Kansanedustajien..

Jo vuosikausia on hallitukset ja eduskunnat,samoine puolueineen,kerta kerran jälkeen luvanneet vaalien alla yhtä ja tehneet valtaan päästyään täysin toista.Tämä ei enää ole edes uutisen arvoinen asia!Samoin olemme jo hyvin slvillä siitä, että mediat toimivat valtaapitävien käsikassaroina,toistaen näiden "totuuksia" lähes kritiikittä,tästäkin on jo väitöskirja tasolla dokumentoitua tietoakin.Eli noita asioita ei enää kannata ihmetellen toistella enempää! Mutta kuka selittäisi, miten on mahdollista,että kansa äänestää heidät valtaan toistuvasti? Suuri osa kansasta on tyytymätöntä ja sekin tulee pitkin vaalikautta esille!mutta ei kai se voi olla niin yksiselitteistä ,että juuri nuo tyytymättömät jäävät nukkumaan vaalipäivänä ja vain tyytyväiset äänestävät?Vai onko se noin selvää?Kertokaa mielipiteitänne.Olen eka kertaa menossa äänestämään ja varmaa on ettei yksikään puolue,eikä edustaja,joka on ollut tekemässä puheidensa vastaisia päätöksiä saa ääntäni!Varsinkin pääpuolueet ovat minusta kammottavan valheellisia.
1300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on nimenomaan sillä, että mediat eivät välitä oppositio- ja pienpuolueiden kansanedustajien mielipiteitä julki. Nämä samat "kolme suurta" SDP, Kesk. ja Kok. ovat olleet eduskunnasta toiseen. On todellakin aika vaihtaa sekä puolueita että kansanedustajia.

Itsenäisyyspuolueen edustajana huomasin, että emme saaneet mielenosoituksessamme marras-joulukuussa pitää edes asuntoautoamme Arkadianmäen pysäköintialueella. Media ei kuvannut mielenosoitustamme TV-uutisiin kertaakaan. Oli suorastaan sattumaa, että banderolli vilahti MOT-ohjelmassa tuolloin.

Kansan tyytymättömyys näkyy äänestysprosentin laskuna. Annetaan median ja eduskunnan syyttää itseään alhaisesta äänestysprosentista.

Suosittelen äänestämään nykyisen eduskunnan ulkopuolista puoluetta, jonka saat päättää itse omien arvojesi mukaan. Tarvittavat tiedot löytyvät puolueiden kotisivuilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suosion salaisuus! kirjoitti:

Jo vuosikausia on hallitukset ja eduskunnat,samoine puolueineen,kerta kerran jälkeen luvanneet vaalien alla yhtä ja tehneet valtaan päästyään täysin toista.Tämä ei enää ole edes uutisen arvoinen asia!Samoin olemme jo hyvin slvillä siitä, että mediat toimivat valtaapitävien käsikassaroina,toistaen näiden "totuuksia" lähes kritiikittä,tästäkin on jo väitöskirja tasolla dokumentoitua tietoakin.Eli noita asioita ei enää kannata ihmetellen toistella enempää! Mutta kuka selittäisi, miten on mahdollista,että kansa äänestää heidät valtaan toistuvasti? Suuri osa kansasta on tyytymätöntä ja sekin tulee pitkin vaalikautta esille!mutta ei kai se voi olla niin yksiselitteistä ,että juuri nuo tyytymättömät jäävät nukkumaan vaalipäivänä ja vain tyytyväiset äänestävät?Vai onko se noin selvää?Kertokaa mielipiteitänne.Olen eka kertaa menossa äänestämään ja varmaa on ettei yksikään puolue,eikä edustaja,joka on ollut tekemässä puheidensa vastaisia päätöksiä saa ääntäni!Varsinkin pääpuolueet ovat minusta kammottavan valheellisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu