Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Haave Sonnin

Asun maalla vanhempieni kanssa ja meillä kymmenkunta lehmää.
Viime kesänä vanhempani ottivat viikon vapaata ja järjestivät
lomittajan. Lomittaja kävi tutustumassa paikkohin ennen kuin.
Semmonen 40-kymppinen iloisen oloinen rehevä nainen, Anna,
sinisissä haalareissa. Anna siis oli yli 20 vuotta mua vanhempi.

Vanhemmat lähti ja jäin yksin kotomieheksi. Iltaviideltä Anna
tuli tekemään iltalypsyt. Menin verkkarit jalassa navetalle, ja sanoin
Annalle, että tuun opetteleen navettahommia. Annalla päällä oli lyhköinen
hame ja T-paita, eikä tissiliivejä. Anna harmitteli, että oli jäänyt haalarit
pois matkasta, mutta tuumasi että kyllä ne hommat voi tehdä hame päälläkin.

Otti lehmät navetalle, ja pisti lypsykoneen päälle ja istui pallille lehmän
viereen ja asetteli nännien imurit paikalleen ammattimaisin ottein. Istuin
pallilla toisella puolen lehmää. Näin Annan mustat pikkuhousut hänen
istuessaan pallilla. Anna huomasi katseeni ja puheli, että ne viimeiset
tipat pitää aina lypsää käsin.

Kun oli seuraavan lehmän vuoro, Anna puuhasi taas, ja nyt levitti
jalkansa, ja näin paremmin. Anna näki kuinka verkkareissa alkoi mulkku
seisomaan, ja tunnusteli lehmän utareita, ja sanoi utareiden olevan täynnä.

Seuraavalle lehmälle siirryttäessä Anna hipaisi leveällä takamuksellaan
verkkareideni etumustaa, katsoi mua silmiin kun tunsi mulkun olevan
kovana. Koitti sitten reippaasti kädellä mulkkua ja sanoi että ole huoleti
kyllä tässä voidaan yksi sonnikin lypsää lehmien jälkeen.

Viimeiselle lehmälle siirryttäessä Anna valitteli kuumuutta ja otti mustat
pikkuhousut pois ja antoi ne minulle käteen ja pisti kätensä mun verkkareihin
ja koitti lujalla otteella pallejani ja sanoi, että onpa tällä nuorella sonnilla
pusseissa isot lastit kun lehmällä utareet ennen lypsyä.

Kun siinä sitten viimeisen lehmän lypsy oli meneillään, Anna sanoi minulle
että haistapa niitä mustia housuja, kun huomasi että katselin Annan paljasta
vittua. Katsoin ja haistoin, ne olivat kosteat ja mikä upea vitun haju. Anna
sanoi, että sonnit aina haluaa hyvät vitun hajut.

Niinpä sitten lehmät tulivat lypsetyiksi ja Anna sanoi että nyt on sonnin
vuoro mutta lypsetään se sonni talossa eikä navetassa. Mentiin sisälle mun
makuuhuoneeseen keittiön kautta. Anna otti mukin mukaan ja sanoi, että pitää
olla sonnin lypsyämpäri mukana. Anna kävi selälleen mun sängylle, levitti
jalat, ja sanoi että nyt nuoren sonnin pitää nuolla tämä vittu. Vittu oli upeasti
ihan märkä ja liukas.

Annan paksut reidet olivat harallaan ja mikä ihana ja ihan märkä karvainen
vittu siellä oli. Nuolin sen vitun puhtaaksi kaikista paikoista, kunnes Anna
huokaili ja sanoi että nyt on sonnin lypsyn aika. Anna riisui mut alastomaksi
käski mut kontalleen sängylle, nosteli reippain ottein roikkuvia palleja, ja
sanoi pussien olevan vielä täydemmät kuin navetalla ollessa.

Sitten muki alle, ja Anna alkoi lujin ottein lypsää mulkkua. Veti toisella
kädellä nahkat taakse, ja lypsi terskaa. Jatkoi sitten lypsämällä pitkin vedoin
koko mulkkua tukevalla otteella. Välillä Anna hieroi vittuaan toisella kädellä.
Kun pallit alkoi nykimään ja Anna tiesi sonnin lypsyn olevan pian valmis, niin
otti takaapäin palleista lujan otteen, puristi ja sanoi että anna tulla vaan mukiin,
nuoret sonnit pitää lypsää kaksi tai kolme kertaa peräjälkeen. Anna lypsi spermat
mukiin ja tunnusteli pallien painoa, ja sanoi olevan kevyemmät nyt.

Siinä kymmenkunta minuuttia huilasin selälläni sängyssä, niin Anna toi mahtavat
tissit suuhuni ja käski lipomaan nännejä. Nuolin nännejä ja tunnustelin painavia
hiukan roikkuvia tissejä. Anna kääntyi hajareisin naamani päälle, ja painoi vitun
suoraan suulleni, ja käski taas nuolemaan vittua pitkin nuolaisuin ja koko jalkojen
väli. Puristelin Annan tanakkaa takalistoa ja tunnustelin mahtavia tissejä. Mulkku
seisoi kivikovana taas, ja Anna varmisti että liikkuvat nahkat on takana ja terska
paljaana.

Anna kävi nyt itse kontalleen takapuoli pystyyn ja sanoi, että nyt vittua pitää naida
niin kuin sonnit naivat takaapäin. Pistin kivikovan mulkun Annan vittuun ja nain ja
lujaa. Välillä Anna pyysi nuolemaan takaapäin naitua vittua, ja tein työtä käskettyä.
Mulkku ei osoittanut mitään merkkiä laukeamiselle vaikka olin nussinut jo ainakin
puoli tuntia. Anna sanoi, että nyt on toisen lypsykerran vuoro.

Siihen sitten taas kontalleen ja Anna alkaa lypsää mulkkua. Lypsää kovin ottein ja
sanoo että kädet alkavat väsymään, pitääköhän pistää nuoren sonnin mulkku lypsy-
koneeseen, että saadaan lasti irtoamaan. No ei nyt kuitenkaan hän sanoi, mutta tästä
eteenpäin saat lypsää omin käsin sillä aikaa kun hän pitelee mukia alla. Kävin polvi-
asentoon ja annoin mulkulle kyytiä välillä oikealla välillä vasemmalla kädellä. Anna
otti taas pallit tiukkaan otteeseen ja sanoi puristavansa kaikki tipat pois pusseista.
Lopulta lasti irtosi ja lysähdin makuulle ja nukahdin.

Oli jo aamuyö kello neljän paikkeilla kun heräsin siihen että joku otti kiinni hurjassa
seisokissa olevasta mulkustani. Anna oli tullut aamulypsylle, oli riisunut itsensä alasti.
Sanoi, että tästä lahtien sonnit lypsetään ennen lehmiä. Kävi hajaresin taas naamani
päälle ja käski nuolla vitun puhtaaksi eilisillan jälkeen. Anna ei ollut pessy vittuaan
illalla, se tuoksui todella oikealle vitulle. Anna sanoi, että sonnin pitää siistiä kielellä
aikaansaannoksensa.

Näin jatkui se viikko ja sekä aamu että iltalypsyn yhteydessä lypsettiin myös sonni
kerran tai kaks, yleensä kaks, eikä sinisiä haalareita käytetty kertaakaan.
31824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tosi ammattimiehen puhetta. Heti huomaa että on syntynyt lehmien parissa.

Äänestä

aivan mahtavaa kyllä jos tuollaiseen käsittelyyn pääsis.
joskus kun vanhemmat oli lomalla olin yksin
kotona niin eräs naislomittaja lirkutteli kyllä
kovasti mutta se jäi vaan haaveeksi.

kerran oli jättänyt tankin päälle alusvaatteetkin
et olisin voinut vaikka nuuhkia mutta ujous
ja mopoikä. nyt kyllä kelpaisi!

Äänestä

Tää oli oikeesti tosi hyvä! Ihan kuin meikäpojan fantasioista.

;P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lypsystä kirjoitti:

Asun maalla vanhempieni kanssa ja meillä kymmenkunta lehmää.
Viime kesänä vanhempani ottivat viikon vapaata ja järjestivät
lomittajan. Lomittaja kävi tutustumassa paikkohin ennen kuin.
Semmonen 40-kymppinen iloisen oloinen rehevä nainen, Anna,
sinisissä haalareissa. Anna siis oli yli 20 vuotta mua vanhempi.

Vanhemmat lähti ja jäin yksin kotomieheksi. Iltaviideltä Anna
tuli tekemään iltalypsyt. Menin verkkarit jalassa navetalle, ja sanoin
Annalle, että tuun opetteleen navettahommia. Annalla päällä oli lyhköinen
hame ja T-paita, eikä tissiliivejä. Anna harmitteli, että oli jäänyt haalarit
pois matkasta, mutta tuumasi että kyllä ne hommat voi tehdä hame päälläkin.

Otti lehmät navetalle, ja pisti lypsykoneen päälle ja istui pallille lehmän
viereen ja asetteli nännien imurit paikalleen ammattimaisin ottein. Istuin
pallilla toisella puolen lehmää. Näin Annan mustat pikkuhousut hänen
istuessaan pallilla. Anna huomasi katseeni ja puheli, että ne viimeiset
tipat pitää aina lypsää käsin.

Kun oli seuraavan lehmän vuoro, Anna puuhasi taas, ja nyt levitti
jalkansa, ja näin paremmin. Anna näki kuinka verkkareissa alkoi mulkku
seisomaan, ja tunnusteli lehmän utareita, ja sanoi utareiden olevan täynnä.

Seuraavalle lehmälle siirryttäessä Anna hipaisi leveällä takamuksellaan
verkkareideni etumustaa, katsoi mua silmiin kun tunsi mulkun olevan
kovana. Koitti sitten reippaasti kädellä mulkkua ja sanoi että ole huoleti
kyllä tässä voidaan yksi sonnikin lypsää lehmien jälkeen.

Viimeiselle lehmälle siirryttäessä Anna valitteli kuumuutta ja otti mustat
pikkuhousut pois ja antoi ne minulle käteen ja pisti kätensä mun verkkareihin
ja koitti lujalla otteella pallejani ja sanoi, että onpa tällä nuorella sonnilla
pusseissa isot lastit kun lehmällä utareet ennen lypsyä.

Kun siinä sitten viimeisen lehmän lypsy oli meneillään, Anna sanoi minulle
että haistapa niitä mustia housuja, kun huomasi että katselin Annan paljasta
vittua. Katsoin ja haistoin, ne olivat kosteat ja mikä upea vitun haju. Anna
sanoi, että sonnit aina haluaa hyvät vitun hajut.

Niinpä sitten lehmät tulivat lypsetyiksi ja Anna sanoi että nyt on sonnin
vuoro mutta lypsetään se sonni talossa eikä navetassa. Mentiin sisälle mun
makuuhuoneeseen keittiön kautta. Anna otti mukin mukaan ja sanoi, että pitää
olla sonnin lypsyämpäri mukana. Anna kävi selälleen mun sängylle, levitti
jalat, ja sanoi että nyt nuoren sonnin pitää nuolla tämä vittu. Vittu oli upeasti
ihan märkä ja liukas.

Annan paksut reidet olivat harallaan ja mikä ihana ja ihan märkä karvainen
vittu siellä oli. Nuolin sen vitun puhtaaksi kaikista paikoista, kunnes Anna
huokaili ja sanoi että nyt on sonnin lypsyn aika. Anna riisui mut alastomaksi
käski mut kontalleen sängylle, nosteli reippain ottein roikkuvia palleja, ja
sanoi pussien olevan vielä täydemmät kuin navetalla ollessa.

Sitten muki alle, ja Anna alkoi lujin ottein lypsää mulkkua. Veti toisella
kädellä nahkat taakse, ja lypsi terskaa. Jatkoi sitten lypsämällä pitkin vedoin
koko mulkkua tukevalla otteella. Välillä Anna hieroi vittuaan toisella kädellä.
Kun pallit alkoi nykimään ja Anna tiesi sonnin lypsyn olevan pian valmis, niin
otti takaapäin palleista lujan otteen, puristi ja sanoi että anna tulla vaan mukiin,
nuoret sonnit pitää lypsää kaksi tai kolme kertaa peräjälkeen. Anna lypsi spermat
mukiin ja tunnusteli pallien painoa, ja sanoi olevan kevyemmät nyt.

Siinä kymmenkunta minuuttia huilasin selälläni sängyssä, niin Anna toi mahtavat
tissit suuhuni ja käski lipomaan nännejä. Nuolin nännejä ja tunnustelin painavia
hiukan roikkuvia tissejä. Anna kääntyi hajareisin naamani päälle, ja painoi vitun
suoraan suulleni, ja käski taas nuolemaan vittua pitkin nuolaisuin ja koko jalkojen
väli. Puristelin Annan tanakkaa takalistoa ja tunnustelin mahtavia tissejä. Mulkku
seisoi kivikovana taas, ja Anna varmisti että liikkuvat nahkat on takana ja terska
paljaana.

Anna kävi nyt itse kontalleen takapuoli pystyyn ja sanoi, että nyt vittua pitää naida
niin kuin sonnit naivat takaapäin. Pistin kivikovan mulkun Annan vittuun ja nain ja
lujaa. Välillä Anna pyysi nuolemaan takaapäin naitua vittua, ja tein työtä käskettyä.
Mulkku ei osoittanut mitään merkkiä laukeamiselle vaikka olin nussinut jo ainakin
puoli tuntia. Anna sanoi, että nyt on toisen lypsykerran vuoro.

Siihen sitten taas kontalleen ja Anna alkaa lypsää mulkkua. Lypsää kovin ottein ja
sanoo että kädet alkavat väsymään, pitääköhän pistää nuoren sonnin mulkku lypsy-
koneeseen, että saadaan lasti irtoamaan. No ei nyt kuitenkaan hän sanoi, mutta tästä
eteenpäin saat lypsää omin käsin sillä aikaa kun hän pitelee mukia alla. Kävin polvi-
asentoon ja annoin mulkulle kyytiä välillä oikealla välillä vasemmalla kädellä. Anna
otti taas pallit tiukkaan otteeseen ja sanoi puristavansa kaikki tipat pois pusseista.
Lopulta lasti irtosi ja lysähdin makuulle ja nukahdin.

Oli jo aamuyö kello neljän paikkeilla kun heräsin siihen että joku otti kiinni hurjassa
seisokissa olevasta mulkustani. Anna oli tullut aamulypsylle, oli riisunut itsensä alasti.
Sanoi, että tästä lahtien sonnit lypsetään ennen lehmiä. Kävi hajaresin taas naamani
päälle ja käski nuolla vitun puhtaaksi eilisillan jälkeen. Anna ei ollut pessy vittuaan
illalla, se tuoksui todella oikealle vitulle. Anna sanoi, että sonnin pitää siistiä kielellä
aikaansaannoksensa.

Näin jatkui se viikko ja sekä aamu että iltalypsyn yhteydessä lypsettiin myös sonni
kerran tai kaks, yleensä kaks, eikä sinisiä haalareita käytetty kertaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu