Miten olet säästänyt projektissasi?

Kun ollaan pienellä budjetilla liikenteessä, niin kiinnostaa tietää millaisia säästökohteita rakennusprojektissasi olet löytänyt / suunnitellut. Ja säästöt voi olla lyhyen tai pitkän tähtäimen juttuja.

Itsestään selvää lienee, että kaikki jutut kilpailutetaan kireästi ja monessa paikassa. Itse tehdään se mikä ehditään ja osataan, mutta ei seisoskella ammattilaisten tiellä.

Mitä muita helppoja säästökohteita on?, esim.

- rakennustarpeiden roudaus Virosta, kannattaako?
- hanojen ym. tilaus Saksasta?, joku ehdotti tätäkin
- hankinnat huuto.netistä / kelt.pörssistä

Missä kohdalla nuukailu on maksanut vaivan ja missä kohdalla naulanhakureissu naapurikaupasta on tullut lähikauppaa kalliimmaksi?

Väitellään nyt ihan asiasta.
224247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mitä pidemmän ajan rakentamiselle varaa, sen enemmän on aikaa tinkiä hinnoista. Kuullostaa ehkä vähäpätöiseltä ja itsestään selvältä, mutta ei välttämättä ole mikään itsestäänselvyys. Väsyneenä ja kiireessä jossakin vaiheessa ote herpantuu ja ei enää jaksa kilpailuttaa.
Kaupat on jokseenkin haltuttomia tinkimään yksittäisestä naulapussista, mutta kun tilaa tavaraa mahdollisimman suurissa erissä saa jotain pois siitä naulapussistakin. Yksittäisiä tavaroita noutaessa alennus on yleensä ihan olematon.

Äänestä
  • meillä kun vanha asunto myytiin ja tilapäisestä maksettiin vuokraa n750€ kuussa niin kannatti välillä miettiä säästääkö jossain satasen tai kaksi ja homma venyy kuukauden. Suo siellä, vetelä täällä?

    Siihen vielä lainan juoksevat korot niin aletaan puhua isoista rahoista jo jotka valuu tyhjiin.

    Kilpailutus kannattaa hoitaa niin että se ei ole sen homma joka raksaa. Meillä emäntä lähetti tarjouspyyntöjä ja kävi niitä läpi kun oli päivällä aikaa ja soitteli moneen paikkaankin. Kuvat yms tarjouksia varten teki pääsuunnittelija/vastaava joka myös aikataulutti hankinnat loistavasti ajoissa. Raksamiehen oikea paikka on työmaalla..

    ja jos alusta asti juokse e ympäriinsä niin alka akyllästymään ja kun tulee niiden isojen ja kalliiden hankintojen aika eli sisuksen niin silloin ei mitään väliä. Kuitenkin sisustus maksaa paljon tai tosi paljon..

    Äänestä

  • peukku68 kirjoitti:

    meillä kun vanha asunto myytiin ja tilapäisestä maksettiin vuokraa n750€ kuussa niin kannatti välillä miettiä säästääkö jossain satasen tai kaksi ja homma venyy kuukauden. Suo siellä, vetelä täällä?

    Siihen vielä lainan juoksevat korot niin aletaan puhua isoista rahoista jo jotka valuu tyhjiin.

    Kilpailutus kannattaa hoitaa niin että se ei ole sen homma joka raksaa. Meillä emäntä lähetti tarjouspyyntöjä ja kävi niitä läpi kun oli päivällä aikaa ja soitteli moneen paikkaankin. Kuvat yms tarjouksia varten teki pääsuunnittelija/vastaava joka myös aikataulutti hankinnat loistavasti ajoissa. Raksamiehen oikea paikka on työmaalla..

    ja jos alusta asti juokse e ympäriinsä niin alka akyllästymään ja kun tulee niiden isojen ja kalliiden hankintojen aika eli sisuksen niin silloin ei mitään väliä. Kuitenkin sisustus maksaa paljon tai tosi paljon..

    Meillä oli seuraavat keskeiset periaatteet säästämisessä.

    Rakenteet suunniteltiin yksinkertaisiksi toteuttaa.
    Tehtiin itse siivoukset ja materiaalien siirrot sekä järjestelyt työmaalla.
    Näillä säästettiin työaikaa, joka on ulkopuoliselta ostettuna erittäin kallista.

    Materiaalihankinnat keskitettiin muutamiin paikkoihin, jolloin saatiin tavarat sopivaan hintaan.

    Talomme suunniteltiin myös vähän energiaa kuluttavaksi. Suihkutilat ovat riittävät mutta eivät liian viihtyisät. Suihkuvesi on hyvin kallista. Talon muoto suunniteltiin sellaiseksi että saadaan auringon paistetta mahdollisimman paljon sisään kylminä vuoden aikoina.

    Äänestä

jos tekee itse niin aina nopeus on valttia jos toiset tekee niin voi vähän kierrellä ostoksillakin.

Meillä selvät säästöt tuli keskitetyistä ostoista tai huolella valituista ostopaikoista. Kannattaa huomioida missä säästää tai yrittää. On ihan turha kilpailuttaa kympin ostoa tai juosta ilta halviman perässä sen sijaan kalliimmat kannattaa aina koittaa saada edullisimmin.

Erikoisliike voi olla hyvä paikka ostaa jos lähtötaso ei ole valtava ja siellä ollaan valmiita tinkimään. Kun naamasi tulee tutuksi ja ostat useita kertoja niin alennukset paranee.

Hanki mahdollisimman paljon kerrallaan. Isot pakkaukset on aina edullisimpia. Maaleissa sun muissa kannattaa todella miettiä litrahintoja ja monessa muuss neliöhintaa eikä kappaletta.

Puutavarassa eniten säästää ostamalla mahdollisimman sopiva mittaista tavaraa jolloin hukka jää pieneksi. Tässä nopealla laskutoimituksella selviää neliöhinta valmiissa esim katossa ja kalliskin paneeli on äkkiä halpaa..

Kaikessa ei voi eikä kananta säästää vaan on asioita joissa lopulta tuhlataan ja halvin jää hankkimatta muista syistä esim ulkonäön takia. Halvin lavuaari voi olla varastomyymälässä, mutta se jot ahaluaa vessassaan katsoa löytyy ehkä edullisimmin bauhausista tms paikasta.

Jos on aika aniin kannattaa hieman kierrellä ja katsella ympärilleen ja kartoittaa hintoja. Illan tai päivän ostosreissulla voi säästää ja ainakin siellä saa vähän taukoa aherrukseensa..

Meillä hyviä paikkoja oli paikalliset kaksi rautakauppaa; starkki ja K-rauta, naapurikunnnan pieni höyläämö puutavarassa peittosi kaikki ja tavaran sai valita hyllystä. Pellit tilattiin ajoissa jolloin ne tuli tontille kuukausi liian aikaisin, muutta rahditta toisen tilauksen yhteydessä. Kattotuoleissa kun ei ollut pakko saada niitä sillä viikolla vaan kävi se hiljaisempikin viikko niin säästöä kertyi muutama kymmenen prossaa.. Bauhaus oli mainio paikka erilaisille hankinnoille, vähän ylellisillekkin joita muualta ei olisi voinut ostaakkaan.

LVI saatiin tukusta sopivalla alennuksella pääsuunnittelijan kautta, kun sovittiin kaikki hankinnat sinne niin saatiin alin alennusprossa joka ylittyi monessa kohdassa. Itse tehtiin. Sähköt oli kallis rontti, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut ei sähköjä johtuen paikkakunnnan tilanteesta..

Ylipäänsä kiinnitä huomiota siihen kuinka merkityksellinen asia on budjetin kannalta. Tapeteissa ei voi juuri säästää, mutta loppuiän harmittaa ne kohovinyylit siellä seinällä. Tarjoustalouspaneeli on halpaa, mutta ne oksat ei katoa. Halpa tutuntuttu pimeenä on halpa, mutta jos sen joutuu tekemään uudelleen niin hinta onkin jo jotain muuta sama pätee omaan työhön jos ei osaa.

Yksi tapa säästää tavallaan on se että paikat on siistit ja tavarat ojennuksessa. Toisten työn tekeminen on helppoa ja joutuisaa ja esim kun ei tarvitse pelätä tippumista porraskuiluun niin on aika huoletonta työskennellä tai kompastumista. Siivous vaikka joka ilta on ihan paikallaan. Paljon kehumani muonitus kuntoon. Kahvi ja pulla tekee kummia eli hyvä mieli. Radio kannattaa sijoittaa myös viihtyisyyttä luomaan..

Periaatteessa aina kannattaa myös miettiä satsaako ylläpitoon/kuluihin vai hankintaan. Halpa hana on halpa, mutta kalliimpi johon sa avaraosia voi tulla edullisemmaksi pitkän päälle jne. Työkaluihin kannatta asatsata sen verran, ettei niiden kanssa tarvitse tapella. Halvalla saa hyvääkin jos on tehtävänä vaikka yhden okt:n laastit niin halpissekoitin kestää sen kyllä, poran pilaa siinä äkkiä. Akkuporaan pari akkua ettei tarvitse odotella jne. Laadukkaan tuotteen saat myytyä edelleen, halpa jää käsiin mutta jos sen vuokra on kalliimpi kuin hankintahinta niin osta.

Järki ja harkinta on paras säästövinkki?

Äänestä

monesta paikasta. Rakentamisprojekti alkaa keväällä. Aikataulu on suunniteltu sellaiseksi että pakonomaista kiirettä ei tarvitse pitää koska palkkatyöt vievät kuitenkin osansa. Suunnittelusta ei tingitä!

Hankin vanhan kaivinkoneen, (vain 5000 e!)jolla saan kaivella kun joudan. En ole kiinni kenenkään aikatauluissa ja saan omani koneesta pois kun en tarvitse muutaman vuoden päästä. Uskon säästäväni useita tuhansia.

Viroon vie matka siinä vaiheessa kun tullaan siihen vaiheeseen. Ohessa syy.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000000624&posting=22000000023329751

Keskitän ostoksia mahdollisimman paljon. Puutavaraa tehdään taapelille tukeista. Hinnat nousevat taas maaliskuun lopussa kymmeniä prosentteja. Oma verkosto otetaan läpikotaisin avuksi.

Sanoisin että maltti on valttia koko projektin ajan. Etuna meillä tietysti se että myydään vanha talo pois ja pystytään rahoittamaan aika pitkälle illman lainoja. Mutta sitten jo melkein asuukin.

Äänestä
  • ...käytetyt tarvikehankinnat ovat varmaan yksi parhaimmista säästökohteista. Kaikista ei vain ole koneen puikkoihin, kuten ei itsestänikään.

    Rakennustelineiden hankinta saattaisi olla sellainen jossa ostamalla ja eteenpäin diilaamalla voisi säästää vuokrauksen verrattuna. Onko näkemystä? Telineitä ei tietty ihan joka projektissa tarvita, mutta jos vaikka innostuu kantamaan harkkoja.

    Mitä olet itse hakenut Viron kaupoista? Jos ajatellaan, että sinne ei ihan viikottain viitsisi ajella, mutta jos pari reissua tekisi, niin mitä kannattaisi farkkuautoon lastata?

    Äänestä

  • Nuuka-Ossi kirjoitti:

    ...käytetyt tarvikehankinnat ovat varmaan yksi parhaimmista säästökohteista. Kaikista ei vain ole koneen puikkoihin, kuten ei itsestänikään.

    Rakennustelineiden hankinta saattaisi olla sellainen jossa ostamalla ja eteenpäin diilaamalla voisi säästää vuokrauksen verrattuna. Onko näkemystä? Telineitä ei tietty ihan joka projektissa tarvita, mutta jos vaikka innostuu kantamaan harkkoja.

    Mitä olet itse hakenut Viron kaupoista? Jos ajatellaan, että sinne ei ihan viikottain viitsisi ajella, mutta jos pari reissua tekisi, niin mitä kannattaisi farkkuautoon lastata?

    tuossa edellisessä viestissä oli tuo linkki toiseen keskusteluun. Yleensä laatat, wc-pytyt ja sen sellaiset. Pelkästään netistä kun katselee Virolaisten liikkeiden hintoja niin näkee eron. Kaikkihan siellä ei ole halvempaa.

    Äänestä

budjetti on pitänyt kiitettävästi ja suurimmat säästöt on kyllä saatu siitä, että itse on tehty kaikki työt talopaketin asennuksen jälkeen. Ainoastaan uunin muuraus ja lattianvalu muualta. Meillä tosin etuna se, että ammatin puolesta on mahdollista tehdä myös sähkö- ja putkityöt itse. Ja aikataulu on ollut nopea, sillä siinä säästää kun ei tarvitse hillitöntä yli 700e vuokraa maksella. Mies oli myös kolme kuukautta vapaalla töistä ja teki täyspäiväisesti taloa. Se oli huomattava etu ja hyvin pärjäiltiin sekin aika yhden palkalla.

Äänestä

Meillä mies raksaa ja minä kilpailutan vastaavan avulla hintoja. Isot hankinnat on tehty jo ennen ekoja hinnan korotuksia syyskuussa (keittiö koneineen ym kaapistot) vaikka tarve tulee joskus toukokuulla. Takka ostettiin viimevuoden puolella ja hanatkin ennen helmikuun hinnan nousuja. Lattiat valaa ja lippaa hyvä ystävä pulla-kahvi palkalla, mies tekee sähköt ja putkihommat itse. Tutun kauppaa maanrakennus hommat materiaaleineen NAURETTAVALLA hinnalla alle 4000( niin paljon alle, jotta kukaan ei usko..) Serkkupoika tekee ilmastointityöt, eno peltikaton asennuksen ym ym. Vastaavalle ei palkkaa makseta ja hänellä tosi hyvät verkostot erilaisiin rakennusmateriaaleja toimittaviin tahoihin. Appi-ukko melkein asuu raksalla (pyytämättä). Toki se tarkoittaa, että vastavuoroisesti autellaan muita kun tarve tulee. Tässä jo tulikin säästöä aimo summa. Ulkopuolisille on palkkoja maksettu tällähetkellä alle 1000, siinä on kaivurikuskin palkat mukana.. Kaikki pintamateriaalit on käyty katsastamassa ja hinnat ottamassa, niin osataan juosta tarjousten perässä.

Äänestä
  • taidat vittuilla?

    Äänestä

  • höpöttää kirjoitti:

    taidat vittuilla?

    Siis en vittuile. Kun projekti käynnissä ja muuttaa pitäis viimeistään elokuussa. Mies raksaa yksinään siihen asti että muksut voi jäätymättä sinne mukaan ottaa. Sitten tehdään yhdessä. Mä tiedän tarkkaan millaisen talon / sisustuksen haluan siksipä olen ollut aikaisin liikkeellä. Kaikki laattamallit esim. on kirjattu ylös; myyjä, valmistaja, malli, koko, väri ja hinta/m2. Ja kaikista myymälöistä on haettu itseä miellyttävät mallit sekä hinnalta että ulkonäöltä. Ja paljon ei nähdä, siksi ei ehdi tapella joten parisuhde voi hyvin. Ja kaikki tutut ja sukulaiset tietää meidän jo kauan haaveilleen omasta talosta niin auttavat mielellään. Eikö se ole kiva että nää tarinat ei aina ole surullisia. Tarkoitan vaan, että kyllä pystyy jos tosissaan yrittää. Minäkin opiskelen, käyn töissä, hoidan 3 lasta ja kilpailutan / kartoitan kaikki rakennusmateriaalit. Sitä voi sitten rentoutua kun muuttokuorma on viety.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Anteeksi epäilykseni! Oli vaan niin uskomaton tuo teidän auttavien sukulaisten määrä! Meillä kans pitäs olla muutto elokuussa. Ukko tekee sen minkä kerkeää, paitsi että yhtään sukulaista ei raksalla näy! Appiukko haluais, mutta ei päästetä kun on pumppu reistaillut ja minun suku ilmoitti että apua on raksalle turha pyytää!
    Joten kaiken mitä ei osata/ehditä joudun kilpailuttamaan ja sitten maksetaan....

    ettei tarvii sitten notkuilla toisten raksoilla vastapalveluksia antamassa. Olen hieman skeptinen noissa pulla-kahvipalkkauksissa....kun ensin oot taistellut oman kämpän kanssa ja kaikki kumminkaimat ovat käyneet sulla duunissa, niin sullahan on tiedossa näitä vastapalvelushommia heti kun joku toinen alkaa rakentaa....sopii tietysti perusahkeralle ja avuliaalle tyypille. Mutta m**kun maineen saat jos kieltäydyt...
    Tämä näin ohikulkijan mielipiteenä.

    Äänestä

  • se hyvä puoli kirjoitti:

    Siksi läheisiä kaikki ovat, että ei harmita auttaa takaisin. Sitä paitsi itselleni ainakin tulee hyvä mieli, jos rakasta ihmistä jotenkin voi auttaa. Meillä päin sellainen on tapana. Jos olisivat puoli tuttuja voisi tilanne olla toisin.. Ja en usko omien tai appi-vanhempien esim. enää rakentavan. Niitä on onneksi jo etukäteen autettu kaikissa muutoissa ja rempoissa..

    Äänestä

Juuri valmistalopaketin rakennuttaneena seuraavilla tavoilla pyrittiin säästämään:

- En hakenut koskaan halvinta, vaan toimivinta ja kerralla hyvin tehtyä.
- Suunnitelmat pitää olla ajoissa ha hyväksyttyinä. Kunnallinen byrokratia vaatii uskomattoman määrän paperityötä, jota on helpompi tehdä ennenkuin rakennusprojekti on kiivaimmillaan.
- Säästökohteet mietittiin etukäteen. Vakuutuksista, perustuksista, laadukkaasta työjäljestä tai ammattimiehistä oikeassa asioissa en säästänyt (joissan myöhemmin vaihettavissa pintamateriaaleissa ja varusteissa kyllä)
- Rakennusmiesten työolosuhteet pitäisi olla kunnossa. Aina kun ammattimies tulee paikalle, pitää suunnitelmat, tarvittavat tavarat ja työnohjaus olla selvät.
- Tarjouspyynnöt pyysin kirjallisesti ja liitin aina piirustukset ym. mukaan. Urakkatarjoukset olivat pk-seudulla erittäin suolaisia. Siksi monet hommat teetin tuntitöinä maksamalle tuntityönä palkka.fi palvelun avulla (itsellä vastuu työnjohdosta ja työturvallisuudesta). Silloin itse maksan sivukulut ja ammattimies toimii verokortilla, säästää kuitenkin urakkafirman ALVin osuuden 22% (toki ko. mallilla ei esim. maanrakentajat töitä tee koska heidän pitää saada ALV konehankintojaan varten)

Oman työn osuus:
- Rakennuttaminenkin vaatii rakentajalta paljon aikaa ja panosta. Lupaprosessi, kilpailuttaminen, työmään pitäminen järjestyksessä, töiden ohjaus, talousseuranta ja dokumentointi ovat erittäin työläitä. Myös rakentajan on huolehdittava että oma työkyky säilyy pitkinäkin päivinä hyvänä.
- Pura aikataulut piempiin kokonaisuuksiin ja puutu poikkeamiin ajoissa.
- Dokumentoi työmaa ja ympäristö huolella. Kuvaa kaikki mahdollinen varmuuden vuoksi.
- En ollut poissa juurikaan omista töistä, jolloin tulotaso ei tippunut.
- Vanhasta asunnosta sain rahat pois samaan aikaan kun uusi talo valmistui.
- Rautakaupoissa yksittäisten tavaroiden hakeminen vie aikaa tolkuttomasti. Tee joka päivä puutelista työmaalla ja hanki usean päivän tavarat kerralla.
- Varmista että oikea tavara saapuu oikeaan aikaan. Minimoi tontilla kastuneet/varastetut tavarat mutta samalla rahtimaksut.
- Naapuriapu on korvaamaton, jos heillä tuoretta kokemusta vastaavasta
- Useaan kertaa tekeminen ja viime hetken muutokset maksavat. Joka päivä varmista että tarvittava tieto kulkee eri osapuolten välillä. Vaadi esim. talotehtaan kanssa keskeiset muutokset aina kirjallisena. Erityisesti maanrakentalla ja lvi-töissä saa olla takkana ja itse koko ajan valvomassa valvojien lisäksi.

Taloteknisia asioita:
- Kopiointeja varten kannattaa ostaa itselle kopiokone (/fax)
- Lasken vain helposti käytettävää hyötytilaa (käytävät, pimeät nurkat yms ovat mielestäni turhia neliöitä)
- Yksinkertainen talon pohjanmuoto, energiatehokkuuden vuoksi ikkunoita sopiva ja ovia sopiva määrä. Erkkerit ym nostavat hintaa.

Sen verran kallista rakentaminen on, että pk-seudun ja kehyskuntien ulkopuolella suosittelen myös myytävänä olevien talojen harkitsemista.

Äänestä
  • Olemme noudattaneet aika lailla samoja periaatteita. Lisäksi teemme melko paljon itse kaikkia mahdollisia askareita seinien muurauksesta maalaukseen ja piikkauksesta siivoamiseen. Nämä siis palkkatyön ohessa.

    Näillä keinoilla meidän ei ole tarvinnut juosta halvimman hinnan perässä, vaan olemme voineet valita juuri sen materiaalin kuin olemme halunneetkin.

    Olisin mielelläni ottanut vuoden vapaata töistä ja käyttänyt ajan rakentamiseen. Olisi varmasti tullut halvemmaksi, mutta vuoden jälkeen minulla ei enää olisi ollut työpaikkaa, jonne palata.

    Äänestä

  • budjetti pitää kirjoitti:

    Olemme noudattaneet aika lailla samoja periaatteita. Lisäksi teemme melko paljon itse kaikkia mahdollisia askareita seinien muurauksesta maalaukseen ja piikkauksesta siivoamiseen. Nämä siis palkkatyön ohessa.

    Mutta Suomen hintoja ei ollut kaikista haluamistaan vempeleistä varaa eikä halukkuutta maksaa, joten kodinkoneet Saksasta. On se ihme, kun niiden kotiinkuljetus maksaa vähemmän Saksasta kuin oman kaupungin liikkeestä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Mitä koneita olet Saksanmaalta tilannut? Tuskin ihan pesutornia tahi pakastinta? Voitko heittää linkkiä kauppaan.

    Ja millaisiin säästöihin olet päässyt?

    Kehotan kaikkia tinkimään rajusti projekteissaan. Kyllähän kauppiaat ja muut kupparit nostaa hintojaan vaikka 10 % vuodessa, jos rakentajat lammasmaisesti suostuu maksamaan.

    Jos tilaukset ulkomailta pistää kotimaan kauppiaita edes pikkuisen miettimään hinnankorotuksiaan, niin hyvä askel on se.

    Äänestä

  • budjetti pitää kirjoitti:

    Olemme noudattaneet aika lailla samoja periaatteita. Lisäksi teemme melko paljon itse kaikkia mahdollisia askareita seinien muurauksesta maalaukseen ja piikkauksesta siivoamiseen. Nämä siis palkkatyön ohessa.

    Näillä keinoilla meidän ei ole tarvinnut juosta halvimman hinnan perässä, vaan olemme voineet valita juuri sen materiaalin kuin olemme halunneetkin.

    Olisin mielelläni ottanut vuoden vapaata töistä ja käyttänyt ajan rakentamiseen. Olisi varmasti tullut halvemmaksi, mutta vuoden jälkeen minulla ei enää olisi ollut työpaikkaa, jonne palata.

    ...olen itse miettinyt. Nettopalkassa hävinnee reilun tonnin kuussa, mutta sillä rahalla ei apupoikaakaan palkata pitkäksi aikaa. Ja olisipa sitten tuttu mies tontilla vahdissa.

    Äänestä

  • Nuuka-Ossi kirjoitti:

    ...olen itse miettinyt. Nettopalkassa hävinnee reilun tonnin kuussa, mutta sillä rahalla ei apupoikaakaan palkata pitkäksi aikaa. Ja olisipa sitten tuttu mies tontilla vahdissa.

    Suosittelen lämpimästi!

    Äänestä

  • Rakentanut kirjoitti:

    Suosittelen lämpimästi!

    Jos on töistä pois ja pystyy jakamaan sen kahden kalenterivuoden osalle, niin veroista voi säätää aika laillakin.

    Voi katsoa mitä maksaa olla esim 4 kuukautta saman tai 2 eri kalenteri vuoden aikana töistä pois. Laskurit löytyy www.vero.fi

    Äänestä

-Tontin valinta säästää huomattavasti jos pääsee pienellä perustamisella
-1 kerrosta
-ei ylimääräistä kulmia eikä erkkeireitä
-hyvät rakennusmiehet urakalla ja erittäin tarkka sopimus sisältö.

Noin säästää heti 100.000 euroa. Ja kaikki hahat ja rakennuskamat saat ostaa stokmannilta kotiin tuotuna, eli jos puhutaan perus tuotteista niin ne ei sinun projektia kaada vaan työ ja sen monimutkaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nuuka-Ossi kirjoitti:

Kun ollaan pienellä budjetilla liikenteessä, niin kiinnostaa tietää millaisia säästökohteita rakennusprojektissasi olet löytänyt / suunnitellut. Ja säästöt voi olla lyhyen tai pitkän tähtäimen juttuja.

Itsestään selvää lienee, että kaikki jutut kilpailutetaan kireästi ja monessa paikassa. Itse tehdään se mikä ehditään ja osataan, mutta ei seisoskella ammattilaisten tiellä.

Mitä muita helppoja säästökohteita on?, esim.

- rakennustarpeiden roudaus Virosta, kannattaako?
- hanojen ym. tilaus Saksasta?, joku ehdotti tätäkin
- hankinnat huuto.netistä / kelt.pörssistä

Missä kohdalla nuukailu on maksanut vaivan ja missä kohdalla naulanhakureissu naapurikaupasta on tullut lähikauppaa kalliimmaksi?

Väitellään nyt ihan asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu