Mitä lupaat minulle?

Asian on nyt niin, että minä olen 'kaupan'. Osta mut! Minä maksan äänelläni! Kerro mitä sellaista hyvää sinä teet, että siitä on minulle iloa taikka hyötyä?

Vaalikoneet on käyty läpi ja peli on auki. Kovinpa vähän kukaan on huomioinut minua ja kaltaisiani. Ja minähän en ole yksin.

Olen vähän vajaa 40 v. lapseton nainen, joka asuu omistusasunnossa. Asunto- ja opintovelat on maksettu. Olen korkeakoulutettu ja koulutusta vastaavaassa työssä - pätkätyössä valtiolla. Saan myös koulutusta vastaavaa virkaehtosopimuksessa määriteltyä palkaa, siis surkeaa. Olen valmistunut vajaa 20 v sitten ja päivääkään en ole ollut työttömänä.

Minua ei kiinnosta/koske lapsi-/suurpeheiden etuudet. Suurtulollinen en ole. Varallisuutta taikka tuloja siitä ei ole. Lähiomaisista hengissä ovat isä ja äiti, molemmat työeläkkeellä ja plus 65 v. Ei muita lähiomaisia.

Yhteiskunnanpalveluja en juurikaan käytä/ole tarvinnut. Terveyskeskuksessa olen viimeisen 20 v aikana käynyt kerran. Kirjastossa kerran kaksi vuodessa. En omista autoa, en kulje bussilla vaan kävellen ja polkupyörällä. Olen perusterve, ei pitkäaikaissairauksia.

Kelpaanko vain veronmaksajaksi?
5707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä lupaan puhtaampaa ilmaa, puhtaamman Itämeren ja puhtaamman omatunnon.

Toisin sanoen vähemmän yski-yksityisautoja liikenteeseen ja parempi joukkoliikenne. Maatalouden ravinnepäästöt ja liikenteen typpipäästötkuriin. Ilmastopolitiikassa tiukka linja ja irti fossiilisista.

Kun olet valtiolla töissä voisin kyllä melkein luvata että noista pätkätöistä voisit päästä vakihommiin, mutta riippuu vähän hallituskumppaneista onnistuuko. Pientä veronkevennystä uskallan myös luvata ansiotulojen puolella.

Toisaalta, eikö sinulle riitä se mitä sinulla jo on? [Vähän kadehdittaa kun olet jo maksanut asuntosi, mutta toisaalta mullapa onkin lapsia. En vaihtaisi osia ;-)]

Äänestä

Minä en lupaa mitään. Pyrin vain ajamaan omia asioitani. Ensimmäisenä kun pääsen eduskuntaa, pitäisi palkkoja nostaa että saan maksimoitua hyödyn, kun kerta pääsin sinne.

Olen kyllä minäkin sitten ostettavissa, kunhan vain hinnasta sovitaan.

”Sitten olen kaupan”

Äänestä

Sen jälkeen kun pääsisin sinne niin en minä mitään enää tekis, keskittyisin siihen että omaa palkkaa nostettais ja käyttäisin kyllä niin paljon kuin pystyisin niin veron maksajien rahaa matkoihin,juhliin, takseihin ja kaikkeen mihin mieleen tulee, kaiken pystyisin kuitenkin kuittaamaan sillä että ne on pakollisia edustus kuluja enkä voi olla käyttämättä niitä, jos alkais oikein kova kohu nousemaan rahani käytöstä niin ilmoittaisin mediaan että aion vähentää työttömyyttä 50.000 ihmisellä, harva sitä kuitenkaan tietäis että pystyisin manipuloimaan mediaa sillain et ne 50.000 olis jo kuollut vanhuuteen, saisin pinnoja kotia päin, sen jälkeen aikoisin laskea kaikilta veroprosenttia ja keräisin 300 ihmisen tutkija lautakunnan joka miettii vaihto ehtoja asialle, siinä vaiheessa tulis jo toiset vaalit ja olisin varma jatkaja eduskunnassa, toden näköisesti minut ylennettäis sosiaali ministeriksi ja saisin rahaa etuja yltäkylläisyyteen asti.

Äänestä
  • Laitanpa tähän että samassa elämäntilanteessa olevia ehdokkaita ei ole, tai jos on, ovat listalla ns. täytteenä, eivätkä menossa läpi, joten äänestyspäätös pitää likimain vetää hatusta.

    Äänestä

Äänestän maalisvaaleissa ihan vaan protestina Keskustaa, SDP:tä ja Kokoomusta vastaan antamalla tukeni Vasemmistoliitolle. Ikinä en ole ko. puoluetta äänestänyt, mutta nyt nyppii sen verran, että tuen vasemmistoliittolaisia.
Jokunen aika sitten katsoin tv:stä Kainuusta tulleen vaalilähetyksen. Sen aikana ehdokkaille kerrottiin, että tiettynä ajanjaksona kansanedustajien palkka on noussut yli 500 euroa ja eläkeläisten eläke vain 12 euroa. Sitten noille edustajille annettiin ryhmätyö, jonka aikana heidän piti selvittää, mitä ylimääräistä eläkeläinen saa tuolla 12 eurolla.

Ja arvatkaas! Ehdokkaat kertoivat, että eläkeläiset saavat 12 eurolla extrana maitoa, leipää, uimahalli- ja elokuvalippuja, jne... KENELLEKÄÄN EI TULLUT MIELEEN KERTOA TOTUUTTA: tuolla korotuksella eläkeläinen ei saa mitään extraa, sillä hinnat ovat kallistuneet siinä määrin, että kulutuksesta on tingittävä entisestäänkin.

Vuodenvaihteessa työttömyysperuspäiväraha nousi 1,7 prosenttia eli noin 9 euroa kuukaudessa (verojen jälkeen 7,20 euroa). Itselläni pelkkä yhtiövastike nousi 10 eurolla; ja kaikki muukin kallistui, joten kulutuksesta on tingittävä.

Nyt helmikuussa peruspäivärahalla elävä ihminen saa käyttöönsä verojen jälkeen 382,56 euroa. Työtä 50-vuotiaalle ei enää ole tarjolla, vaikka kuinka sitä hakisi.

Tiesittekö, että esim. aloitteleva kainuulainen kansanedustaja saa kuukausipalkkana 5400 euroa. Tämän lisäksi hänelle maksetaan VEROVAPAATA kulukorvausta 1809 euroa kuukaudessa. JA MIKÄ VITSIKKÄINTÄ: Kansanedustajalla on on oikeus maksutta käyttää edustajan tehtäviin liittyvillä matkoilla junaa, kotimaan reittilentoja ja busseja; lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.

Elikkä, elämmekö me tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa Suomessa? Kertokaa viisaammat, miten yksineläjänä pärjään nyt helmikuussa 382,56 eurolla, kun muitakaan tukiaisia en saa? Tuon rahan pitäisi riittää asumiseen, ruokaan, terveydenhuoltoon, jne...

Ja lopuksi! Tänään yhden juorulehden lööpissä oli maininta, että pääministerikin on käyttänyt virka-asuntoaan "sekstailuun". Muistakaa, että hiljattain valtiovalta teki päätöksen, jonka mukaan pääministerin ei enää tarvitse maksaa virka-asunnostaan asuntoetua, elikkä sekin on hänelle verovapaata "palkanjatketta". Palkan, hirmuisten kulukorvausten, vapaan matkustusedun ja asuntoedun lisäksi pääministerille maksetaan huomattava lisäkorvaus. Tavallinen kansalainen joutuu maksamaan veroja myös asunto-, auto- ja puhelineduistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi äänestäisin sinua? ? kirjoitti:

Asian on nyt niin, että minä olen 'kaupan'. Osta mut! Minä maksan äänelläni! Kerro mitä sellaista hyvää sinä teet, että siitä on minulle iloa taikka hyötyä?

Vaalikoneet on käyty läpi ja peli on auki. Kovinpa vähän kukaan on huomioinut minua ja kaltaisiani. Ja minähän en ole yksin.

Olen vähän vajaa 40 v. lapseton nainen, joka asuu omistusasunnossa. Asunto- ja opintovelat on maksettu. Olen korkeakoulutettu ja koulutusta vastaavaassa työssä - pätkätyössä valtiolla. Saan myös koulutusta vastaavaa virkaehtosopimuksessa määriteltyä palkaa, siis surkeaa. Olen valmistunut vajaa 20 v sitten ja päivääkään en ole ollut työttömänä.

Minua ei kiinnosta/koske lapsi-/suurpeheiden etuudet. Suurtulollinen en ole. Varallisuutta taikka tuloja siitä ei ole. Lähiomaisista hengissä ovat isä ja äiti, molemmat työeläkkeellä ja plus 65 v. Ei muita lähiomaisia.

Yhteiskunnanpalveluja en juurikaan käytä/ole tarvinnut. Terveyskeskuksessa olen viimeisen 20 v aikana käynyt kerran. Kirjastossa kerran kaksi vuodessa. En omista autoa, en kulje bussilla vaan kävellen ja polkupyörällä. Olen perusterve, ei pitkäaikaissairauksia.

Kelpaanko vain veronmaksajaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu