Oikeuttaako vanhempien elintaso ja elintila luokittelemaan lapsen sairaaksi tai vammaikseksi loppuiäksensä? Saako tämä luokittelu riistää lapsen oikeuksia (työ/ansio) vanhempana, terveyttä vaarantaen? Esim. jos ruumiinrakenne estää raskaan fyysisen työn tekemisen?
Elintaso ja elintila
dysfaatikko
11399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
elintaso ja maailmankuva (lailla säädetty) ovat heikentäneet elämänlaatua lapsuudessa ja tähän on kulunut vuosia. Kuinka tällainen ihminen saadaan työelämän piiriin, palkalliseksi? Onko etusijalla olevia työnhakijoita? Elintilan kaventaminen olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta myös tämä olisi huono ja mahdollisuuksia entisestään heikentävä vaihtoehto, samoin kuin lihottava lääkitys.
on ulkonäköhaitan lisäksi myös sosiaalinen ja terveydellinen haittatekijä. Aika outoa ettei mielenterveyspuolella kiinnitetä tähän juuri lainkaan huomiota. Oikeesti yleiskunnosta pitäisi huolehtia ja vielä parhaassa tapauksessa erityksessä oman kehonsa kanssa. Mikä muu voisi ruokkia erilaisia syömishäiriöitä näin hyvin? Mitenkähän meni nää syömishäiriöiden stereotypiat?
onneksi
Myös pk-yritys oerheestä ja aina ollut ns. yhteiskunnan ja kotiväen omantakeisen politiikan välikätenä. Edes kasvuani aikuiseksi ei kotiväen toimestä hyväksytty eikä sitä etten jaksa heoidän poltisointia kotoisalla, sain töitä ja muutin pois kotoa. Pitkään isä kinu takaisin kotiin, pyrki puutumaan mm. raha-asioihini, en suostunut ja hullujenhuoneelle käytännössä perusteetta. Viranomaiset kiukuttelevat, että olen haitaksi "tavalliselle kansalle", toisinaan kotiväen yritystoiminnalle vaikka käytännössä elän kuten kuka tahansa muu. Työelämässä fyysiesti raskasta työtä, toisinaan rajusti ylitöitä, että saan autonkorjausrahaa. Kun vien auton korjattavaksi, niin korjaan mielestä rahani alkuperässä olisi vikaa ja joudun pulittamaan satoja euroja käytännössä tyhjästä ja kun asiasta mainitsee, niin on ns. autokorjaajien ustalla listalla, kukaan ei palvele.
Olisin huomattavasti onnelisempi jos olisin aina saanutkin elellä omaa elämäni.
on tehty päätöksiä tietämättäsi, jotka ovat vaikuttaneet haitallisesti myöhempään elämääsi, oletko ajatellut valittaa syrjinnästä esim. syrjintälautakuntaan? Tietäisikö joku mitkä olisivat korvausvelvoitteet? Aina puhutaan vain kuntoutuksen järjestämisestä, mielestäni nykyinen lainsäädäntö työttömän oikeuksista oikeuttaisi myös muulaiseen korvausmenettelyyn.
Lähde: Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lainsäädäntö vuosi 2005. Asetuksissa mainittiin kuntoutustuen hakemisen aikaisemmin kuin hakija on täyttänyt 16 luovan edellytyksen vammaistukeen ja vammaispalveluihin. Entä kun muut palvelut jäävät käyttämättä ja terveys vaarantuu tämän lainsäädännön perusteella toistuvasti?
Varsinkaan jos kehitysvammaisuuteen viittaavia piirteitä ei ole havaittavissa eikä kehitys muutenkaan ole sanottavasti viivästynyt. Tämähän ei ole tulkinnallinen seikka. Syrjintää voi myös tukea se, ettei näistä em. mainituista toimenpiteistä ole SAATAVILLA OLEVISTA asiakirjoissa merkintöjä.
Maailmankuvallisia ja -katsomuksellisia asioita ei mielestäni voida katsoa, ainakaan minun kokemusmaailmallani, kehitysvammaisuuden piirteiksi, vaikka ne ovat ikätasostani poikkeaviksi, koska vanhemmiten ikätaso saa nämä kiinni.
katsotaan sairastavan keliakiaa, (maininta kehitysvammahuollonpiirissä tulojen perusteella), voitko katsoa olevasi nykyisen lainsäädännön perusteella terve, jos löydät keliakian syyn anatomiastasi ja osaat ennaltaehkäistä allergiset oireet normaalissa ruokavaliossa pysyen? Voiko/saako nykyinen lainsäädäntö henkeäsi uhaten, vaarantaa oman maailmankuvasi ja siten terveytesi? Kyllä voi, olet mielenterveysongelmainen, jos et noudata lääketieteen käsitystä. Tää on tosi outoo, varsinkin kun mielenterveyshoito lähtee JÄLLEEN KERRAN yleiskunnon hoitamisesta. Eikö tämä ole omiaan vaarantamaan terveyttä?
Mikään kehitysvammainen ole ja nämä hullujenhune jutut ovat perusrtuneet vain perättömään ilmiantoon ja kotiväen holhoavaan asenteeseen ja hassuinta asiassa on, että menevät viranomaisesta läpi mukisematta. Kokemuksella voin vakuuttaa, että on turha valittaa väärästä pakkohoidosta, kotiväen häiriköinnistä taikka muiden yrityksien syrjinnästä. Viranomaisesa toinen viranomainen on aina etusijalla ja yritys yksityishenkilöön nähden. Melko tiurvatonta elämää vain kun ei saa olla rauhassa omassa kodissakaan.
Eihän kaikkee niin tarvi ottaa itseensä. Kyllä pakkohoidossakin varmaan pärjää.
pitää aina itse muistaa missä on hyvä ja missä ei. Jatkuva syrjintä tai pään aukominen risoo ketä tahansa, myös sellaisten ns. hylkäämistilanteiden luominen ajaa saman asian.
Paha sana tarttuu ns. Yritän just ite päästä kierteestä eroon.
Eihän kenenkään vapautta taikka elämänlaatua voi heikentää siksi, että lähipiirissä on yrittäjiä tai että yhteiskunnassa on huono-osaisempia. Jostakin syystä tiedän omalta paikkakunnalta ja lähipiirini pakkohoideituista sen, että suurin osa on menestyksekkäiden pk-yritys perheiden aikuisikäisiä lapsia. Tottahan yhteiskuntamme politiikka on se, että jokaisen pitäisi olla samalla lähtöviivalla varallisuudesta riippumatta, mutta tämähän pätee siis koulutuksiin ja koulutuksissa jaettuihin arvosanoihin. 2000-luvun taitteessa laadittiin m. uusi perintö ja lahjavero, jonka mukaan perinnöstä ja lahjoituksista joutuu maksamaan melkoisen siivun veroa. Ajatuksena oli kirjaimellisesti, ettei hyväksytä sitä, että lapset saavat esim. päättäjäislaghjaksi uuden auton. Kyse siis pitkälti kateellisen yhteiskunnan panettelusta. Huomaa, ettei järki kovin päätä pakota, voisihan käytännössä toisten hyvää elämäntasoa käyttää hyväksi esim. koulu ja työelämässä. On selvvää, ettei raha-asioiden kanssa painiva koskaan tule pärjäämään niin hyvin kuin se jonka e tarvitse välttämättä edes ajatella arkisia menoja ja tuloja, vaan pystyy keskittymään työhönsä. Loppujenlopuksi yhteiskunta pyörii vain omassa paskassaan ja typeryydessään vaikka lääke ongelmiin on jo keksitty. Antaa niiden pärjätä jotka siihen kykenevät jopa rahallisesti.
Millä järjellä juri minut asetetaan eriarvoiseen asemaan muihin nähden. Armejassa ja armejan jälkeen työelämässä kaikki aivabn normaalia kurjasta lapsuudesta huolimatta. Toisinaan alkaa omituinen syrjintä ja eriarvoinen kohtelu aivan kuten minä olisin syyllinen muiden murheisiin. Kyse siis pikemminkin siitä, että kotiväki pitänyt aina itsestään meteliä ja nyt ympäristöllä vaikeata hahmoittaa, että minullakin täysin oma elämä. Olen siinä määrin loukkaantunt, etten haluakkaan koskaan enää olla ns. väleissä kiusanhenkien kanssa.