttuni ja asiakkaani, joka totesi heti, että nyt tämä tyttö pitää saada kuntoon. Olin hänen luonaan melkein tunnin, hän tutki ja haastatteli ja löysi vian ja lääkityksen!!!( Kiitos Antti!)Joten, jokaisessa suvussa pitäisi olla "talonpuolesta" lääkäri,pappi,asianajaja,pankinjohtaja...
- mietityttänyt
ulkosuomalainen nainen kirjoitti:

Kirkan ja Paulan kaupunkiloma Madridissa Kirkan kuolemaa edeltäneenä viikonloppuna.
Kaikkine rasituksineen se tuskin oli lääkärin "määräys". Ottikohan Kirka todesta lääkärin ohjeet, sillä uskoisin hänen olleen perillä Kirkan todellisesta terveydentilasta? - tunnollinenko?
mietityttänyt kirjoitti:
Kirkan ja Paulan kaupunkiloma Madridissa Kirkan kuolemaa edeltäneenä viikonloppuna.
Kaikkine rasituksineen se tuskin oli lääkärin "määräys". Ottikohan Kirka todesta lääkärin ohjeet, sillä uskoisin hänen olleen perillä Kirkan todellisesta terveydentilasta?Kirkasta sai kyllä kuvan että vaikka jotain olisi ollut pielessä tai ainakin mielessä niin julkisuuteen sen ei annettu näkyä. EItä ei ihan helpolla sanottu mihinkään suuntaan, paitsi sille pienelle omantunnon äänelle joka ehkä kehotti himeman löysäämään tahtia.
Se on paha vika liian tunnollisille ihmisille. Polttaa helposti itsensä loppuun ja voi ola että lääkärin mahdolliset varoitukset painettiin mielessä sivummalle kun oli kuitenkin niin paljon ohjelmaa tiedossa. Faneja ei oikein voinut "pettää" ja tanssiohjelmaankin oli tullut lupauduttua. - horoskoopiltaan neitsyt
tunnollinenko? kirjoitti:
Kirkasta sai kyllä kuvan että vaikka jotain olisi ollut pielessä tai ainakin mielessä niin julkisuuteen sen ei annettu näkyä. EItä ei ihan helpolla sanottu mihinkään suuntaan, paitsi sille pienelle omantunnon äänelle joka ehkä kehotti himeman löysäämään tahtia.
Se on paha vika liian tunnollisille ihmisille. Polttaa helposti itsensä loppuun ja voi ola että lääkärin mahdolliset varoitukset painettiin mielessä sivummalle kun oli kuitenkin niin paljon ohjelmaa tiedossa. Faneja ei oikein voinut "pettää" ja tanssiohjelmaankin oli tullut lupauduttua.Niin, Kirkahan oli horoskooppimerkiltään neitsyt, kuten minäkin. Tunnollinen, vastuuta ottava, asioista huolehtiva. Samoin kuin hän tomi Remun maininnan mukaan suvun liiderinä, niin myös minä meidän klaanissa.
Uskon kyllä siihen, että hän ehkä ylitti omat voimavaransa. Tähän myös minä olen sortunut..
Mutta annetaan miehen nyt levätä rauhassa, hän on sen kaikilla hienoilla meille jättämillään muistoilla ansainnut. - lääkärille hattua
ulkosuomalainen nainen kirjoitti:
Onnittelut Esko Salmiselle, että hän löysi lääkärin joka välitti! Artikkelia lukiessani ajattelin ihan samoin kuin edellä kirkoittanut, jotta olisipa Kirkakin löytänyt lääkärin, joka olisi ihan oikeasti miettinyt, missä vika! Omakohtainen kokemukseni jonkun vuoden takaa: minua pompoteltiin lääkäriltä toiselle, jokainen heistä totesi EVVK ja antoi lähetteen eteenpäin, kunnes lääkäriksi osui vanha tuttuni ja asiakkaani, joka totesi heti, että nyt tämä tyttö pitää saada kuntoon. Olin hänen luonaan melkein tunnin, hän tutki ja haastatteli ja löysi vian ja lääkityksen!!!( Kiitos Antti!)Joten, jokaisessa suvussa pitäisi olla "talonpuolesta" lääkäri,pappi,asianajaja,pankinjohtaja...
upeasti toimittu esko salmisen tapauksessa. kaulavaltimon ahtauma voidaan leikata ja näyttelijä on taas entisessä vedossa. mutta miksi kirka jätettiin heitteille, vaikka monim maallikkokin oli pannut merkille kirkan väsyneisyyden.
- Samaa mieltä
mietityttänyt kirjoitti:
Kirkan ja Paulan kaupunkiloma Madridissa Kirkan kuolemaa edeltäneenä viikonloppuna.
Kaikkine rasituksineen se tuskin oli lääkärin "määräys". Ottikohan Kirka todesta lääkärin ohjeet, sillä uskoisin hänen olleen perillä Kirkan todellisesta terveydentilasta?Kirjoitin tästä asiasta tänne samalle palstalle silloin Kirkan kuoleman jälkeen. Mielipiteelläni oli negatiivinen vastaanotto vaikka olin juuri sitä mieltä että väsyneen sairaan olisi pitänyt saada levähtää. Miksi ihmeessä piti päästä tuommoiselle lomalle kun jo lentäminen on rasitus.
- Ei tarvi siivestää..ä
lääkärille hattua kirjoitti:
upeasti toimittu esko salmisen tapauksessa. kaulavaltimon ahtauma voidaan leikata ja näyttelijä on taas entisessä vedossa. mutta miksi kirka jätettiin heitteille, vaikka monim maallikkokin oli pannut merkille kirkan väsyneisyyden.
Kyllähän Kari Tapio on sellaisessa asemassa suomen musiikkibisneksessä, ettei hänen tarvi siivestellä (ei ole mikään Danny 2:nen). Kyllähän ne toimittajat tekee ne jutut ja repii ne otsikot vaikka mistä. Eikä KT varmastikaan ole ottanu lehteen yhteyttä jutun tekemistä varten. Kyllähän ne lehdessä tietää mikä otsikko näinä päivinä myy!
Mielummin luen juttujaa 10v takaa, kuin sen Espoolainen horatsun tilityksiä! Parempi näin. - vaakalainen
horoskoopiltaan neitsyt kirjoitti:
Niin, Kirkahan oli horoskooppimerkiltään neitsyt, kuten minäkin. Tunnollinen, vastuuta ottava, asioista huolehtiva. Samoin kuin hän tomi Remun maininnan mukaan suvun liiderinä, niin myös minä meidän klaanissa.
Uskon kyllä siihen, että hän ehkä ylitti omat voimavaransa. Tähän myös minä olen sortunut..
Mutta annetaan miehen nyt levätä rauhassa, hän on sen kaikilla hienoilla meille jättämillään muistoilla ansainnut.et taida tietää mitään horoskoopeista.kirka oli vaaka kuin vaaka.
- sillee kuuluu
mietityttänyt kirjoitti:
Kirkan ja Paulan kaupunkiloma Madridissa Kirkan kuolemaa edeltäneenä viikonloppuna.
Kaikkine rasituksineen se tuskin oli lääkärin "määräys". Ottikohan Kirka todesta lääkärin ohjeet, sillä uskoisin hänen olleen perillä Kirkan todellisesta terveydentilasta?siellä syrjäisessä suomen kolkassa helsingforssissan ollaan ihan sekaisin. Emme ymmärrä täällä napapiirillä, miksi te haluatte repiä kirkan kuolemasta kauhisrtuttavia tarinoita. kuoliko se ripuliin, omaan oksennukseensa, sydäriin, aivoinfraktiin, uniapneen vai mihin helvettiin. antakaa nyt omaisten kertoa kun ruumiinavauspöytäkirja valmistuu. ja antakaa perrhana kirkan levätä rauhassa.
- varmasti
vaakalainen kirjoitti:
et taida tietää mitään horoskoopeista.kirka oli vaaka kuin vaaka.
Neitsyen merkki päätyy 23.9. ja Kirka oli syntynyt 22.9.
- kiitti vaan
varmasti kirjoitti:
Neitsyen merkki päätyy 23.9. ja Kirka oli syntynyt 22.9.
kirka ei varmastikaaan ollut neitsyt. mutta moni oli neitsyt tavatessaan ihateensa....
- tarkennus
kiitti vaan kirjoitti:
kirka ei varmastikaaan ollut neitsyt. mutta moni oli neitsyt tavatessaan ihateensa....
Joissain rajauksissa neitsyt, siis horoskooppinmerkkien mukaan on 22.9. ja joissain 23.9. Mutta vielä siihen alkuperäiseen väitteseen, että olisi vaaka, hän on siinä rajalla. Mutta joka tapauksessa horoskooppimerkki on neitsyt. Valitettavasti tuohon nimikkeeseen liittyy myös muita sävyjä, joita helposti ryhdytään käyttämään väärin. Joka tapauksessa hänen julkisuuskuvansa oli neitsyt -merkille hyvin tyypillinen.
Enpä tiedä, mitä merkkiä itse edustat, mutta kotikasvatus on tainut jäädä aika alhaiselle tasolle... Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja anna rauha vainajalle. Kun omat vanhempasi kuolevat tai itse lähdet tästä elämästä, miten haluat, että teitä kommentoidaan..? - Kirka jo
sillee kuuluu kirjoitti:
siellä syrjäisessä suomen kolkassa helsingforssissan ollaan ihan sekaisin. Emme ymmärrä täällä napapiirillä, miksi te haluatte repiä kirkan kuolemasta kauhisrtuttavia tarinoita. kuoliko se ripuliin, omaan oksennukseensa, sydäriin, aivoinfraktiin, uniapneen vai mihin helvettiin. antakaa nyt omaisten kertoa kun ruumiinavauspöytäkirja valmistuu. ja antakaa perrhana kirkan levätä rauhassa.
on ansaitsemassaan haudan levossa, eikä Hänen rauhaansa enää mitkään tämän maailman kirjoitukset voi häiritä.
Tietysti toivoisin jälkeenjääneiden hänestä välittäneiden omaisten ja ystävien vuoksi hienotunteisuutta ja tyyliä näissä kirjoitteluissa ja haastattelulausunnoissa.
- tiilikainen
Niin tekee ,jossakin lehdessä hän mainostaa,kuinka Kirka nimesi hänet Kantrin heimopäälliköksi.No eipä ole ennenkään tullut ostettua herran levyjä.
- selkään
kari tapiolla ei ole siipiä selässään. siksi hän ei voi myöskään kirkaa siivestää. näin on näreet myös yli synkän virran, kun hetki lyö ja lkeijaillaan ei enää hengaillaan.
- Huh,huh
se oli Ilta-Lehti joka toi esiin Karin 10v. vanhan jutun.Näkihän sen jo,kun lööpit luki.Lehti sai monta ostajaa,kun ensihätään luuli,että tuo sudänkohtaus oli tapahtunut nyt.Ihan lehden taktiikka.Se on lehti,kun rahastaa.Karilla on kyllä varaa sanoa Kirkasta totuuden,jonka varmaan tietää.Ei vaikuta yhtään,jos yksi tyhmä jättää käymästä keikoilta,tai ei osta hänen levyjään.Ihan sama.Menen muuten maaliskuussa kuuntelemaan Kari Tapiota.Tulispa pian se päivä.
- mutta totta
Iltapäivälehdillä on kova myyntitaistelu ja lööpit ratkaisevat, kumpi lehdistä valitaan. Tyylitöntä ja harhaanjohtavaa lööppijournalismia Iltalehdeltä. Ei niitä moni siinä marketin kassajonossa ehdi analysoida, että oliko tuore vai vuosien takainen sydäri. Kaikella mahdollisella rahastetaan, vrt. viime päivien ja erityisesti tulevien päivien Kuroskohu. Just wate and see... Vaikka tekstarit suurelta osin poistettiin, koko suhde tullaan repimään atomeiksi molemmissa lehdissä. Ja kauppa käy.
- tosi tyhmästi
kartsa tappari tunsi kirillin kuin kalavedet. hän ei olisi varmasti toivonut, että kaveri olisi jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
- ei siivestäjä
kari tapion eio tarvinne siivestää kettään. ei ees kirkaa.
- Hoitaja
Kari Tapiolla on tosiaan sellainen asema Suomen musiikkibisneksessä,ettei Karin tarvitse siivestää ketään!
- tiilikainen
Hoitaja kirjoitti:
Kari Tapiolla on tosiaan sellainen asema Suomen musiikkibisneksessä,ettei Karin tarvitse siivestää ketään!
Vielä jos oppisi laulamaan.
- hänen öykkäröintinsä nähnyt
tiilikainen kirjoitti:
Vielä jos oppisi laulamaan.
Kumma kun joku iskelmälaulaja tehdään puolijumalaksi josta ei saa sanoa mitään pahaa.Väsyttää jo tämä Kirkankin ylistys.
- pettänyt
Kalamies Kari Tapion sydän 9on pettänyt Iltalehden laajan haastattelun mukaan. Mikä hän on siis osoittamaan sormellaan vainajia ja varsinkin Kirkaa. Hänellä ei kyllä ole minkäänlaista sananvaltaa tässä kysymyksessä.Jos joku on eri mieltä vastatkoon .Minä tulen silloin varmasti kertomaan lisää yksityiskohtia...
- sienestää
suomen eltonjohn ei siivestää vaan sienestää ja fisustaa. kaikki mkuunlainen höpinöä ja juupina pitää jättää kansanedustajille.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868