Näin naapurissa

Robert Kolomainen
Marx-kuva nykypäivän Venäjällä




Tämän vuoden alkupuolelle sattui aate-historiallisesti merkittävien vuosipäivien sikermä: helmikuussa tuli kuluneeksi 150 vuotta Kommunistisen manifestin ilmestymisestä, 14. maaliskuuta 115 vuotta Karl Marxin kuolemasta ja 5. toukokuuta 180 vuotta hänen syntymästään. Lisäksi syyskuussa 1997 tuli kuluneeksi 130 vuotta Pääoman ensimmäisen osan julkitulosta.

Tämänkaltaiset merkkivuodet saattavat kiinnittää muidenkin kuin vasemmistolaisen työväenliikkeen piirissä toimineiden ja sosialistisen aatemaailman sisäistäneiden huomiota. Länsimaissahan Marxia, Nietzscheä ja Freudia on erään toteamuksen mukaan pidetty jo pitkään jokseenkin "samanarvoisina 1900-luvun kulttuurin ja maailmankatsomuksen uranuurtajina".

Venäläinen yhteiskunta on jo pitkälle kasvanut eroon marxilaisesta aatepiiristä ja sen mukaisesta sosiaalisesta käytännöstä. Tosin nyky-Venäjällä Marxia saatetaan pitää tavallaan epähenkilönä, maailmaa villinneenä demonisena nerona.

Kuusi vuotta sitten, markkinatalousuudistuksen käynnistyessä, tiedotusvälineet panivat merkille yllättävän kiinnostuksen väreen Pääomaa kohtaan. Jotkut entiset neuvostokansalaiset etsivät siitä markkinataloudessa toimivan yrittäjän menestyksen avainta. Kirjan jäännöskappaleet tekivät kuulemma hyvin kauppansa.



Carelia, nro 6-1998, ss.136-142
2422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ovat kallellaan Venäjälle, teollisuusmaiden raainta kapitalismia kohti.

Äänestä
  • Onko suomalainen komukka enemmän kiinnostunut maantieteestä kuin aatteesta? Venäjä ja islamilaiset terroristijärjestöt ovat ylimpiä ystäviä, vaikka juuri sieltä löytyy marxismi-leninismin kiihkeimmät vastustajat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaptah kirjoitti:

Robert Kolomainen
Marx-kuva nykypäivän Venäjällä




Tämän vuoden alkupuolelle sattui aate-historiallisesti merkittävien vuosipäivien sikermä: helmikuussa tuli kuluneeksi 150 vuotta Kommunistisen manifestin ilmestymisestä, 14. maaliskuuta 115 vuotta Karl Marxin kuolemasta ja 5. toukokuuta 180 vuotta hänen syntymästään. Lisäksi syyskuussa 1997 tuli kuluneeksi 130 vuotta Pääoman ensimmäisen osan julkitulosta.

Tämänkaltaiset merkkivuodet saattavat kiinnittää muidenkin kuin vasemmistolaisen työväenliikkeen piirissä toimineiden ja sosialistisen aatemaailman sisäistäneiden huomiota. Länsimaissahan Marxia, Nietzscheä ja Freudia on erään toteamuksen mukaan pidetty jo pitkään jokseenkin "samanarvoisina 1900-luvun kulttuurin ja maailmankatsomuksen uranuurtajina".

Venäläinen yhteiskunta on jo pitkälle kasvanut eroon marxilaisesta aatepiiristä ja sen mukaisesta sosiaalisesta käytännöstä. Tosin nyky-Venäjällä Marxia saatetaan pitää tavallaan epähenkilönä, maailmaa villinneenä demonisena nerona.

Kuusi vuotta sitten, markkinatalousuudistuksen käynnistyessä, tiedotusvälineet panivat merkille yllättävän kiinnostuksen väreen Pääomaa kohtaan. Jotkut entiset neuvostokansalaiset etsivät siitä markkinataloudessa toimivan yrittäjän menestyksen avainta. Kirjan jäännöskappaleet tekivät kuulemma hyvin kauppansa.



Carelia, nro 6-1998, ss.136-142

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu