Ihan aluksi haluan sanoa että en halua loukata ketään tai alentaa kenenkään arvoa, vaan kyse on puhtaasti minusta. En arvostele ketään keskiarvon perusteella kuin itseäni.
Keskiarvoni on 8,7(olen ysillä) ja se on mielestäni huono koska se on keskitasoa. En vain hyväksy sitä, että aherran niska limassa enkä silti saa kuin mielestäni paskoja kaseja tai ysejä. Ysi on sama kuin viimeinen minulle. Aina kun näen ysin koepaperissa ensimmäisenä mieleeni tulee "oisit paska homo ahertanu paremmin". JOs tulee kasi ni se on melkein maailman loppu, mutta selviän yleensä viikkojen itsevihalla. 10- menee läpi, mutta jos koe oli helppo niin sen pitäisi olla ehdottomasti puhdas 10.
Olen aina kohdellut itseäni ankarasti. Nyt olen miettinyt kun kaikki sanovat "voiku se on niin älykäs ja tunnollinen poika, jotain suurta siitä vielä tulee," ettän olenko tosiaan älykäs/fiksu kun ten töitä paljon ja silti en saa 10? Ainoa kymppi on minulla tällä hetkellä pakkoruotsi, ainoa todistukseni helmi, mutta kun vihaan ruotsia ylikaiken, hyi. En ymmärrä miksi saan kiitettäviä niistä aineista joita vihaan niin paljon. Haluan olla hyvä kuvaamataiteessa, matematiikassa, bilsassa, mantsassa,enkusa, fysiikassa ja ehdottomasti kemiassa. Vaikka kuinka panostan niihin en aina ymmärrä kaikkea enkä saa kuin vaivaisen 8 tai 9.
Tiedän että moni maksaisi mitä vaan jotta keskiarvo olisi edes 8,0, mutta kun se ei riitä! Jos olen älykäs(tunne itseni tyhmäksi kun kirjoitan niin lapsellista tekstiä) niin minun pitäisi saada keskiarvoksi edes 9,3 tai 9,5. Olen monet illat miettinyt että miksi en pääse tavoitteseeni vaikka teen paljon töitä? Olenko kuitenkin keskitasoa tai ihan normaali? Aina opettajat kehumassa ja opot terkkarit ynnä muut, mutta entäpä ne jotka saavat keskiarvoksi 9,5 tai 9,9? Ovatko he superälykkäitä ja pärjäävät sen takia paremmin kuin minä?
Suurin osa opettajistani opettavat myös lukiossa koska tämä on kahden koulun laitos. he vaativat enemmän kuin rinnakkaisluokkien opettajat. esim. äidinkielen koe oli rinnakkaisluokalla 1 sivuinen ja meillä 5 sivua kirjotelma. Opettajamme ovat hyviä, mutta he vaativat melkein lukiotasoa!
Olen taiteellinen, ainoa poika kuvaamataidon ryhmissä. Mutta tytöt lyövät minut mennen tullen. Ajattelin että olenpahan parmepi kuin muut pojat, mutta en ole kuitenkaaan nin hyvä kuin se kuvaamataiteen priimus jolla on melkein muissakin aineissa 10. Tiade on suuri intohimoni, mutta olen kömpelö siinäkin enkä koskaan pääse sille tasolle kuin ne "täydelliset tytöt" joita aina suositaan ja heillä on kympit automaattisesti todistuksessa. En ole sovinisti, mutta luonto kohtelee meitä miehiä väärin. "Se on luonnon laki että pojat kehittyvät tyttöjä jäjessä ja ovat älykkäämpiä" En ole siis niin älykäs koska pahin vastustajani on tyttö jonka keskiarvo on 9, ja jotain ja toinen on poika jonka keskiarvo on 9.5.
Melkein yhden numeron verran eroa :0. Olen yrittänyt selvittää hiedän salaisuuksiaan , mutta tuntuu ihan siltä että ovat tavallisia nuoria joilla on parempi muisti ja älykkyys kuin minulla.
Olenko huonompi, alikehittyneempi kuin he? Miksi minä en ole sillä tasolla kuin he, luokkamme kuninkaat, ylähäisyydet ja jumalat!
Joskus toivon että keskiarvoni olis 7,2 jotta voisin tutkia asiaa että miksi joillakin voi olla näin suuri ero keskiarvoissa.
Mitä hyötyä on olla lahjakas taiteessa kun joku muu on sinua vielä parempi. Miks olla keskitasolla kun jotkut ovat sinua pidemmällä.
Tää jäi kesken kun joudun lähtee mut jtakan muöhemmin :):)
Keskiarvoni on 8,7(olen ysillä) ja se on mielestäni huono koska se on keskitasoa. En vain hyväksy sitä, että aherran niska limassa enkä silti saa kuin mielestäni paskoja kaseja tai ysejä. Ysi on sama kuin viimeinen minulle. Aina kun näen ysin koepaperissa ensimmäisenä mieleeni tulee "oisit paska homo ahertanu paremmin". JOs tulee kasi ni se on melkein maailman loppu, mutta selviän yleensä viikkojen itsevihalla. 10- menee läpi, mutta jos koe oli helppo niin sen pitäisi olla ehdottomasti puhdas 10.
Olen aina kohdellut itseäni ankarasti. Nyt olen miettinyt kun kaikki sanovat "voiku se on niin älykäs ja tunnollinen poika, jotain suurta siitä vielä tulee," ettän olenko tosiaan älykäs/fiksu kun ten töitä paljon ja silti en saa 10? Ainoa kymppi on minulla tällä hetkellä pakkoruotsi, ainoa todistukseni helmi, mutta kun vihaan ruotsia ylikaiken, hyi. En ymmärrä miksi saan kiitettäviä niistä aineista joita vihaan niin paljon. Haluan olla hyvä kuvaamataiteessa, matematiikassa, bilsassa, mantsassa,enkusa, fysiikassa ja ehdottomasti kemiassa. Vaikka kuinka panostan niihin en aina ymmärrä kaikkea enkä saa kuin vaivaisen 8 tai 9.
Tiedän että moni maksaisi mitä vaan jotta keskiarvo olisi edes 8,0, mutta kun se ei riitä! Jos olen älykäs(tunne itseni tyhmäksi kun kirjoitan niin lapsellista tekstiä) niin minun pitäisi saada keskiarvoksi edes 9,3 tai 9,5. Olen monet illat miettinyt että miksi en pääse tavoitteseeni vaikka teen paljon töitä? Olenko kuitenkin keskitasoa tai ihan normaali? Aina opettajat kehumassa ja opot terkkarit ynnä muut, mutta entäpä ne jotka saavat keskiarvoksi 9,5 tai 9,9? Ovatko he superälykkäitä ja pärjäävät sen takia paremmin kuin minä?
Suurin osa opettajistani opettavat myös lukiossa koska tämä on kahden koulun laitos. he vaativat enemmän kuin rinnakkaisluokkien opettajat. esim. äidinkielen koe oli rinnakkaisluokalla 1 sivuinen ja meillä 5 sivua kirjotelma. Opettajamme ovat hyviä, mutta he vaativat melkein lukiotasoa!
Olen taiteellinen, ainoa poika kuvaamataidon ryhmissä. Mutta tytöt lyövät minut mennen tullen. Ajattelin että olenpahan parmepi kuin muut pojat, mutta en ole kuitenkaaan nin hyvä kuin se kuvaamataiteen priimus jolla on melkein muissakin aineissa 10. Tiade on suuri intohimoni, mutta olen kömpelö siinäkin enkä koskaan pääse sille tasolle kuin ne "täydelliset tytöt" joita aina suositaan ja heillä on kympit automaattisesti todistuksessa. En ole sovinisti, mutta luonto kohtelee meitä miehiä väärin. "Se on luonnon laki että pojat kehittyvät tyttöjä jäjessä ja ovat älykkäämpiä" En ole siis niin älykäs koska pahin vastustajani on tyttö jonka keskiarvo on 9, ja jotain ja toinen on poika jonka keskiarvo on 9.5.
Melkein yhden numeron verran eroa :0. Olen yrittänyt selvittää hiedän salaisuuksiaan , mutta tuntuu ihan siltä että ovat tavallisia nuoria joilla on parempi muisti ja älykkyys kuin minulla.
Olenko huonompi, alikehittyneempi kuin he? Miksi minä en ole sillä tasolla kuin he, luokkamme kuninkaat, ylähäisyydet ja jumalat!
Joskus toivon että keskiarvoni olis 7,2 jotta voisin tutkia asiaa että miksi joillakin voi olla näin suuri ero keskiarvoissa.
Mitä hyötyä on olla lahjakas taiteessa kun joku muu on sinua vielä parempi. Miks olla keskitasolla kun jotkut ovat sinua pidemmällä.
Tää jäi kesken kun joudun lähtee mut jtakan muöhemmin :):)
Vastaukset 23
Vanhimmat
"...pahin vastustajani on tyttö jonka keskiarvo on 9, ja jotain ja toinen on poika jonka keskiarvo on 9.5...." Jaahas... No toivottavasti voitat kisan.
Oma keskiarvoni on 6.8. Olen aina ollut huono matemaattisissa aineissa: kemia, 5, fysiikka, 6, matikka, 6. Sen sijaan englantini on pyöreä kymppi. Kuvis aina pyörinyt ysin ja kympin välillä ja koen olevani älykäs keskustelukumppani.
Onko tämä, Älyopo, mielestäsi mahdollista?
Sinulla on tietty lahjakkuus jota kehität, mutta minä en tiedä omaani ja se tässä on ongelma.
Koulussani jumaloidaan älykköjä ja halveksutaan niitä joiden keskiarvo on alle yhdeksän. Opettajatkin, vain parhaita suositaan . Sen huomaa tunneillakain vaikka olisi kaikki kädet pystyssä niin vain ne älykkäät valitaan vastaamaan. Tyttöjä suositaan varsinkin naisopettajien keskuudessa.
En tiedä missä vika on.
Tiesitkö, että oppimiseen vaikuttaa aivan samperin vähän se älykkyys; alle neljäsosan.
Paljon tärkeämpiä seikkoja ovat esimerkiksi tapa jolla opiskelet (neuvo: pyri YMMÄRTÄMÄÄN jokin asia, älä ulkoaopettelemaan. kokonaisuudet tärkeämpiä joka asiassa kuin sivuseikat) oikeanlainen motivaatio (johon liittyy mieluiten aitoa kiinnostusta), opetusmenetelmät, joita koulussasi käytetään ja yllättävän tärkeänä OMAT AJATUKSESI itsestäsi, oppimisestasi ja älykkyydestäsi! Jos pidät itseäsi paskana matikassa, jos joku on sanonut, että sulla ei vaikka ole matikkapäätä tai oot saanu seiskoja matikankokeista, niin kyllä se jatkossa huonommin meneekin. Jos taas oot huomannu olevas hyvä kielissä, opit niissä jatkossakin paremmin. Valitettavasti en tiedä voiko juuri tuota asiaa auttaa, meinaan aika alitajuntainen ajatustoiminto, mutta ainakin noissa opiskelumenetelmissä voi aina parantaa. JA TÄMÄ EI TARKOITA SITÄ, ETTÄ PITÄISI LUKEA ENEMMÄN! Pääasia on, että lukee oikein, ymmärtäen asian ja muodostaen päässään aihekokonaisuuksia. Muistiinpanoja kannattaa käyttää.
Heh, pääsinpäs pullistelemaan psykologian tiedoillani :D
Tuo ei valitettavasti ollut uutta psykologian tietoa minulle ja aika pieni osa psykologiaa, sillä opiskelen aina ajatuksen kanssa enkä vain lue niin kuin jotkut tekevät. Jos vain lukisin niin en olisi ymmärtänyt pointtiasi.
Muistiinpanoja teemme joka aineesta. Vihkot ovat pullollaan niitä ja niitä olen lukenut aina ennen kokeita. Matikka ja kielet ovat ainoat aineet jotka saan pysymään tasapainossa, mutta haluaisin että englanti edes nousisi kymppiin eikä vain ruotsi. Matikkakin saisi olla kymppi.
Ehkä kysymys on kuitenkin siinä että en tiedä missä olen älykäs. Haluaisin tietää mikä on vahvuuteni. Aina kun yritä löytää sen niin tunnen itseni heikommaksi. En tiedä mistä olisin ylpeä itsestäni. Ei ole aihetta. Aina joku on parempi, olis aine mikä tahansa. JOs saan mielestäni onnistuneen kuvaamataidon työn, niin aina joku toinen tekee paremman jota opettaja sitten kehuu enemmän kuin muita. Ensin sain omani valmiiksi ja opettaja vaan tokaisi "hieno" vaikka minä olin mielestäni kehittynyt paljon. Sitten se meni tujittomaan sitä priimuksen työtä "mutta tämähän on mahtava, suorastaan loistava suoritus". Siitä tulee paha olo ettei kehitystäni huomata. Kukaan ei tule sanomaan että "hieno suoritus", kun numeroni eivät nouse joten ei ole mitäään kehuttavaakaan.
Viisi vuotta sitten kävin jonkin sortin "älykkyystestissä". En oikein tajunnut niistä mitään. Sitten minut kutsuttiin ja he sanoivat että sinulla on "kielellinen lahjakkuus" ja että henkinen kasvutasoni on 3 vuotta edellä eli olin 13-vuotiaan tasolla kun olin 10 vuotta. En oikein ymmärtänyt mitä he sillä tarkoittivat enkä tunne itseäni mitenkään lahjakkaaksi koska olen ns. "kirjaviisas". Kaikki tieto on kirjoista, havainnoistani joka helvetin dokumentista. Olen vain imenyt tiedon ja soveltanut sen mutta kun se ei ole minun tietoani vaan jonkun muun. Missä minä olen hyvä? Ainoa asia mitä rakastan on kuvaamataito. Siinä minä haluan olla hyvä ja rakastan eläimiä, mutta siinä ei voi mitata kuinka hyvä olen niitä hoitamaan. En kuitenkaan pysty olemaan hyvä kuviksessa kun työtäni ei arvosteta/ymmärretä eikä kehitystäni huomata. En tunne itseäni arvokkaaksi jos en löydä sitä minun "juttuani".
Muut luokkamme älykkäät ovat liian hyviä ollakseen totta. Tosin toinen hiestä on surkea kuvaamataidossa ja toinen on hyvä kaikessa. Hietä jumaloidaan ja arvostetaan hyvien ominaisuuksiensa takia. Heillä on plajon ystäviä, minulla ei yhtään. JOs saan kympin niin minua haukutaan.
Jotkut sanovat että älä vaadi itseltäsi liikaa. Pakko on vaatia tai se on merkki vain siitä että olen tavallinen tien tallaaja. On kehitettävä itseä oltava edellä.
EHkä ongelma on siinä että ei ole ystäviä joitka saisivat tuntemaani itseni tärkeäksi. Ongelma on sitten ehkä se että en ole osoittautunut hyväksytyksi. Olen "lauman" ulkopuolella ja se aiheuttaa halveksuntaa. En pysty ajamaan itseäni ryhmään kun ryhmässä oleminen tuntuu pahalta ja nautin yksinäisyydestä. Toivottavasti saan lukiosta ystäviä ja löytäisin sen oman paikkani.
"Muut luokkamme älykkäät ovat liian hyviä ollakseen totta. Tosin toinen hiestä on surkea kuvaamataidossa ja toinen on hyvä kaikessa. Hietä jumaloidaan ja arvostetaan hyvien ominaisuuksiensa takia. Heillä on plajon ystäviä, minulla ei yhtään. JOs saan kympin niin minua haukutaan. "
Ehkä koenumeroilla ei ole mitään tekemistä ystävien määrän kanssa. Jos heillä on paljon ystäviä, niin se varmasti johtuu jostain muusta. Eikä heitä kympin oppilaita varmaankaan jumaloida. Tietenkin kaikki voivat kehua ja ihmetellä että kylläpä sait hyvän numeron ja minä olen näin huono (mutta yleensä vain kohteliasuuden takia). Kyllä minäkin muita kehun ja haluan piristää niitten päivää, jotka ovat onnistuneet jossain kokeessa hyvin.
Mutta tosiasissa se on minulle ihan sama, mitä numeroita he saavat. Enkä ihaile heitä yhtään, enkä huononakaan pidä. Minulle on tärkeää, millaisia he ovat ihmisinä. Ja siinä jollain numeroilla ei ole mitään merkitystä. Jos ihmisten kanssa on, on paljon tärkeämpää, miten mukavaa seuraa he ovat. Pidän ihmisitä, joiden seurassa viihdyn parhaiten. Tietenkin niin:)
Ja harvemmin on paras jossain asiassa. Voi olla tasaisen hyvä monessa. Ehkä se on niin parempikin? On hyvin paljon ammatteja joissa tarvii paljon erilaisia taitoja. Eikä vain niin, että osaa jonkun asian tosi hyvin, mikä on tärkeää, mutta sitten ei osaakaan niitä loppuja tärkeitä asioita.
Jos on huippuhyvä matematiikassa, niin ei välttämättä ole hyvä matikan opettaja. Sillä siinä ovat ainakin yhtä tärkeässä asemassa ne taidot, millä tietoa muille jaetaan. Parempi silloin, että on tasaisemmin hyvä opetustaidoissa eikä tarvitse olla niin huippu hyvä matikassa.
"EHkä ongelma on siinä että ei ole ystäviä joitka saisivat tuntemaani itseni tärkeäksi. Ongelma on sitten ehkä se että en ole osoittautunut hyväksytyksi. Olen "lauman" ulkopuolella ja se aiheuttaa halveksuntaa. En pysty ajamaan itseäni ryhmään kun ryhmässä oleminen tuntuu pahalta ja nautin yksinäisyydestä. "
Luulen, että tuon ongelman kanssa ei ole mitään tekemistä sinun koulunumeroillasi. Eikä sellasista ihmisistä tule varmaan hyviä kavereita, jotka pitäisivät sinua itseään parempana. Ystävyyden lähtökohtana on tasa-arvo. Itse en pidä sellaisten ihmisten kanssa olemisesta, jotka katsovat minua alaspäin, en tietenkään. Mutta en sen enempää sellaisten kanssa olemisesta, jotka katsovat minua ylöspäin.
Minulle ei tule mitään iloa siitä, jos joku kehuu jotain koenumeroani ym. Mieluummin pidän sellaiset asiat salassa. En halua, että kaverini saisi tietää minun hyvistä numeroistani, jos sillä itsellä on mennyt huonosti. Ei varmaan siitä tunnu kivalta, jos alan kyselemään, että minkä sait ja minä sain tämän. Eikä minulle itselle ole niin numeroista väliä.. kunhan ne on jotain 8-10. Tietenkin parissa aineessa on enemmän väliä, muttei muuten. Vaikka lukiossa olen.
Niin, sinulle on suuresti väliä ne pienetkin erot numeroissa. Sitä on vain mun hankala ymmärtää. Tietenkin, jos jossain jatko-opiskelu paikassa on aivan välttämättä saatava kuviksesta ysi tai kymppi, niin sitten ymmärrän, miksi sitä kohtaan on paineita. Mutta muuten en.
Jos joku on minua parempi kuviksessa, niin kuin onkin, katson sen töitä, vau, osaapa se piirtää hyvin. Ja sitten saatan toivoa, että oppisinkin piirtämään yhtä hyvin, sitten joskus. Mutta en minä sitä ihmistä parempana näe, ainoastaan sen, että se on minua parempi piirtämään. Enkä minä sitä ihmistä ihaile, vaan vain sitä taitoa, että se osaa piirtää kauniisti. Ja vaikka sillä olisi joka aine kymppi, niin en silti sitä ihmisinä ihaile. Vaan ihastelen, niitä sen jotain taitoja. En sitä ihmisenä. Ja se ihminen voi olla mukava tai sitten ei. Riippuu, miten me viihdytään toistemme seurassa:)
Sillä kaikki ihmiset on yhtähyviä. Kukaan ei ole alempana eikä kukaan ylempänä. Tietenkin voi olla virka-asemmaltaan korkeammalla, muttei ihmisenä parempi.
Tuli aika pitkä pätkä tekstiä, varmaan mun kirjotus ennätys:D Mutta tietenkin se voi olla monille liian pitkä pätkä lukea.
"Luulen, että tuon ongelman kanssa ei ole mitään tekemistä sinun koulunumeroillasi. Eikä sellasista ihmisistä tule varmaan hyviä kavereita, jotka pitäisivät sinua itseään parempana. Ystävyyden lähtökohtana on tasa-arvo. Itse en pidä sellaisten ihmisten kanssa olemisesta, jotka katsovat minua alaspäin, en tietenkään. Mutta en sen enempää sellaisten kanssa olemisesta, jotka katsovat minua ylöspäin."
Ei, en halua että minua jumaloidaan, koska en itsekkään arvioi toisia koenumerorden perusteella. Tarkoitin vain että tuntisin itseni tärkeämmäksi ja hyväksytyksi jos minulla olisi kavereita ja tuntisin oman paikkani. Tällä ei siis ollut mitään merkitystä sen älykkyyden takia vaan tämän kauhean olon selvittämisessä. Kun minusta tuntuu että nyt ei ole kyse pelkästään koenumeorista tai keskiarvosta. Ehkä haluan tuntea itseni tärkeäksi ja että en tuntisi niin ulkopuoliseksi ja yrittäisin pelkillä kympeillä miellyttää itseäni kun en muuhun pysty. Yritän vain miellyttää itseäni mutta samalla tuhoan itseäni. Eli asia ei ole kiinni älykkyydestä. ehkä alitajuntaisesti luulen saavani ystäviä jos koenumeroni ovat korkeat tai no pyöriihän ihmisiä ympärilläni silloin kun kopsaavat läksyjäni. Ajattelen että jos minulla olisi ystäviä minun ei tarvitsisi olla koko ajan raatamassa ja voisin vain elää enkä huolehtia koko ajan niistä hiton valtakunnallisista kokeista jotka nyt tulevat ja jatko-opinnoista ja pärjäämisestä. En halveksu toisia vaikka joku saisi 5 matikankokeesta. Jos hän haluaisi pärjätä paremmin, mutat useimmat eivät halua niin auttaisin mielelläni. Tunnen sen olevan tärkeämpää että voin auttaa muita taidoillani kuin se että miellyttäsin itseäni ja olisin omahyväinen ilkimys.
Itse asiassa jos saan kympin niin sen kertominen tuntuu pahalta/hävettävältä koska seuraava lause on "hiku" tai joku alkaa soimaamaan itseään. Eli en missään tapauksessa halua ystäviä jotka olisivat koko ajan kehumassa minua ja olisivat tuntemassa alemuutta. Pitäisi varmaan vähän kirjoittaa selkeämmin mutta tein nyt pointtini selväksi tästä asiasta. :) Toivottavasti joku tajusi jotain.
Älä opiskele koulua vaan elämää varten.
Numerot kertovat loppujen loppujen lopuksi hyvin vähän siitä mitä olet oppinut. Esim. englannin YO-kirjotuksissa ero E:n ja L:n välillä on hyvin pieni ja tulos saattaa hyvinkin riippua puhtaasti huolellisuudesta, eikä kielitaidosta. Eikä esim. työnantajia hirveästi kiinnosta oliko arvosanasi englannissa 9 vai 10, kunhan vaan osaat puhua sitä.
Joten unohda ne numerot ja keskity siihen mitä olet oppinut ja voit oppia. Esim. käy läpi vanhoja kokeitasi ja koeta vastata niiden kysymyksiin. Näin saat selville mitä kurssista loppujen lopuksi opit.
Mutta mielestäni olennaisinta mitä peruskoulussa voit oppia on tekemään läksyjä, opiskelutaitoja ja itsekuria, jota niska limassa raataminen vaatii. Itse kuuluin noihin kuvaamiisi "kuninkaisiin". Valuin peruskoulun läpi 9,5 keskiarvolla oikeastaan koskaan tekemättä yhtään mitään. Arvaappa vaan kuinka arvosanoille kävi lukiossa kun opiskelu vaati enemmän työtä, jota en koskaa ollut tehnyt peruskoulussa? Tässä mielessä saatat olla 9,5 oppilaita paremmassa asemassa kun ajattelee tulevaisuutta.
Lopuksi muutama sana oppimistavoista. Tunnen monia hyvin älykkäitä ihmisiä, jotka eivät pärjänneet peruskoulussa, koska 2 tuntia hiljaa paikallaan istumista oli heille täysi mahdottomuus. Ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on oma tapa oppia. Ongelma on vain löytää se "oma juttu", itseltäni siihen meni 14 vuotta erinäisissä kouluissa istuskelua ennen kuin löysin sen.
Hei!
Mielestäni kirjoitit erittäin älykkäästi ja pohdiskelevasti. En kuitenkaan saanut oikein selville syitä, jotka mielestäsi AIHEUTTAVAT sinulle tämän "ongelman".
Itse näet miellän, että oma henkinen painostus on lähtöisin usein ympäristömme asettamista tavoitteistä - esimerkiksi vanhemmista, kaveripiiristä ym.
Koen, että minulla on hieman samanlainen ongelma. Olen yhdeksäsluokkalainen ja keskiarvoni on 9,8. Olen keskiarvooni todella tyytyväinen, mutta osaamiseeni en. Minua vaivaa syvästi asiat, joita en muista, vaikka minun oletetaan muistavan ne.
Hassua, että satuit mainitsemaan ruotsin. Se on myös minulla mielessäni, sillä menestyn kokeissa aina erinomaisesti, mutta tuntuu, etten muista asioita muuten.
Muihin aineisiin olen melko tyytyväinen; kuten keskiarvoni kertoo, suurinosa numeroista ovat kymppejä.
Mutta mielestäni sinun vain kannattaisi koittaa rentoutua. Ota vastaan se, minkä saat, äläkä panosta itseäsi liikaa. Aina meillä on aikaa korjata "huonot" puolemme.
Saisinko kysyä, että minne olet aikonut pyrkiä jatkamaan?
(Pahoittelen huono tekstiä, väsyttää :D)
Lukioon, mutta en ole varma että minne. Savonlinnan taidelukioon haen 1.sijalla koska toiseen lukioon, johon haen pääse vaikka sen olisi sijoittanut 5. sijalle. Joko taidepainotteinen lukio tai sitten painotettu kuvataide. Vanhempani haluaisivat minusta lakimiehen, lääkärin tai jonkun muun heidän mielestään "hienon" ammatin, mutta olen ilmoittanut heille selvästi kantani että päästävät he minut mihin lukioon tahansa niin jatkan taiteen parissa lukion jälkeen. En miellä itseäni opiskelemassa lakia tai anatomiaa superälykköjen kanssa joten haluan jatkaa taiteen parissa.
9,8? Huh, mä en tietäs mitä joutuisin tekemään päästäkseni tuolle tasolle.Täällä on niin kova vaatimustaso, että kasin saamiseen tarvitaan todella paljon työtä. Ehkä ongelmani aiheuttaa se että haluaisin enemmän asioita josta voisin olla ylpeä eikä 8,7 keskiarvo tunnu kuin hopeasijalta, ikuinen kakkonen.
Niin, on varmaan tosi paljon vanhempia, jotka haluaisivat lapsensa pääsevän johonkin oikein "arvostettuun" ammattiin. Mutta onneksi sinulla ei ole niin tarvetta toimia vanhempien mielen mukaan. Lopuksi, siinä ei varmaan kukaan tulisi onnelliseksi.
Minä saan kokeista 9-10. Luen viimeisenä iltana ja tunneilla en keskity oikein yhtään. Enkä tee läksyjäkään kunnolla. Kielistä ei niin hyviä tule, kun ne vaatisivat enemmän, mutta tällaiset perus tieto aineet: maantiede, biologia, historia jne. niiden kokeet sujuvat kyllä.
Ehkä se johtuu paljon taktikoinnista. Osaan arvata aika paljon, millaisia kysymyksiä tulee. Ja osaan ehkä poimia kappaleista ne asiat, joita luultavasti kysytään. En välttämättä edes lue koko koealuetta läpi. Luen jotain asioita hyvin, joista luulen että tulee essee vastaus... Ja minulla jää sitten niitä asioita lyhyeen muistiin, kun viimeisenä iltana aamulla luen. Ja kun viimeisenä iltana luen, niin tosiaan teen sitä koko illan. Välillä voi olla jopa ruhtinaallinen 10 min. tauko, mutta ajan käytän kyllä tiiviisti.
Niin, hyviä numeroita saan. Mutta en osaa silti oikein mitään. Opiskelen vain että pärjään kokeissa ja se onnistuu, suht vähällä vaivalla. Mutta minulla ei ole mitään hyvää tietopohjaa. Mitä tekee niillä numeroilla. Olen miettinyt, että minun pitäisi alkaa opiskelemaan tiedon takia. Mutta se olisi paljon hankalampaa, tietenkin.
Ei todellakaan kannata olla minunlaiselle kateellinen tai nähdä minua kilpailijana.
Mieluummin niin, että tietäisin asioista ja olisi vähän huonommat numerot, kuin nuo todistuksessa kiiltelevät hyvät numerot etten oikeastaan tiedä asioista mitään. Mutta laiska kun olen.
Siis nykyäänhän on liki mahdotonta saada mistään aineesta 10. Jotta saisit kympin on sinun osatava aineesta enemmän kuin koulussa opetetaan ja harrastettava ainetta kouluajan ulkopuolella. Nykyään 8 on helkkarin hyvä numero.
Luokallani on yks jätkä joka on laiska ja aika pahis, mut se ei lue kokeisiin tai mitään, sil on vaan helvetin hyvä muisti ja joskus se vaa veikkaa vastauksia mitkä on sattumoisin oikein ja välillä se vituttaa ku jotku jotka ei tee asian eteen mitää ovat ¨luonnonlahjakkuuksia¨, jos se tyyppi lukis kokeisiin se sais kaikist aineist kympin. Olisin sata varma siitä. Eli jotkut ovat vaan älykkäämpiä kuin toiset ja ehkä jopa pärjäävät vähemmällä. Ite oon vaan laiska enkä jaksa tehä koulun eteen, mut yritän. Keskiarvo on kyl vähä paska 7.6, mut pitäis alkaa vähä tsempata jos lukioon aijon. O_o
Tuntui hieman huvittavalta lukea tuota, en sano ollenkaan pahalla. Mutta sanoisinko kuitenkin, ettei peruskoulun kokeiden arvosanoilla ole tulevaisuuden kannalta kakan vertaa väliä. Koetulokset eivät välttämättä kerro oikeaa osaamistasi, eihän koe kuitenkaan mittaa kaikkea tietoasi, vain osaa siitä. Toki jos haluat pakkomielteiseltä vaikuttavaa käytöstäsi jatkaa niin ihan rauhassa vaan. :)
Toinen juttu minkä huomasin; vertaat itseäsi muihin koko ajan!? Kaikki eivät pärjää kokeissa yhtä hyvin(kuten olet huomannut). Joku huonommin kokeessa pärjännyt voi tietää enemmän kuin joku joka sai 10. Se riippuu siitä, miten suhtautuu koetilanteeseen, ja onko lukenut ne asiat paremmin, jotka ovat kokeessa kysytty.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi jotkut haluavat vain niitä kymppejä kokeista, kun ei niillä loppujen lopuksi ole sen suurempaa merkitystä jos kuitenkin osaa asiat. Ylppäreissä kun näyttää osaamisensa niin hyvä tulee.
"Mitä hyötyä on olla lahjakas taiteessa kun joku muu on sinua vielä parempi."
Mitä hyötyä on ajatella muita kun voit ajatella itseäsi? :)
Tiedätkö mistä kuviksen numero tulee? No ei ainakaan siitä piirrustustaidosta. Se tulee koko prosessista, jonka teet lopputulosta havitellessasi. Taide on niin monipuolinen laji, että on vaikea sanoa kuka on lahjakas ja kuka ei. Se on usein vain mielipidekysymys.
Ok, nyt lopetan koska tämä menee liian pitkäksi :----D Anteeksi jos toistin jo sanottuja asioita, en lukenut koko viestiketjua.
Kun olin 8. luokalla, minua kehuttiin sairaasti. Keskiarvoni oli jotakuinkin 9,6. Ysillä se oli enää vain vaivaiset 9, koska rellestäminen ja sosiaalinen elämä alkoivat verottaa. Mutta myös minä olen ollut lukion opettajilla opetuksessa ja vaikka kokeet olivat vaativampia, myös opetus oli tasokkaampaa.
Nyt lukiossa keskiarvo on sitä ysin luokkaa, hieman päälle. Voisin pärjätä paljon paremmin, mutten mielistele opettajia enkä jaksa puurtaa liikoja.
Mutta viisautta on monenlaista. Ja täytyy tunnustaa, että vaikka tunnen poikia, joiden keskiarvo on sitä päälle ysin luokkaa, he ovat tyhmempiä kuin pikkuveljeni vasemman jalan saapas. Viisaus ja älykkyys ovat toisinaan eri asioita kuin superhyvät arvosanat.
Ikäväähän tuossa perfektionismissa on se, että mikään ei riitä. Etkö pystyisi mitenkään lopettaa ruikuttamista ja olla onnellinen? Kokeile muuttaa opiskelutapojasi ja niin edelleen, jos numerot eivät vain nouse, niin sinä olet tasosi löytänyt.
Aina ei saa sitä mitä haluaa. Joskus kannattaa heittää se perfektionismi helvettiin ja olla tyytyväinen itseensä.
Hei!
Olin luokkani paras yläasteella ja lukiossa keskitasoinen. Kirjoitin C:n paperit. Mielestäni epäonnistuin täydellisesti!! Kirjoitusten seurauksena olin hiukkasen maassa ja huolissaan yhden vuoden( töissä ulkomailla).
Palattuani kotiin Suomeen hain Ruotsiin eri yliopistoihin.
Nyt opiskelen Ruotsissa yliopistossa(pääsin sisään pelkillä papereilla, ei pääsykoetta!) yhteen maan arvostetuimmista yliopisto-ohjelmista!
Olen aina harrastanut paljon ja ottanut vastuullisia rooleja eri järjestöissä/kerhoissa yms.
Viikko sitten eräs yritys otti MINUUN yhteyttä ja tarjosi työtä sillä heidän mielestään olen idearikas ja ihanan positiivinen! Yritys on arvostettu ja luon paljon hyviä suhteita.
Päämääräni ovat yhä korkealla, mutta näen nyt että hyvät/parhaat arvosanat eivät ole ainoa tie ja ratkaisu! Arvosanat ovat aina saaneet minut vain ahdisumaan. Kokonaisuus ratkaisee elämässä. sosiaalisuus ja luonne ovat loppujen lopuksi kaikista tärkeimmät ominaisuudet! Jos arvosanat ovat hyvät mutta karisma puuttuu....sori mutta päädyt umpikujaan.
Lukiolainen, nosta siis leuka ylös, hymyile joka päivä ja luo suhteita niin onnistut kaikessa!!!
Miten on, mahdatkohan vaatia itseltäsi pikkusen liikaa?
Itselläni oli ysin todistuksen keskiarvo 8.1 eli keskitasoa. Kaverilla yli ysin. En kadehtinut enkä muutakaan, tiesin minne halusin ja tiesin tehneeni parhaani.
Kun valmistuin koulutuksestani, keskiarvo oli asteikolla 1-5, 4.2. Oma ala mitä halusi opiskella antoi motivaation ja henkinen kypsyminen vaikuttivat asioihin.
Entäpä nykyään, n. 5 v myöhemmin?
Olen töissä itselleni mieluisassa paikassa. Elän avoliitossa, ystäviäkin on ja välit perheeseen hyvät. Olen onnellinen. Kaikkea ei ratkaise koulutodistus. Jospa tietoisesti lakkaisit vertaamasta itseäsi muihin? Ja vaan tekisit parhaasi ja antaisit olla. :) Miten olisi?
Olen siis tyttö, ikää 17 vuotta ja senkin ajan käyttänyt 8,5 keskiarvolla. Ei kaikki tytöt ole mitään muistitikkuja tai älykkäitä.
Pikemminkin itsekritiikkisiä ja pojille kateellisia. Olen koko ikäni toivonut, että olisin syntynyt pojaksi, en avuttomaksi, opettajille nöyrästi käyttäytyväksi tytöksi, jonka 8 ja 9 vastaavat poikien 7 ja 6.
Luin tekstisi ja mietin, että miksi paiskot itseäsi suotta 8,7 keskiarvolla ja haluat olla yhtä hyvä kuin tyttö, jolla on 9,5.
Keskitason ihmisenä ollaan hyvä kaikessa ja pärjätään jopa keskitasoa paremmin yleensä.
Itse pidin itseäni ikuisena keskitason tallaajana, kunnes poikaystäväni pikkusisko kysyi: "Miten sä aina onnistut kaikessa, mihin ryhdyt?"
Se pysäyttää, usko pois. Jos keskiarvo on 9,5 niin ei se tarkoita, että on lahjakas ja älykäs. Opettajat pitävät silloin, että pänttää kuin hullu ja muuta elämää ei ole. Jos keskiarvo on 8,7 niin ymmärretään, että tuo poika ei lue joka päivä 8 tuntia vaan elää ja on älykäs.
Ymmärrät varmasti tämän.
Ja taide on elämä ja intohimo, ei oppiaine herran jestas sentään! Jos taide on sinulle tärkeä ja haluat tulla siinä hyväksi niin unohda koulu ja numerot. Taiteelliseksi ei tulla, siksi synnytään.
Ja taiteellisuuden kehitys on koko elämän vievä prosessi, joten jos teet sitä koko elämäsi, niin menet helposti niiden ohi, jotka lopettivat kuvaamataidon kurssien jälkeen.
Keskiarvo tipahti 8,6 ja kuvis laski. hienoa en ole enää taiteilja enkä mitään. Olen paska kissan hiekkalaatikossa. Vihdoinkin se on ohi, en aherra neää mitään. Lasken keskiarvon niin alas kuin on mahdollista jotta ei tarvitse valittaa kun työ on tehty. Kaks laski kaks nous. bilsa on nyt 10 ja atk 9..ruotsi on 9 ja kuvis 8. Tuhoon tuomittu, Eniten harmittaa se kuvis. PERKELE
"Se on luonnon laki että pojat kehittyvät tyttöjä jäjessä ja ovat älykkäämpiä"
Tämä on nykypäivän asenne poikien koulutusta kohtaan, valitettavasti..
Mitä valitat? Minä ja moni muukin olisivat kiitollisia, jos keskiarvo olisi edes tuota keskitasoa. Täysin paskaa vinkumista tuo valituksesi. Sinulle olisi varmasti maailman loppu ja saisit kotona remmistä perseelle, jos saisit kokeesta seiskan.. HAH HAH!!!
vastata tähän viestiin, mutta arvosanalla ei yleensä ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa, vaan pikemminkin kyse on siitä jos jaksaa olla aktiivinen tunneilla ja lukea paljon kokeisiin (mitä en itse yleensä jaksa tehdä).
Samaa mieltä edellisen kanssa, heheh.
Itse en edes tiedä mihin kykenisin, jos siis olisin halunnut opiskella, pysyä mukana siinä rytmissä, jossa muut pysyivät.. Keskittyminen, jännittäminen ja monet asiat voivat pilata koko jutun.
Sekin voi pilata, että hahmottaa asiat eri tavalla, joten silloin pitäisi hahmottaa myös opetella niitä eri tavalla kuin miten koulussa opetetaan.
Yhteiskunnan mukaanhan se on mentävä tai jää ulos kelkasta. Sitten tulee ammatinvalintakysymykset jne.
Minulla menee päinvastoin kuin aloittajalla. En aherra hirveästi kokeiden eteen, mutta kuitenkin sieltä tippuu niitä ysejä ja kymppejä. Lukuaineideni keskiarvo oli 9,4.