pilikit killuu

Eläkelääisislle lupaillaan taas yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista kaikkien kolmen "suuren taholta".
KAIKKI KOLME "SUURTA" OVAT KUITENKIN SYYLLISIÄ ELÄKKEIDEN JÄLKEENJÄÄNEISYYTEEN. NÄMÄ KOLME SUURTA TIETÄVÄT MYÖS TÄYSIN OLLEENSA AIHEUTTAMASSA ITSE TÄMÄN HUIJAUKSEN.
VIINAN VEROALEN PÄÄLLIMMÄISIN SYY EI OLLUT SUINKAAN VIRON HALPATUONNIN PELKO, VAAN TODELLISUUS ON TARUAKIN IHMEELLISEMPI: KYSYMYS OLI LYHYTNÄKÖISESTÄ MATEMATIIKASTA. aLKOHOLIVERON ALENNUKSELLA TIETOISESTI ESTETTIIN ELÄKEINDENKSIEN LAUKEAMINEN, ELI SIIS ELÄKKEIDEN INDENKSIKOROTUKSET.
ALKOHOLI ON MYRKKY, OKEI, MUTTA MORAALITON TIETOINEN HUIJAAMINEN ON VIELÄ PAHEMPI SELLAINEN. SAMOIN HURSKASTELUVAALIPUHEET JA GALLUPIT ALKOHOLIVEROTUKSEN NOSTAMISESTA KANSANTERVEYDELLISISTÄ SYISTÄ ON VIELÄKIN ÄLLÖTTÄVÄMPÄÄ HUIJAUSTA. PELKKÄÄ VALHEIDEN PEITTELYÄ JA KAKSINAISMORAALIA. YÖÖK.
1323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinun ja monen muunkin edut menevät suuren sosialistilauman elättämiseen ja tiedätkö ketä ne on?
Valtion ja kuntien työntekijöitä 710 000 kpl:tta
likipitäen yhtäpaljon kuin Ranskassa!
Kelaa vähän!
Ja arvaatko millaisella päivärahalla keskimäärin, kun kaikki lasketaan(kiinteistöt, lämmitykset konttorikoneet ym.)
Keskimäärin veikkaisin noin 300,- euroa per päivä!
Eli 300,- kertaa 710 000 on iso luku!
Niitä voisi olla reilusti puolet vähemmän!
Luullakseni pärjäämme samoilla kuin Ruotsi!
Älä perkele äänestä SDP:tä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käykö säkä? kirjoitti:

Eläkelääisislle lupaillaan taas yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista kaikkien kolmen "suuren taholta".
KAIKKI KOLME "SUURTA" OVAT KUITENKIN SYYLLISIÄ ELÄKKEIDEN JÄLKEENJÄÄNEISYYTEEN. NÄMÄ KOLME SUURTA TIETÄVÄT MYÖS TÄYSIN OLLEENSA AIHEUTTAMASSA ITSE TÄMÄN HUIJAUKSEN.
VIINAN VEROALEN PÄÄLLIMMÄISIN SYY EI OLLUT SUINKAAN VIRON HALPATUONNIN PELKO, VAAN TODELLISUUS ON TARUAKIN IHMEELLISEMPI: KYSYMYS OLI LYHYTNÄKÖISESTÄ MATEMATIIKASTA. aLKOHOLIVERON ALENNUKSELLA TIETOISESTI ESTETTIIN ELÄKEINDENKSIEN LAUKEAMINEN, ELI SIIS ELÄKKEIDEN INDENKSIKOROTUKSET.
ALKOHOLI ON MYRKKY, OKEI, MUTTA MORAALITON TIETOINEN HUIJAAMINEN ON VIELÄ PAHEMPI SELLAINEN. SAMOIN HURSKASTELUVAALIPUHEET JA GALLUPIT ALKOHOLIVEROTUKSEN NOSTAMISESTA KANSANTERVEYDELLISISTÄ SYISTÄ ON VIELÄKIN ÄLLÖTTÄVÄMPÄÄ HUIJAUSTA. PELKKÄÄ VALHEIDEN PEITTELYÄ JA KAKSINAISMORAALIA. YÖÖK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu