Noissa kansanedustajan palkoissa ottaa oikeasti kaikista eniten päähän seuraavat asiat:
1. Missä muussa työpaikassa saat palkan vaikka et kävisi töissä. (poissa oloja ei ole sanktioitu)
2. Lomat. Moni haaveilee mm. opettajien kesä lomista, miettikää kansanedustajia. Vetoavat toki siihen että tekevät työtä kentällä loma-aikanaan, eli petaavat jatkokautta eduskunnassa, jokaisella on toki oikeus valita loman viettotapansa, kyllähän noilla lomapäivillä aika jo kävisikin pitkäksi, ja täydellä palkalla.
3. Joskus joku kansanedustaja on sanonut, että kansanedustajan varsinainen työ tehdään valiokunnissa ja täysistunnot on "mediasirkusta". Mutta siitähän maksetaan erillinen valiokunta palkkio. Saako muissa töissä lisää palkkaa jos suostuu tekemään työpaikalla töitäkin.
4. Kulukorvaukset. Voi per...., Kaikilla muilla kansalaisilla kulukorvaukset maksetaan kuitteja tai todellisia ja tarpeellisia kuluja vastaan. Kyse ei ole kuitenkaan kovin pienistä summista.
5. Yksittäisen kansanedustajan "kyvyttömyys" eduskunnassa. Puolueet ovat tehneet linjauksensa eri asioiden suhteen ja jos edustaja menee äänestämään puolueen kannan vastaisesti, seuraa puhuttelut ja muut sanktiot puolueen toimesta.
Eli olisi varsin helppoa karsia eduskunnan kuluja, kun jokaisesta vaaleissa läpi päässeestä "edustajasta" saisi 1 äänen jonka puolueen ainoa kansanedustaja saisi käyttöönsä äänestyksiä varten. Ei tarvittaisi kuin n.10 edustajaa joilla puolueen koosta riippuen olisi erilainen määrä ääniä käytössään. Ja näille muutamille edustajille voisi maksaa vaikka 30000€/kk, ilman muita palkkioita ja korvauksia, käytössä normaali suomen verotus, vaihtoehtoisesti kansanedustajan palkka voisi olla esim kansalaisten keskipalkka x1,5, johan alkaisi duunareiden palkat kiinnostamaan, ja tekisivät oikeasti töitä palkkansa eteen, eikä haalisi kaikenmaailman luottamustoimia lisäansioikseen, kun perustyö ei vaadi läsnäoloa...
Edellisten vaalien jälkeen kun edustajat kamalalla tuskalla hyväksyivät itselleen mahtavan palkankorotuksen, ensin kehoitettuaan liittoja olemaan maltillisia tällä tupo-kierroksella, eräs edustaja valitteli sitä, että hänen palkkansa romahti, kun hän armollisesti siirtyi elinkeinoelämästä Arkadianmäelle. Voi hyvä ihme, jos Jorma Ollila menisi sairaanhoitajaksi, pitäisikö sairaanhoitajien palkatkin nostaa sinne 80milj.€/vuosi tasolle.
Ugh-olen puhunut
ÄÄNESTETÄÄN SEURAAVISSA VAALEISSA KAIKKI! JA ÄÄNESTETÄÄN SINNE SELLAISET EDUSTAJAT, JOTKA EI OLE SIELLÄ VUOSIKYMMENIÄ JO PAKAROITAAN KULUTTANUT SAAMATTA MITÄÄN AIKAISEKSI.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vipeltäjää on yrittämässä näiden entisten lisäksi. Vittu, että on omahyväistä porukkaa. Ei muuta kuin katutolppaan roikkumaan. Kyllä voimaa löytyy.
viritellään katutolppaan happea haukkaamaan. Mikä vitun poikkeus Härmä on. Oppivat käyttäytymään.