Jossakin sisustuslehdessä näin kerran, että saunan lauteiden alustila oli käytetty mielenkiintoisesti hyödyksi: lauteiden alle oli laitettu vierekkäin pesukone ja kuivuri, jotka tietenkin avautuivat viereiseen kodinhoitotilaan, mutta koneiden viemä tila oli otettu saunan puolelta. Rakenteet oli tietenkin tehty tälläiseen järjesteltyyn soveltuviksi eli koneet eivät tietenkään näkyneet saunaan vaan saunan seinässä oli mutka koneiden kohdalla lauteiden alla.
Onko tälläinen järjestely ihan oikeasti kuinka hankala toteuttaa? Meillä on todella pulaa neliöistä, joten ko. ratkaisu kuuulostaisi ainakin sinänsä käytännölliselle, kun lauteiden alushan on ihan tyhjää joutotilaa muuten. Myös lattiakaadot ja laatoitus olisivat valmiina vesivahinkojen varalle ja koneiden tarvisema ilmatila niiden ympärillä otettaisiin huomioon.
Millaisia muita hieman poikkeavia ratkaisuja olette tehneet pesu- ja kuivauskoneen sijoittelussa?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vielä lisäten edelliseen eli kuinkahan kalliita olisivat n. 85 cm korkeat liukuovet n. 2 metrin matkalle? Liukuovethan olisivat tietenkin siisti ja tilaasäästävä ratkaisu.
Sori, laitoin jatkoa väärään viestiini, kun olin kysymässä toiseen asiaan liittyen toisaalla. Eli nuo liukuovet EI kuulu tähän sauna-asiaan mitenkään, sori!
T.alkuperäinen kysyjä
Eipä ole kokemusta, vaan ainakin äkkiä ajatellen tuollainen voisi olla käyttökelpoisen oloinen ratkaisu meillekin.
Seinähän siinä pitäisi purkaa ja rakentaa kotelo koneiden mittojen mukaan. Saunan puolelta rakennelma pitäis tehdä vedenpitäväksi ja varmaan lämpöeristääkin. Pesukoneelle täytyis toki rakentaa viemäröinti, vesiputki ja sähköt..
Ei ihan tuosta vaan, muttei mikään mahdotonkaan.
Aivan, selitinkin ehkä hieman heikosti eli olemme vasta suunnittelemassa vanhan talon lisäosan rakentamista ja koska haluamme pitää mittasuhteet ymv. sopusuhtaisina alkuperäiseen talo-osaan nähden, niin joistakin neliöistä on pakko tinkiä tai löydettävä innovatiivisia ratkaisuja...
Itselle tuli mieleen, että tuon saunan puolelle tulevan ns. kotelon (sitä sanaa etsinkin jo edellistä kirjoittaessa!) pinnan olisi varmaan hyvä olla vähän viistoinen alaspäin, niin mahdollinen lauteilta tippuva vesi ei jäisi makaamaan kotelon päälle. Eikai näissä vinoissa rakenteissa muuta ole huonoa kuin että joutuu vaan niin pirusti leikkelemään niitä laattoja oikean mittaisiksi..no, onneksi mittanauhat sun muut keksitty!