Olen seurannut tätä palstaa silloin tällöin, ja itsekkin olen tänne rakkaudenkaipuisia viestejä laittanut, toivoen että ihastukseni kohde viestini lukisi ja vastaisi.
Huomasin kuinka helppo on ihastuneena on toivoa että tämäntyylinen viesti kuten;
Mulla on sua mieletön ikävä!
Kaipaan sun luoksesi ja odotan seuraavaa kertaa kun tavataan, ehkä silloin.
Huomasin myös kuinka moni muukin vastasi viesteihin, toivoen niiden olevan tarkotettuja itselle. Yleensä kaikki saivat vain ympäripyöreitä tuntomerkkejä kuten tummahiuksinen nainen etetä-Suomesta. Toiveet saivat vahvistusta..jospa.. Kuinkakohan monta sataa tuhatta meitä täällä on..?tummahiuksisia naisia etelä-Suomessa..?
Oma ihastukseni antoi ristiriitaisia viestejä mulle, välillä sanoi ettei uskalla aikaisempien pettymysten takia suhteeseen, ettei tästä mitään tule. Kuitenkin hänen elekielensä ja käytöksensä kertoi kaikkea muuta..
Olin tilanteesta todella sekaisin, ja halusin tarttua tuohon toivoon, jota hän minulle antoi.
Aloin tulkitsemaan hänen sanomisiaan mieleni mukaan. Jos hän esim oli mua kohtaan tyly, johtui se muka siitä että hän oli sitoutumiskammoinen ja pelkäsi heittäytyä suhteeseen..yms.
Joskus näinkin voi olla. Mutta luulen et jos ihmiset on niin kaukana toisitaan et pitää toista netissä huhuilla niin todellisuus voi olla aika tyly..
Miksi kirjoitan tämän tarinani tänne on;
Näin ohjelman jossa puhuttiin pakkomielteisestä ihastumisesta, jonka yhtenä tunnusmerkkinä oli juuri tuo edellä mainittu toisen puheen ja käytöksen tulkinta itselleen toiseksi.
Tämä herätti, ja hävetti.
Olen huomannut että täällä kirjoitusten perusteella pyörii aika lailla samat ihmiset, ja jossain alla olevista kirjoituksista pyydettiinkin jo jättämään rauhaan..
Ihastuminen on ihana asia, varsinkin jos tunteeseen vastataan. Jos ei, niin älä anna tunteen ja omien toiveittesi ja haaveittesi halliat elämääsi.
Silloin kyse ei ole enää ihastumisesta, vaan pakkomielteestä.
Hyvää jatkoa Sinulle, joka luet tätä.
Kyllä se Rakkaus vielä sinutkin löytää, kuten jonain päivänä minutkin. :-)
Huomasin kuinka helppo on ihastuneena on toivoa että tämäntyylinen viesti kuten;
Mulla on sua mieletön ikävä!
Kaipaan sun luoksesi ja odotan seuraavaa kertaa kun tavataan, ehkä silloin.
Huomasin myös kuinka moni muukin vastasi viesteihin, toivoen niiden olevan tarkotettuja itselle. Yleensä kaikki saivat vain ympäripyöreitä tuntomerkkejä kuten tummahiuksinen nainen etetä-Suomesta. Toiveet saivat vahvistusta..jospa.. Kuinkakohan monta sataa tuhatta meitä täällä on..?tummahiuksisia naisia etelä-Suomessa..?
Oma ihastukseni antoi ristiriitaisia viestejä mulle, välillä sanoi ettei uskalla aikaisempien pettymysten takia suhteeseen, ettei tästä mitään tule. Kuitenkin hänen elekielensä ja käytöksensä kertoi kaikkea muuta..
Olin tilanteesta todella sekaisin, ja halusin tarttua tuohon toivoon, jota hän minulle antoi.
Aloin tulkitsemaan hänen sanomisiaan mieleni mukaan. Jos hän esim oli mua kohtaan tyly, johtui se muka siitä että hän oli sitoutumiskammoinen ja pelkäsi heittäytyä suhteeseen..yms.
Joskus näinkin voi olla. Mutta luulen et jos ihmiset on niin kaukana toisitaan et pitää toista netissä huhuilla niin todellisuus voi olla aika tyly..
Miksi kirjoitan tämän tarinani tänne on;
Näin ohjelman jossa puhuttiin pakkomielteisestä ihastumisesta, jonka yhtenä tunnusmerkkinä oli juuri tuo edellä mainittu toisen puheen ja käytöksen tulkinta itselleen toiseksi.
Tämä herätti, ja hävetti.
Olen huomannut että täällä kirjoitusten perusteella pyörii aika lailla samat ihmiset, ja jossain alla olevista kirjoituksista pyydettiinkin jo jättämään rauhaan..
Ihastuminen on ihana asia, varsinkin jos tunteeseen vastataan. Jos ei, niin älä anna tunteen ja omien toiveittesi ja haaveittesi halliat elämääsi.
Silloin kyse ei ole enää ihastumisesta, vaan pakkomielteestä.
Hyvää jatkoa Sinulle, joka luet tätä.
Kyllä se Rakkaus vielä sinutkin löytää, kuten jonain päivänä minutkin. :-)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onneksi ei edes muista mitä kaikkea tänne on kirjoitellut. Onneksi en ole nimeä laittanu alle. Kyllä täällä kannattaa pitää hieman järkeä päässä:)
jossa puhuttiin pakkomielteisestä rakastumisesta. Nainen oli ihastunut poikakalenterissa olevaan palomiehen kuvaan ja pakkomielteenomaisesti seuraili tätä samassa kaupungissa asuvaa miestä ja etsi tästä tietoja etc. Meniköhän siinä n. 4 vuotta niin viimein hän pääsi treffeille miehen kanssa ja myöhemmin he menivät naimisiin.
Ei asioita kannata ottaa haudanvakavasti. Ihastuminen on ihana pakkomielle. Ei siinä ole mitään hävettävää. Monesti se on tunne, jolle ei voi mitään. Mutta nykyään tuntuu, että kaikki luokitellaan jonkinlaisen "sairauden" kautta. Rakastumisen ja ihastumisen hulluus- sitähän se tietysti on.
Mutta älkää nyt ihmiset herran tähden hävetkö itseänne. Ei toivomisessa ole mitään väärää.
ohjelman ja sen palomiesjutun...
olisi pakkomielteistä ihastumista, mutta jos tämä on sitä, niin mikä tähän auttaa? Lyhyterapia vai mikä?
miettiä noin paljon.. tein sen virheen ja varmaan tulen tekemäänkin sen vielä kymmenet kerrat. Perkele! Saatana! kun on tällainen filosofiatyyppinen - henkilö. Pelkkää haittaa vaan loppupeleis...
Muutama vuosikin voi vierähtää kaikenlaisissa kuvitelmissa, mutta itse löysin ratkaisunkin täältä. Ymmärsin, etten tunne häntä yhtään ja olen tod.näk. saanut hänestä täysin väärän kuvan.
Tottumuksesta tulin vielä tänne. Helpottunut olo on ja en tiedä minkä alku tämä on, mutta uskon, että paremman elämän.
Otat liian tosissaan tän palstan, löysää pipoa !!! Ja jokainen ihastuu jos huvittaa, oli toivoa tai ei... kyllä ne tosiseikat on hyvä nähdä mutta aina niitä ei näe. Jotkut suhteet onnistuu, toiset ei. Joskus on hyvä uskoa, joskus parempi olla uskomatta. Jos kaiken aina heittää kaivoon, saa olla yksin iäti! Mutta rajansa kärsimyksillä.
Kuulostat nuorelta.
Ole kyse muuta kuin niiden omien voimakkaiden tunteiden purkamisesta joita ei viitsi ääneen sanoa.
Palstaa voisi verrata vaikka lottoajiin. Lottoajat saavat sillä kupongilla useimmiten unelmia 7 oikein tilanteesta kuin konkreettisesti sen 7 oikein. Eikö palstaa voisi siis pitää toivon välineenä, eikä varsinaisena deitti-palveluna? Joillekin se pieni toivo voi juuri tulla tältä palstalta varsinkin kun toivottomana on tunnetusti aika ankeaa elää...
huolimatta olen oppinut täällä paljon itsestäni ja ihmisten ajatuksista, saanut purettua sekavia ajatuksia ja vastineeksi rakentavia kantoja. Tosielämään tätä ei tule sekoittaa mutta toisaalta kuka sinulle siellä kertoo tällaisia asioita?!
sille saa vastakaikua, on tämä hyvä kanava sanoa mieltä askarruttavia asioita. Monesti olen huomannut, kuinka senkin jo helpottaa, kun huomaa että muilla on samanlaisia tuntoja. Monesti olen saanut tukea kun on ollut mieli maassa.
Vois joskus todeta että mitä elämä oli ennen keskustelupalstoja!
minulle ainakaan ole mikään "raamattu". Pikemminkin tunteiden ja ajatusten "purku" paikka, jossa voi ilmaista niitä tunteita mitä ei syystä tai toisesta pysty sanomaan ääneen.
En itse ainakaan ota tätä vakavasti ja kyllä olen itsekin kysellyt tuntomerkkejä, se on lähinnä hupia...
asia niin helvetin vakavasti?
Luulitko että täällä ihmiset ihan tosissaan etsivät juuri sitä et jospa se oma kulta sattuisi vastaamaan? Eiköhän tää ole vaan purkautumiskeino ja ajanvietettä kun aika ei ole vielä täysin kypsä kertomaan sille ihastuksen kohteelle face to face tmv.
Täällä sitä pettymyksenkin tunteen käsittelyä voi harjoitella leikin varjolla.
Harvapa tänne tosissaan kirjottelee ja toivoo että oma ihastus viestin näkisi ja tunnistaisi. Kyse on pettymyksen ja surun purkamisesta, kun ei välttämättä parempaakaan paikkaa löydy jossa asiaa käydä läpi.
Kivaa arvuutteluleikkiähän tää vain on.
asiaa mutta mukava näitä on lueskella ja todeta että on toisiakin samassa tilanteessa olevia. ;)
Kirjoitit täyttä asiaa. Munkin tapauksessani ihastuminen muuttui pakkomielteeksi. Olin ollut kauan ihastunut yhteen mieheen (ulkoisiin ominaisuuksiin) ja sainkin hänet itselleni yhdeksi yöksi. Ei siinä sitten enempää tarvittukkaan kun "jymähdin" häneen täysin. Soittelin ja viestittelin hänelle aina kännipäissäni ja sainkin hänet viereeni vielä pari kertaa yöksi. Ihastukseni vaan voimistui ja aloin rakennella pilvilinnoja. Järkeni sanoi että hän ei halunnut musta enempää, mutta katsellessani tilannetta vaaleanpunaisten lasien takaa kuvittelin hänenkin haluavan enemmän. Kääntelin ja vääntelin itselleni sopivaksi hänen sanomisensa ja hänen eleensä/ilmeensä. Vaikka hän rupesi seurustelemaan ja kertoi mulle suoraan että on rakastunut toiseen naiseen ja myöhemmin he muuttivatkin yhteen en uskonut sitäkään vaan jatkoin häiriköintiäni. Kaverit ja ystävät yrittivät herätellä mua, mutta ei sekään mitään auttanut. Nyt vasta monen vuoden jälkeen elämä alkaa voittaa ja alan näkemään, mikä säälittävä, pakkomielteinen häiriköijä olen ollut. Hävettää. Monta vuotta meni ihan hukkaan ja monet mukavat miehet ja ihmiset olen torjunut ihan turhaan jonkun ihmisen takia, ketä en edes loppupeleissä tunne, jonka luonnekkin saattaa olla ihan syvältä...Jos vielä ihan rehellisiä ollaan, niin pakkomielle nostaa vieläkin välillä päätään ja täällä palstoillakin käydessäni ajattelen että, "entä jos?" "Jos hänkin on täällä?" Mutta onneksi järki voittaa. Hyvää kevään ja kesän odotusta kaikille:)