Köyhä köyhempi kaikkein köyhä, onko vai haluaako olla, ja miksi haluaa olla? Miksi köyhä ei halua olla vähemmän köyhä, ja miksi köyhä ei halua tehdä asiaa muuttavien toimintojen eteen muuta, kuin todeta olevansa köyhä.
Miksi ei löydy muuta kuin valittamista valittamisen perään, miksi ei löydy motivaatioita muuttaa olojansa. Ilman yleistämistä, niin asiaa kannattaisi köyhän miettiä itsekkin, että miksi pysyä köyhänä kun maailma on täynnä mahdollisuuksia jos niitä haluaa käyttää ja toteuttaa. Eikä se aina vaadi edes rahaa, kun saa jo paljon aikaan.
Vaalien alla taas köyhillä on ystäviä, ja se on sinänsä ok. kyllä ystäviä pitää olla, köyhälläkin.
Mutta kun vaalien alla vaaditaan, ja luvataan mahdottomia.
Mitä pitää sitten tehdä löytääkseen elämän edellytyksiä? Ensin pitää löytää itsensä ja antaa itselleen mahdollisuus löytää tie eteenpäin. Kuten joku viisason sanonut että elämä on matka, sille on vain uskallettava lähteä.
Yksi edellytys olojen kohottamiseen on lähteä tuolle matkalle ja etsiä matkan varrelta, onnen avaimia joihin kuuluu mm. työ. Työ vapauttaa työ antaa elämämn, mutta se ei tule meitä kotoa hakemaan ja tuota vapautta antamaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sillä köyhä on kansalliseläin jota suojellaan kaikelta elintason nousulta kaikin keinoin ja ennenkaikkea sanomalla hänelle että hänen ei kannata tehdä mitään jotta varmasti pysyisi alhaalla.
Miten luulet demujen ja persujen pärjäävän vaaleissa jos ei köyhiä olisi. Eihän niitä kukaan äänestäisi ja persuja ei välttämättä sittenkään.
Kuule köyhä tai persu kun lukee sanan työ niin sillä nousee hikipintaan heti ja ahdistus alkaa painaa harteita. Miettimistä ei kannata edes ehdottaa sillä siinä joutuisi asettamaan itsensä uusien mahdollisuuksien valoon ja se vasta ahdistusta aiheuttaisikin.