Nimimerkkien Sonnimies ja Suolijuna esiintyminen täällä on saanut minut tiettyihin pohdintoihin. Voivatko he olla ihan oikeasti kepulaisia vai ovatko he jonkin muun puolueen lähettämiä provokaattoreita, joiden tarkoituksena on täällä mahdolliselta osalta vähentää kepun kannatusta. Näin vaalien alla kun marjakin poimitaan maasta.
Pohdinnoissani tulin jo mielestäni varmaan tulokseen, että eivät he voi olla oikeasti kepulaisia. Onhan heidän esiintymisensä ilmiselvänä tarkoituksena tahrata kepun kuvaa. Hehän oikein huutavat ”katsokaa, tällainen on kepulainen”. Ja kunnon keskustalaisiakin arvatenkin oksettaa.
Mutta sitten jatkoin päättelyäni, ja tulin siihen tulokseen, että ei kyse ole provokaatiosta, vaan hyvin suuresta typeryydestä. Ja edelleen kysyin itseltäni: voiko muiden puolueiden kuin kepun kannattajissa olla tuollaisia typeryksiä? Ja kaiken aikaisemmin näkemäni perusteella oli loogista päätellä: ei voi. Kyllä he siis ovat kepulaisia.
Jatkoin pohdintaani: onko kepun kannattajissa paljonkin tuollaisia? Kenties jopa enemmistönä? Valitsevatko he kaltaisiaan myös puolueensa edustajiksi eduskuntaan? Heistäkö koostuu kenties suurin puolueemme? Tuollaisetko meidän suomalaisten asioista sitten päättävät?
Jospa he sittenkin ovat vain provokaattoreita? Toinen vaihtoehto tarjoaisi ihan liian pelottavia näkymiä, joten lopetan päättelyni: eivät he ole keskustalaisia. Eivät saa olla, sillä mihin tämä maa joutuisi, jos tuollaiset pääsisivät vaikuttamaan asioihin seuraavienkin vaalien jälkeen kenties toiseksi suurimman puolueemme kautta!

Vastaukset 23
Vanhimmat
Vai pitääkö papan pyörittää sormea sisuksissaan itsetutkiskelua suorittaessaan ???
kopauttaa pääsikin aika pahasti.
Arvelen, että useammmin kirjoittavista vain tusinan verran on keskustalaisia, järjestöaktiiveja vain muutama ja järjestössä luottamusasemassa olevia vain pari - yhden tiedän itseni lisäksi ja se ei ole Hietanen. Niinpä voit pitää lähinnä minun vastauksiani puolueemme virallisia näkemyksiä edustavina, samoin kuin vastausteni sävyä. Puolueemme on nimittäin sivistysliike, jonka alkiolaisiin juuriin ei sovi sellainen mellastelu, jota Jollaksen suunnalta ilmenee.
Henkilöllisyydestäsi.
Henkilöllisyytesi paljastaminen antaisi painoarvoa entisestään sanoillesi!
Nimittäin en halua paskalingon uhriksi. Sanani todistavat itse puolestaan, ja voitte toki verrata sanomaani Keskustan kannanottoihin ja ohjelmiin. Henkilöllisyyttäni en täällä paljasta nyt enkä koskaan. Eihän tämä mikään seuranhakupalsta ole, enkä halua uteliaita kepuvihaajia tukkimaan sähköpostejani, en myöskään sellaisia, jotka luulevat olevansa keskustalaisia mutta eivät ole.
Kunhan koetin kepillä jäätä.
...enkä itse asiassa kovin monesta muustakaan täällä esittämästäsi asiasta, joskin meillä hieman erilainen näkökulma niihin usein on. Kun minä en ole keskustalainenkaan, vaan tällainen puolueisiin sitoutumaton, niistä riippumaton ja roikkumaton, villi ja vapaa!
vai joiduitko tyytymään postiluukkuun ?
Demareilla on tapana tunkea keppinsä kaikkeen kaksijalkaiseen tikapuista pahaa-aavistamattomaan naiseen, vaikka joutuvatkin usein tyytymään toverilliseen tuhkaluukkuun.....
Ei se muuta muuta merkitystä saa kuin sinun mielikuvituksessasi korkeintaan.
Jääköön nyt sanomatta mielikuvituksesi ja mielenterveytesi tilasta se, minkä lukija voi olettaa.
Et "feikkikepulaisena" mahda mitään kerikselle. Jos olisi oikea mies et vedättäisi tälläisessa miljöössä pätkääkään kapin persmerkkinä. Korhonen lukkemattomine peitteineen on vainoava seko, ja hänen sivupersoonansa ovat, ..niin osaatko sanoa?
Äläpä taatto yritä.
- sitä lasolia!
Kyllä sitä viisastellaan. Ei ole enää muita kuin Keris, jota ei luulla Kapiksi. Kohta häntäkin.
...ymmärrän hyvin näkökantasi, mutta jos - enkä sitä epäile - Sinulla on yhteyksiä keskustan johtoelimiin, niin etkö sentään puolueesi edun vuoksi voisi saattaa sinne tiedoksi tuon Keriksen käyttäytymisen täällä?
Luulen, että kyllä hän ainakin sieltä yläportaista saisi madonluvut lopettaa esiintymisensä keskustan nimissä. Ja jos se ei auttaisi, siinä tapauksessa joku keskustan yläportaan edustajista voisi käyttää täällä puheenvuoron, jossa irtisainoisi puolueen Keriksen mielipiteistä ja etenkin tavasta esittää niitä aina vain muille keskustelijoille törkeillen.
No, varmasti teet harkintasi mukaan.
Luulenpa, että en minäkään olisi tänne nimelläni tullut, jos olisin tiennyt tuollaisia ihmisiä olevan olemassa. Mutta en viitsi peräytyä, en heidän kiusallaankaan! Huumorilla koetan heidät ottaa, vaikka joskus kyllä huumorintaju tahtoo loppua heidän kanssansa.
Heinäluoma antoi juuri äsken myönteisiä kommentteja Keskustan vaaliohjelmasta. Näyttää siltä, että muutaman päivän mietittyään sen ylivoimaisuus on auennut myös hänelle. Kun demarien ohjelmasta seuraa oppositiotaival, niin Heinis noudattaa Korhosen kutsua Keskustan riveihin.
Mitähän idols-tuomarit olisivat sanoneet demarien vaaliavauksen esiintyjistä ? Kannattaisiko sittenkin pysyttäytyä päivätyössä eikä lähteä komediateatterin palkkalistoille ? Vai saavatko uuden esiintymismahdollisuuden, kun kerran jännitti niin kamalasti , oli vastatuuli, tuomari ei antanut mahdollisuutta, oli flunssa, oli känni jne...
???
hänestä olen varma: hän kyllä luulee olevansa keskustalainen. Kovin monta muuta niin luulevaa ei taida ollakaan. Ainakaan keskustalaisten joukossa.
Se on tullut selväksi vuosien mittaan.
Älä viitsi valehdella olevasi sitoutumaton.
Olet itse ilmoittanut olevasi demari monissa yhteyksissä, joten eipäs pappa valehdella.
Perussuomalaisten provokaattoreita sonni ja suoli ovat. Kepulainen ei siirry demareihin vaan johonkin lähellä olevaan. Vennamolaiset ovat lähellä.
Suolijuna on joku muu kuin kepulainen.
Sonnimies on kepulainen.
JormaKKorhonen on kepulainen.
Huomioitsija on persu.
.. JKK ! He ovat suuria typeryksiä. Heillä on vaiva, jota ei voi millään proteesilla eikä lääketieteellisillä toimenpiteillä parantaa.
unettomuutta ja ärtymystä vain itsellesi.