http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=22556&c=115&p=1&pm=1
Kaveri on omalaoitteinen ja tekee työtä yksinäisyyden eteen.Nyt hänellä on kavereita ja tyttöystävä.Ja ei varmasti ollut helppoa,kun on sairas,mutta teki sen kuitenkin.
Kaveri on omalaoitteinen ja tekee työtä yksinäisyyden eteen.Nyt hänellä on kavereita ja tyttöystävä.Ja ei varmasti ollut helppoa,kun on sairas,mutta teki sen kuitenkin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aktiivisuus on tosiaan esimerkillistä, mutten välttämättä pitäisi TomuH:n tilannetta mitenkään vaikeana. Mun käsittääkseni (olen lukenut paljon sen kirjoituksia Tukiasemalla, mutta voin toki olla väärässä) se on tutustunut ainakin useimpiin kavereihinsa Klubitalon kautta. Klubitalo on siis joku sellainen paikka, jossa mielenterveysongelmaiset voi käydä päivisin ja sieltä löytyy varmasti paljon yksinäisiä, joiden kaverit on lähtenyt mielenterveysongelmien takia läksimään. Harvassa on yhtä hyvät mahdollisuudet kavereiden saamiseen kuin paikassa, jonne voi mennä säännöllisesti juttelemaan muiden kanssa ja samat naamat on ympärillä viikosta toiseen.
Mutta olen kyllä sitä mieltä, että TomuH on toiminut todella fiksusti yksinäisyytensä poistamiseksi. Siitä sopii tämänkin palstan lukijoiden ottaa oppia - kun vaan itse on aktiivinen eikä luovuta, edes skitsofrenia toistuvine sairaalajaksoineen ei estä saamasta kavereita ja seurustelukumppania.
ainakin hän menis sinne klubitalolle.Moni täältä ei edes sitä uskaltaisi tehdä.
Miksi pitäis lähteä mielenterveysongelmaisten seuraan johonkin klubiin jos ei niitä ole? Ei yksinäisyys ole mielenterveysongelma....
oli esimerkkinä tyhmä.Pointti oli se että hän uskalsi mennä ihmisten ilmoille ja tutustumaan toisiin ihmisiin.
Minne tervejärkinen voi mennä tutustumaan ihmisiin? Ei baarit ole kaikille vaihtoehto ja ei oikein muita paikkoja tunnu olevan.
ehdottaa jotain harrastuspiirejä: niissä käy fanaattiset yhden asian ihmiset. Jos olet fiksu ja sinulla on laaja-alainen näkemys asioihin, et tule pääsemään inside-rinkiin.
Eikä tiukkapipojen piireissä viihtyisi yhtään paremmin kuin mömmöpöllyssä istuvien seinääntuijottajienkaan geimeissä.
Onko aivan järkyttävä idea tutustua muihin ihmisiin netin kautta? Kyllä sieltä löytyy paljonkin 'tervejärkisiä', jostain sattuneesta syystä vain yksinäisiä.
Voin sanoa kokemuksesta että netin kautta tutustuminen on vieläkin vaikeampaa kuin oikeassa elämässä. Ollaan niin epäluuloisia ja käyttäydytään huonommin kuin koulukiusaajat koulussa. Mutta en etsikään pelkästään kaveria vaan seurustelukumppania koska kavereita kyllä on joten en ole ihan yksinäinen vaikka tunnenkin itseni yksinäiseksi. Tosin yksi keino voisi olla hankkia kokoon kaveriporukka jonka kanssa kävisi ulkona yhdessä kun yksin ei oikein huvita. Silloin se seurustelukumppanikin voisi löytyä helpommin.
Onhan niitä vaikka mitä mahdollisuuksia. En nyt sattuneesta syystä (omien kiinnostusten kohteiden ja vapaa-ajan rajallisuus) ole selvillä kaikista mahdollisuuksista, mutta esim. sieniseura (järjestää sienestysretkiä ym.), ensiapuryhmä, roolipeliseura, lintuyhdistys, seurakunnan sinkkutoiminta (jossa käy myös paljon tavallisia perusluterilaisia, jotka käy kirkossa lähinnä jouluna yms.) ja monikulttuurinen keskustelupiiri on harrastuksia, joissa on usein helppo tutustua muihin. Tuttavuuden syventäminen kaveruudeksi onkin sitten tuurin lisäksi itsestään kiinni - on turha valittaa yksin jäämistä, jos ei ole itse aktiivinen ja yritä sopia tapaamisia myös harrastuksen ulkopuolella.
Ja joo, eiköhän ainakin 99% harrastuksista äsken luettelemani mukaan luettuina ole "tietenkin" sellaisia, ettei niistä saa seuraa samalla tavalla kuin baarista. Mutta vaikka ensimmäisellä osallistumiskerralla saisikin oudoksuvia katseita, jos erehtyy heti yrittämään syvempää tutustumista, kärsivällisyys palkitaan ja vähitellen sopiva kahville pyytämisen aika lähenee.
Mutta minkäs teet jos tuommoset vitun sieniretket eivät kiinnosta tippaakaan? Tai lintujen bongaus? Ja nuo seurakuntien sinkkuillat taitavat vain olla kaikenmaailman ääriuskovaisille tai sitten niissä käy vain yli-ikäistä porukkaa.
Ja käsitykseni mukaan noissa seurakuntien sinkkuilloissa ei edes muuta tehdä kuin veisataan virsijä ja yritetään saada yhteys jumalaan. Kiva sekin jos edes jumala on sitten seurana kun menee jälleen kerran kotiin yksin!!
Seurakuntien sinkkutoiminta on varmasti erilaista eri paikkakunnilla, kun kävijäkunnassa voi olla huomattavia eroja ja järjestäjillä erilaisia näkemyksiä. Kuvaan alla oman seurakuntayhtymäni sinkkutoimintaa, kun se on mielestäni käsityksestäsi kaukana.
Säännöllinen toiminta:
- Pienryhmätoiminta eli "varsinaiset" sinkkuillat, joka viikko: Yhdessä juodaan kahvia ja kuunnellaan hartaus (jossa käsitellään todella harvoin mitään raamatunkohtaa vaan yleensä kerrotaan jostain uskontoon liittymättömästä asiasta, joka jollekin on tapahtunut). Joka kerta on mahdollisuus jutella pienemmässä ryhmässä jostain raamatunkohdasta tai uskonelämään liittyvästä aiheesta, mutta muita vaihtoehtoja on aina enemmän tarjolla (esim. ohjattua englanninkielistä keskustelua kielitaidon kohentamiseksi, laihdutus, avioerosta selviäminen, ryhmä uutta parisuhdetta haluaville/harkitseville ym.) Ryhmien aiheet pysyy samoina aina tietyn aikaa, yleensä kuukauden tai pari ennen kuin aiheet vaihtuu.
- Teemaillat, joka toinen viikko: Juodaan kahvit, kuunnellaan asiantuntijan esitys aiheesta ja lopuksi saa kysyä kysymyksiä ja/tai vaihtaa ajatuksia aiheesta pienemmissä ryhmissä. Aihe liittyy n. 30-50% kerroista kristinuskoon, muulloin aiheena on esim. rahansäästövinkit, laihdutus, ihonhoito, terveellinen ruokavalio (valitettavasti aiheet on turhan naispainotteisia tällä paikkakunnalla).
Enemmän tai vähemmän epäsäännöllinen toiminta:
- Kirkko: Sinkkuporukan mukana on mahdollista mennä kirkkoon vähintään kerran kuussa, joskus kahdesti. HUOM: joka viikko ei siis ole edes mahdollisuutta mennä "virallisesti" sinkkuporukalla kirkkoon, eikä kukaan painosta menemään sinne koskaan.
- Karaokeillat. En tiedä tarkemmin, en ole osallistunut tai muutenkaan kiinnostunut.
- Yksittäisiä tapahtumia: Peli-iltoja (omat lautapelit mukaan), museovierailuja, teatterikäyntejä, klassisia ja hengellisiä konsertteja, yhteislauluiltoja (noin puolet lauluista hengellisiä), kävelyretkiä esim. luontoon, ym. ym. mihin kiinnostusta riittää.
Ikäjakauma on siitä 20-25 vuodesta ylöspäin, eläkeläikäisiä ei ole yhtään eikä keski-ikäisiäkään ole häiritsevän paljon. Kävijöistä ehkä puolet käy kirkossa vain jouluisin ja todella harvat on "selvästi" uskovaisia. Puheenaiheetkin liikkuu yleensä jossain ihan muualla kuin hengellisten asioiden ympärillä.
Mutta tosiaan, sinkkutoiminta vaihelee varmasti paikkakunnittain, joten ellei ole kirkkokammoinen ateisti tai muun uskonnon edustaja, suosittelen edes selvittämään millaista se omalla paikkakunnalla on.
Sitten kannattaa miettiä, mikä kiinnostaisi, ja hakeutua sen mukaiseen toimintaan. Ja jos asiat on niin huonosti että mikään ei kiinnosta, kannattaa ainakin yrittää kiinnostua jostain. Harvoin kavereita saa sillä tavalla, että menee kadulla juttelemaan jonkun ohikulkijan kanssa, mutta tietysti sitäkin voi yrittää. Helpompi on tutustua jossain, jossa tutustuminen on luontevaa.
YSTÄVÄNI :-) kanssa. (On muuten ainoani!)
Olimme kumpikin huomanneet, että tahoillamme emme kertakaikkiaan ole löytäneet sellaista yhteisöä, porukkaa, harrastuspiiriä, foorumia, whatever "seurakuntaa", missä viihtyisimme.
Pohdimme vielä: miksi? Ja päädyimme kumpikin siihen, että missään emme ole voineet olla mukana kokonaisina ihmisinä, vaan tullakseen hyväksytyksi milloin mihinkin ryhmään, on otettava se tietty rooli - ja jätettävä loput itsestä.. niin: mihin?