Kaikki on alkanut uudestaan. "Sairastuin" bulimiaan noin kaksi vuotta sitten. Aluksi oksentelu oli omassa hallinnassani, aiheutin itse sen kaiken. Olin pitkät ajat syömättä ja unelmoin ajasta, jolloin saisin vetää herkkuja ja oksentamisenkin olin jo suunnitellut. Halusin laihtua. Tiedän kyllä varsin hyvin ettei oksentelemalla laihdu. Sillä vain vaurioittaa itseänsä. Sain puhuttua asiasta muutamalle ystävälleni. Se auttoi silloin. Nyt olen vajonnut taas siihen oksentelukierteeseen, mutta tällä kerralla se on erilaista. Syön normaalisti ja terveellisesti, sitten yhtäkkiä alankin syömään liikaa, mitä vain, jotta tulisi hirveän täysi olo. Sitten jalkani kävelyttävät minut oksentamaan. Ihan kuin en itse hallitsisi kehoani enää. Joka oksennuskerran jälkeen taas huomaan, että minulla on ongelma. Itkettää aina hirveästi. Istun lattialla ja säälin itseäni. Entäs silloin kun en saa oksennettua? Tulee vain hirveän paksua limaa. Vaikka kuinka yritän, ja pitkään. Tuntuu siltä, että verisuoni katkeaa päästä ja hirveät kivut mahalaukun kohdalla, mutta se on vasta pientä mitä mielessäni tunnen; olen epäonnistunut, tyytymätön itseeni, inhoan itseäni, minusta tulee lihava. Mutta samalla nautin fyysisestä tuskasta, se lievittää henkisiä kipuja.
Ystäväni on yrittänyt pakottaa minua käymään terveydenhoitajalla. Tiedän, että pitäisi mennä. Mutta en jaksa kuunnella saarnoja, kun tiedän kaiken jo vallan hyvin. En jaksa ravata ravitsemusterapeutilla enää, en jaksa käydä psykologilla, jonka kanssa pohtisimme mistä tämä kaikki johtuu, en jaksa, ei huvita.
En voi puhua tästä asiasta enää kenellekään. Pelkään, että minut hylätään tämän takia. Ei vain ole enää mitään hallintaa, enkä saa itseäni hakemaan apua. Kiitos.
Ystäväni on yrittänyt pakottaa minua käymään terveydenhoitajalla. Tiedän, että pitäisi mennä. Mutta en jaksa kuunnella saarnoja, kun tiedän kaiken jo vallan hyvin. En jaksa ravata ravitsemusterapeutilla enää, en jaksa käydä psykologilla, jonka kanssa pohtisimme mistä tämä kaikki johtuu, en jaksa, ei huvita.
En voi puhua tästä asiasta enää kenellekään. Pelkään, että minut hylätään tämän takia. Ei vain ole enää mitään hallintaa, enkä saa itseäni hakemaan apua. Kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jaa... mulle ainakin auttaa kun syön 3tunnin välein niin ei tule hirveetä ahmimis himoa.. ja laihtuakseen saa kyllä syödä kunhan katsoo mitä syö. jätän kaupasta herkut ostamatta niin ei tule kiusausta.. mielekäs harrastus kans jeesaa. itse en halua pilata salilla käymisen jälkeen tuloksia ahmimalla. niin ja se avun hakeminen.. mieti itse millaista elämää haluat elää.. tuo ei hirveen siistiä ole, eihän? pystyt kyllä lopettamaan tuon, päivä, pikemminkin tunti kerrallaan. kaikkea hyvää sinulle!
Tekstisi oli kuin pala omaa elämääni.
Ahdistaa, kun sisäinen ääni ohjaa ja saa toimimaan kuin kone; laittaa ruokaa suuhun käsilläni ja kaivaa sen ulos sormillani..
Ihan sama täällä... Takapakkia tullut taas. Mutta yritän lohdutella itseäni, että se on vain takapakkia, että ei se tarkoita jos (taas) kerran hairahtuu, että se ois tätä lopun elämää.
En voi olla kaksinaismoralistina ja puhua miten kannattaa käydä psykologilla kun itsekin nyt en ole jaksanut enää käydä...
Mutta paljon vaikuttaa henkilökemiat ja se, miten psykologi oikeasti ymmärtää sen, mitä hoidolta haluat. Kannattaa sanoa, jos ei halua mitään psykoanalyysisontaa vaan ratkaisukeskeistä, tulevaisuuteen ja ongelmasta eroon yrittävää hoitoa.