Miksi Helsinki eikä Viipuri?

Liito

Miksi Aleksanteri I siirsi Suomen pääkaupungin Turusta Helsinkiin eikä Viipuriin? Viipurihan olisi ollut vielä kauempana Ruotsista ja lähempänä Pietaria kuin Helsinki. Sitä paitsi Helsinkihän oli vuonna 1812 vielä maalaiskaupunki, toisin kuin Viipuri. Ns. vanha Suomihan palautettiin muun Suomen yhteyteen juuri vuonna 1812.

29

2875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoat kaupungit

      Mielestäni Suomen ainoat kunnon kaupungit ovat Turku ja Viipuri
      Eteenkin ilmastollisesti helsinki on surkealla paikalla aina yhtä tuulinen.

      Viipurista olisi tullu kakkoskaupunki suomeen kaikentavoin. Eteenkin itä-suomi on kärsinyt kun loistavalla paikalla sijainnut kauppakaupunki menetettiin.

      • merkittävin kaupunki

        Viipurista olisi ennen pitkää tullut ehdottomasti
        Suomen toiseksi suurin kaupunki pääkaupungin Helsingin jälkeen,
        ja sitä se olisi ollut varmasti jo 1930-luvullakin jos
        naapurissa olisi ollut jonkinlainen demokraattinen sivistysvaltio.

        Vuonna 1939 Viipurin asukasmäärä oli ollut runsaat 80000,
        kun Turussa asukkaita oli vain hieman päälle 70.000!

        Turun asukasluku nykyisin taitaa olla yli 160000,
        mutta kaupunki on nopeasti kasvavien muiden kaupunkiemme
        joukossa vain taantuva takapajuinen pikku kylä.

      • ole paljon tekemistä
        merkittävin kaupunki kirjoitti:

        Viipurista olisi ennen pitkää tullut ehdottomasti
        Suomen toiseksi suurin kaupunki pääkaupungin Helsingin jälkeen,
        ja sitä se olisi ollut varmasti jo 1930-luvullakin jos
        naapurissa olisi ollut jonkinlainen demokraattinen sivistysvaltio.

        Vuonna 1939 Viipurin asukasmäärä oli ollut runsaat 80000,
        kun Turussa asukkaita oli vain hieman päälle 70.000!

        Turun asukasluku nykyisin taitaa olla yli 160000,
        mutta kaupunki on nopeasti kasvavien muiden kaupunkiemme
        joukossa vain taantuva takapajuinen pikku kylä.

        kakkaoskaupunkitittelin kanssa.

        Turku on Suomen kakkoskaupunki, vaikka Tampere onkin
        noin 25 000 asukkaalla isompi kaupunki.
        Turun nykyinen asukasluku on siis 176 000.

        Uskon että Turku on nykyään Suomen kakkoskaupunki koska sieltä on hyviä päivittäisiä yhteyksiä Ruotsiin ja satamasta kulkee aluksia keski-europpaan asti.

        Jos Tarton rajat olisivat vielä voimassa, Viipuri olisi ehkä noin 200 000-280 000 ihmisen kaupunki.
        Tampereesta ei ehkä koskaan olisi tullu isompaa kaupunkia kuin 60 000 ihmisen kaupunki.

        Viipuri olisi varmasti Turun "kilpailija" kakkoskaupunki ehdokkaana, mutta Turku olisi vahvempana siinä koska Turusta on paremmat yhteydet Eurooppaan ja pohjoismaihin.

      • Anonyymi
        ole paljon tekemistä kirjoitti:

        turussa vedetään kakkoseen Tamperetta enemmän

    • zz-top

      Hyvä kysymys jota ei ole pohdittu kovin paljoa vaan otettu lähinnä itsestään selvyytenä. Onko asiasta dokumentteja?

      Yksi näkökohta: 1800-luvun mittakaavassa Suomenlinna oli Euroopan moderneimpia laivaston tukikohtia ja nykyaikainen linnoitus. Lisäksi sinne pääsi isoilla purjelaivoilla varmemmin eri tuulilla. Viipurin reitti oli kapea ja hankalampi. Saimaan kanava valmistui vasta 1856 joten sekään ei vielä tukenut Viipurin asemaa. Logistisista syistä Helsingin sijainti oli siis hyvä ja suurvallan laivastotukikohta sijoitettiin sinne joka tapauksessa valmiiseen paikkaan. Kaupungin rakentamisesta kokonaan 0-pistestä taas oli venäläisillä kokemusta Pietarin osalta.

      Purjehduksen harrastajilta kommentteja?

    • Jan Stark

      Melkein vastasitkin. Viipuri ja Kymenlaakso kuuluivat 1709-1812 Venäjään. Viipuri oli aika pitkälle venäläistynyt tuona aikana.

      Jos 1812 olisi Suomen hallinnolliseksi keskukseksi keisari päättänyt venäläisen Viipurin, olisi se ollut suomalaisista yhtä uskottavaa kuin 1939 Terijoelta johdettu "Suomen hallitus".

      Turku akatemioineen oli liian ruotsalaismielinen, Viipuri liian venäläinen. Siispä Viaporin suojaama Helsinki.

      • ..oli..

        ..luultavasti aika oikeaan osunut vastaus. Politiikkaa vahvasti mukana jo silloin.

      • ..oli.. kirjoitti:

        ..luultavasti aika oikeaan osunut vastaus. Politiikkaa vahvasti mukana jo silloin.

        ,,,kai siksikin kun Turku palaa roihahti.
        Ja palohan johtui kateudesta: kun Tampereella keksittiin kokeilla kaasukäyttöisiä katulamppuja jossain 'vinleissonin' nurkalla, turkulaiset kateuksissaan polttivat koko kaupunkinsa.

      • A.Punaniska kirjoitti:

        ,,,kai siksikin kun Turku palaa roihahti.
        Ja palohan johtui kateudesta: kun Tampereella keksittiin kokeilla kaasukäyttöisiä katulamppuja jossain 'vinleissonin' nurkalla, turkulaiset kateuksissaan polttivat koko kaupunkinsa.

        ...eli 15 vuotta Aleksanterin säädöksen jälkeen.
        Hallintoelimet olivat toimineet siellä jo monta vuotta, mutta vasta Turun palon jälkeen yliopistokin siirtyi sinne.

      • wiikatemies kirjoitti:

        ...eli 15 vuotta Aleksanterin säädöksen jälkeen.
        Hallintoelimet olivat toimineet siellä jo monta vuotta, mutta vasta Turun palon jälkeen yliopistokin siirtyi sinne.

        Se oli vaan aasinsilta tuohon turkulaisia imartelevaan vanhaan tarinaan.

      • Anonyymi
        ..oli.. kirjoitti:

        ..luultavasti aika oikeaan osunut vastaus. Politiikkaa vahvasti mukana jo silloin.

        kuten aina

    • Hamina oli Viipurin tapaan kai venäläistynyt, Kotkaa ei vielä ollut (perustettu 1879), mutta entä Loviisa ja Porvoo? Miksi Loviisasta, Porvoosta ja Helsingistä juuri viimeksi mainittu?

      • Anonyymi

        Helsinki perustettiin siksi että saatiin hämeen hitaat pois alueelta ja alueelle kävi käsky keisarilta, että kaikki lähialueen porvarit joutuvat muuttamaan kaupunkiin verolle pantavaksi.
        Saatiin nääs kauppapaikka Tallinnaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin perusti Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa 1550.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin perusti Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa 1550.

        Ja nimenomaan vastapainoksi ja kilpailijaksi Tallinnalle. Tosin muuttui tässä suhteessa tarpeettomaksi jo 1561, kun Eerik-poika valloitti Tallinnan Ruotsille.

    • Anonyymi

      Syynä oli hölmöys.

    • Anonyymi

      Syynä oli Helsingin maantieteellinen ja muukin sopivuus.

      Turku oli liian lähellä Ruotsia ja Viipuri maan toisessa äärikolkassa.

      Helsinki oli Pietarista sopivasti tavoitettavissa ja helppo rakentaa uudelleen keisarikunnan arvon mukaiseksi.

      Myös Sveaborgin vahvalla linnoituksellaja hyvällä satamalla oli merkityksensä.

      • Anonyymi

        Missä oli tuo Sveaborgin linnoitus, onko vielä olemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä oli tuo Sveaborgin linnoitus, onko vielä olemassa?

        On Helsingin suosituimpia matkailukohteita. Ja todellakin hyvä suoja uudelle pääkaupungille. Myös palaneen puukaupungin tilalle oli "helppo" rakentaa uusi empiretyylinen keskusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä oli tuo Sveaborgin linnoitus, onko vielä olemassa?

        Sveaborg sai nykyisen nimensä vasta juuri itsenäistyneen Suomen valtion aikana. Kyseessä on kuitenkin Ruotsin valtakunnan puolustamiseksi rakennettu linnoitus. Sveaborg oli Ruotsin siihenastisen historian suurimpia ellei jopa kaikkein suurin rakennusprojekti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä oli tuo Sveaborgin linnoitus, onko vielä olemassa?

        Oli aikanaan tunnettu nimellä Pohjolan Gibraltar. Valitettavasti henkilöstöpolitiikka ajoi sen komentajaksi henkilön jolle ruskeat housut sopivat jo rauhan aikana parhaiten. No, saihan petturi palkkioksi Herttoniemen kartanon mutta mitenkähän oli, mahtoiko lopulta riittää?

    • Anonyymi

      Pietarin portti oli Helsingin; Hangon ja Tallinnan välillä, Ruotsi pitää pitää poissa Suomenlahdelta.

      • Anonyymi

        Ei Ruotsista ollut 1800-luvulla mitään harmia Venä jälle.

        Se oli saanut Norjan Suomen tilalle ja siirtynyt rauhanpolitiikkaan.

        Näin sopivat Aleksanteri I ja marsalkka Bernadotte.

        Napo oli Moskovassa ja itse lähettänyt Bernadotten Ruotsiin, Kustaat olisivat kyllä höökineet Venäjälle.

    • Anonyymi

      Viipurista oli liian pitkä matka meriteitse Hansakaupunkeihin.

      • Anonyymi

        Kuten Tallinnaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten Tallinnaan?

        Hansa oli mennyttä maailmaa jo 1600-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hansa oli mennyttä maailmaa jo 1600-luvulla.

        Viimeiset hansapäivät pidettiin 1669 ja liitto purkautui lopullisesti 1862.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä olisi ollut perustaa silloisen Venäjän pääkaupungin viereen toinen pääkaupunki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2545
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1684
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1315
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      297
      1141
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      315
      1098
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      23
      1053
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1043
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      946
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      12
      865
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      843
    Aihe