Mielenkiintoinen mielipidekirjoitus tämän päivän hesarissa, mutta hieman yllättäen SDP:n kansanedustajaehdokkaalta.
"Tulot ja menot mitoitetaan sen mukaan, kuinka lainaa saadaan lyhennettyä. Valtaosa säästöistä ohjautuu näin asumiseen lähes kokonaan.
...
Suomessa on jo pitkään tuettu omistusasumista verotuksellisin keinoin. Asunnon ostajat saavat vähentää lainansa korot ansiotulojen verotuksessa.
Vähennys on merkittävä sekä asunnon ostajalle että valtiolle: verotulojen menetys on valtiolle vuosittain satoja miljoonia euroja.
Valtio tekee lisäksi tällä vähennyksellä kansalaisilleen karhunpalvelusta, sillä muut varallisuusmuodot ovat asuntosijoituksille pitkällä aikavälillä parempia vaihtoehtoja.
Verovähennyksen poistaminen tai lieventäminen hidastaisi asuntomarkkinoiden hinnannousua ja tasapuolistaisi osakemarkkinoiden asemaa kotitalouksien sijoitusvaihtoehtona."
http://www.hs.fi/digilehti/mielipide/artikkeli/1135225012661
"Tulot ja menot mitoitetaan sen mukaan, kuinka lainaa saadaan lyhennettyä. Valtaosa säästöistä ohjautuu näin asumiseen lähes kokonaan.
...
Suomessa on jo pitkään tuettu omistusasumista verotuksellisin keinoin. Asunnon ostajat saavat vähentää lainansa korot ansiotulojen verotuksessa.
Vähennys on merkittävä sekä asunnon ostajalle että valtiolle: verotulojen menetys on valtiolle vuosittain satoja miljoonia euroja.
Valtio tekee lisäksi tällä vähennyksellä kansalaisilleen karhunpalvelusta, sillä muut varallisuusmuodot ovat asuntosijoituksille pitkällä aikavälillä parempia vaihtoehtoja.
Verovähennyksen poistaminen tai lieventäminen hidastaisi asuntomarkkinoiden hinnannousua ja tasapuolistaisi osakemarkkinoiden asemaa kotitalouksien sijoitusvaihtoehtona."
http://www.hs.fi/digilehti/mielipide/artikkeli/1135225012661
Vastaukset 26
Vanhimmat
harvapa on tehnyt yhtä paljon rahaa viimeisen kymmenen vuoden takaisella sijoituksella, kuin mitä asuntosijoittaja on tehnyt.
Sehän tuossa kirjoituksessa juuri oli se pointti. Mikä idea on siinä, että valtio tukee asuntosijoittajia. Tavallinen kuluttajahan ei hintojen noususta hyödy mitenkään, jos ei sitten muuta vuokralle tai peräseinäjoelle. Muiden asuntojen hinnathan ovat nousseet samassa suhteessa kuin sen oman.
No, mitä kuvittelet tapahtuvan, jos vähennysoikeudet poistuvat? Hinnat laskevat, mutta määräytyvät edelleenkin käytettävissä olevien rahavarojen mukaan ts. ihan yhtä suuri osuus palkasta menee edelleen asumiseen muuttovoittoalueilla.
Jos taas muuttotappioalueiden halvat hinnat houkuttavat, niin kukaa ei estä sinua muuttamasta sinne.
Ainoastaan tonttitarjonnan lisääminen (dream on) ja/tai työpaikkatarjonnan lisääntyminen nyk. halvoilla alueilla laskisi hintoja. Eipä siltä vaikuta, että kummastakaan tulisi mitään ihan lähiaikoina. Asuntojen verotuskikkailuilla tilanne ei ratkea.
onkin että hinnat tulisivat järkevämmälle tasolle että käteiselläkin tekisi jotain tässä maassa. Ihminen joka ei halua olla idiootti ei voi ostaa enää asuntoa vaikka säästöjä olisi paljonkin, koska nämä halvatun Inno-intoilijat maksavat luukuistaan niin paljon kuin pankista annettaan, ilman omia säästöjä ja vielä suurella yhtiölainalla.
Ja lisäksi valtio tietenkin säästäisi rahaa aivan tolkuttoman paljon. Nykyiselläänhän tuo verovähennysoikeus on valtiolle erittäin suuri rahareikä.
Eli vaurastuminen ei ole vaurastumista, jos vaurastuu vain samassa tahdissa kuin muut?!!?
Tietenkin voidaan kritisoida sitä että omaan asuntoon kykenevien vaurastumista tuetaan valtion rahoilla, mutta samalla voidaan kysyä sitäkin että onko oikein että asumistuen saajan tuki siirtyy suoraan asuntosijoittajan taskuun?
Kysynnän ja tarjonnan laki toimii, sehän on ihan ok, jos kerran halutaan elää jonkinsorttisessa markkinatalousessa.
Hinta ja vuokrasäännöstely on kommunismin peruaja, haluaako joku palata niihin?
...jos itse siinä asunnossa kuitenkin asuu. Sen arvo on silloin vain virtuaalivarallisuutta, jota ei pysty realisoimaan, sillä jossainhan sitä pitää asua. Kun muiden asuntojen hinnat nousevat samassa tahdissa, asunnon myynnistä ei hyödy mitenkään, koska se uuden asunnon hinta on kallistunut suhteessa yhtä paljon. Asuntosijoittaja toki hyötyy, koska hän ei näissä asoinnoissa itse asu.
...verovähennysoikeus ole juuri niitä kommunismin peruja, ja vääristä markkinoita? Itse olen kaikkia mahdollisia säännöstelyjä ja tukia vastaan.
Onko se sitten parempi että julkinen sektori alkaa rakennuttamaan vuokra-asuntoja ja toimimaan vuokraisäntänä. Tästä valtio ja kunnat ovat pyrkineet eroon ja siksi ihmisiä kannustetaan hankkimaan itselleen asunto ja sen hankkimista tuetaan verohelpotuksella korkojen osalta. Jossakinhan sitä ihmisten on asuttava.
Asuntoa voidaan käyttää esimerkiksi velan panttina, jolloin se mahdollistaa lainan ottamisen myös muihin tarkoituksiin, joka ei taas onnistu sellaiselta, jolla ei ole mitään omaisuutta. Enään myöskään pörssiyhtiöiden osakekirjakaan eivät kelpaa velan pantiksi, kuten surullisen kuuluisan 80-luvun lopulla kelpasivat :)
Tilannehan on sama ihan minkä tahansa kiinteän omaisuuden kanssa, minkään omaisuuden arvoa ei voi tarkasti mitata eikä varsinkaan hyödyntää, ennen kuin se on myyty.
Eikö se kuitenkin ole parempi että oman asunnon arvo nousee muiden mukana? Vai onko parempi olla hankkimatta asuntoa ja asua vuokralla ja antaa asuntoujen arvonnousun kartuttaa vuokraisännän omaisuutta?
Ja loppukädessä omistusasunnnon hankkiminen kodikseen ei edes ole ensisijaisesti taloudellinen investointi, vaan satsaus asumisen laatuun.
Julkinen rakennuttaminen melkeinpä kokonaan jo lopetettu.
Vaihtoehdossa pitäisi ylösajaa uudelleen vuokra-asuntojen rakentaminen. Joka ei oikein kuullosta nykypäättäjien ideologialta.
Ilman verohelpotusta uudisrakentaminen loppuu ja nekin verotulot jää yhteiskuntalta tulouttamatta (35..40% asunnon myyntihinnasta).
Seurauksena on rakennuskannan vanheneminen.
"Julkinen rakennuttaminen melkeinpä kokonaan jo lopetettu. "
Pitäisi olla: Julkinen asuntorakennuttaminen melkeinpä kokonaan jo lopetettu.
"Ja loppukädessä omistusasunnnon hankkiminen kodikseen ei edes ole ensisijaisesti taloudellinen investointi, vaan satsaus asumisen laatuun. "
Hyvin sanottu, mutta saako laajentaa:
Ja loppukädessä omistusasunnnon hankkiminen kodikseen ei edes ole ensisijaisesti taloudellinen investointi, vaan satsaus elämisen laatuun.
Sillä onhan myös niin, että jos asuminen olisi vain yksi suppea osa yksilön taloudellista toimintaa, tai pelkästään välttämätön paha, joka kannatta minimoida, niin kaikkihan me sitten asuttaisiin jossain koirankopeissa.
Ei nykyaikana riitä, että pelkästään asutaan, vaan asumiselta vaaditaan myös laatutekijöitä.
Asunto on hyvin konkreettista omaisuutta, peräti kouraan tuntuvaa ja hyvin arvonsa säilyttävää.
Viimeiseen kymmeneen vuoteen asunnon arvo on kohonnut vuosittain vielä 5...10% vuotuisesti. Eli asunto on ollut myös kannattava sijoitus.
Taloudellisella puolella tulee vastaan vuokrat. Ne voisivat vastata taas puolestaan esim. pörssiosakkeiden osinkoja.
Onhan kuitenkin niin, että asunnon vuokraajalle vuokraustoiminta on kannattavaa liiketoimintaa.
Eikö silloin myös "itselleen vuokraaminen" ole kannattavampaa kuin asunnon vuokraaminen täysin ulkopuoliselta.
Asuminen on kuitenkin meille melkein kaikille välttämätöntä.
...Pekka Perussuomalainen käyttää asuntoaan velan panttina ja käyttää tuon rahan muualle? Todellisuudessa aniharva.
Yksi asia jota en suomalaisissa ymmärrä, on se, että vuokraisännän omaisuuden kartuttuminen on todella paha asia, ja siksi vuokralla-asumista pitää karttaa kaikin keinoin. Kuitenkin, moni ostaa maitonsa kaupasta sen sijaan että pitäisi kotonaan pienmeijeriä, ja lihottaa samalla kauppiasta, käy palkkatöissä yrityksessä jossa ei ole itse osakkaana jne. Markkinatalous perustuu juuri siihen, että palveluja ostetaan muualta, eikä tuoteta kaikkea itse, ja siten päästään parempaan tehokkuuteen.
Mutta miten tämä, tai se että omistusasunnon hankkiminen on satsaus asumisen laatuun, liittyy varsinaisesti tähän topikkiin, jossa keskusteltiin verovähennysoikeuden hyödyllisyydestä?
Jos verovähennysoikeus poistettaisiin, tulisi paljon houkuttelevammaksi sijoittaa asuntoon sitoutetut rahat osakemarkkinoille tai muualle kasvamaan.
Ostaessaan asunnon velkarahalla, niin eihän siitä alussa jää pantiksi mihinkään muuhun velkaan, mutta 10 vuoden päästä sillä voikin taata jo kesämökin lainan.
Vuokra-asuminen ja omistusasuminen on vähän eri asia kuin maidon osto. Onko järkeä ostaa meijeriä, kun tarvii litran maitoa? Sen sijaan asunnon ostaminen on järkevää, kun tarvii asunnon.
Asumiseen menee tosiasiassa saman verran rahaa, vuokralla ja omistusasumisessa, mutta vain toisessa omistaa asuntonsa tarkastelujakson lopussa.
Jos vertaa asumisen kuluja muuhun sijoittamiseen, niin silloin pitää huomioida asumisenkin kartuttama omaisuus.
käytän.
Lisäksi käytän asuntolainaa jonkinlaisena joustovarana.
Esim. uuden auton ostan lainarahalla ja tipautan asuntolainan lyhennysvaapaalle ja maksan autolainan mahdollisimman nopeasti pois.
Korkojen lyhennysoikeus ja asuntolainan edullisuus tekee sen edulliseksi.
"Yksi asia jota en suomalaisissa ymmärrä, on se, että vuokraisännän omaisuuden kartuttuminen on todella paha asia, ja siksi vuokralla-asumista pitää karttaa kaikin keinoin. "
Ei kai se mikään paha asia ole, mutta jos saa valita, niin tuon vuokran katteen panen mielummin omaan kukkarooni kuin vuokraisännän.
"Kuitenkin, moni ostaa maitonsa kaupasta sen sijaan että pitäisi kotonaan pienmeijeriä, ja lihottaa samalla kauppiasta, käy palkkatöissä yrityksessä jossa ei ole itse osakkaana jne. Markkinatalous perustuu juuri siihen, että palveluja ostetaan muualta, eikä tuoteta kaikkea itse, ja siten päästään parempaan tehokkuuteen. "
Tää onkin mielenkiintoinen, kun sen yhdistää asumiseen!
Asuminen on huomattavasti edullisempaa, kun sen tuottaa itse.
Tarkoitan esimerkkinä omaa tapaustani:
Tuotan asuntoni itse ja se on nykyisen verotuskäytännön vuoksi hyvin, hyvin edullista tehdä omatoimisesti.
Ihmisillä on vain tietty rahamäärä / kk käytettävissä asumiseen ja alueilla, missä ottajia olisi monta muutakin, hintataso nousee väistämättä ko. "kipurajalle" niissä kohteissa, mistä kilpaillaan.
Verovähennysoikeuden poistaminen ei siksi muuttaisi kuluja pätkääkään - asuntojen hintoja olisi kyllä pakko laskea, koska suurempi osa palkasta menisi verottajalle -> pienempi siivu lyhennyksiin - mutta em. pyrkimys muiden samoista kohteista kilpailevien nokittamiseen pitäisi edelleen huolten siitä, että kaikki "ylimääräiset" rahat kuluisivat edelleen asumiseen.
Ongelma, kysynnän ja tarjonnan suhde, ei poistu oireita hoitamalla, vaan pitäisi saada joko tarjontaa lisättyä (lisää tontteja) tai kysyntää alas (työpaikkoja muuallekin kuin Kehä III:n sisään). En aio pidättää hengitystäni kumpaakaan odottaessani...
Minä taas pidän osakkeisiin sijoittamiani varoja jonkinlaisena joustovarana. Ne on erittäin helppo myös realisoida sitten kun varoja tarvitsen, esim. auton ostoon.
Asunnon ostaminen ei ole aina edullisempaa, jos sen tuottaa itse. Esim. tilanteessa, jossa ostat asunnon 100% velkarahalla, tulee kalliimmaksi ostaa asunto, ainakin pk-seudulla, kuin että säästäisi rahaa vuokralla ja ostaisi asunnon vasta kun on tarpeeksi suuri pesämuna, sillä muutoin korkokustannukset + vastike ovat alussa suuremmat kuin vuokra vastaavasta asunnosta. Usein ihmiset myös muuttavat, jolloin vuokra-asunnosta on huomattavasti helpompi päästä eroon.
Niin. Ja jos tässä tilanteessa verovähennysoikeus poistetaan, niin se verovähennys todellakin siirtyy suoraan siitä lainanlyhennyksestä takaisin verottajalle. Aivan kuten keksitkin, tilanne ei sen asukkaan kannalta periaatteessa muutu miksikään.
Kyseessä olisi silti sangen merkittävä tulonsiirto pääomamarkkinoilta verottajan kautta valtiontalouteen. Se, että kauhea määrä pääomia sitoutuu asuntovarallisuuteen, ei tosiaan ole oikein kenenkään etu - paitsi ehkä markkinoilta poistuvien asuntosijoittajien (niinkuin se haukkumasi kirjoittaja totesi)
Tosin ei tämä tilanne ole hyvä sijoittajallekaan, sillä vuokra-asuntojen hinnat eivät ole seuranneet asuntojen hintoja (onneksi?). Näin ollen suhteelliset pääomatulot sijoitusasunnoista ovat pienentyneet.
Olen stiä mieltä että verovähennysoikeus on poistettava, samoin asumistuki. Tällaiset tuet vain vääristävät markkinoita.
Nyt verovähennyksistä hyötyy vain asuntojen myyjät, eivät ostajat.
Pois vaan ja antaa rommata.
Kokoomus kannattaa verotuen jatkumista! Yleensä myös SDP. Mistä tuo SDP:n ehdokkaan rohkeus johtuu??