tekstari mainos

Sain juuri kutsun poliittiseen saunailtaan tekstarilla. Empä viitsi mainostaa, nimi ja numero vain oli ja tilaisuus eräällä uimahallilla. Puolue tai ehdokkaan etunimi ei siitä selvinnyt. Ärsyynnyin,tuota roskapostia kun tulee muutenkin liikaa. Tunsin, että yksityisalueelle tungetaan. Olen toki kiinnostunut vaaleista, aina äänestänyt.
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minustakin tämä vaalitouhu on mennyt överiksi.Vaaleista on tehty markkinat ja kansalle tarjotaan sirkushuveja ja pikkupurtavaa.Ollaan kinastelevinaan jostain epäolennaisista asioista ja tärkeät asia joko vaietaan tai ohimennen mainitaan tulevan myöhemmin "agendalle" kuten hienosti sanotaan.Lehdistö on osasyyllinen tähän pinnallistumisee,sillä etenkin iltapäivälehdet ovat pullollaan juorujuttuja julkkisehdokkaista.Meillä on henkilövaalisysteemi,mutta onkohan tämä mennyt jo liian markkinavetoiseksi.Eduskuntaan kun nykyisi mennään osaksi myös rahanvoimalla.Kolmella suurellapuolueella olisi nyt ryhdistäytymisen paikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei minun ehdokkaani kirjoitti:

Sain juuri kutsun poliittiseen saunailtaan tekstarilla. Empä viitsi mainostaa, nimi ja numero vain oli ja tilaisuus eräällä uimahallilla. Puolue tai ehdokkaan etunimi ei siitä selvinnyt. Ärsyynnyin,tuota roskapostia kun tulee muutenkin liikaa. Tunsin, että yksityisalueelle tungetaan. Olen toki kiinnostunut vaaleista, aina äänestänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu