Halme vei

Soini on ihan loppuun uupunut. Sen näki tv:stä.

Toni Halme on raastanut todella syvältä soinia. Koko porukan uskottavuus romahti, kun halme ampui itsensä rötösherraeläkkeelle loppuiäkseen.

Siinä meni koko tarina.

Veltto ei tilannetta paranna, päin vastoin paskeri pilaa loputkin. Surullista, mutta peruuttamatonta. Listat on sisässä ja toni nauttii ökyeläkkeestään, jonka sai muutamalla istumisella jakarandalla.

Eläkeläiset ovat vihaisia. Syystä.
6723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lainsäädön vahvuuden näyttö.
Soini ei ole päässyt vaikuttamaan tähän eläkelainsäädäntöön, koska meillä ei ole ollut tarpeeksi kansanedustajia.
Ei kolmella äänellä /200 paljon tehdä.

Siksi meidän pitää nyt tiukentaa rivejämme ja mennä yhteisrintamana vaikuttamaan kaikkiin päätöksiin.
Mieti sitä!!

Äänestä
  • Onko jonkun mielestä Persuilla ollut kolme kanssanedustajaa.Miten Halme voidaan laskea mukaan kun ei ymmärtämyt kahden vuoden edustajana olonsa jälkeen esim.valtion pudjetista mitään .Puolustus valio kunnassa ollessaan ei tienyt mitä varuskuntia oli päätetty lakkauttaa vaikka se oli valiokunnan tärkeimpiä asioita.Koitetaa valita paremmin ensikerralla.

    Äänestä

  • paljon "rakastettu" kirjoitti, niin Soinin ja puolueen olisi pitänyt ainakin julkinen paheksuntansa esittää tuon ansaitsemattoman eläkkeen suhteen. Olisi puolueen uskottavuus edes hieman säilynyt, ja oltu todellisesti pienen ihmisen puolella. Nyt Soini päinvastoin julkisesti totesi tukevansa ja osaltansa varmistavansa, Halmeen eläkkeensaannin edellytyksiä. Kaveria ei jätetä, sanoi Soini, ja toteennäytti samalla puolueen linjattomuuden ja aatteettomuuden.

    Äänestä

  • joku palstalla kirjoitti:

    paljon "rakastettu" kirjoitti, niin Soinin ja puolueen olisi pitänyt ainakin julkinen paheksuntansa esittää tuon ansaitsemattoman eläkkeen suhteen. Olisi puolueen uskottavuus edes hieman säilynyt, ja oltu todellisesti pienen ihmisen puolella. Nyt Soini päinvastoin julkisesti totesi tukevansa ja osaltansa varmistavansa, Halmeen eläkkeensaannin edellytyksiä. Kaveria ei jätetä, sanoi Soini, ja toteennäytti samalla puolueen linjattomuuden ja aatteettomuuden.

    Sen tiedän että helsingistä muuan nuori naisehdokas on kirjoittanut julkisen arvostelun aiheesta mutta kuka tällä palstalla?

    Äänestä

  • misse_liina kirjoitti:

    Sen tiedän että helsingistä muuan nuori naisehdokas on kirjoittanut julkisen arvostelun aiheesta mutta kuka tällä palstalla?

    Ei sillä ole mitään merkitystä mitä joku sanoo jälkeenpäin.
    Vuonna 2004 kaikki olivat lääpällään Tony-huumasta.Kunnallisvaalien edellä tönivät toisiaan,että pääsisivät Tonyn viereen yhteiskuviin lehtiin.
    Syksyllä 2004 mm. Käde vaihtoi puoluetta kun luuli,että Tony-buumi vetää hänet kaupunginvaltuustoon.Pettymys oli varmaan melkoinen.Tony-huuma oli ohi.
    No,saipa äijä lautamiehen viran Tonyn valtuustopaikan ansiosta.
    Kun Tonystä tuli poliittinen raato, alkoivat Persut suurella joukolla ,etumaisena päsmärinä Käde potkimaan maassa makaavaa suurta entistä idoliaan.
    Ainoa,joka säilytti suhteellisuudentajunsa oli Olli Sademies,hän onkin entinen jämtti poliisi,eikä Käden tapainen tuulten haistelija.
    Parhaillaankin jotkut luulevat ,että Tonyn runttaamisella tulee hyvä vaalitulos.Kyllä ihmiset teidän falskiutenne huomaa.

    Äänestä

  • Hymyilevä Hannes kirjoitti:

    kaikki eivätkä edes useimmat, muutama vajakki ehkä oli innoissaan. Itse häpesin suomalaisuuttani kun kuulin Halmeen tulleen valituksi eikä siihen tarvittu silloinkaan ennustajan lahjoja, tonyn aikaisemmat näytöt ja julkilausumat riittivät jo silloin kuvan muodostamiseen.

    Olen toki nyttemmin kuitannut tuosta eläkeasiasta ja tulen edelleenkin kuittaamaan niin kauan kunnes persut myöntävät olleensa väärässä ja lupaavat jatkossa välttää vastaavia virheitä. Persuja saatan äänestää ehkä(iso ehkä) siinä vaiheessa kun listoilla ei ole yhtään jäähdyttelypaikkaa hakevaa julkkista vaan ihmisiä jotka oikeasti haluavat tehdä yhteiskunnasta paremman paikan ilman oman edun tavoittelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vedon pois kirjoitti:

Soini on ihan loppuun uupunut. Sen näki tv:stä.

Toni Halme on raastanut todella syvältä soinia. Koko porukan uskottavuus romahti, kun halme ampui itsensä rötösherraeläkkeelle loppuiäkseen.

Siinä meni koko tarina.

Veltto ei tilannetta paranna, päin vastoin paskeri pilaa loputkin. Surullista, mutta peruuttamatonta. Listat on sisässä ja toni nauttii ökyeläkkeestään, jonka sai muutamalla istumisella jakarandalla.

Eläkeläiset ovat vihaisia. Syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu