kilpirauhasen vajaatoiminta ja masennus

Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Oireet ei vaan meinaa parantua lääkityksellä (2 1/2 vuotta tyroksiinia). Olen joskus käynyt puolisen vuotta terapiassa, söin vuoden Cipramilia.. ei mitään apua. Tyroksiini tuntui välillä auttavan aika kivasti, mutta sitten annosta tiputettiin huomattavasti ja romahdin taas. Tänään googletin masennustestiä, tein sen tukiasema.netissä ja tuloksena: vakava masennus.

Mitä teen seuraavaksi. Olen ollut sairauslomilla muutaman kuukauden. Helmikuun lopussa loma loppuu mutta tuntuu etten jaksa mennä töihin. En jaksa tehdä juuri mitään! Ed. sairauslomat on olleet juuri kilpparivajiksen takia. Minne menen nyt asiasta puhumaan, miten esitän sen, mitenkä työnantaja ymmärtää jne jne. Tuntuu nyt että olen varsinaisen toivoton tapaus ='(
10962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kunnes saat itsesi kuntoon. miksi mennä töihin kun ei jaksa eikä ole terve siihen. paranna ensin itsesi kuntoon.
minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta. olin keskiv. masennuksessa ja olen parantunut siitä. kilpirauhas lääkitys on ja kaikki on hyvin....
siksi sinun pitää mennä lääkäräriin ja saada ensin kuntoon terveytesi..............

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta!!! Mietin vaan että mihinkö menisin, työterveyteen, omalle tk lekurille vai soitanko suoraan mielenterveystoimistoon jossa aikoinaan kävin terapiassa? Mulle on tosi vaikeata mennä valittelemaan oloista ja jotenkin arkailen ainakin omaa lääkäriä, joka tuntuu aina tuuppaavan ovesta ulos kuuntelematta. Työterveyslääkäriltä sain viimeisimmän kahden kuukauden sairausloman tämän vajaatoiminnan takia, mutta rohkenenko enää mennä masennuksesta valittamaan. Tuntuu vaan kamalalta ja olo syyllinen kun ei vaan jaksa mitään.

    Äänestä

  • on monta, terveyskeskus, yksityinen, psykiatrianlääkäri ykst.
    Mene kuitenkin työpaikkalääkärille kun sellainen on. Tämä masennus on sairaus kaikkien muiden joukossa, hae vaan reippaasti apua. Jos koet ettet sitä saa, mene yksityiselle psykiatrian lääkärille, he ovat päteviä siinä asiassa.
    Masennuksen takia kannattaa käydä terapaiassa juttelemassa jos niin vaan koet asian. Älä jätä mitään sisällesi patoutumaan, äläkä PELKÄÄ hakea apua, mene siis,.,.,.,.,.,, palataan...........

    Äänestä

lääkäri alan erikoislääkäri,endorinologi? Tai sisätautilääkäri?
Onko sinulta otettu mitä kokeita ja millaisia arvoja sinulla on? Esim. pelkkä TSH ei riitä kertomaan tilannetta.

Äänestä

et ole työkykyinen

Äänestä
  • Siis omalla kohdallani Thyroxin hoito alkoi vaikuttaa yleiseen vireyteen ja jaksamiseen vasta kolmen vuden kuluttua aloittamisesta.

    Samalla lisäsin ulkoilua ja tarkistin ruokavalion sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen,

    Muista käydä säännöllisesti verikokeissa koska THS-arvot hakevat paikkaansa ja olo voi olla todella huonokin ja thyroxin annostusta muutetaan kun lääkäri on tarkistanut asian,ei siis omatoimisesti.

    Se on sellaista päiväkerrallaan taapertamista mutta jos tuntuu että kaikki ei ole kohdallaan niin pyydä työterveyslääkärin kautta lähete esim. psykologille.Vajaatoimintaa sairastavat usein tahtomattaan eristäytyvät kun ei jaksa edes normaalipäivän rutiineja joka johtaa pian kierteeseen josta on vaikea jollei mahdoton päästä omin voimin pois.

    Vajaatoimintaa jos on sairastannut pitkään, kuten itse vuosia ennen lääkitystä kestää myös kauan ennekuin toipuu,pienilläkin asioilla on merkitystä.
    Yksi mikä selkeästi pahentaa vajaatoimintaa on kaikki alkoholi koska vajaatoiminta on hormonaalinen sairaus ja alkoholi sekoittaa jo valmiiksi sekaisin olevaa mieltä ja kroppaa.

    VOIMIA!

    Äänestä

  • auttaa kun jaksaa kirjoitti:

    Siis omalla kohdallani Thyroxin hoito alkoi vaikuttaa yleiseen vireyteen ja jaksamiseen vasta kolmen vuden kuluttua aloittamisesta.

    Samalla lisäsin ulkoilua ja tarkistin ruokavalion sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen,

    Muista käydä säännöllisesti verikokeissa koska THS-arvot hakevat paikkaansa ja olo voi olla todella huonokin ja thyroxin annostusta muutetaan kun lääkäri on tarkistanut asian,ei siis omatoimisesti.

    Se on sellaista päiväkerrallaan taapertamista mutta jos tuntuu että kaikki ei ole kohdallaan niin pyydä työterveyslääkärin kautta lähete esim. psykologille.Vajaatoimintaa sairastavat usein tahtomattaan eristäytyvät kun ei jaksa edes normaalipäivän rutiineja joka johtaa pian kierteeseen josta on vaikea jollei mahdoton päästä omin voimin pois.

    Vajaatoimintaa jos on sairastannut pitkään, kuten itse vuosia ennen lääkitystä kestää myös kauan ennekuin toipuu,pienilläkin asioilla on merkitystä.
    Yksi mikä selkeästi pahentaa vajaatoimintaa on kaikki alkoholi koska vajaatoiminta on hormonaalinen sairaus ja alkoholi sekoittaa jo valmiiksi sekaisin olevaa mieltä ja kroppaa.

    VOIMIA!

    on tk-lääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri. Kesällä 2006 hän laittoi lähetteen sairaalaan sisätautilääkärille, koska tsh ja t4v vaihtelivat epäloogisesti. T4V oli yhtäkkiä noussut tasosta 10-11 --> 38:aan eli liikatoiminnan puolelle, vaikkei mitään oireita liikiksestä ollut.

    Sairaalasta tuli pian vastaus, että kilppari reagoi normaalisti tyroksiiniin, oireet johtuvat muusta kuin kilpparista ja annos lasketaan 2,25 aik. tabusta 1,5:een. Tiedän että tuo aiempi on jo tosi kova määrä tyroksiinia, mutta siihen se oli vähitellen arvojen ja olon mukaan nostettu. Lasku tapahtui melkein kertaheitolla ja kolmisen viikkoa sen jälkeen alkoi alamäki!

    Huomenna menen taas labroihin. Otetaan tsh, t4v, t3v ja s-korsol (muuten, t3v ei ole koskaan noussut liikiksen puolelle). Kirjoittelen tuloksista kunhan tiedän, mutta alkoi vaan niin ahdistamaan tuo töihin meno sairausloman lopun häämöttäessä. Päivät menee suurimmaksi osaksi nuokkuessa tai nukkuessa. Kolme lasta vaatii osansa ja pakolliset kuviot koetan jotenkin hoitaa. Muuhun ei jää voimia. Tuleehan tässä tietenkin mieleen tuon vajiksen ohella oikea masennus =/

    Kiitoksia taas vastanneille (ja onneksi se uskonto-höpö-vastaus on poistettu ketjusta)!!! Tuntuu hyvältä saada tukea ja vastauksia =)

    Äänestä

  • a.p. kirjoitti:

    se uskonto viesti oli asiaton ja tein ilmoituksen ylläpidolle, suosittelen muilekin jos eteen tulee vastaavanlaisia.

    Siis kiitos itsellesi vastauksesta, kun annostusta on muutettu noin radikaalisti yhtäkkiä niin se vaikuttaa ihan varmasti!ja sinulla on vielä iso perhe pyöritettävänä,tosi rohkea ja aikaansaava olet!

    Minulla oli tuossa kesällä aivan kaamea väsymys,oikeastaan koko kesä meni siinä kun ei ollut voimia tehdä yhtään mitään,nukuin ja peruin menoja kun tuntui että ei pysy pystyssä.
    jatka tai koeta jatkaa ihmeessä sairaslomaa, ei kuulosta hyvältä tuo väsymys.Vajikseen liitty tuo masennus ja olen itsekin ollut nyt poikkeuksellisen alamaissa, vaikka kaikki on päällisin puolin ok.Olen ajatellut jo pitkään että hakeutusin asiantuntevalle psykologille, tuntuu että ei jaksa yksin mutta toisina päivinä sitä pakottaa itsensä ylös ja pienenpieniin askareisiin,minulla eniten surua ja ahdistusta tuottaa yksinäisyys.
    ihanaa että täällä voi keskustella anonyymisti,eipä tutu uskoisi että minä olisin jotenkin surullinen siviilissä,päinvastoin olen se josta luullaan että olen ylitehokas ja ylipositiivinen. Kuitenkin saattaa olla päiviä etten pääse edes kauppaan kun itkettää ja makaan peiton alla. Ei tervettä mutta en halua lääkkitystäkään, pakko jaksaa näin.

    Äänestä

  • hyvä kuulla kirjoitti:

    Kun vajista sairastat, oletkohan mahtanut tutustua tähän:

    http://www.kutina.fi/ARMOUR_FAQ.html

    Olen itse kiinnostunut tuosta ja lueskelen paljon kilpparifoorumia. Huomenna saan ainakin joitain tuloksia labroista, t3v-tuloksen saaminen kestää pisimmän aikaa. Jaksamista sullekin!!!

    Kyllä pitää olla vaikeata saada omia tietojaan. Soitin tk:een ja tyly vastaus, että vain lääkäri voi antaa tulokset. Iltapäivällä sit menin sinne itse ja pyysin tuloksiani. Nyt sain ne kommenttina "me emme niitä voi tulkita". Nooh, sanoin etten tulkintaa tarvitsekaan, tulokset riittää. Tsh oli 0,24 ja t4v 11... t3v ei ole vielä valmis. Tsh on tietty tuollainen kuten lääkityksellä pitääkin, t4v alhainen.

    Kuun vaihde lähestyy ja joudun käymään muista syistä työterveyshoitajalla, joten kai otan tämän masentuneisuuteni puheeksi siellä. En tosiaan tunne kykeneväni töihin *huoh*.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

..*.. kirjoitti:

Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Oireet ei vaan meinaa parantua lääkityksellä (2 1/2 vuotta tyroksiinia). Olen joskus käynyt puolisen vuotta terapiassa, söin vuoden Cipramilia.. ei mitään apua. Tyroksiini tuntui välillä auttavan aika kivasti, mutta sitten annosta tiputettiin huomattavasti ja romahdin taas. Tänään googletin masennustestiä, tein sen tukiasema.netissä ja tuloksena: vakava masennus.

Mitä teen seuraavaksi. Olen ollut sairauslomilla muutaman kuukauden. Helmikuun lopussa loma loppuu mutta tuntuu etten jaksa mennä töihin. En jaksa tehdä juuri mitään! Ed. sairauslomat on olleet juuri kilpparivajiksen takia. Minne menen nyt asiasta puhumaan, miten esitän sen, mitenkä työnantaja ymmärtää jne jne. Tuntuu nyt että olen varsinaisen toivoton tapaus ='(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu