petturit

En olisi uskonut vielä 10 vuotta sitten että vasemmistoliitto ajaa kokoomuksen rinnalla vähäosaisen ja työttömän kurjistamispolitiikkaa erinomaisella innolla ja kaikki aatteensa pois heittäneenä.
Politiikka on kuin äärioikealta.
Hyvinvointivaltio on lähes tuhottu ja puolueen johto väittää muka puolustavansa sitä.
Rehellinen puolustaminen tarkoittaa vääryyksien korjaamista eikä aatteensa myymistä.
Kaikki on myynnissä kunhan hallituspaikka säilyy.
HÄVETKÄÄ!!
7367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Parlamentaarinen demokratia on kompromissien tekemistä. Hallituksessa olemisen vaihtoehto olisi ollut jäädä oppositioon itkemään, siellä ei voi saavuttaa mitään. Toki punaväri on haalistunut sinipunahallituksessa, mutta nyt on ainakin saavutettu edes jotain.

Äänestä
  • Kahden ministerin diktatuuria kun ei valtakunnan asioitten hoidossa ole olemassa.
    Saihan tuo Siimes vuosien yrityksen jälkeen ainakin arava-asioihin jonkinlaista korjausta. Pahiten kantona kaskessa ollut kokoomus antoi vaalien alla periksi. Imagosyistä ehkä, mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • kunnon kommunisti myöntää olevanparlamentaarista
    demokratiaa? Entä jos olisi kommunistinen järjestelmä,
    eli edustamasi aatesuunta vallassa, olisko parla-
    mentaarista demokratiaa myös käytännössä?
    Hyväksyisittekö porvareita hallitukseen?

    Äänestä

pikkuporukoihinsa. Yhteistyökykyiset jatkaa vasemmistoliitossa. Näin olen ymmärtänyt.
Valinta on äänestäjän.

Äänestä
  • huomioon että Siimes on siistin näköinen, tehokas nuorehko ekonomi (yhteistyössä tarvitaan imagoa)

    Äänestä

  • ei periaatteita kirjoitti:

    huomioon että Siimes on siistin näköinen, tehokas nuorehko ekonomi (yhteistyössä tarvitaan imagoa)

    Kuvittelin ekonomienkin saavan sen verran lakikoulutusta, että tietäisi, ettei yhteistä omaisuutta saa myydä ilman lupaa, ei ainakaan halvalla:
    http://kotisivu.mtv3.fi/jorma.uski/ou.html#Aktiv-Hansa
    Eikä tuo oikein sosialisoinniltakaan vaikuta.

    Äänestä

Ei Suomessa enää ole lapsiperheiden, eläkeläisten, eikä työläisten etuja ajavia puolueita, kun markkinavoimat jyllää, ja oma etu on tärkein! Vasemmistoliiton keulakuvana oleva hienostorouva (kukka,-ja voimisteluvaalimainoksineen)ei voi ainakaan lisätä puolueensa kannatusta, hän ei kerta kaikkiaan sovi sen imagoon! Ikävä on aikaa, jolloin vas.liitolla oli karismaattiset johtajat,ja vielä jotain sanottavaa, eikä ollut pelkkä porvarien joo-mies, kuten nykyään on!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huijattu kirjoitti:

En olisi uskonut vielä 10 vuotta sitten että vasemmistoliitto ajaa kokoomuksen rinnalla vähäosaisen ja työttömän kurjistamispolitiikkaa erinomaisella innolla ja kaikki aatteensa pois heittäneenä.
Politiikka on kuin äärioikealta.
Hyvinvointivaltio on lähes tuhottu ja puolueen johto väittää muka puolustavansa sitä.
Rehellinen puolustaminen tarkoittaa vääryyksien korjaamista eikä aatteensa myymistä.
Kaikki on myynnissä kunhan hallituspaikka säilyy.
HÄVETKÄÄ!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu