Täällä tuntuu ihmisillä olevan paljon asiaa niin puolesta kuin vastaan. Itse olen joutunut aborttiin 14-vuotiaana.Kokemus oli erittäin traumaattinen. Lääkäri joka tutki minut oli hyvin tuomitseva ja kertoi joka käänteessä mielipiteensä abortista ja ihmisistä, jotka siihen menevät. Lupaan, että ne mielipiteet eivät olleet kovin miellyttäviä. Ei siinä mitään kaikilla saa toki olla mielipiteensä, mutta minusta lääkärillä ei ole oikeutta alkaa sättimään teini-ikäistä, joka on kaiken keskellä yksin. Raskaaksi olin tullut kondoomin petettyä, josta en ollut edes tietoinen, ennen kuin oli myöhäistä. No abortti tehtiin. Silloiselle poikaystävälleni, se oli kova paikka, vaikkei hän sitä sanonut. Asia jäi kuitenkin kummittelemaan häntä vuosiksi. Itseni kohdalla en nähnyt muuta mahdollisuutta kuin abortin.
Aikaa noista tapahtumista on kulunut yli 10-vuotta. Asun uuden avomieheni kanssa. Takana on monta yhteistä vuotta, joista kaikki eivät ole menneet ihan loistavasti. Suhteemme on hyvin vaihteleva, johtuen minun käytöksestäni ja mieliala vaihteluistani, joita kyllä pyritään hoitamaan.
Viime viikolla minulle selvisi, että olen raskaana. Minulle ei tullut mieleenikään tehdä aborttia, jotenkin kaikki tuntui selvältä ja olo vahvalta. "Äiti" minusta tulee äiti ajattelin. En ole todellakaan miettinyt perustavani perhettä, vaikka mieheni onkin siitä aika ajoin puhunut. Minulla on koulu kesken ja haluan tehdä uran, joten sellainen ei sopinut suunnitelmiini. Kuitenkin, kun sain tietää olevani raskaana, olin täysin valmis pitämään lapsen. Aloin jo pelkäämään mitä kaikkea voi vielä sattua ennen kuin voisin saada lasta.
Kerroin raskaudesta miehelleni, joka tietenkin yllättyi. Hetken päästä selvisi, ettei hän halua vielä lasta, koska suhteemme on epävakaa. Kuuntelin häntä ja voin sanoa, että ymmärränkin häntä ja hyväksyn täysin hänen ajatuksensa, joskin itse ajattelen toisin.
Päätin että abortti tehdään. en halua tehdä lasta niin, että toinen osapuoli on sitä vastaan. En halua pakottaa ketään isäksi ja ottamaan vastuuta ilman omaa tahtoa. Uskon siihen, että ihmisillä on oikeus valita. Ehkä en enää saa koskaan lasta ja ehkä en haluakkaan. Tämän lapsen olisin halunnut, todella. Mutta en niin, että se on minun päätös. Vaikka minä kannan lapsen, ei se tarkoita, että vain minulla on oikeus päättää, päätöksen on oltava yhteinen.
Pitää varata aika aborttiin. Pelkkä ajatuskin itkettää, mutta niin se on. Pelkään miten selviän. Pelottaa jos alan syyttämään miestäni, ei ole hänen syynsä, että hän ajattelee asioita aina järjellä. Minun kehoni on muuttunut. Minun hormoonini sanovat, että äitiys on hienoa. Hän ei sellaisia hormooneja ole saanut....
Teistä varmasti osa ajattelee, että pidä se. Mutta minusta lapsi on kahden ihmisen asia. Ehkä täällä sivuilla on joku, joka on kokenut saman. Ehkä...
Aikaa noista tapahtumista on kulunut yli 10-vuotta. Asun uuden avomieheni kanssa. Takana on monta yhteistä vuotta, joista kaikki eivät ole menneet ihan loistavasti. Suhteemme on hyvin vaihteleva, johtuen minun käytöksestäni ja mieliala vaihteluistani, joita kyllä pyritään hoitamaan.
Viime viikolla minulle selvisi, että olen raskaana. Minulle ei tullut mieleenikään tehdä aborttia, jotenkin kaikki tuntui selvältä ja olo vahvalta. "Äiti" minusta tulee äiti ajattelin. En ole todellakaan miettinyt perustavani perhettä, vaikka mieheni onkin siitä aika ajoin puhunut. Minulla on koulu kesken ja haluan tehdä uran, joten sellainen ei sopinut suunnitelmiini. Kuitenkin, kun sain tietää olevani raskaana, olin täysin valmis pitämään lapsen. Aloin jo pelkäämään mitä kaikkea voi vielä sattua ennen kuin voisin saada lasta.
Kerroin raskaudesta miehelleni, joka tietenkin yllättyi. Hetken päästä selvisi, ettei hän halua vielä lasta, koska suhteemme on epävakaa. Kuuntelin häntä ja voin sanoa, että ymmärränkin häntä ja hyväksyn täysin hänen ajatuksensa, joskin itse ajattelen toisin.
Päätin että abortti tehdään. en halua tehdä lasta niin, että toinen osapuoli on sitä vastaan. En halua pakottaa ketään isäksi ja ottamaan vastuuta ilman omaa tahtoa. Uskon siihen, että ihmisillä on oikeus valita. Ehkä en enää saa koskaan lasta ja ehkä en haluakkaan. Tämän lapsen olisin halunnut, todella. Mutta en niin, että se on minun päätös. Vaikka minä kannan lapsen, ei se tarkoita, että vain minulla on oikeus päättää, päätöksen on oltava yhteinen.
Pitää varata aika aborttiin. Pelkkä ajatuskin itkettää, mutta niin se on. Pelkään miten selviän. Pelottaa jos alan syyttämään miestäni, ei ole hänen syynsä, että hän ajattelee asioita aina järjellä. Minun kehoni on muuttunut. Minun hormoonini sanovat, että äitiys on hienoa. Hän ei sellaisia hormooneja ole saanut....
Teistä varmasti osa ajattelee, että pidä se. Mutta minusta lapsi on kahden ihmisen asia. Ehkä täällä sivuilla on joku, joka on kokenut saman. Ehkä...
Vastaukset 40
Vanhimmat
Lupaan sulle sen. Jo parin vuoden jälkeen huomaat millainen ääliö miehesi oikeastaan onkin, ja sitten kaduttaa, ettet pitänyt omaa päätäsi.
Muista silloin että Sinä olet saanut valita! Äläkä tule parkumaan asiaa enää kellekkään.
Häpeän sinua jo valmiiksi.
olet halunnut lasta ja nyt teet päätöksen toisin koska miehesi ei halua niin oletko todella varma ettet myöhemmin kadu kun vaikkapa miehesi lähteekin muualle koska riidoilla on taipumus mennä aina samaan..eli tulevaisuudessa suret(masennut) aborttia ja miehesi ei..ja sinulla ei ole kenelle purkautua surustasi..ja miehesi tuskin ymmärtää sinua tuolloin..eli tämä aborttikin voi jakaa teidät erilleen.
Itse neuvon sinua todella harkitsemaan ettet tee virhettä. Mieti miltä tuntuu n.vuoden päästä kun aattelet että nyt minulla voisi olla lapsi sylissäni...vai otatko mieluummin masennuksen ja surun. Miehesi lähtee mukaan jos välittää sinusta todella etkä sinä häntä pakota silloin..eli kannattaisiko ottaa kuitenkin riski menettää mies lapsen takia kuin abortin aiheuttaman surun ja masennuksen vuoksi :(
En voi paremmin sanoa. Siis juu, on siinä nainen joka selittää haluavansa lapsen. Tämä lapsi on tuloillaan ja menet aborttiin miehen mietteiden takia. Voin todellakin kokemuksesta sanoa, ettei kannata mennä aborttiin. Itse sen tein ja eo ole aikaa jolloin olisin pitänyt asiaa Oikeana päätöksenä.. Aikoinaan mies halusi abortin, minä en ja siinä oli hintana suhde. Mies olisi lähtenyt jos en olisi taipunut tahtoon. taipuu rautakin kunhan sitä aikansa taivuttaa :(
Se abortti koitui suhteen tuhoksi. (Arvaa mikä katkeruus, menetin lapseni lisäksi rakkauden miestäni kohtaan) Se siitä ja sen kestävyydestä. Miehet vaihtuu, jos on vaihtuakseen, mutta ymmärräthän niin että lapsi on osa sinua, eikä vaihdu tuosta vain. Jätä sinua jos suhde ei toimi.. Ole lapsesi Ehdollisesti, vaan ehdottomasti.
[email protected] Mikäli sua yhtään kiinnostaa vaihtaa ajatuksia..
Viestin karusta alusta, mutta se oli ns. Reaktio joka olis pitänyt jättää kirjoittamatta. Näen vaan sen oman menneisyyden niin selvästi tilanteessasi, että nousee ihan karvat pystyyn :(
Voin rehellisesti sinulle sanoa, että ymmärrän täysin abortin johon päädyit 14 vuotiaana.
Tätä en ymmärrä lainkaan, että nyt ensin sanot ettei sinulle tullut mieleenkään tehdä aborttia saatuasi tietää olevasi raskaana.
Nyt kuitenkin vaikka miehesi on puhunut perheen perustamisesta, on hän lasta vastaan joten ajattelet tehdä abortin. Voihan se suhde olla "epävakaa" vaikka olisitte olleet 20 vuotta yhdessä. Mikä voisi olla "oikea hetki" miehellesi saada lapsi? Vuoden päästä, kahden, kolmen?
Aikaa on kulunut ensimmäisestä abortista yli 10 vuotta, eli olet jo yli 24 vuotias! Mikä voisi olla parempi ikä tulla äidiksi? Ja tosiaan, entäs jos et saakaan ikinä enää lasta?
Toivoisin tälläisessä tapauksessa sydämestäni, että se lääkäri jolle menet, ei laittaisi lähetettä eteenpäin, vaan ohjaisi sinut keskustelemaan eteenpäin jonkun psykologian/psykiatrian alan ihmisen kanssa.
Kuinkahan moni äiti katuu sitä, ettei päätynytkään aborttiin lapsen saatuaan rinnoilleen, mutta moni varmasti sitä että päätyi aborttiin, se pitäisi aina muistaa. Alat kuitenkin olla jo sen ikäinen, että uskon että otat asiat vähän eri kantilta kuin 14 vuotiaana! Tai ainakin toivoisin niin.
Kokemus 14 vuotiaana oli sinulle traumaattinen, luuletko että se nyt olisi jotenkin helpompi?
omasta kehostasi. Tee niin kuin itse tunnet. Anna sen miehen mennä, jos on mennäkseen.
Ihan yleisen elämänkokemuksen perusteella voin sanoa, että jos alistut miehen tahtoon näin tärkeässä asiassa, kadut sitä kuitenkin ja eroatte joka tapauksessa vähän ajan kuluttua.
Sinänsä tietenkin olet oikeassa siinä, että parisuhteessa molemmilla on sananvalta, mutta miksi sen pitää kuitenkin olla mies jonka mielipide ratkaisee ja perustelut painavat enemmän?
"Sinä päätät omasta kehostasi."
Tuota perustelua voit yrittää tarjota itsemurhaa harkitseville, jos sinulla on pokkaa, mutta syntymätön lapsi ei ole omaa kehoa.
"alistut miehen tahtoon näin tärkeässä asiassa"
Hullua tarjota feminismiä tähän! Tietenkin naisilla pitää olla oikeuksia ja pitää korjata myös sovinistisia epäkohtia, mutta tuo asia ei kuulu tähän mitenkään. Yrityksesi käyttää hyväksi raskaana olevan äidin tuskaa edistääksesi ideologiaasi on kuvottavaa. Diktatuuria on aina puolusteltu mukaoikeuksilla, samoin silmitöntä väkivaltaa. Naisasia on mielestäni tärkeä, mutta kaltaisesi tahraavat sen sisällön täysin.
jos kirjoitin niin sekavasti, että käsitit noin totaalisen väärin.
Halusin vain kertoa tuolle aloittajalle, että minun mielestäni hänen pitäisi luopua aborttiajatuksesta, koska ei itse sitä halua. Ei siinä nyt mitään sen kummempaa ideologiaa ollut.
Jos sinun ideologiasi mukaan naisen pitää teettää abortti miehen sitä halutessa, niin kiitos vain, minusta se on kuvottavaa.
Miten ihmeellä sinä osaatkin kääntää kaikki jutut oman mielesi mukaisiksi. Taito näköjään tuokin!
Jaa ilmankos sinä aina toitotat niitä outoja juttuja miten suorastaan täällä "ohjataan aborttiin". On sulla tosi outo kyky lukea selvästi kirjoitettu teksti ihan eri tavalla mitä se on kirjoitettu.
Luepa tuo uudelleen ihan ajatuksen kanssa niin ehkä tajuat jotain. Tässä(kään) ei kukaan suosittele aborttia eikä ole tyrkyttämässä sitä aloittajalle! Voi pyhä pietari sentään.
Siis teitä on kaksi tästä asiasta päättämässä. Sinä kannat lasta kehossasi, sinä hänet synnyttäisit, sinä hänet imettäisit, sinä kantaisit sen suuremman vastuun lapsen synnyttyä.
Ja nyt kuitenkin miehelläsi on suurempi sananvalta pitääkö tämä lapsi? Ei hyvä luoja sentään, mieti nyt vähän! Ompa tasa-arvoinen suhde. Veikkaan että ero teille tulisi tuon abortin jälkeen jossain vaiheessa ja olisitko sinä sitten onnellinen yksinäsi? Tuo tehty abortti (siis kaksi!) kummittelisi sinulle loppuelämäsi, sitäkö tahdot?
..Ja kun se ero voi tulla vaikka miehesi sanoisikin tahtovansa lapsen. Nyt menee kuoppaan omat tunteet ja mies siellä etunenässä näyttämässä kaapin paikkaa..
Missä on sun oma tahto? Itse jäin yksin lapsen kanssa, lapsen ollessa reilun vuoden vanha. Ja se tuska mikä oli mukana kokoajan, että olisin voinut hyvin jäädä yksin 2 lapsen kanssa. Sisulla mennään, eikä kenenkään tahdosta kuin oman. (Kunpa vaan olisin tajunut tämänkin aikoinaan).
vastavassa tilanteessa 18v. ja mies (exä) yritti pakottaa aborttiin.
Meinasin mennäkin, se uhkasi jättää mutta sit tajusin onneks ajoissa että mitähän mä nyt oon tekemässä, tappamassa lastani sen mieliks! No sit aattelin että menköön paska äijä jos menee. Ei menny, hankki yhteisen kämpän, tosin ero tuli sit kuitenki myöhemmi.
Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, en meinaa tulla enää millään uudestaan raskaaks. Mutta asiat vois olla todella paljo huonomminki. Millane helvetti tää oiski jos olisin sillon vielä abortoinu ton ainokaiseniki..?
Mieti tätä!
Olet oikeassa siinä, että uutta tilaisuutta ei saa. Mieheni ei uhkaa minua jättää. Hän kyllä kantaa vastuun, en halua kuitenkaan päättää hänen puolestaan.
Toivon todella, että saat vielä lisää pikkuisia.
"selvisi, ettei hän halua vielä lasta, koska suhteemme on epävakaa."
Miehen näkökulmasta voin sanoa sen, että joskus vuosia kestäneen, välillä myrskyisänkin parisuhteen lopullinen niitti ei ollut menneet myrskyt, vaan omat pelkoni ja huoleni siitä että mahdollisille lapsille olisi pahasta elää riitaisassa ympäristössä. Koska suhde oli ollut katkolla, kuten ehkä teilläkin - jos tätä tarkoitit kun sanoit sen olevan epävakaa - niin sekin oli syyni olla menemättä naimisiin ja olla hankkimatta lapsia. Kihloissa kyllä olimme. Nostin kytkintä ja olen potenut asiasta huonoa omaatuntoa, vaikka olinkin selvittänyt asian itselleni, kihlatulleni ja lähipiirilleni järjellä kaikin tavoin sekä silloin että nyt. En osaa sanoa, toiminko oikein. Syyllisyys asiasta painaa, järkisyyt puolustelevat, mutta toisaalta ihmisellä on taipumus selittää pahat tekonsa ja huonot valintansa "järkevästi".
Tuomitsematta silti sinua tai itseäni, niin fakta on se, että parisuhteessa joudutte tekemään "Tahdon"-ratkaisuja, aivan perinpohjaisina. Jos kaksi ihmistä haluaa leikkiä kotia, mutta ilman selkeää sitoutumista, niin vastuukysymykset eivät ole valjenneet - niihin olevista vastauksista puhumattakaan. Aikuisuuden ja vastuullisuuden tae ei ole pikahäät sen enempää kuin pika-abortti, mutta se on mahdollista, että voitte kertakaikkisesti päättää rakastaa toisianne, myös vastoinkäymisissä. Silloin tosin en näkisi mitään kiirettä naimisiinkaan, koska epävakausperuste ei ole syy sitouttaa itseä vain juridisesti.
Toivon siis keskustelujenne johtavan sen ymmärtämiseen, että te rakastatte toisianne ja että huomaatte oman halunne tehdä hartiavoimin töitä perheenne eteen. Menneisyyden haamut tulevat varmasti vielä kummittelemaan, mutta ei varmastikaan ole syytä repiä vanhoja haavoja auki ja tehdä uusia lisää. 14-vuotiaana olit lapsi ja helposti vietävissä, mutta joutuisit ehkä ikäsi miettimään miksi et yli kymmenessä vuodessa ollut aikuistunut. Tietenkin ajattelisit asioita muutenkin kuin vain itseäsi syyttävästi, mutta kerroit teiniraskauden abortoinnin olleen trauma, joten sellaisena siihen suhtauduin. Vanhemmuus on parasta, mitä olen kohdalleni saanut.
"minusta lapsi on kahden ihmisen asia"
Kyllä se on myös sen lapsen asia, jos totta puhutaan.
"En halua pakottaa ketään isäksi ja ottamaan vastuuta ilman omaa tahtoa. Uskon siihen, että ihmisillä on oikeus valita"
Oletan ettet ole raiskannut kyseistä miestä, joten mistään pakottamisesta ei tosiaan ole ollut kyse. Minä "jouduin" isäksi, mutta tarkoitan tällä koti-isyyttä. Ura on katkolla ja velvollisuudet lapsen kanssa joskus tuntuvat kovastikin velvollisuudenmakuisilta, mutta tuo fantastinen pikkukaveri on ... hitsiläinen, tekisi mieli vuodattaa positiivisia superlatiiveja loputtomiin:)
Nykäsen Matin lausahdusta muokaten: Elämä on ihmisen parasta aikaa lapsille ja joskus vanhemmillekin. Tsemppiä.
Kiitos sanoistasi. Kuulostaa todella, että tiedät tilanteeni. On ihana huomata, että miehetkin vastaavat... Kyllä epävakaudella tarkoitin juuri sitä, että suhde on aikaajoin katkolla. Minä kun en ole mikään helppo kumppani. Niin sitä mietin, että mitä sitten, jos tätä lasta ei nyt sitten tule, kuinka suhteen käy. Onko parempi "pakottaa" toinen lapseen, ettei tarvitsisi myöhemmin miettiä ja katua. Vai onko pahinta hankkia lapsi ja huomata, että mikään ei toimi. Kerroit ajatuksistasi, joita olet tuntenut ja nykyisestä isyydestäsi, josta olet ylpeä. Ihana kuulla. Mitenköhän saisin mieheni kanssa puhuttua aiheesta niin, ettei hänestä tunnu, että ahdistan hänet nurkkaan. Koska olet mies osaat ehkä neuvoa minua?
Eräs ystäväni oli aikoinaan samassa tilanteessa ja yritti pakottaa miestä pitämään lapsen. Nainen ei taipunut miehen aborttipyyntöön. Mies puhui abortista viimeiseen mahdollisuuteen asti, mutta raskaus eteni ja ja heille syntyi lapsi. Isä ehdotti lapsen antamista adoptioon, muttei nainen suostunut. Vauva oli alle vuoden ikäinen, kun miehellä meni hermot, hän sanoi suoraan vihaavansa sitä lasta joka tuli heidän "väliin" ja mies häipyi naisen ja lapsen elämästä. Nainen jäi yksin lapsen kanssa, jota sen isä ei tunnustanut eikä välittänyt. Nainen löysi muutaman vuoden päästä uuden miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja tämä uusi mies adoptoi tuon naisen lapsen omaksi lapsekseen. He saivat vielä yhdessä lisää perheenlisäystä ja elävät vielä nykyäänkin onnellisena perheenä. Eka lapsen bioisästä ei ole sen koommin kuulunut. Nainen on sanonut ettei ikinä olisi antanut miehen jääräpäisyyden takia abortoida lasta.
Muista kuitenkin että teet itse ratkaisusi, oli se sitten kumpi tahansa. Älä anna kenenkään pakottaa suuntaan tai toiseen, vaan päätä itse. Hyvää jatkoa!
"Minä kun en ole mikään helppo kumppani. Niin sitä mietin, että mitä sitten, jos tätä lasta ei nyt sitten tule, kuinka suhteen käy."
Ainakaan se ei ole mikään järkisyy lopettaa suhdetta, jos hän rakastaa ja pystyy kestämään parisuhteenne koettelemukset. Eri asia on, miten hän uskoo jaksavansa. Siihenhän sinä voit vaikuttaa.
"onko pahinta hankkia lapsi ja huomata, että mikään ei toimi."
Kun kerroin ystävälleni vaimoni olevan raskaana, hän sanoi onnittelujen jälkeen vanhemmuudesta, että paljon se ottaa ja paljon se antaa. Onhan se niin, ja paljon enemmän siis antaa.
"Mitenköhän saisin mieheni kanssa puhuttua aiheesta niin, ettei hänestä tunnu, että ahdistan hänet nurkkaan."
Mitäpä jos antaisit hänelle noin muuten entistä enemmän liikkumatilaa? Kaikkien asioiden ei tarvitse mennä hänen mielensä mukaan, mutta olisihan hyvä että hänkin voisi kokea parisuhteenne vakaammaksi. Ihmistä ei voi muuttaa, mutta ihmissuhde voi muuttua. Kyllä minä uskon, että tekin voitte löytää toimivan, perheellenne sopivan tavan elää.
Hmm... nyt olen huono isä. Pikkukaveri tuossa kerjää huomiota ja minä olen koneella nakuttelemassa. Täytyypä lopettaa tältä erää.
Kiitos vastauksestasi. Jostain syystä viestisi antaa voimia ja uskoa.... Kiitos sinulle!
Kiitos kaikille mielipiteistä ja kommenteista. Nyt väärinymmärrysten välttämiseksi haluan painottaa, että mieheni ei uhkaile minua jättämisellä, eikä pakota minua aborttiin. Minusta ei ole oikeen PAKOTTAA häntä isäksi. Sen voisin tietenkin tehdä, mutta mihin sekään pidemmän päälle johtaisi? Masennun kyllä varmasti abortista ja ehkä se myös pilaa suhteeni, mutta en voi myöskään elää sen tiedon kanssa, että olen pakottanut toisen elämään minun ja lapsen kanssa. Sellainen vaihtoehto, kuin yksinhuoltajuus ei tule kuuloonkaan. Tarkoitan, että mieheni ei koskaan minua ja lasta suostuisi hylkäämään. Siinä on yksi asia jota hän pelkää. Eli sitä, että vaikka tulevaisuudessa menisi miten huonosti tahansa, emme eroaisi, koska emme suostuisi elää ilman lastamme kumpikaan... Aah, miten sekavaa tekstiä, no koittakaa ymmärtää. Mielikin on tällä hetkellä aika sekava.
Tiesitkö sitä, että eilinen on mennyt - sitä et takaisin saa. Huomisesta et tiedä - joten turha murehtia. Se hetki jota elät on tässä ja nyt!
Miksi etukäteen vaivata päätään ajatuksilla mahdollisesta erosta ja kaikesta "negatiivisesta" mitä voi tulla eteen. Voi niinkin käydä että jäät auton alle huomenna ja kuolet, tai miehesi jää rattijuopon alle ja kuolee, ette kuitenkaan pelkästä pelosta voi pysytellä neljän seinän sisällä loppuelämäänne sen vuoksi.
Lapsesta on iso vastuu, lapsesta on paljon iloa ja riemua, kuten myös joskus surua ja murhetta. Loppujen lopuksi vaakakupissa kuitenkin enemmän painaa positiiviset asiat jotka jää eniten jälkeenpäin mieleen. (En minäkään enää muista että koskaan olisin valvonut tai vauvat olisi itkeneet - koska aikaa siitä on mennyt jo sen verran. Voisin jopa väittää ettei he koskaan olleet kipeitä, tai mitään muutakaan negatiivista olisi ollut. Kun se aika kultaa muistot...)
Siis miehesi pelkää että vaikka menisi kuin huonosti tahansa niin olisi oltava yhdessä... en voi tajuta. Eihän kukaan voisi mennä edes naimisiin koska aina on eron mahdollisuus, eikä kukaan tehdä lasta koska aina voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus, vauvalla voi olla koliikki, pahat allergiat, vakava sairaus... Elämässä voi pelätä melkein mitä tahansa, jopa omaa itseään.
Kannattaa opetella positiivisen ajattelun merkitys ja suuri vaikutus elämänlaatuun.
Jos vaikka ero myöhemmin tulisikin, ette todellakaan olisi ensimmäinen pari jotka eroaa, ja mihin se lapsi siitä häviäisi, samalla lailla olisitte molemmat sen vanhempia edelleen! Sehän ei tietenkään ole kenellekään toivottavaa. Kun katson omaa hyvää parisuhdetta joka on kestänyt jo lähes 20v, on se suurin meitä yhdessä pitävä tekijä ääretön ystävyys ja molempien vapaaehtoinen halu olla yhdessä niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
voithan antaa lapsesi asoptioon. tiesitkö, että toistuvat abortit vähentävät uudelleen raskaaksitulon mahdellisuutte ja lisäävät keskenmenoriskiä.sinä päätät.
Ota ja tee pieni mielikuvaharjoitus. Ensin; oleta että abortti on tehtny. Mitä mies sanoo tuossa mielikuvassa sinulle? Mitä sinä sanot hänelle? Millaista elämänne on ja millaiseksi sen näet? Riitoja abortista vai hiljainen yhteisymmärrys? Katkeruutta lapsesta jonka halusit vai onni siitä että mies on siinä?
Sitten kokeile samaa skenaariolla jossa lapsi on syntynyt. Onko mies muttanut mielesä taas? (tuuliviireillä on tapana... ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen mies joka panikoi raskausuutisesta ja myöhemmin on hommassa innolla mukana...) oletko onnellinen, mitä mies sanoo tuossa mielikuvassa sinulle? Millaista elämä on? Haluaako hän lähteä, onko hän jo lähtenyt?
mieti myös mahdollisuutta että meis tosiaan jättää sinut jos pidät lapsen, oletko onnellisempi yksin haluamasi lapsen kanssa? Onko mies sen arvoinen että uhraat tämän raskauden saadaksesi pitää hänet? Ajaudutteko kuitenkin ehkä myöhemmin eroon?
Yritän olla puolueeton tässä, mutta se on vaikeaa. Toivotun raskauden keskeyttäminen miehen pyynnöstä, vielä jos kyse on mielenmuutoksesta, kuulostaa niin tuhoontuomitulta reitiltä kuin vain voi. Niin monta asiaa voi vielä tapahtua... mies voi jopa lakaa syyttää sinua abortista jos/kun hän muuttaa mielesä uudestaan ja palaa aiempaan perheenperustamishaluunsa. Ehkä hän ehdottaa nyt aborttia koska luulee sinun yhä haluavan sitä ja yrittää olla sinun mieliksesi?
Yksi käytännön ehdotus vielä sen lisäksi että selvität itsellesi mikä on tärkeintä sinulle ja mitä todella haluat saavuttaa, menkää miehesi kanssa perheneuvolaan psykologin luokse, kahdestaam. selvittämään ajatuksenne ääneen puolueettomalle osapuolelle. Ratkaisu voi tulla kuin itsestään.
***
miksi et synnytä lasta ja anna se sitten adoptioon. lapsi saa elää ja saa varmasti hyvän tulevaisuuden perheessä, johon saapuu kaikkien toivomana.
Olen kokenut vahinkoraskauden ja abortin, joka oli "yhteinen päätös". Miehen mielestä se oli ainoa vaihtoehto ja minäkin olin olevinani sitä mieltä, vaikka en oikeasti osannut olla mitään mieltä! Se oli sellainen hätäinen pakkoratkaisu, melkein kuin velvollisuus.
Päädyimme keskeytykseen, koska elämä oli aika monimutkaista silloin. Se oli tavallaan helpottava, mutta toisaalta surullinen ja vihlova ratkaisu. Ainoa muistikuva raskaudesta on se, että aavistin raskauden etukäteen ja olo oli huikean onnellinen, lämmin ja äidillinen. Siitäkin huolimatta keskeytys tehtiin.
En usko, että olisin ollut siinä tilanteessa kovin hyvä äiti ja nykyäänkin ajattelen, etten ansaitse saada lapsia. En enää, kun olen yhdestä jo luopunut. Itsetuntoni on ollut aina alhaalla ja on edelleen, keskeytys ei ole sitä ainakaan nostanut. Olenkin päättänyt, että tehkööt lapsia ne, jotka ovat siihen parhaimpia: kauniita, hoikkia, menestyviä ja itsevarmoja. Koen, että kaltaiseni ihminen ei vain ole sopiva vanhemmaksi.
Jos todella haluat lapsen, niin pidä se! Älä luovuta nyt, kun tunnet varmasti ne samat onnentunteet, jotka minäkin tunsin. Miehillä on oikkunsa. Ensijärkytyksen jälkeen lapsi saattaakin olla miehellesi hyvin rakas...
Hän ei siis pakota sinua aborttiin. Hyvä.
Hän ei ole jättämässä sinua. Hyvä.(?)
Mikä on ongelma?
Et ole varma (eikä hänkään ole?) haluaako mies lapsen vai ei.
Miehet ovat alkuun järkyttyneitä tällaisista asioista ja joskus vain naisen on oltava se vahvempi tekemään päätös. Miehen oikkujen mukaan tuskin kannattaa hätiköidysti toimia, voihan käydä niinkin että mies huomaa parin kuukauden päästä että hei, ehkä se lapsi olisi ollutkin ihan kiva juttu...ja silloin se abortti onkin jo todella turha ja kuitenkin sen lapsen osalta myöhäistä!
Voitko tehdä niin, että toteat hänelle napakasti että susta nyt vain tulee jonkun biologinen isä. Ja kysyt haluaisiko olla enemmänkin isä. Tarkkaile miten reagoi, miltä vaikuttaa.
Näin tein itse miehelle joka halusi mun tekevän abortin, mutta tän jälkeen ilmeisesti tajusi tilanteen, vaikutti tyytyväiseltä ja alkoi järjestellä meidän elämää sen tulevan mukaan. Abortista ei enää sen jälkeen puhuttu.
Tuli vielä mieleen, että jos miehesi tietää sinun haluavan sen lapsen, etkä halua aborttiin niin eikö voisi olettaa että mies joka tosissaan sua rakastaa, ei halua sun tekevän asiaa jota et halua ja josta saat pahaa mieltä...? Minä ainakaan en antaisi rakastamani ihmisen tehdä sellaista joka aiheuttaa hänelle tuskaa - ja vielä tehtynä minun takiani..
Kiitos viestistäsi. Saanko udella, että miten teillä nykyään menee? toivottavasti oikein hyvin. Niin siis, en ole ollut todellakaan kiinnostunut lapsista. Opiskelen ja teen paljon töitä, mutta tilanne muuttui, kun minulle selvisi että olen raskaana. Tämän takia mieheni on varmasti vaikea ymmärtää, että haluan oikeasti tämän lapsen.
Kyllä mieheni lapsen isäksi alkaisi juuri minun takiani, juuri siksi, että rakastaa minua kamalasti, eikä halua, että minuun sattuu. Hän ei halua myöskään menettää minua. Niin eli mikä on ongelma?
Käänteisesti ajatellen myös minä ajattelen aivan samanlailla. En halua satuttaa häntä, enkä pakottaa häntä. En halua päättää hänen loppuelämästään, koska rakastan häntä. En halua, että hän katkeroituu lapsesta...
Sellainen ei ole hyväksi, ei minulle, lapselle, eikä hänelle. Niin ehkä minun pitäisi olla sitten vaan kova. Ongelma on vain se etten osaa. Olen surkea päättämään. Itse olen sitä mieltä, että tämä raskaus itsessään on hyvä juttu, että se on sitä mitä me olemme tarvinneet.
Olemme olleet kauan yhdessä. Kaikista ongelmista ja vastoinkäymisistä ja epävarmuudesta huolimatta. Uskon, että lapsi on tarkoitettu meille. Äh... en osaa selittää mitä tarkoitan. Mutta sanotaan, että koen raskauden kohtaloksi...
Turha silloin esittää martyyriä ja laittaa syytä abortista toisten niskoille.
Tuolla tavalla kun sinä puhut, ei puhu nainen joka lapsen haluaa.
Kanna itse vastuu päätöksestäsi. Kasva aikuiseksi.
Nyt tosiaan on pakko ihmetellä, että mikähän on oikea syy kaavailemaasi aborttiin? Yhtään syytä en viestistäsi siihen löytänyt.Miehesi siis olisi valmis rakkaudesta sinuun tekemään lapsen kanssasi? Ja sinä valmis rakkaudesta häneen tekemään abortin? Kumpihan näistä olisi reilumpi vaihtoehto sille syntymättömälle lapselle?
Kuten tuo edellinenkin kysyjä, näin ulkopuoliselle alkaa yhä selkeemmin näyttää siltä että se abortti olisi pisemmän päälle huono valinta - teille molemmille.
Niin, erosimme lapsen isän kanssa kun lapsi oli vuoden (muista, suhteeseen liittyneistä syistä) mutta yhteisellä päätöksellä eikä ongelmia ole koskaan ollut elatusmaksujen suhteen, ja mies näkee lasta säännöllisesti.
Mutta näkisin että sulla on tää lähtökohtanen tilanne (eli mies) ainakin tältä osin parempi..
Et halua että hän katkeroituu lapsesta...hmmm.
Vai olisiko sittenkin niin että se mistä hän saattaa katkeroitua olisikin se abortti..?
"En halua, että hän katkeroituu lapsesta... "
Ei kai nyt kukaan normaali mies katkeroidu lapsesta?? Ihan älytöntä. Ellei sitten miehesi ole sairas psykopaatti ja todella mustasukkainen
sinusta ja haluaa vain sinut ja ei koskaan mitään ketään muuta...
Tässäpä meillä on jälleen yksi esimerkki siitä, mihin löysä aborttilaki ja käytännön aborttiautomaatti saattaa johtaa. Henkilö ei ole kykenevä arvoimaan omaa tilaansa eikä muiden tavoitteita. Vaikka hän ja ehkä hänen miehensäkin toivovat lasta, hän kertoo mahdollisesti teettävänsä abortin selvittämättömän ajatussotkun seurauksena.
Parempi olisi kaikille osapuolille, paitsi lapselle myös lapsien vanhemmille, että nykyistä kattavampi laki osoittaisi järkevän ja elämää suojelevan toimintaraamin. Lähetteitä kirjoittavilla lääkäreillä tulisi olla rohkeutta suojella lasta ja perhettä varsinkin tilanteissa, joissa äidin harkintakyky on tilapäisesti tai pysyvämmin kyseenalainen tai äiti on ulkopuolisen painostuksen alainen.
Aloittajaa lukiessa miettii, kuinka monta lasta menetetään, dipolomaattisesti sanoen, "oikun" hallitsemattomana seurauksena.
Abortin voi tehdä useasti ja harvoin (länsimaissa tehtynä) se vaikuttaa niin että olisi myöhemmin vaikeampi tulla raskaaksi. Eli jättäkää hölynpöly juttunne pois täältä ellei sitten ole todellakin omakohtaista kokemusta.
24-vuotiaana olet mielestäni turhan nuori äidiksi, nykymaailmassa pitää opiskella ja tehdä työtä. Etsiä se taatusti oikea kumppani, joka myös haluaa lasta kanssasi.
Käytä jatkossa e-pillereitä niin säästyt tällaisilta murheilta. Tutkaile myös sydäntäsi, onko hän sittenkään se oikea mies sinulle ? Täällä jotkut muuten jo epäilevät että hän EI OLE "se oikea" ja silti kannustavat tekemään lapsen miehen kanssa. Hullua.
Kaikkea hyvää sinulle , voimia ja uskoa rakkauteen.
*Täällä jotkut muuten jo epäilevät että hän EI OLE "se oikea" ja silti kannustavat tekemään lapsen miehen kanssa. Hullua.*
Sen Oikeankin kanssa voi mennä välit poikki. Siinä vaiheessa listitään lapsi? Ei, vaan aletaan yksinhuoltajaksi. Nykyään tuo ole mikään poikkeus, likimain sääntö. Miehet vaihtuu, lapset ei. (jos jokin vaihtuu)..
että sulla ne miehet vaihtuu.. hohhoijjaa taas kerran. katsos kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä, että kun sukset menee ristiin ukon kanssa niin on jo uus katsottu tilalle.
no onnee vaan sullekkin valitsemallesi tielle!
Onko sulla jotain pahoja kateuksia ja katkeruuksia tuota carolunaa kohtaan? Oletko sinä yksi ja sama joka usein vastailet hänelle tosi oudolla ja asiattomalla tavalla.
Lue ystävä hyvä tuon "valoa ikkunassa" kirjoitus ensin ihan ajatuksella ja sitten carolunan kommentti niin ehkä tajuat mitä tässä nyt ajettiin takaa!
juu kateellinenpa hyvinkin, mistä? sen kersoistako jotka kaikki on eri isille?
Joo hyvää päivää sullekkin!
en tiedä mistä puhut mutta näyttää täällä sitten olevan muitakin jotka eivät paljon tykkää kyseisen ihmisen ajatusmaailmasta.
mutta se lapsi on jo tehty.
Hoplaa...
Ensinäkin, esikoinen on vain eri isälle. 2 muuta ovat samalle ja tulevat aina olemaankin. En ole vaihtamassa miestä, mutta kuten nyt näet niin suhde voi kariutua (esikoisen isän kanssa näin kävi).. Eikä sitä koskaan tiedä mihin elämä kutakin kuljettaa. Vai tiedätkö sinä?
mulla aikalaila sama juttu.toissa päivänä tein testin mikä näytti plussaa.mullakin ensireaktio oli äiteys,mutta miehen kanssa juteltua päädyttiin aborttiin.ollaan nuoria (minä pari vuotta sua nuorempi) ja elämä on ihan liian alussa tähän. itsekkin kun mietin tulevaisuutta,tiedän heti että haluan tehdä töitä ja mennä vapaasti.
huomenna lääkärissä aika...
mukava tietää että on kohtalotovereita,vaikkakin ikävissä merkeissä.
ei ole muuten mullakaan ensimmäinen kerta.