Kertoisitko koiristasi hatami!Minulla on myös

saksanpaimenkoiria.Harrastatko käyttelyä vai näyttelyä koiriesi kanssa?
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos olisi jotakin kerrottavaa.
Viisi sakemmannia olen omistanut, en yhdenkään kanssa ole näyttelyissä käynyt. Pennuttanut en myöskään ole. Kaikki ovat olleet kyllä narttuja ja hyvistä vanhemmista, joten mahdollisuus olisi ollut. Kyseltykin on, mutta olen kieltäytynyt kunniasta.
Mulle koirat ovat perhekoiria, kavereita tai paremminkin ystäviä. Oikeita perheenjäseniä, joilla on lähes sama arvo kuin meillä ihmisilläkin. Ruokapöytään en sentään ole niitä kanssamme päästänyt.
Itse olen huolehtinut niiden opettamisesta. Alkuaikoina käytiin varmuuden vuoksi harjoituksissa kentällä. Siis ensimmäisen koiran kanssa. Sieltä saamilla opeilla ja kirjoja seuraamalla olen kaikista muista koirista selvinnyt ihan kunnialla.
Minulla on myöskin paljon ystäviä sakujen parista. Heiltä kyselemällä on vaikeistakin asioista päästy läpi. Heidän kanssaan olemme usein tavanneet tuolla luonnossa ja tehneet kaikkea kivaa koirien kanssa. Jäljestystä, etsintää, erilaisia vartiointijuttuja olemme jäljitelleet jne. Kyllä koiran kanssa voi tehdä mitä vaan. Siinä on ainoastaan mielikuvitus rajana.
Tässä lyhyesti sakemannihistoriani.

Äänestä
  • #uno

    Äänestä

  • #uno kirjoitti:

    Ei voi muuta sanoa.
    Sitäpaitsi, kysyttiinkö sinulta jotakin???
    Voisit alkaa opetteleen edes nämä alkeet täällä netissä. Vastasin vain kysymykseen, mitä minä koirieni kanssa olen tehnyt ja teen, en siihen mitä joku uuno niiden kanssa harrastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö,sus, kirjoitti:

saksanpaimenkoiria.Harrastatko käyttelyä vai näyttelyä koiriesi kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu