vanhanen

Suomen suurin puolue on KESKUSTA ja tulee olemaankin. Kyllähän se niin on, että keskusta jatkaa seuraavassa hallituksessa loistokkaalla vaalimensetyksellään ja Matti Vanhanen on jo Suomelle käsite. Täydellisesti myöskin Presidentti ainesta koko mies. Pääministiriyden on hoitanut kiitettävästi.
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sen puolesta puhuu verojen poistot ja minun kallistunut elämä perus duunarina ja vaarana menettää vakityö paikka, perustelepa sinä nyt miksi olis hoitanut asiansa hyvin?

Äänestä
  • Miten sinun elämä on kallistunut? Kysyisinkin sinulta, miksi on vaarana työpaikan menetys? Vanhanen on kaikenkaikkiaan hoitanut hyvin suomalaisten asioita ja luonut turvallisuutta, näkyvyyttä suomesta muihin eu- maihin. Verotus on suomessa aivan retuperällä, sen myönnän. Olisi paljon mistä voisi verotusta keventää, taikka poistaa kokonaan. Perintöverotus onkin nyt ollut esillä ja se olisi tullut poistaa jo aikoja sitten. Siitä ovat omat lapsetkin joutunneet maksamaan kalliisti. Autovero pois ym. Mennäkseni vielä Matti Vanhaseen, hänhän myöskin tukee yrittäjyyttä. Itse olen aivan samaamieltä. Laita tulemaan vastausta, jos haluat vielä keskustelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


caroline kirjoitti:

Suomen suurin puolue on KESKUSTA ja tulee olemaankin. Kyllähän se niin on, että keskusta jatkaa seuraavassa hallituksessa loistokkaalla vaalimensetyksellään ja Matti Vanhanen on jo Suomelle käsite. Täydellisesti myöskin Presidentti ainesta koko mies. Pääministiriyden on hoitanut kiitettävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu