Jokaiselta veneilijältä löytyy varmasti "hauskoja" tarinoita veneilyharrastuksensa alkutaipaleilta (paitsi BB:ltä, tiedättehän...). Kommelluksia, jotka tapahtumahetkellä eivät tuntuneet niinkään hauskoilta, kuin nyt vuosien jälkeenpäin muisteltuina.
Niitä voisi kirjata tänne malliksi ja opiksi meille muille veneilijöille.
Aloitan itse kertomalla tarinan siitä, kun 80-luvun alussa ensimmäisellä, puisella tuulilasiveneelläni, jossa oli 33 hv Evinrude, lähdin Stadin Kulosaaresta tarkoituksena kiertää Degerön kanavan ja Santahaminan sillan kautta pikku lenkki. Bensaa oli vähän, mutta en käynyt Pyysaaren bensiksellä, vaan ajattelin tankata vasta Santahaminasta sillan kupeesta. Älkää kysykö miksi...
Arvioin bensan kulutuksen reippaasti väärin. Lisäksi kun jotenkin vain kävi niin, että en mennytkään Santahaminaan vaan "jouduin" Villingin eteläpuolelle, josta siten köröttelin kohden Santista, kun yhtäkkiä bensa loppui. Merikortti toki oli mukana ja jonkin verran myös kokemusta sen seuraamisesta, mutta ei näköjään tarpeeksi, kun eksyin näinkin lähellä kotisatamaa!
Onneksi keli oli tyyni ja paikalle osui sattumalta merivartioston vene, josta kippari kertoi vievänsä ensin kyydissä olleet maihin, meillä kun ei näyttänyt olevan muuta hätää kuin polttoaineen loppuminen. Kyytiläisillä oli muutama kamera ja niitä käyttivätkin. Jostain kumman syystä en saanut naamalleni kummoistakaan hymyä...
Hetken kuluttua merivartioston paatti tuli takaisin ja otti meidät hinaukseen hinaten meidät Suomenlinnaan. Sain valtion bensaa 5 litraa ja kehoituksen mennä suorinta tietä Kaisaniemeen tankille.
Otin köydet irti ja rupesin nykimään konetta. Huomasin pian olevani lahdelman vastarannalla kone edelleen mykkänä! Merivartioston jäbät tulivat ja hinasivat minut uudelleen laituriin ja kehottivat pistämään koneen aina ensin käyntiin ja sitten vasta irrottamaan köydet. Oiva neuvo, mutta mistäs sitä aloittelija... Hieman tietty nolotti moisen tilanteen aiheuttaminen, mutta opiksi tuli otettua!
Toivottelin hyvät kesät ja lähdin Kaisaniemeen hakemaan lisää bensaa.
Niitä voisi kirjata tänne malliksi ja opiksi meille muille veneilijöille.
Aloitan itse kertomalla tarinan siitä, kun 80-luvun alussa ensimmäisellä, puisella tuulilasiveneelläni, jossa oli 33 hv Evinrude, lähdin Stadin Kulosaaresta tarkoituksena kiertää Degerön kanavan ja Santahaminan sillan kautta pikku lenkki. Bensaa oli vähän, mutta en käynyt Pyysaaren bensiksellä, vaan ajattelin tankata vasta Santahaminasta sillan kupeesta. Älkää kysykö miksi...
Arvioin bensan kulutuksen reippaasti väärin. Lisäksi kun jotenkin vain kävi niin, että en mennytkään Santahaminaan vaan "jouduin" Villingin eteläpuolelle, josta siten köröttelin kohden Santista, kun yhtäkkiä bensa loppui. Merikortti toki oli mukana ja jonkin verran myös kokemusta sen seuraamisesta, mutta ei näköjään tarpeeksi, kun eksyin näinkin lähellä kotisatamaa!
Onneksi keli oli tyyni ja paikalle osui sattumalta merivartioston vene, josta kippari kertoi vievänsä ensin kyydissä olleet maihin, meillä kun ei näyttänyt olevan muuta hätää kuin polttoaineen loppuminen. Kyytiläisillä oli muutama kamera ja niitä käyttivätkin. Jostain kumman syystä en saanut naamalleni kummoistakaan hymyä...
Hetken kuluttua merivartioston paatti tuli takaisin ja otti meidät hinaukseen hinaten meidät Suomenlinnaan. Sain valtion bensaa 5 litraa ja kehoituksen mennä suorinta tietä Kaisaniemeen tankille.
Otin köydet irti ja rupesin nykimään konetta. Huomasin pian olevani lahdelman vastarannalla kone edelleen mykkänä! Merivartioston jäbät tulivat ja hinasivat minut uudelleen laituriin ja kehottivat pistämään koneen aina ensin käyntiin ja sitten vasta irrottamaan köydet. Oiva neuvo, mutta mistäs sitä aloittelija... Hieman tietty nolotti moisen tilanteen aiheuttaminen, mutta opiksi tuli otettua!
Toivottelin hyvät kesät ja lähdin Kaisaniemeen hakemaan lisää bensaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikki alkoi siitä kun rakentelin betonivenettä äitini takapihala(mikä on vieläkin kesken)olin veneen pilssissä kun päätin etsiä itsestäni erogeenisiä alueita,aikani siinä itselläni leikkien huomasin että tulipas nälkä ja päätin valmistaa veneen spriikeittimellä lempiruokaani:tolikuumalla valurautapannulla valmistettua HK:n blöötä ja juomana mikäs muukaan kuin sorbus merkkinen punavini oikeaoppisesti äyskäristä nautittuna,no siitä pannusta tuli vähän liiankin kuuma ja vene syttyi palamaan sieltä penteristä ja minä poltin myös peppu karvani,kaiken kukkuraksi jäin kiinni varastetusta betonimyllystä,kyllä hävetti,mutta mitäs näistä,projekti etenee vauhdilla,veteen v.2010 marihaminasa nähdään sit.
Bensis oli Kaivopuistossa, eikä Kaisaniemessä... sorry!
Kesä 1994, ensimmäinen kesä pidempiin retkiin soveltuvalla kajuuttaveneellä (silloin vielä Fodimar). Pieni polttoainetankki, 70-80 litran luokkaa. Tankkaus Porkkalassa, pistoolin kahvassa avulias myymälänhoitaja itse. Kansiyhteestä tankkiin johtavassa letkussa oli pitkä vaakasuora osuus, jossa löpö pääsi vaahtoamaan. Rinnalla vaakasuorana kulkevassa tankin ilmausletkussakin taisi olla löpöä; niinpä tankin luultiin tulleen täyteen ennen aikojaan. Polttoainemittarin näyttö sitä sun tätä. Ja niin tankki saatiin ajettua tyhjäksi jo ennen Hankoa. Väylän sivuun ankkuriin, pienet jerrykannusulkeiset ja koneen ruiskutusjärjestelmän ilmaus. Onneksi ei oltu ulapalla pahassa kelissä! Tankkaamiseen oli opeteltava uudet temput, joissa tuo letkujen hankaluuksia tuottava vaakasuora osuus jotenkin huomioitiin.
Paluumatkalla Turusta ja Nauvosta Helsinkiin yövyttiin Borstön vierassataman laiturissa. Vaimo piti lonksuvaa levyankkuria liian raskaana hallittavakseen, niinpä minun piti komentaa hänet ruoriin ja mennä itse laskemaan ankkuri. Merivaihteen hallintaa vain en ollut opettanut etukäteen eikä tuo opettelu onnistunut äkikseltään. Köysi potkurin ympärille oli luonnollinen tulos! Laiturilla riitti varmaan hupia.
Onneksi meillä oli mukana pikkuvene. Kun keula oli saatu laituriin, vein pienemmän naara-ankkurin jollalla paikoilleen. Seuraavana aamuna laiturin kyljessä oli tyhjää niin paljon, että sain veneen kylkikiinnitykseen, perä maalle päin. Kesäkuinen vesi oli melko vilpoista, mutta sinne vain oli painuttava simmareissa sekaan irrottelemaan köysi potkurin ympäriltä. Jotenkin olen onnistunut tuon kokemuksen jälkeen välttämään vastaavan tilanteen!
Kesä 1994, ensimmäinen kesä pidempiin retkiin soveltuvalla kajuuttaveneellä (silloin vielä Fodimar). Pieni polttoainetankki, 70-80 litran luokkaa. Tankkaus Porkkalassa, pistoolin kahvassa avulias myymälänhoitaja itse. Kansiyhteestä tankkiin johtavassa letkussa oli pitkä vaakasuora osuus, jossa löpö pääsi vaahtoamaan. Rinnalla vaakasuorana kulkevassa tankin ilmausletkussakin taisi olla löpöä; niinpä tankin luultiin tulleen täyteen ennen aikojaan. Polttoainemittarin näyttö sitä sun tätä. Ja niin tankki saatiin ajettua tyhjäksi jo ennen Hankoa. Väylän sivuun ankkuriin, pienet jerrykannusulkeiset ja koneen ruiskutusjärjestelmän ilmaus. Onneksi ei oltu ulapalla pahassa kelissä! Tankkaamiseen oli opeteltava uudet temput, joissa tuo letkujen hankaluuksia tuottava vaakasuora osuus jotenkin huomioitiin.
Paluumatkalla Turusta ja Nauvosta Helsinkiin yövyttiin Borstön vierassataman laiturissa. Vaimo piti lonksuvaa levyankkuria liian raskaana hallittavakseen, niinpä minun piti komentaa hänet ruoriin ja mennä itse laskemaan ankkuri. Merivaihteen hallintaa vain en ollut opettanut etukäteen eikä tuo opettelu onnistunut äkikseltään. Köysi potkurin ympärille oli luonnollinen tulos! Laiturilla riitti varmaan hupia.
Onneksi meillä oli mukana pikkuvene. Kun keula oli saatu laituriin, vein pienemmän naara-ankkurin jollalla paikoilleen. Seuraavana aamuna laiturin kyljessä oli tyhjää niin paljon, että sain veneen kylkikiinnitykseen, perä maalle päin. Kesäkuinen vesi oli melko vilpoista, mutta sinne vain oli painuttava simmareissa sekaan irrottelemaan köysi potkurin ympäriltä. Jotenkin olen onnistunut tuon kokemuksen jälkeen välttämään vastaavan tilanteen!
Kerran mastoa laskiessa sattui aika huvittava tapaus.
Pursiseurani mastonosturille oli melkoinen jono, joten kaikki jonottavat autttoivat aina nosturivuorossa olevaa. No sitten tuli meikäläisen vuoro. Maston lasku sujui rivakasti ystävällisten pursiseuralaisten ansiosta. Masto laskettiin kannella olleelle itserakennetulle telineelle. Joku avustajista epäili ääneen telineen kestävyyttä. No, irroitin köydet ja lähdin ajamaan pois nosturin alta. Muutaman metrin ajon jälkeen joku huusi, että nyt se kaatuu. Ja kaatuihan se. Onneksi saimme miehistön kanssa sen verran käsiä ja olkapäitä väliin, että pahemmalta rysäykselytä vältyttiin.
Hetken sähläyksen jälkeen telineen kaatumisen syy selvisi: syy ei ollut telineen tukevuudessa, vaan siinä, että olimme unohtaneet maston kiinni nosturiin!
Oli siinä naurussa pitelemistä. Vaikka hommaa oli seuraamassa ainakin kymmenen ihmistä, niin kukaan ei huomannut/katsonut aiheelliseksi ilmoittaa, että vene oli kiinni nosturissa.
Mulla tuli mieleen, kun lähdettiin kerran Aspöstä sumussa liikkeelle kovalla kiireellä ja ankkuri unohtui uimatasolle. Vene oli liukuva, ajettin matkavauhtia ja ihmeteltiin miksi meno on vähän nykivää ? Kun tultiin perille huomasin, että ankkuri oli pudonnut lähtiessa mereen ja näin aurattiin pohjaa kovalla vauhdilla.. ankkuri oli liinan päässä ja onni onnettomuudessa oli, ettei se ottanut kiinni mihinkään kivenkoloon.
80-luvun puolella oltiin saatu pienellä partiolaisporukalla isän Hai-vene lainaan ja ajeltiin sillä Näsijärveä pitkin Kuruun. Poispäin lähdettiin aurinkoisessa, mutta puuskaisessa säässä. Siinä missä Kuruun vievä lahti alkaa levetä, vähän Paappasenniemestä länteen, tuli yhdelle porukasta kova paskahätä. No tiedätte Hain, isompien tarpeiden tekeminen veneessä onnistuu parhaimmillaankin vain jollain ämpärivirityksellä. Ohitettiin juuri saarta, jossa näkyi olevan kesämökki eikä venettä laiturissa, joten ajateltiin josko saisimme kainosti lainata p-huusia. Jätettäisiin vaikka lappu jossa kiitettäisiin ja pyydettäisiin anteeksi tunkeilua.
Olin pinnan varressa ja aloin kurvata kohti laituria huudellen samalla pojille, että laskisivat purjeet. Juuri samalla hetkellä tuli tuulenpuuska, joka puski meille aika tavalla ylimääräistä vauhtia. Ja eikös vaan tottumattomat kansimiehet samalla vitkastelleet sen viisi sekuntia liikaa ennen kuin purjeet kahahtivat kannelle. Vauhtia oli toivottomasti liikaa, tilaa ei yhtään, tuntematon ranta, jossa nopea vilkaisu sivuille antoi viitteitä kivistä. Vaihtoehtoina joko ajaminen laituriin liian suurella nopeudella tai yritys kääntää vene pienessä tilassa ympäri, jolloin parhaassakin tapauksessa oltaisiin tuuliajolla tuntemattomassa, matalassa rannassa ja pahimmassa tapauksessa rysäytettäisiin voimalla kiveen.
Valitsin vaihtoehdon 1 ja huusin kansimiehille jotain että eivät ainakaan laittaisi jalkaa väliin rusentumaan. Laituri oli puinen ja kelluvaa mallia, ja siinä oli päässä puiset uimaportaat. Haissa on pitkä, suippo keula, joka oli pakko ohjata uimaportaiden kohdalta laiturille. Veneen pari-kolme ensimmäistä metriä nousivat laiturille, kunnes laiturin ylöspäin kampeava vaikutus ja uimaportaiden yläpään puristus veneen kylkiin pysäyttivät vauhdin. Olisi siinä ollut ihmettelemistä mökin omistajalla, kun purjevene meinaa tunkea melkein saunan portaille asti.
Uhkaavan näköisestä tilanteesta selvittiin ilman muita näkyviä vaurioita kuin veneen keulan raudoitusten jättämät hankaumat ensimmäisessä laiturilaudassa ja pari hankautumaa kyljen maalissa. Se paskahätäinen kaverikin (terveisiä vaan Kari H:lle) pääsi huusiin asti. Lappua emme kuitenkaan kehdanneet jättää, mistä nöyrin anteeksipyyntöni näin jälkikäteen mökin omistajalle. Opiksi ja ojennukseksi saimme tietysti sen, että "hätätilanteessakin" pitäisi aina jättää riittävästi ohjailuvaraa ja tehdä rantautumiset mieluiten moottorilla.
Hätäilijä kertoi auranneensa ankkurilla. Saman tempun tein itse joskus 70 luvulla lähtiessäni kiireessä hakemaan vanhempiani veneellä. Onneksi ei löytynyt riittävän kokoista kiveä joka olisi repäissyt kiinnityshelan irti.
Itselle ei naapureita huvittavia kommelluksia ole onneksi sattunut, mutta kerrottakoon nyt nähty ja kuultu tapahtuma Seurasaaren kokoilta juhannuksena Helsingistä. Vuosi lienee jotain -85, olimme parkissa pääkokon lähellä kun veneiden välistä pujotteli uusi hardtoppari. Päästyään mieleiseen paikkaan kaivoi kippari ankkurin jonka mulautti mereen. Jonkin ajan kuluttua rupesi veneestä kuulumaan ihmetteleviä ääniä jossa todettiin veneen edelleen liikkuvan. Ympärillä olevat kiinnittivät enemmän huomiota tässä vaiheessa veneeseen kuin kokkoihin. Kuuluva keskustelu päättyi sanoihin "No, onhan meillä toinen ankkuri". Sitä ensimmäistä kun ei ollut sidottu kiinni veneeseen.
Hevossalmi, kauan sitten, siinä sillan alla, samassa paikassa missä kuultiin joskus jonkun moottorikipparin huutavan purjehtijalle että
'miksi te kiemurta, miksi te ei aja suoraan'..
Minulla länsituuli, Sipoosta Krunikalle, ei moottoria. Silta auki, ja just makeimmassa paikassa vauhti loppu, keula etelään, paatti poikittain. Tuli avulias, joka otti köydenpään multa sittloorasta ja pysähtymättä jatkoi matkaa. Minä pidin takapuolella isopuomia keskellä, pinna mahaa vasten ohj.tarkoituksessa, gastille huutelin keulkannelle että pitäisi fokkaa keskilaivassa..
Niin vain tultiin pätkä perä edellä vaikka jotenkin paikkoja kivisti vähän aikaa.
Tässä muutama vuosi takaperin olin ajamassa degerön kanavaan ja edelläni ajoi Maria tai joku muu vastaava iso vesibussi. Kaikki meni hyvin kunnes vesibussi yllättäen hidasti, minä kiskaisin äkkiä pakin päälle, mutta ei auttanut törmäsin vauhdilla vesibussin perään, sitten vene käänty poikittain ja tukki koko kanavan vartiksi. Ihmiset vilkuttivat sillalta ja hymyilivät kun minä koitin irrotella venettä kanavan laidoista. Kannattaa muutenkin välttää vesibussin perälaineissa ajamista kanavaan, ne voi olla yllättäviä. Vuosien mittaan köydet ovat menneet potkuriin lukemattomia kertoja, niistä ei vitsi edes enempää mainita. Samoin bensa on loppunut niin monta kertaa kesken että ei niistäkään enempää.
Kerran tankatessamme pyysaaressa meille tankattiin mitään kysymättä dieseliä vaikka veneessä on bensakone...
Kerran ankkuri ei irronnut millään pohjasta vaikka kuinka nyki ja veti eri suuntiin, lopuksi kokeilimme vetää koneella, ei muuta ku kierrokset täysille ja kuulu karmea pamaus, pelkäsin jo että veneen perä irtosi, mutta ankkurin "siipi" vain katkesi. Siitä lähtien 50kilonen pääankkurimme on ollut 3siipinen.
Kerran perämoottorista tippui potkuri. No isäni varasti uuden tilalle eräästä veneestä, mutta kömpelyksissään tiputti sokat mereen. Potkuria asentaessamme kissamme karkasi ja paineli jonnekin kiiren vilkkaa. Se reissu piti soutaa, samalla reissulla eräs naispuolinen matkatoverimme hyppäsi mitään sanomatta mereen keskellä aavaa selkää. Sitten meidän piti soutaa maihin ja se roikku kiinni veneen perässä. Kun päästiin rannan lähelle se ruhjoutui veneen pohjan ja kallioiden väliin ja vajos useaksi minuutiksi veden alle. Sain tukasta kiinni ja nostin pinnalle, ei kuollut. Ja kissakin saatiin myöhemmin takas..
Kerran ajettiin hinaajalla yhen purjeveneen kylkeen ja se purjevene katkesi ja upposi.
Kerran rantautuessa laituriin kapteeni ajoi niin vauhdilla että avoveneen keulakaide osui laituriin ja irtosi, veneen keula liukui laiturin alle.
Kerran lähtiessämme bensa-asemalta jysäytimme täysiä yhden busterin kylkeen.
Itse olen ajanut parikertaa kiveen vauhdilla, potkuri rusinaksi.
Kerran kävi hauska juttu otimme kaverin kaa se faijan muskeliveneen ilman lupaa lainaan ja painettiin sipoon selän yli ilman mitään merikorttia. Jossain siellä sipoossa sitten ajettiin pintaverkkoihin ja vähän säikähdettiin. Mut sitten loppu bensiini, eikä meillä ollut aavistustakaan missä on venebensis. Onnex veneestä löyty pieni varakannu ja kysyimme neuvoa yhestä pikkusaaresta. Bensat riitti melkein sinne asemalle asti, loppumatka melottiin yhellä melalla. Onnex sillä kaverilla oli faijansa bensakortti joten saatiin tankkitäyteen ja kotimatka sujuii kommelluksitta.
Ja kaikenhuippuna oltiin kerran tuolla suomenlinnassa ja meiän piti mennä kustaanmiekan salmesta läpi. No putputimme siinä kaikessa rauhassa kun taaksemme ilmestyi joku saatanan iso matkustajalaiva, tuli kova kiire ajaa sivuun väylän keskeltä. Ei siinä kovin montaa metriä jäänyt sen laivan kylkeen.
Ja vielä veneen tankkauksesta. Kerran aattelin säästää hieman bensakuluissa ja tankkasin tavallisella bensa asemalla kahteen 5litran kannuun bensaa. Tankkasin kuitenkin niin roimasti yli että bensaa meni 14litraa ja koko bensis lainehti.
Kaikki tapahtumat ovat tosia ja alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin...