Ulkoministeri Tuomioja kertoi että Saksaa, Ranskaa eikä Ruotsia ollut kutsuttu Usan tiedotuskokoukseen. Suomi oli. Ei ihme, kun Lipponen itse kertoi sanoneensa Bushille että Suomi on number one, kun Lipponen kävi keskustelemassa Irak-aiheesta Usassa.
Sinällään on hyvä että Lipponen on kääntänyt kelkkaansa rauhan suuntaan.
Sinällään on hyvä että Lipponen on kääntänyt kelkkaansa rauhan suuntaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paavolla on jo niin suuret luulot itsestään, että olettaa valtansa lausuntojen antamiseen olevan Bushin luokkaa. Toiminta alkaa kyllä muistuttaa kohta "saddamilaisuutta." Syrjäytyneet tapetaan köyhyyteen tai hoidon puutteeseen. Kansaa halveksitaan ja pyritään ehdottomaan yksinvaltuteen.
Kuningas "hölösuu" tietää kaiken .
Lipponen piti ihan normaalina Bhusin kutsua
kokoukseen.Ei ollut muka tarvetta edes hallituksessa pohtia. Entäs jos kutsu olisi tullut
Saddamilta? Olisiko tehty samoin? Oliko puoli
jo valittu?