En oikein ymmärrä mikä on laukaissut sairauteni, mutta ajan myötä olen ymmärtänyt tämän kehittyneen vakavaksi riippuvuudeksi ahmimiseen ja oksenteluun. Kaikki alkoi joulun tienoilla kun päätin ennen joululomaa ryhtyä viikoksi kaalikeitto dietille. (olen 163, 52kg) Dietti meni hyvin ja 3 kg lähti, viimeisenä dietti iltana kuitenkin repsahdin ja söin lähes koko konvehti rasiallisen suklaata. Tällöin oksensin ensimmäistä kertaa tarkoituksella. oloni oli suunnattoman huono, kun olin viikon kituuttanut itseäni kaalikeitolla ja sitten menin pilaamaan kaiken typerillä konvehdeilla. Niinpä keksin,että eiköhän purhauteta mömmöt pihoille. No. siitä päivästä lähtien olenkin sitten oksennellut. Aluksi harvemmin mutta nykyään en hallitse syömistäni enää ollenkaan. Olen noin kuukauden ajan kokenyt erittäin vaikeita ahmimiskohtauksia. En mene kauppaan ja suunnitele tulevaa ahmimista vaan syödessäni tavallista ruokaa en pysty lopettamaan. Esimerkiksi kolmenpäivän ruoat tai pussillinen ruispaloja voi kadota helposti hetkessä. Syön aina terveellisen aamupalan ja pidän verensokerini päivänmittaan tasiasena, mutta sitten kun tulen töistä ja syön päivällistä yksikseni kaikki karkaa käsistä! ja nykyään näin tapahtuu jokaisen yksin syödyn aterian yhteyessä. Luonnollisesti tämän jälkeen seuraa oksentelu. Tänään kohtauksia oli jopa kaksi, kun ensin söin vatsani täyteen, tyhjensin tyhjäksi ja taas söin täyteen, mutta tämän jälkeen oksentaminen ei sujutkaan enää.
Kuinka ihmeessä te olette päässet irti tällaisesta syömisen lopettamisen vaikeudesta? Minulla ei edes välttämättä ole nälkä. syön koska se on kivaa ja turhaudun muuten. Minun on koko ajan saatava purra jotain (vähintääkin purkkaa) jotta pysyn aisoissani. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia ja voisiko tämä johtua mahdollisesti jonkinlaisesti henkisestä syytä. esimerkiksi puranko mahdollisesti yksnäisyyttäni syömiseen. Tähän päivään asti olen huijannut iteäni joka ikinen päivä että huomenna alotan terveen elämän.. mutta. nyt kun olen suerannut 2 kk toimintaani ymmärrän että asiaan on paneuduttava nyt todenteolla.En vain tiedä keinoa..
Kuinka ihmeessä te olette päässet irti tällaisesta syömisen lopettamisen vaikeudesta? Minulla ei edes välttämättä ole nälkä. syön koska se on kivaa ja turhaudun muuten. Minun on koko ajan saatava purra jotain (vähintääkin purkkaa) jotta pysyn aisoissani. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia ja voisiko tämä johtua mahdollisesti jonkinlaisesti henkisestä syytä. esimerkiksi puranko mahdollisesti yksnäisyyttäni syömiseen. Tähän päivään asti olen huijannut iteäni joka ikinen päivä että huomenna alotan terveen elämän.. mutta. nyt kun olen suerannut 2 kk toimintaani ymmärrän että asiaan on paneuduttava nyt todenteolla.En vain tiedä keinoa..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olen selvästi buliminen ollut parin vuoden ajan. Kuitenkin tuo "puranko yksinäisyyttäni syömiseen" kuulostaa tutulle. En ole ajatellut asiaa, mutta se lienee totta. Aina kun olen asunut jonkun kanssa, tilanne hieman rauhoittuu vaikka siltikin ahmin ja oksennan. Nyt taas yksin asuessani tilanne riistäytyy holtittomaksi.
Jos olet jollekin asiastasi kertonut, sua on oletettavasti kehotettu ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon. Mun täytyy kyllä todeta, että ei kukaan muu voi ihmettä tehdä ja vaikuttaa asiaan kun sä (ja mä) itse. Eli nyt ku oot tiedostanu ongelman, niin itsepintaisesti sun on löydettävä halu parantua ja päästä eroon oksentelusta. Se on vaikeaa, jopa parin kuukauden jälkeen, mut kannattavaa takuulla.
Tsemppiä sulle!! minäkin yritän!
Hei,
Olen itse kärsinyt bulimista viimeiset kymmenen vuotta. Olen 23-vuotias ja vihdoin hakeutunut hoitoon ongelmieni takia. Sairauteni alkoi siis 13-vuotiaana hullulla syömisen tarkkailulla ja kuntoilupäiväkirjan pitämisellä. Olin tuolloin jopa hieman alipainoinen. Lopulta tilanne ryöstäytyi käsistä ja aloin tiukkojen kuurien jälkeen repsahtelemaan. Pystyin ahmimaan mielettömät määrät makeisia, jäätelöä ja ihan tavallista ruokaakin. Ahmimiskohtauksen jälkeen sormet kurkkuun ja kaikki "väärä" ulos elimistöstä.
Nykyään en tarvitse enää apukeinoja oksentamiseen, vaan pystyn tyhjentämään vatsani ainoastaan jännittämällä vatsalihaksia. Olen huomannut, että asuessani avoliitossa, on tilanne usein rauhoittunut, mutta yksin asuessa se riistäytyy aina käsistä. Olen siis itsekin miettinyt mahdollisen yksinäisyyden vaikutusta sairauteeni. Ystäviä minulla tosin on paljon, joten en tunne olevani yksin.
Olen kärsinyt myös pahasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä useat vuodet. Onko se sitten syy vai seuraus ahmimiseen, en tiedä.
Nykyäänkin olen täysin normaalipainoinen (169/59), ja suurimman osan ajasta olen sinut vartaloni kanssa. Tilanne ei siis enää ole niinkään ulkonäköseikoista kiinni, vaan ihan siitä, että olen jäänyt jumiin tähän sairauteen. Haluaisin niin päästä eroon tästä taakasta, jota olen kantanut mukanani melkein puolet elämästäni, mutta en vaan osaa lopettaa. Olen joutunut jättämään mieluisia asioita tekemättä sairauteni takia ja sekoittanut varmasti elimistönikin totaalisesti, hampaiden kiillosta puhumattakaan. Mikään ei vaan saa minua lopettamaan.
Olisi mukava jutella jonkun kanssa näistä asioista.
Musta tuntuu että puran ahmimista ja oksntelua myös yksinäisyyteen. Heti poikaystävän lähdettyä kaappi tyhjäks ja vessanpöntöstä alas!!!
Koiran hankkiminen ei auttanut! äidin luokse menisin useammin mutta kun on alkoholisti ja isä kuollut! oma elämä on paskaa koska on tämä oma riippuvuus! masennuskaan ei hellitä. Seronilin lopetin , mutta taitaa olla pakko ottaa taas käyttöön ellei tilanne parannu! Kukaan ei voi pelastaa vaikka toivoisin! Olen synytynyt taistelijaksi..mutta eihän tämmöstäkään voi aina kestää..ei ainkaan sydän! :( RAKASTAN TEITÄ KAIKKIA JA HALUAISIN PELASTAA TEIDÄT JA VIEDÄ MUKANANI PAIKKAAN JOSSA EI OLE BULIMIAA!!!
mulla on sama ongelma, mutta olen tosiaan pyöreä 159/63, mutta olen oksentanu monesti ja jos en saa oksenettua, sit rupeaa AHDISTAMAAN, tuntuu läskiltä ja ahmin lisää... ja asun yksin joten tätä tapahtuu tosi usein :s ja kaapit ovat aina täynnä kaikkee ruokaa ja mässyy, mitä vanhempani tuovat viikkoittain.. ärsyttää!!
Turha porata jostain helvetin bulimiasta, kun se on kuitenkin itse aiheutettua. Eihän se edes ole oikea sairaus. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni helvetin vätykset...
bulimia ON SAIRAUS ja psyykkinen häiriö!!! ja ei se parantuminen ole niiiiiin yksinkertaista!!! otappa itse vätys selvää ennen ku täällä huutelet........