Mitä eroa?

Mitä eroa on keinottelukapitalismilla ja terveellä markkinataloudella?

Tuli vain mieleen että sitä kun vaatii pääomatuloilla "sinnittelevä" itsenäisyyspuolueen johto.

Nämä pääomatulothan eivät ole keinottelua, eiväthän :)
7675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taitaa olla pääosin niiden verotuksesta. Tuntuu aika hullunkuriselta , että toimitusjohtajan palkka ei ole paljon suurempi kuin tavallisen työntekijänkään. Mutta pääomatuloja ja varallisuutta löytyy sitäkin enemmän. Keinottelu kait tarkoittaa sitä , että tuloja siirretään pääomaveron piiriin ettei tarvitsisi maksaa kovaa veroa. Koska palkkavero olisi paljon kovempi. Pääomaveroja ja palkkaveroja lasketaankin sentähden prosentuaalisesti , että ne joilla on suuret tulot hyötyisivät siitä eniten. Samoinkuin palkkoja nostetaan prosentuaalisesti , että suurituloiset hyötyisivät siitä eniten. Tähän kuvaan kuuluu myös oskkeet ja optiot. Suomen johtohan on harjoittanut pitkään tätä politiikkaa tai antanut hyväksynnän sille. Se on sitten aivan sama kuka , ketkä tai minkä puolueen jäsenet sitä harjoittaa se ei muuta totuutta miksikään.

Äänestä

Jos pääomatulot olisivat keinottelua, ei saisi koskaan säästää, ei sijoittaa säästöjään, ei vuokrata eikä myydä mitään, sillä siitähän koituu pääomatuloa. Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuusngelma on pääomatuloja suosivassa verotuksessa. Mielestäni itsenäisyyspuolue on oikeassa vaatiessaan pääomatuloille progressiivista verotusta, jolloin pienten pääomatulojen verotus alenee ja suurten nousee nykyisestä 28 prosentista. Ne, jotka vastustavat tätä järkevää ja oikeudenmukaista ehdotusta eli nykyiset eduskuntapuolueet ovat keinottelukapitalismin tukijoita.

Äänestä
  • Jauhamanne "oikeudenmukaisuus" saa lopullisen niitin arkkuunsa 18.3.2007! :D VAALEISSA TAVATAAN! :D

    Äänestä

  • Arvasinpa että pienet pääomatulot olisivat vähemmän verotettavia kun se suosii Ipulien pieniä pääomatuloja.

    Äänestä

  • Arvasinpa että pienet pääomatulot olisivat vähemmän verotettavia kun se suosii Ipulien pieniä pääomatuloja.

    Äänestä

  • v.i.i.s.a.s kirjoitti:

    Arvasinpa että pienet pääomatulot olisivat vähemmän verotettavia kun se suosii Ipulien pieniä pääomatuloja.

    TASAVERO!

    Äänestä

  • v.i.i.s.a.s. kirjoitti:

    Arvasinpa että pienet pääomatulot olisivat vähemmän verotettavia kun se suosii Ipulien pieniä pääomatuloja.

    En näe mitään syytä antaa verohelpotuksia köyhille. Pienten suosiminen on väärin suuria kohtaan. Itsenäisyyspuolue on itsekäs ja ajaa vain omaa etuaan, koska se kannattaa varallisuuden tasaisempaa jakautumista.

    Minä sen sijaan kannatan suurempia varallisuuseroja, koska se on tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä kirjoitti:

Mitä eroa on keinottelukapitalismilla ja terveellä markkinataloudella?

Tuli vain mieleen että sitä kun vaatii pääomatuloilla "sinnittelevä" itsenäisyyspuolueen johto.

Nämä pääomatulothan eivät ole keinottelua, eiväthän :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu