Saastuttajat

3361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Silloin kun päästöpolitiikka tuli tapetille, Suomen teollisuusinfra oli nykyaikaista ja vähäpäästöisintä maailmassa, ainakin mitä metsäklusteriin tulee. Suomi ei saanut riittäviä kompensaatioita jo aikaisemmin suoritetuille ympäristöinvestoinneille. Suomessa päästöjen suhteelliset vähentämismadollisuudet ovat tällä hetkellä siis lähtökohtaisesti erittäin marginaaliset. Siitä huolimatta paljon on meilläkin vielä tekemättä asian hyväksi. Itse olisin puoltanut ehdotusta vaikkakin sen toteutuminen olisi Suomen taloudelle ko. syistä selkeä kilpailuhaitta.

Äänestä
  • kertaantuvat ja tulevat Suomelle ajan mittaan todella kalliiksi. Muut Kioton sopimuksen allekirjoittajat ymmärsivät jättää itselleen pelivaraa koska oli selvää että päästörajoja tiukennetaan myöhemmin.

    Suomessa saastuttavin energiantuotanto oli Kioton sopimuksen aikaan jo menneisyyttä mutta silloinen hallitus lapsellisen kunnianhimoisena ja jälleen kerran luokan priimusta esittävänä typeryksenä sitoi Suomen päästötavoitteet sellaisiksi että niitä on mahdoton toteuttaa muuten kuin siirtämällä kaikki energiaa kuluttava tuotanto maasta pois. Ja niinkuin on nähty sitä tapahtuu.

    Tämä EU:n yksipuolinen 20% lisäleikkaus olisi viimeinen naula Lipposen hallituksen Suomelle kyhäämään arkkuun. Muut EU-maat pystyvät moiseen leikkaukseen melko helposti koska niillä on vanhanaikaista saastuttavaatuotantoa mitä voi nykyaikaistaa, mutta meille jo edellisten sopimusten yhteydessä tehtyjen virheitten takia se olisi valtava ponnistus.

    Äänestä

Kunhan USA, Kiina ja Venäjä ensin saa saasteet kuriin sitten on pienten valtioiden vuoro.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä Suomi tekee kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id53670.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu