Kirjoitin joskus tämän pohdinnan liittyen parisuhteen hankkimiseen, mutta se on helposti yleistettävissä sen lisäksi myös ystävyyssuhteiden solmisiseen. Eli näin:
Aina kuulee sanottavan, ettei pidä katkeroitua; silloin kun mukamas menettää viimeisetkin mahdollisuutensa.
Humpuukia. Suurimmalla osalla näistä katkeroituneista ei mitään mahdollisuuksia ole koskaan ollutkaan. Kun seuranne ei kiinnosta ketään, niin asia vain on niin. Jos yritykset ihmissuhteiden solmimiseksi aina päättyvät "Kyllä sinä vielä jonkun löydät (se en vain ole minä eikä toivottavasti kukaan tuttavistanikaan)" ja "Ollaan vain ystäviä (ja ystävän määritelmä tapauksessamme tarkoittaa sitä, ettemme enää koskaan tapaa)" -fraaseihin, niin mitä väliä? Katkeroitumisesta on vain hyötyä, ja nyt paljastan miksi.
Kun annatte vihallenne vallan, vaivutte itsesääliin ja synkkiin ajatuksiin, saatte samalla oivan tekosyyn. Voitte jatkossa uskotella itsellenne, että huono menestyksenne ihmissuhteissa johtuu VAIN katkeruudestanne ja huonosta asenteesta - näinhän teille näillä palstoilla aina sanotaan, vaikka tilanteenne ennen katkeroitumistanne ei ollutkaan sen kummempi. Sitten vain muistatte todeta, että "Kyllä minä muuten, mutta olen jo ehtinyt kyynistyä", jonka jälkeen tämä pikkuhiljaa muuttuukin totuudeksi, josta voi tulla entistä kyynisemmäksi ja katkerammaksi, ja siten yhä onnellisemmaksi.
Summa summarum: on paljon mukavampaa uskotella surkeutensa johtuvan pelkästä luonteestaan kuin kokonaisvaltaisesta epäonnistumisestanne sosiaalisina ja seksuaalisina olentoina, joka se todellinen syy on.
Päästäkää siis vihanne valloilleen ja luopukaa toivosta, se helpottaa!
Aina kuulee sanottavan, ettei pidä katkeroitua; silloin kun mukamas menettää viimeisetkin mahdollisuutensa.
Humpuukia. Suurimmalla osalla näistä katkeroituneista ei mitään mahdollisuuksia ole koskaan ollutkaan. Kun seuranne ei kiinnosta ketään, niin asia vain on niin. Jos yritykset ihmissuhteiden solmimiseksi aina päättyvät "Kyllä sinä vielä jonkun löydät (se en vain ole minä eikä toivottavasti kukaan tuttavistanikaan)" ja "Ollaan vain ystäviä (ja ystävän määritelmä tapauksessamme tarkoittaa sitä, ettemme enää koskaan tapaa)" -fraaseihin, niin mitä väliä? Katkeroitumisesta on vain hyötyä, ja nyt paljastan miksi.
Kun annatte vihallenne vallan, vaivutte itsesääliin ja synkkiin ajatuksiin, saatte samalla oivan tekosyyn. Voitte jatkossa uskotella itsellenne, että huono menestyksenne ihmissuhteissa johtuu VAIN katkeruudestanne ja huonosta asenteesta - näinhän teille näillä palstoilla aina sanotaan, vaikka tilanteenne ennen katkeroitumistanne ei ollutkaan sen kummempi. Sitten vain muistatte todeta, että "Kyllä minä muuten, mutta olen jo ehtinyt kyynistyä", jonka jälkeen tämä pikkuhiljaa muuttuukin totuudeksi, josta voi tulla entistä kyynisemmäksi ja katkerammaksi, ja siten yhä onnellisemmaksi.
Summa summarum: on paljon mukavampaa uskotella surkeutensa johtuvan pelkästä luonteestaan kuin kokonaisvaltaisesta epäonnistumisestanne sosiaalisina ja seksuaalisina olentoina, joka se todellinen syy on.
Päästäkää siis vihanne valloilleen ja luopukaa toivosta, se helpottaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, pointtia tietty tuossakin...;)
seurasta,tai seurustelusta.Viihtyvät yksikseen,minä olen sellainen,En mistään hinnasta ottaisi mieskaveria.Pääsen paljon helpommalla,kun ei tarvitse toista passata,tai ottaa huomioon toisen haluja ym.Ei kiitos,ja viihdyn yksin,lenkillä,luen kirjoja ym.sellaista mitä itse haluan
katkerien armeija ja otetaan mitä halutaan.
ou jea!
onko mukaan tulijoita?
oma puolue!
oisko kannatusta?
lähetään politiikkaan,valta katkerille!
on ainakin hyvä käydä läpi: helpottaa kovasti, kun antaa itselleen vapauden olla katkera ja kaunainen ihmisvihaaja. Totuuden nimessä on sanottava, että vihasta saa voimaa. Lisäisin tähän vielä ylimielisyyden. Ah, kun tuntuu mukavalta mielessään halveksia kaikkia typeriä ääliöitä. Sellaisiahan suurin osa ihmisistä, de facto, onkin.
Katkeruuden pesäänkin saattaa silti auringon säde eksyä - sitten kun katkeruus on polttanut sinusta karun menneisyyden kuonan, ja olet puhdas kuin Feeniks-lintu kohoamaan uuteen elämääsi.
Kaikella on aikansa; kärsivällisyyttä...
Ainakaan itse en osaisi olla katkera muille. Ehkä ihmiset jotka ansaitsemattomasti saisivat asioita, niin he ärsyttäisivät mutta en varsinkaan semmoisessa tilanteessa jos joku ei pidä minusta. Se on kuitenkin jokaisen oma valinta kenestä pitää ja kenen kanssa haluaa olla ystäviä. Siitä ei voi oikein katkeroitua, koska se asia ei ole itseni päätettävissä.
En osaa olla muille katkera, mutta katkeruus kääntyisikin pikemminkin sisäänpäin omalla kohdallani. Toisaalta en osaisi vihata myöskään itseäni niin en osaisi olla katkera omista puutteistani. Olisin pikemmin katkera elämälle etten tehnyt oikeita valintoja tai elänyt niinkuin olisi pitänyt. Siltikään en voisi lähteä itsesyytöksiin koska ne olivat omia valintojani tai sitten sattumien summa.
Katkeruudessa on kyllä se huono puoli, että hyvin usein ihmiset ovat katkeria heikommille osapuolilleen. Yleensä juuri niille, jotka olisivat hyviä heille. Vahvemmalle kun ei uskalleta ryppyillä niin sitten kostetaan huonot asiat heikommille osapuolille. Tämä asia ei ole sukupuolirajoitteinen vaan voi olla hyvin esim. mies-nainen välinen asia.
Päästäkää siis vihanne valloilleen ja luopukaa toivosta, se helpottaa
Noin olen ikäänkuin tehnytkin.
Kirjoititpas hyvin ja hauskasti "Kyllä sinä vielä jonkun löydät (se en vain ole minä eikä toivottavasti kukaan tuttavistanikaan)". Tuossa tekstissä oli pointtia enemmän kuin kymmenissä muissa teksteissä tällä palstalla yhteensä. Hyvin useinhan esim. ilmoituksiin vastataan sillä tapaa että "no kyllähän mä voisin muuten kirjoitella mutta kun asun toisessa kaupungissa...."
Sinänsä ohjeesi ovat aika huonoja. Koskaanhan ei pidä luopua toivosta. Ainoastaan siinä tilanteessa, kun tilanne on niin toivoton ettei ole enää toivoa. Mutta semmoinen tilanne on vain alle 1% ihmisistä (se vaatisi jo jonkun sortin halvauksen tai vielä pahempaa).
Yleensä tälläkin palstalla kirjoittelevilla menee yleisesti ottaen aika hyvin. Se ei tietysti tarkoita sitä etteikö asiat olisi huonosti, mutta ne eivät kuitenkaan ole niin huonosti miten huonosti ne voisivat olla pahimmassa tapauksessa.
Ihmissuhteista pitäisikin pyrkiä kääntämään ajatukset muihin asioihin. Tosin hirveän vaikeaahan se on, varsinkin jos ei ole ketään. Yksikin ihminen voisi auttaa asiaan, mutta kaikki eivät tunnu saavan sitä yhtäkään.
Yksinäisyys itsessäänhän ruokkii yksinäisyyttä. Samoin kuin jos on ystäviä niin yleensä saakin ystäviä tai jos on ollut ystäviä niin on paremmat mahdollisuudet niiden saamiseen jne. Sama juttu kumppanin saamisessa.
Monethan antavat kovin yleispäteviä neuvoja että "Mene vain ulos kyllä sieltä löytyy aina joku, niin olen minäkin löytänyt". Kyllä sieltä tietysti löytyy jos tietää paikat ja on itsensä tyylisiä ihmisiä.
Pienempänä ajattelinkin kovin naiiviisti asian, että kun on niin paljon ihmisiä niin pakkohan jokaiselle on olla joku ja ennemmin tai myöhemmin kaikki löytävät jonkun. No nykyisin ajattelen samalla lailla lisäten tuohon asiaan sen, ettei ole mitenkään itsestäänselvyys että löydät kumppanin tai ystävän. Mitä huonompi tilanne, niin sitä myöten tippuu todennäköisyyskin ystävän/kumppanin saamiseen. Joillakin se todennäköisyys on niin häviävän pieni, ettei asiaa kannattaisi edes ajatella. Tosin monet ajattelevat kyllä oman tilanteesa yleensä paljon huonommaksi kuin se todellisuudessa onkaan ja vähättelevät itseään.
Parasta siis onkin keskittyä vain muihin asioihin jos pitää jostakin niin tekee sitä. Lopettaa ihmissuhde-ajattelun kokonaan ja miettii muita asioita.