Eipä tuohon otsikkoon ole paljoa lisättävää.
Jos ette muuten ole kiinnostuneita politiikasta, vaivautukaa edes sen verran, ettei nyt palata takaisin 90-luvun ankeisiin aikoihin.
Jos ette muuten ole kiinnostuneita politiikasta, vaivautukaa edes sen verran, ettei nyt palata takaisin 90-luvun ankeisiin aikoihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Katselin äsken aamu-TV:n raporttia eilisestä tentistä.
Tuli vahva deja-vu -tunne siihen aikaan, kun olin itse politiikassa mukana. Silloin minulle tuli täysin selväksi, että kepulaisuus on uskonto, joka imetään äidinmaidosta ja sementoidaan tupailloissa. Siihen ei järkipuheet tehoa.
Hyvä esimerkki oli Väyrynen: kansalaisissa oli Paavon vastustajia paljon enemmän kuin kannattajia, mutta kepulaisille Paavo-V oli jopa Jumalan edellä. Sama laulu Ahon kanssa: mies ajoi valtakunnan kaikkien aikojen suurimpaan kurimukseen, mutta silti oli kepulaisille vähintään pyhimyksen veroinen.
Nyt sama virsi soi uudelleen Annelin kohdalla.
Muistellaanpa aikaa ennen Ahon hallitusta. Silloinen hallitus ajoi maan lamaan. Suomessa ennen näkemätön nousukausi mällättiin ja rahaa syydettiin ilman suurempia miettimisiä. Sitten olikin vuorossa lama ja pelastajaksi tarvittiin Ahon kaltaisia henkilöitä jotka kykenivät kipeisiinkin ratkaisuihin jotta Suomi saataisiin taas jaloilleen. Lipposen ykköshallitus saikin sitten hyvät lähtökohdat kun kurjimmasta ajasta oltiin päästy. Lipposen kakkoshallitus on vain ajanut Suomen taas siihen tilanteeseen että taantuma uhkaa ja pelastajan rooliin joutuu jälleen Keskusta. Pitäisi melkein äänestää demareita jotta saisivat itse siivota jälkensä taantuman aikana. Mutta siitähän ei hyvää seuraa ja taantuma syvenee pahimmassa tapauksessa lamaksi asti, joten taidanpa sittenkin äänestää keskustaa joka pystyy Suomen kurssin korjaamaan.
Juu, ja väittäisin, että henkilöpalvonta on demareissa Lipposen suhteen samalla tasolla kuin Keskustassa aikoinaan Väyrysen suhteen. Ja ulkopuolisellehan voi näyttää mitä hyvänsä. Keskustalla on aina ollut taito puida omat jäsentenvälisensä ihan sisäisesti. Ristiriidat puidaan omassa porukassa ja sen jälkeen pidetään yhtenäinen rintama. Näin se homma toimii.
Pankit ajoivat ihan itse taloutensa kuralle kasinohuumassa ja nurkanvaltauksissa. Ei hallitus, eikä kukaan muukaan. Etenkin SKOP syyti rahaa kaikista rei'istä maailmalle ja viittasi kintaalla jopa Suomen Pankin asettamille rajoituksille. SKOP oli se heikko lenkki, joka kaatoi koko rakennelman.
Pula-Aho päätti pelastaa pankit omistajineen antamalla niitten ryöstää kansalalisten varallisuuden taseittensa täytteeksi. Maksoi vielä 50 miljardia tapporahaa. Siinä meni ne yritykset ja työpaikat, joita ei vieläkään ole saatu takaisin.
ketkäs sitä tätä SKOPia sitten johtikaan..? taisipa olla juuri nämä demarit, Ulf Sunqvist etunenässä, että mietippä jorma.uski vähän tarkemmin mitä sanelet
Ketä olivat esim. Wegelius ja Riikonen?
Kuka niiden takapiruna oli Suomen Pankissa?
Esko Ollila! Sama mies muuten antoi Wegeliukselle & Co:lle luvan, että SP:n ohjeista luottojen kasvun rajoittamiseksi ei tarvinnut piitata.
Uffe oli STS:n johtajia. Kyllä stadilaiset muistaa aina ja ikuisesti Keskustapuolue on aina ja ikuisesti Maalaisliitto, eli ei aja koskaan eikä missään vaiheessa. Kaupunkilaisten,työläisten, eikä porvarien asioita. Sotkea se kyllä osaa asioita sekä oikealla, että vasemmalla sellainen on Suomen keskustapuolue eli Maalaisliitto