Diktatuuri

Diktatuuri on valtiomuodoista ainoa hyväksyttävä ja ihmisrodulle luontainen.
Mitä diktatuuri on?

Diktatuurissa yksi karismaattinen ja älykäs henkilö, sen sijaan että käyttäisi lahjojaan itsekkäästi vain omaksi hyödykseen kuten useimmat tekevät, uhraa henkilökohtaisen etunsa johtaakseen kaikkia niitä pösilöitä (suurin osa ihmisistä), jotka ovat yksinkertaisesti liian tyhmiä päättämään omista asioistaan. Esimerkkejä diktaattoreista ovat Jeesus ja Buddha.

Diktaattorit tykkäävät eniten lapsista, mutta se ei aina johdu taipumuksesta pedofiliaan vaan siitä että lapsia kaitsemalla diktaattori voi vahvistaa "hyvä paimen" - tyyppistä karismaansa ja alentaa samalla kaikki kuulijat ovelalla psykologisella tempulla lapsen tasolle, hänen itsensä ollessa aurinkoinen suojeleva isähahmo.

Jotkut kierot yksilöt koittavat omia diktatuuria ns. "takaoven kautta" itselleen vedoten demokratian, ihmisoikeuksien ja sananvapauden kaltaisiin lieveilmiöihin, mutta todellinen diktatuuri pysyy aina puhtaana ja harkinnan arvoisena yhteiskuntavaihtoehtona.
2391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä saattaa olla provo, mutta et ole täysin väärässä. Roomalaisetkin olivat kyllin fiksuja tietääkseen, että diktatuurin ALKU on yleensä onnellinen. Sitten kilahtaa valta nuppiin ja alkaa massateurastukset. Roomalaiset keksivät tähän vastakeinon, diktaattorin asema säädettiin väliaikaiseksi, jolloin saatiin esim sota aikana tehokas ja keskitetty hallinto, joka nopeilla päätöksillä voitti sodan. Tietenkin diktaattorin piti olla kyvykäs henkilö. Mutta kuten tunnettua, keisari aikana rooma rappeutui, osasyynä keisarien avioliitot sukulaistensa kanssa, jolloin lapsista, siis uusista keisareista, tuli sekopäitä.

Rooman jälkeen diktatuuri on lähes aina tarkoittanut pahaa ja negatiivista hallintoa. Mutta kuten sanoit, kaikki diktaattorit eivät ole pahoja.

Sopisikohan Suomeen roomalaisten järjestely, eli pahan kriisin uhatessa eduskunta antaisi vaikka vuodeksi kerrallaan vallan jollekkin päteväksi tiedetylle henkilölle, puolueiden ulkopuolelta, jos mahdollista.

Äänestä

Proletariaatin diktatuuri perustuu enemmistövaltaan, eli se on periaatteessa demokratiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisrodulle luontainen kirjoitti:

Diktatuuri on valtiomuodoista ainoa hyväksyttävä ja ihmisrodulle luontainen.
Mitä diktatuuri on?

Diktatuurissa yksi karismaattinen ja älykäs henkilö, sen sijaan että käyttäisi lahjojaan itsekkäästi vain omaksi hyödykseen kuten useimmat tekevät, uhraa henkilökohtaisen etunsa johtaakseen kaikkia niitä pösilöitä (suurin osa ihmisistä), jotka ovat yksinkertaisesti liian tyhmiä päättämään omista asioistaan. Esimerkkejä diktaattoreista ovat Jeesus ja Buddha.

Diktaattorit tykkäävät eniten lapsista, mutta se ei aina johdu taipumuksesta pedofiliaan vaan siitä että lapsia kaitsemalla diktaattori voi vahvistaa "hyvä paimen" - tyyppistä karismaansa ja alentaa samalla kaikki kuulijat ovelalla psykologisella tempulla lapsen tasolle, hänen itsensä ollessa aurinkoinen suojeleva isähahmo.

Jotkut kierot yksilöt koittavat omia diktatuuria ns. "takaoven kautta" itselleen vedoten demokratian, ihmisoikeuksien ja sananvapauden kaltaisiin lieveilmiöihin, mutta todellinen diktatuuri pysyy aina puhtaana ja harkinnan arvoisena yhteiskuntavaihtoehtona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu