En ole varma, kuuluuko tämä nyt tänne, mutta en keksinyt parempaakaan paikkaa. Siirtäkää, jos tarvis.
Eli siis ostimme akvaarioomme ennen joulua uusia leväbarbeja, kun edelliset vanhukset olivat kaikki jo kuolleet. Tammikuun aikana huomasin, että yksi niistä ei olekaan leväbarbi, vaan jokin ihan muu. Äkkiä katsottuna se kyllä näyttää ihan levikseltä, mutta kun sitä alkaa seuraamaan tarkemmin, ei se ihan sitä ole.
Tämä "kummakala" on suunnilleen muiden leviksen poikasten kokoinen, noin 3-4 senttiä. Sillä on kyljessä tumma raita, kuten leviksilläkin, mutta tumman raidan yläpuolella näyttäisi olevan toinen vaalea raita. Ruumiin muoto ja evät ovat samanlaiset kuin leväbarbeillakin, mutta tämän evät ovat värilliset. Etenkin selkäevässä on tummia juovia, hieman punaista ja muuten kellertävä. Myös peräevässä on hieman punertavaa. Kalalla on suunsa vieressä yksi viiksipari, kuten leviksilläkin, mutta se ei pidä niitä koko ajan "esillä". "Kummakalan" suu on ihan erilainen kuin leväbarbeilla. Se näyttää ihan monnin suulta, ja on punainen/punertava. Kaiken lisäksi sillä on luonnekin erilainen kuin oikeilla leväbarbeilla. Tämä on vilkkaampi ja touhukkaampi, se ei kulje levisten kanssa ryhmänä ja välillä jopa härnää niitä.
Osaisikohan joku sanoa, mikä tämä "kummakala" voisi olla? Jos jollakulla olisi näyttää vaikka jotain kuvaa. Itse en saa siitä otettua mitään kuvaa, sillä se ei pysy paikallaan juuri lainkaan, silloinkin vain hetken. Se näyttää hyvin viihtyvän akvaariossamme, jossa on pehmeä vesi. Muita arvoja en nyt muista.
"Kummakala", mikä laji?
5
933
Vastaukset
- siru
taitaa olla juovaimuparbi.
- RRR
http://www.aquaworldnet.com/awmag/siamfin.htm
Katsoppa tuolta olisiko tuo kyseessä???
Siellä juttua molemmista siis leviksestä ja juovaimubarbista... - fish KING
http://www.aqua-global.de/Bilder/Gyrinocheilus_aymonieri.jpg .. vaikka itekkin oon ton imubarbin kannalla.
Kiitos vastauksista! Se on siis juovaimubarbi. Kaikki tuntomerkit pitivät paikkaansa. :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722679Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,242421Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville402084Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131976Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081462- 1661319
- 51991
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28924IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15758Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois93729