Aah, mistähän aloittaisin. Olen parikymppinen yksinhuoltajaäiti. Käyn koulua ja sosiaalinen elämäni on aika laihaa. Kavereita minulla ei oikein ole koska en oikein koskaan pääse käymään missään. Asun vajaan 10km päässä keskustasta ilman autoa ja yleistä kulkuliikennettä tooosi pienellä paikalla. Olen stressaantunut, tuntuu etten ole riittävän hyvä äiti koska en ehdi leikkiä lapseni kanssa tarpeeksi. Hermoni ovat kireällä joka päivä ja tuntuu että kiirettä on joka puolelle vaikka sitä ei todellisuudessa ole. Masennun helposti säännöllisin väliajoin ja mielialani vaihtelevat laidasta laitaan pitkin päivää. Välillä olen onneni kukkuloilla ja taas vähän ajan päästä niin alakuloinen ettei elämässä näytä olevan mitään muuta elämisen arvoista kun tyttöni. Koulussa menee huonosti poissaolojen ja todella huonon keskittymiskykyni takia.. Nämä johtuvat paniikkihäiriöstä joka on pahentunut paljon. Kysyisin nyt vaan että onkohan mahdollista selvitä tästä omin voimin ILMAN lääkkeitä? Lääkkeet eivät ole luonnollinen ratkaisu mielestäni.
stressiä, paniikkihäir., masennusta....
sirpa22
5603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet oikeassa siinä, että lääkkeet eivät ole ratkaisu. Ne dumppaavat pois oireet, jotka nimenomaan haluavat kertoa, että jokin ristiriita mielessä häiritsee ja haittaa elämää.
Oireesi ovat minulle tutut. Näen melkeinpä ainoana vaihtoehtona pitkän intensiivisen psykoterapian (suosittelen analyyttistä) tai analyysin, jossa oireiden takana piileviä ristiriitoja päästään rauhassa tutkimaan. Voi kun toivoisin, että vaikeilta kuulostavista olosuhteistasi huolimatta pääsisit hakeutumaan tuollaiseen hoitoon!
Toki näistä lääke- ja terapia-asioista riittää mielipiteitä pilvin pimein. Voit keskustella aiheesta psykiatrin kanssa ja lähteä siten selvittelemään mahdollisuuksiasi.
Voimia sinulle!
kuulosti niin tutulta tuo kirjoituksesi.Minä olen 26.v kahden lapsen(pojat 3&7) yh-äiti.Oon ollu kotona 4 vuotta ja näiden vuosien aikan minulle on tullut panikkihäiriö.
Kavereita on todella vähän,ja sosiaalisia kanssakäymisiä ihmisten kanssa ei juuri ole!
Mitä pidempi aika siitä on kun olen jonkun kanssa keskustellut,niin sitä pahempi on jännitykseni!!
Olen käynyt lääkärissä puhumassa ,ja sain lääkitystä.muuten en oisi lääkkeitä aloittanutkaan,mutta kohtaukseni olivat niin pitkä kestoisia että ne lamaannuttivat täysin ja makasin päivätolkulla sängyn pohjalla!!
Eli lastenhoidosta ei olisi tullut ilman lääkkeitä mitään.
Söin lääkkeitä vuoden verran,ja nyt noin puoli vuotta sitten lopetin ne.
Tarvetta ehkä vielä oisi jonkin verran mutta,nyt olen sairauteni kanssa enemmän "sinut" jos nyt niin voi sanoa!
Paniikkikohtausta en ole saanut yli vuoteen,mutta stressiä ja masennusta on vähän väliä!!
Minullakin mielialat vaihtelevat riemusta masennukseen,jopa tunnin sisällä.Vaikeaa on,enkä usko että koskaan täysin näistä ongelmista pääsen!!
Haluaisin töihin,sillä tiedän että jos saisin lisää ystäviä ym. niin tilanne helpottuisi.Mutta kynnys lähteä "ihmistenilmoille" on NIIN SUURI!!!!!
Sinulle suosittelen että varaat ajan psykologille!Tilanne voi mennä pahemmaksi!!Itse kiitän luojaani siitä että menin silloin pari vuotta sitten lääkäriin,koska en tiedä miten minun olisi muuten käynyt!!
Myös lasten kanssa eläessä joutuu myös sosiaalisesti eristyneeksi, ihan panikointiasteelle.
Sen tiedän omasta tilanteestamme vaimon kaa, että molemmat voivat olla yksinäisiä.
Inhoan kaikkia TV-lässysarjoja. Pitäis löytää 'tuulettumisseuraa'.
Ilman, että kirjautuu munahaukaksi.
avun,ja elämäsi muuttuu helpommaksi,eikä tarvitse olla pois koulusta,Sinulla on lapsi,ja se on paljon se.Elämän ilontuoja.Pidä itsestäsi,ja lapsestasi hyvää huolta
Kysyt, että onkohan mahdollista...tottakai se mahdollista on (: , mutta luulen ja tiedän että voi olla todella vaikeaa. Jos meinaat ilman lääkkeitä pärjätä niin silloin kannattaisi fokusoida ajatukset niihin tärkeisiin asioihin eli lapseesi ja opiskeluun, mutta jos sinulla on kerran vaikeaa keskittyä ja lisäksi paniikkihäiriö niin suosittelen varaamaan ajan psykiatrilta. Itse ajattelin aikoinaan samoin, että pakkohan sitä on ilman lääkkeitä tulla toimeen, mutta kävi jo niin vaikeaksi että vihdoin viimein suostuin menemään psykiatrille, nyt olen heittänyt tabua nassuun pian puolisen vuotta ja on auttanut (: Lääkkeet ovat ihan luonnollinen asia, joskin keinotekoisesti valmistettu. Niin monet nuoret käyttävät nykyään lääkitystä että siinä ainakaan mitään hävettävää ole ja jos kerran auttaa niin miksipäs ei helpottaisi oloaan kun on apua tarjolla, tosin ei liika lääkeiden käyttökään hyväksi ole. Pienen lapsen hoitaminen ja samalla opiskelu ei todellakaan ole helppoa. Mutta tsemppiä sulle ja toivottavasti löydät jonkun keinon olosi helpottamiseksi.