Muutama kysymys..
Oletteko te oikeasti onnellisia ja tyytyväisiä asemaanne??
Vai olenko minä ainut vl-äiti, joka painiskelee sitä asiaa vastaan että kaikki lapset pitäisi ottaa vastaan ja hyväksyä se tosiasia että oma elämä on sitten ikäänkuin heitettävä romukoppaan ja paneuduttava täysillä lesten kasvatukseen ja synnyttämiseen ja tasapainoiseen perhe-elämään??
Minusta tämä tuntuu aivan kamalalta... miten minä kykenisin hyväksymään sen että kaikki lapset on otettava vastaan mitä taivaan Isä antaa.. minä en ole mitenkään lapsirakas ihminen ja haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin olla kotiäitinä.
Onhan meissä uskovaisissakin naisia jotka eivät ole mitenkään lapsirakkaita mutta ovat tehneet ilmeisesti elämänsä suurimman virheen mennessään naimisiin (minullakin on siis jo lapsia).
Painiskelen jatkuvasti tämän asian kanssa...haluaisin tehdä elämässäni töitä ja tienata itsekin (enkä elää vain mieheni rahoilla)mutta haluaisin myös olla uskomassa...siksi kysynkin että miten te muut uskovaiset äidit jaksatte ja suhtaudutte ja hyväksytte nämä tosiasiat?? ja olette vielä onnellisiakin...
Tiedän että lähipiirini odottaa että olisin taas kohta raskaana..eli olen siis jatkuvan paineen alla..koska minun täytyisi ikään kuin haluta tai ainakin näyttää haluavani olla raskaana jatkuvasti ja suoriutua minulle "langetetusta" äidi roolista kunnialla..
Miten te olette selvinneet tällaisten kysymysten keskeltä??
Oletteko te oikeasti onnellisia ja tyytyväisiä asemaanne??
Vai olenko minä ainut vl-äiti, joka painiskelee sitä asiaa vastaan että kaikki lapset pitäisi ottaa vastaan ja hyväksyä se tosiasia että oma elämä on sitten ikäänkuin heitettävä romukoppaan ja paneuduttava täysillä lesten kasvatukseen ja synnyttämiseen ja tasapainoiseen perhe-elämään??
Minusta tämä tuntuu aivan kamalalta... miten minä kykenisin hyväksymään sen että kaikki lapset on otettava vastaan mitä taivaan Isä antaa.. minä en ole mitenkään lapsirakas ihminen ja haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin olla kotiäitinä.
Onhan meissä uskovaisissakin naisia jotka eivät ole mitenkään lapsirakkaita mutta ovat tehneet ilmeisesti elämänsä suurimman virheen mennessään naimisiin (minullakin on siis jo lapsia).
Painiskelen jatkuvasti tämän asian kanssa...haluaisin tehdä elämässäni töitä ja tienata itsekin (enkä elää vain mieheni rahoilla)mutta haluaisin myös olla uskomassa...siksi kysynkin että miten te muut uskovaiset äidit jaksatte ja suhtaudutte ja hyväksytte nämä tosiasiat?? ja olette vielä onnellisiakin...
Tiedän että lähipiirini odottaa että olisin taas kohta raskaana..eli olen siis jatkuvan paineen alla..koska minun täytyisi ikään kuin haluta tai ainakin näyttää haluavani olla raskaana jatkuvasti ja suoriutua minulle "langetetusta" äidi roolista kunnialla..
Miten te olette selvinneet tällaisten kysymysten keskeltä??
Vastaukset 14
Vanhimmat
Voi kuinka erilaisia tilanteita Jumala antaa meille uskovaisille naisille. Minun ja aviomieheni ainokainen lapsi kuoli vastasyntyneenä ja minä tässä synnytyksessä tulin kykenemättömäksi enää saamaan lapsia. Minun murheeni on se, että haluaisimme lapsia, mutta emme voi niitä saada.
Tästä minun tilanteestani katsottuna osasi on helppo, sillä ei ole katkerampaa, kuin käydä oman vauvansa haudalla. Sitä niin toivoisi, että voisi pitää lapsensa ja hoitaa sitä ja kasvattaa. Toivonkin sinulle voimia ja että oppisit olemaan kiitollinen omista ihanista lapsistasi.
Voin vakuuttaa sinulle, että vaikka olen luonut itselleni hienon uran ja olen hyvin koulutettu ja hyvin palkattu uskovainen nainen, niin mikään ei korvaa sitä, että perheestäni puuttuu lapset.
kun lapsesi kuoli. Se on niin suuri kriisi ja valtava suru, etten voi sitä käsittää, kun en ole sellaista kokenut.
Kuitenkin tällä kirjoituksellasi langetat vielä suuremman paineen tälle aloittaja-äidille: Hänen tunteensa eivät ole oikeutettuja.
Eli sen lisäksi, että joudut elämään paineen alla, ottamaan lapsia vastaan enemmän kuin todellisuudessa haluisit, sinun tunteesikin ovat luvattomia...
Rakas vl-äiti, kysy Taivaan Isältä, mitä HÄN ajattelee asiasta. Ihmiset tuomitsevat, neuvovat jne. mutta vain Jumala ymmärtää sinua täydellisesti.
Taivaan Isän tahdon voimme lukea raamatun lehdiltä rukouksen kanssa, silloin ymmärrys aukeaa.
lapsettomalle kirjoittajalle, loppu aloittajalle.
Voin allekirjoittaa lähes joka sanan kirjoituksestasi. Myötäelämistä sille kenelle elämä on näyttänyt nurjia puoliaan, mutta se ei vie oikeutta toiselta naiselta hänen omiin, henkilökohtaisiin murheisiinsa. Ei kukaan jaksa elämäänsä läpi ajatuksella että en saa valittaa enkä edes tuntea kielteisiä ajatuksia, sillä asiat voisivat olla pahemminkin. Jokaisella on oma elämä ja omat murheet joiden kanssa painitaan. Ei aina voi eikä tarvitse verrata asioitaan toisten murheisiin.
Toki joskus on hyvä suhteuttaa omia murheitaan ja ongelmia kuulemalla "naapurin" tarinoita, mutta kyllä omiin tunteisiin ja ajatuksiin on jokaisella oikeus, olivatpa ne sitten yleisesti hyväksyttyjä tai eivät.
Et ole ajatuksinesi lainkaan yksin! Sen asian edessä on vaan melkoisten kysymysten edessä: tuntuu että siihen ongelmaan nivoutuu koko usko.
Kirjoitit, että "oma elämä" on heitettävä romukoppaan. Kaikkinainen haikailu tämän oman elämän perään yleensä kuitataan itsekkyydeksi, joka on paheksuttava asia. Eikä se toteamus lohduta yhtään, vain lannistaa. Se tuntuu erittäin pahalta, kun on jatkuvasti tilanteessa, josta kaipaa pois. Kuitenkin aika ja useampi lapsi "kouluttavat". Mielestäni tästä kuitenkin kärsivät lapset, jos äiti tuntee lapset rasitteena.
Miten päästä tilaan, jossa lapset olisivat ilo? Siitä voisi rakentavasti keskustella enemmänkin. Ei kuitenkaan kukaan haluaisi sitä lapsen haudan kautta oppia. Sitä tietä ei ole helppo kenenkään kulkea.
Äidin olisi saatava omaa aikaa tarpeeksi siinä elämän tilanteessa missä elää. Toiset kaipaavat sitä enemmän ja toiset vähemmän. Kaikista ei ole superperheiden äideiksi, ilmeisesti joistakin on ?
Ja nuo "raskauspaineet"...tuttuja nekin. Mutta mielestäni kukan ei ole selitysvelvollinen siinä asiassa. Näin vaan on.
Onnellisuus ja tyytyväisyys tulee pienistä asioista. Joillakin luonteilla varustetut äidit kokevat vain sitä angstia enemmän. :) Angstia ei vähennä suinkaan se tosiasia, että pitäisi pyrkiä hyväksymään kaikki taivaan Isän lahjoittama elämä, niinkuin se annetaan, SILLOIN kuin se annetaan.
Minulla ei ole ratkaisua tähän ongelmaan.
aina, että vl-uskossa ei aidosti hyväksytä ihmisten erilaisuutta. Esim. tässä äitiysasiassa asioita katsellaan aina sen vahvimman mukaan, joka jaksaa lapsia hoitaa ja kaikki vastaanottaa ilolla ja tyytyy mukisematta äidinosaan (mitä en millään tavoin väheksy).
On ikäänkuin olemasssa joku idealisoitu kuva äitiydestä, johon kaikkia naisia verrataan; ja jos et siihen pysty et ole riittävän hyvä. Mutta eihän elämä tällaisiin ideaaleihin mahdu, juuri mm. tämän meidän erilaisuuden vuoksi.
Minusta myös esim. meikkaamattomuus-kiellossa mennään vahvimman mukaan l. eihän virheettömän kauniin ihmisen tarvitse itseään ehostaa, eikä asia ole hänelle tärkeä. Mutta eivät kaikki ole kauniita ,itselläni on esim. punakka couperosa-iho, mikä ei ole erityisemmin kaunis, siksi minulle on tärkeää ehostaa itseäni ja minusta se on minun yksityisasiani ja on hyvin inhimillistä haluta näyttää edustavalta ja viehättävältä. Onneksi minulla on siihen nyt vapaus. Ja turha väittää, että ulkonäöllä ei ole väliä, kyllähän sillä on, varsinkin naisen.
Tämä meni nyt vähän sivuraiteelle, mutta jotenkin tuntui vl-aikoina, että suurin osa ulkonäkö-säännöistä koski naisia.
http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
uskovaiset aidit keskustelevat asioista, jotka aloittaja otti esille.
Hyvä kun en ole tullut sinne 'uskovaisten' joukkoon!
mene gynekologille ja asennuta kierukka. Tästähän sinun ei tarvitse kenellekään kertoa. TAivaan Isä on laupiasja hän lastensa jaksamisen tuntee ja haluaa armahtaa.
aina ollut lapsi rakas ja jos omia lapsia ei olisi tekisin luultavasti töitä juuri lasten parissa. Ja nimenomaan "ongelmalasten". Mutta silti olen ollut aivan uupunut omassa osassani. Lapset tuntuivat välillä taakoilta. En tiedä miten minun olisi käynyt jos en olisi saanut paussia lapsen saannissa. En ikinä olisi uskonut että tässä voi uupua. Ja uskon kriisi samalla... Tuntui että Jumala on pettänyt lupauksensa." Niin on sinun päiväsi kuin on voimasi." Tällä hetkellä ehkäisemme mielenterveydellisistä syistä. Mieheni mielestä on suurempi synti saattaa uupunut äiti raskaaksi kuin ehkäistä. En tiedä mitä elämä tuo tulleessaan. Jotenkin tuntuu, että tuo lapsi asia on kuin uskon mittari. Jos taivaaseen synnyttämällä menisin, paikkani olisi jo taattu. Hajanaisia ovat ajatukseni...
Ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi varsin hyvin, olenhan itsekin jo viiden äiti. Sitä en ymmärrä, miksi et sitten lähde töihin?
Minä olen ollut töissä jokaisessa välissä, edes sen puoli vuotta kerrallaan ja välillä olen voinut olla vähän pidemmänkin jakson. Olen kokenut työpätkät itselleni välttämättömiksi jaksamisen ja oman ihmisarvoni kannalta. En ole koskaan kokenut olevani ns. kotiäiti-tyyppiä ja miksi sitten olisi pakko olla kotona vuosikausia putkeen?
Työssä käynti siis onnistuu isommankin perheen äitinä, tosin vaatii järjestelyjä ja koko perheen tuen. Mieheni on antanut aina täyden tukensa.
...töissäkin ollut vähän väliä ja kouluakin käynyt väliin..mutta jotenkin sekin on niin turhauttavaa, kun just pääsee työn makuun ja hommat alkaa taas luistaa niin joutuu äitiyslomalle...ja onhan se noloakin..
Suosittelen lämpimästi lukemaan Neale Donald Walschin kirjoittamia kirjoja. Kannattaa aloittaa kirjasarjasta (3 kpl) Keskusteluja Jumalan kanssa.
Itse olen saanut kysymyksiini vastauksia. Onko Jumala kuitenkaan se vaativa ja käskyttävä Jumala, kuten meidän kristittyjen on annettu ymmärtää?