Edellinen ketju tuli taas nätisti täyteen. 24 000 lukijaa tarkoittaa, että kumppareista pitäviä on todella paljon.
Voisi aloittaa tämän uuden keskustelun aiheella: ensimmäinen kumpparimuistoni.
Myös naisia olisi kiva kuulla, mutta se nyt on havaittu mahdottomaksi.
Voisi aloittaa tämän uuden keskustelun aiheella: ensimmäinen kumpparimuistoni.
Myös naisia olisi kiva kuulla, mutta se nyt on havaittu mahdottomaksi.
Vastaukset 205
Vanhimmat
Suunnilleen samat kirjoittajat kirjoittavat suunnilleen samat tarinat taas uudelleen?
Viivi on bongattu kauppakeskus Isossa Omenassa sovittelemassa vadelman värisiä Hai-kumppareita viime kesänä.
Kyllä nyt kelpaa tumputtaa tuolla ajatuksella. Varmaan moni muuki on sovitellut, tuskin pitävät ajatuksesta, että joku pervo heitä siellä kyttäilee ja vaanii.
Eipä se taida niitä kurasia valkosia kontioitaan "tai lainattuja :-( " syrjäyttää jos viisas on ;-) Nami nami Viivi ja valkoset unelma kontiot !
ei kontiokumisaapasta ole koskaan tehty,
ei ainakaan nokialla.
Tuohena kyllä, ei valkoisina!
All right, ei valkoisina vaan tuohen kuraisina taikka lantaisina kuin meillä useimmat parit naisilla työkontioina vielä onneksi on ;-)
Voiko maailmassa synkempää olla kuin kumisaappaat. Maaseutujen peräkammaripoikien juttuja.
Teinit eivät ymmärrä kumppareiden päälle yhtään mitään. Paitsi naisteinit ja pissikset, joille kumpparit ovat muotia.
Peräkammarin poijilta suahhaan aina parraimmat jutut. Ei vaineskaa, tiällä näytästää olovan aika sivistynyttä porukkoo. Väljmerkittii näättää olovan suurinpiirtein kohillaan. Kumppariloesta on kuitennii meleko lupsakkata huastella näinnikkään tietokonneen välityksellä.
Oon monina kesinä ollu pelkis kumppareis tanssilavojen ulkohuusin paskakaukalossa ja likastanut kumpparini naisten kakassa!
kävin viime syksynä eräässä kenkäkaupassa, jossa oli loppuunmyynti. Kumppariosastolla oli paljon punaisia - ja muunkin värisiä Kontioita. Oli mm punapohjaisia kiiltäviä kumppareita eri kokoja.
Eipä tullu ostettua.
Tässäkö?? sinulle naiselliset, korolliset ja vielä hyvän näköisetkin kumpparit????
http://shop.nordstrom.com/S/2910246?cm_ven=nextag&cm_cat=datafeed&cm_pla=shoes:women:boots&cm_ite=jeffrey_campbell_'welly'_rain_boot_(women):115841
Nuo nyt eivät yhtään ole kumppareiden näköiset saappaat. Kumpparit kumppareina ja nahka- ja muut saappaat erikseen.
Löysinpäs ne mitä etin! Kysäisin eräältä muotia seuraavalta ystävältäni, että minkä merkkiset ne kumpparit on mitä yritin selittää edellisessä ketjussa ja hän sanoi että Viking.
http://www.vikingfootwear.com/ ja siellä sellainen osio kuin viking pulse urban line ja siellä on niitä nauhallisia retro nimisiä kumpparia. Mutta eihän noita tietenkää sitte saa kuin jostain pääkaupunkiseudulta, jos sieltäkään, pitää varmaan sille helvetin Viiville soittaa ja käskeä ostaa mulleki :)
Hait parhaat, sirot naiselliset seuraavana.
Tietysti kotimaiset nokian.
Kyllä noita nauhallisia retrosaappaita on saanut muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta. Käypä vilkaisemassa lähintä Citymarkettia tai Prismaa.
kiitti!
On näitä upeita nauha Viikkareita, kolmea eri värivaihtoehtoa
http://www.youtube.com/results?search_query=rubber boots&search=Search
Youtubesta löytyy vaikka mitä, kaikki videot eivät ole katsottavissa jos ei ole kirjautunut.
Suurin osa joitakin homomiehiä, ei kiinnosta.
Tuskinpa vaan näitä lukee 24 000 eri lukijaa vaan ne muutama vajaa sata käyvät useita kertoja jopa päivässä. Tilastojen mukaan 2% Suomalaisista on jonkun asteista fetismiä harrastavaa. Joten se siitä.
kaksi prosenttiasi viidestä miljoonasta on
satatuhatta, että sen mukaan tuo 24 000 on
aikalailla alakanttiin arvioitu luku
siinä tapauksessa.
Varmasti yksi syy lukuihin ovat nuo friikit jotka käyvät monta kertaa päivässä.
Muutenhan näissä ketjuissa on kutakuinkin samat jutut ketjusta toiseen.
Uutta verta joku yrittää saada keskusteluihin aikaisiksi että kirjoittaa olevinaan kauniimman sukupuolen edustajana...
...jaksaa kirjoitella eri nimimerkeillä keskusteluun niin kertyyhän sitä mittaa. Kyllähän kumpparit ovat harvain mielestä millään tavalla eroottiset, yhtä paljon erotiikkaa niissä on kuin koiran paskassa.
Suomi on pieni maa ja täällä kumpparijututkin rajoittuvat muutamiin kymmeniintuhansiin lukijoihin. Toista se on suuressa maailmassa, jos hieman viitsisit vaivautua lukemaan. Toisaalta sinua tämä aihe ei näytä kiinnostavan, mutta halusit kuitenkin negatiivisen kommenttisisi heittää palstalle. Piruko siinä on, että jotkut ihmiset katkeroituvat siitä, että palstalla on suuri lukijakunta. Ei luulisi sinun maailmastasi olevan poissa. Jos et meidän naisten kumppareista kiinnostuneiden maailmaa tajua, niit et edes viitsisi kirjoitella tänne. Meille naisten kumpparit ovat kaiken alkulähde ja tarkoitus. Ymmärrä se punaniska.
vaiko jotain muuta, mutta ei ainakaan vielä tänä aamuna näyttänyt olevan mitään kilkuttimia haaroovälissä, että ei tässä mitään olevanaas oskareita olla.
Eikös se ole mukava lukea tuttuja juttuja?
Itse luen aina sen mukaan, onko tullut uusia kirjoituksia.
Niin pieni vähemmistö ei dominoisi kumpparijuttuja. Aattelepa ite, sanoisi Jope Ruonansuu. Lukijoita lienee laidasta laitaan. Se on totta,että samat henkilöt tänne kirjoittaa eri nimimerkein, mutta haittaakos tuo.
..Ja jos joku naispuolinen rohkaisee mielensä ja kirjoittaa, niin heti on joku epäilemässä sukupuolen aitoutta. Eihän tällä asenteella nämä jutut voi muuttua miksikään. Turha ruikuttaa siitä, että miksi naiset eivät keskusteluihin osallistu. "Aitojen" naispuolisten mielipiteet kyllä toisivat toivottua lisäväriä näihin ukkojen höpinöihin. Tsemppiä vaan arvon ladyt, teitä kaivataan.
Kirjoitat vähän mutta asiaa.
Mutta itte en kyllä jaksa uskoa että naisihmiset innostuisivat kumisaappaista muuten kuin sadesään koirankusetusjalkineina.
Ja kun tuosta aiheesta ei ole täällä puhuttu niin...
...kun itse näkee ja kokee. Näkyy olevan kolme paria tuossa eteisen narikassa tälläkin hetkellä, ja kaikki tietenkin korollisia. Ovat myös ihan kiitettävästi käytössäkin, jopa joskus vaimon ystävättärillä heidän täällä vieraillessaan. Näkymä on mitä melkoinen!!!! Että kyllä sellaisiakin naisihmisiä löytyy, vaimoni ei takuulla ole ainoa lajiaan,joskus parikymmentä vuotta sitten "bongasin" anopillani usein mustat korkokumpparit, eli saattaa olla (onneksi) periytyvä ominaisuus. Tosin viehtymys korkokumppareihin on ehkä miehillä yleisempää, mutta näkyy monet naiset niitä mielellään käyttävän, ja vaikka Kontiot varmaan ovat paljon käytännöllisemmät, niin varmaan vielä useimmat käyttäisivät noita siroja ja naisellisia kumppareita, jos niitä vielä olis saatavissa.
Kontiot muuten ovatkin erinomaiset koirankusetusjalkineet aamuhämärissä. Meillä niitä ei kyllä ole kuin miesten kokoja, eikä luultavasti tule olemaankaan. Vaimohan hankkisi sellaiset jos haluaisi, mutta vielä ei ole näkynyt, ONNEKSI !!!
Pakko uskoa tääkin kun näki viime syksynä Espoossa Lähdenrannan ostarin liepeillä Susan Kurosen tallustelevan valkosissa kontioissaan :-) varmaan kokoo abaut 39-40 ei tosin kovin kiiltävät enää koska varmaan vanhat ja paljon jaloissa olleet ? Koska lienee enää valkosia kontsuja tehty ?
kun yrität satuilla tosta turhasta julkkiksesta ja kun et näemmä edes tunnu tietävän ettei kontioita ole koskaan VALKOISINA tehty.
Satuile muualla ja selvitä asiat ensin.
Olet osannut asiasi hoitaa oikein, ja varmaankin toi mitä kerroit on saanut alkunsa jo vaimosi kotoa, koska kerroit anoppisikin käyttäneen korkokumppareita.
Kannattaa pitää kiinni mitä on saanut, eikä tuputtaa liikaa.
Haloo kaveri tarkoitti varmaan tuohen värisiä kontioita ! Kuules pilkun viilaaja :-( Joita ei ole valmistettu vuosiin mutta onneksi näkyy silloin tällöin Esim. Susanilla onneksi !
jos tännekin kirjoittelee,ja jos tuo kritiikki sattuu olemaan oikeutettu,ei siitä pidä suuttumaan.
Tämähän on avoin keskustelupalsta, eikä asiassa ole ketään loukattu tietääkseni.
Uskotko kaiken mitä luet? Tuo kuroskan (todennäköisesti olemattomasti) saappaista höpöttävä kaveri lienee sama jonka muijalla niitä valkoisia kontioita (kuraisia) on vissiin ainakin miljoona paria?
Eipä voi valittaa. Olen saanut "naattia" jo reilut 20 vuotta omasta saapasjalkakissasta. Tuli aikonaan nostettua kissa pöydälle, niinkuin sanonta kuuluu. Suosittelen samaa kaikille parisuhteessa eläville. Voin kuvitella, että on helvetin raastavaa jos tuntee mieltymystä joihinkin asioihin, eikä voi, tai ei uskalla tuoda asioita julki.Luulen että lähes jokaisella on jokin seksiin liittyvä fantasia tai jopa fetissi, mistä ei uskalla puolisolle mainita. Enkä voi uskoa, että vakaalla pohjalla oleva parisuhde voisi tällaiseen kaatua, ja jos oikein tuuri käy ja molempia viehättää samat asiat, niin paremminhan ei voisi olla. Kyseinen tilanne on tietenkin harvinainen, mutta ei täysin epätodennäköinen,vaikka näissäkin keskusteluissa niin monesti väitetään, että mieltymystä seksikkäisiin kumppareihin esiintyy vain miehillä. Se ei pidä paikkaansa, nimimerkillä kokemusta on.
Tietenkin jo seurusteluaikana merkit on nähtävissä. Jos tyttöystävä jo silloin viihtyy piikkikoroissa, ja jopa keimailee äidiltään lainaamissa korkokumppareissa allekirjoittaneelle, niin uskoa sopii, että hän tulee käyttäytymään samalla tavalla myös jatkossa. Eikä silloinen ennusteeni mennyt pahasti pieleen.
Uskon tuohon miksei voisi olla totta.Ajatuskin kiihottaa että kauniilla Susanilla kuluneet kontiot jalassaan vielä tuon värisinä unelma yhdistelmä jättää jopa Viivin valkoisissa kontioissaan helposti taakseen vai ;-) ? Kunpa näkis oikeesti tuo kauneuden !
saanut, kun nokia ei ole kyseistä väriä
kontioissaan käyttänyt.
Kyseessä kenties joku piraattimalli?
(halpisversio)
Kyllä Nokian jalkineet valmisti valkoisia kontioita. Oikealta nimeltään Tuohi / Naver / Off white. Eli noista käännösteksteistä jotka oli paketin päätyyn kirjoitettu, selviää että kyseessä on valkoisen taitettu sävy. Saappaita alettiin valmistamaan noin 1982-83. Saappaiden valmistus hiipui vuosikymmenen loppuun mennessä. Ja tästä saappaasta kaikki puhuvat, kun he puhuvat valkoisesta kontiosta.
valkoista ei lasketa väriksi (eikä mustaa)
Jos tuote myyty tuohen värinä, joka ei ole
valkoinen, ja englannin kielessä white
tarkoittaa myös vaaleaa,johon tuohi
usein rinnastetaan.
Eli nokia ei ole koskaan valmistanut
valkoisina kontioita, kun ne eivät edes
olleet valkoiset ulkonäoltään.
No jos aletaan saivartelemaan, niin voidaan tosiaan todeta, että tuohenväriset eivät ole valkoiset. Pitää paikkansa. Saappaat ovat jäänet kuitenkin monen mieleen ja jos naisilta olisit aikanaan kysynyt, niin valkoiset saappaat sanoivat. kun minä käytin ko. saappaita vuosina 83-90, niin kaikki naiset kutsuivat niitä valkoiksiksi sanoilla, onpas sinulla ihanan valkoiset saappaat. Eli onko muulla merkitystä kuin sillä miten ihmiset mieltävät asian???
Hienoa ai sulla on "Pekka k" ollut itellä tuollaiset valkoiset saappaat jospa sulla olis ne vielä tallella ostaisin ne mieluusti sulta ! Näin tässä jonkin aikaa sitten yhellä 100 lehden jakaja naisella joku 50-60 vee tollaset saappaat aina aamusella jaloissaan ! Sitten kun rohkenin siltä kysyä että myisikö saappaansa mulle ? Se sanoi että ei hänellä moisia saappaita ole eikä ole ollutkaan ??? Eikä sillä sitten enää niitä saappaita näkynytkää ! Vaan yhelle lastentarhan opelle ilmestyi samanlaiset valkoset kontiosaappaat lähistöllä ja yritin niitäkin ostaa siltä sanoi että näissä on jotain tunnearvoa sille kun ne on jonkun sen tädin vanhat eikä myynyt sekään ! Lehden jakajalla ja tarhatädillä samaa näköö joten saappaat olivat samat vaihtuivat vaan kauniinpiin jalkoihin ;-) Mutta en vielä luovuta vaan kyselenpä vielä jostus uudestaan kun saappaat eivät vain ehtisi ihan hajota odotellessa ?
..tuohenväriset kokoa 40 löytyy saunasta. Ne ovat aika kuluneet ja lieneekö enää kiinnostavat.
Mua vois kiinnostaa...
Laita muutama kuva [email protected] ni voin tehä tarjouksen :)
moi joo oon sun kans samaa mieltä siitä että on helvetin raastavaa kun täytyy peitellä fetismiä
vaimolle koska mulla on nahka kumi pvc saapas fetismi enkä oo kertonu vieläkään siitä enkä uskalla.jotenka harrastan yksin. mulla vaimo ei käytä olllenkaan sadaesuja tai saappaita ovat kuulema vastenmielisiä hänen mielestä.sen verran tiedän siitä asiasta.meitä on loppujen lopuksi paljon joilla on fetissi sadaesuihin saappaisiin niistä ei vain uskalleta puhua ettei tuu leimatuksi.
http://www.geocities.com/bottees/
noissa on sitä naisellisuutta mukana.
Omat ekat saappaat, siis sellaiset, jotka muistan, taisivat olla ruskeat, mitä niitä nyt silloin 50-60 luvun vaihteessa oli, tuskin olivat mitään merkkiä varsinaisesti.
http://www.rubber-boots.de/
http://www.pbase.com/losalamos/cugina_in_acqua_alta
http://www.gummistiefel.at.tf/
http://altamarea.altervista.org/
http://www.trend4rain.de/10.html
http://www.geocities.com/southbeach/bluffs/5740/
Itseäni miellyttää naiselliset korolliset kumpparit:
http://www.youtube.com/watch?v=vRzyqVwF_uE
http://www.bbcd.de/special646/index.html
Eipä taida kuvan tyylisiä saada mistään tai edes korollisia kumisaappaita?http://www.bbcd.de/special646/bilder/special64628.jpg
pirun ruma muotoilu.
Eivät mitenkään sirot.
..kun yksi päivä meni ilman yhtään viestiä?
Viestit ovat muuttuneet korkokumpparilinjalle, joten eipä paljon huvita kirjoitella. Lienevätkö samoja, jotka yrittelivät pitää MSN-yhteisöä "Saappaat saa hurmioon"? Kuka jaksaa mummokumppareista lukea?
En tajua mnikä niissä karmeissa kontioissa ja
hai lötköissä oikein vetää puoleensa-
Mutta makunsa kullakin.onneksi naisystäväni
niitä ei käytä,eikä ole mikään mummo.
Mikä ihme niissä hain retkuissa ja kontion
mölöissä vetää puoleensa? Onneeksi minun
ystävättäreni ei moisia jalkaansa suostuisi
laittamaan,eikä hän ole mikään mummo.
Korlokumpparit ovat ihan mölöt. Ja kyllä sun naises aika mummo on kerta korlokumppareita käyttää.
kontioissa joku miehisyytenne egon korostusyritys naisteh silmissä.
käsittääkseni juttelemme täällä nainen ja kumisaapas aiheesta, eiköhän silloin ole luonnollista keskustella naisten siroista kumisaappaista, jotka myös sopivat naiselliseen kauneuteen huomattavasti paremmin kuin miehiset kontiot.
taidat olla niin nuori ettet edes tiedä
korollisista kumppareista mitään saati että
olisit koskaan nähnyt sellaisia edes unissasi.
Saat sinä ihanoida mölöjäsi.
2 eri osastoa, toinen kumpparijutuille ja toinen kontiojutuille,löytäisivät kaikki heti oikean sivun eikä tarvitsisi kenenkään mullitella tyhjästä!
Parempi ratkaisu olisi mummokumppari ja muut kumpparijutut.
naisen päälle yhtään, kokemuksesta tiedän naisten vetävän sängyssä sirot naiselliset kumisaappaat mieluummin jalkaansa,
jotka vielä oikein korostavat heidän naisellisuuttansa,verrattuna miehisiin kontioihin.
Sinulla on vielä paljon opittavaa tämän alan saloista.
Yhdet näteimmät nokian valmistamat sirot kumpparit olivat Susannat 80-luvulta.
Ei voi olla turhempaa kuin väitellä saappaiden paremmuudesta,naiset käyttää niin vähän nykyään kumppareita että ovat ne sitten millaiset vain niin se on positiivista.Eikä meitä kumpparifettareita nyt sentään niin paljoa ole että kannattaisi tuhlata energiaa keskinäiseen kinasteluun.Toinen tykkää koroista ja toinen kontioista,hyväksytään se...onneksi itse tykkään molemmista.
Aivan. Makuja on monia.
Vanha sanonta makuasioista ei kannata kiistellä, pätee tähänkin asiaan.
Samasta asiasta on täällä ennekin väännetty peistä, eikä ratkaisua ole löytynyt. Kontioista tykkäävät tykkäävät edelleenkin Kontioista ja korkokumppareista tykkäävät edelleenkin korkokumppareista. Yhtä vaikeaa on saada "käännytettyä" Kontioista tykkäävä korkokumppareista tykkääväksi, kuin kumppareista tykkäävä vaikkapa nahkahanskafettariksi.
Olen kanssanne aivan samaa mieltä, itseäni ihmetyttää varsinkin tämä keskustelu kontiot vastaan korkokumisaappaat, kun ottaa vielä huomioon sen että tänne kirjoittelevat ivaiseen sävyyn sellaiset jotka eivät hyväksy kumppareita muutoin kun kurakelien jalkineina. Toivon kumisaapas ihmisten keskuudessa suvaitsevuutta.
Valtaosa kumisaapasihmisistä on varmasti hyvinkin suvaitsevaisia kaikkeen mikä liittyy kumisaappaisiin. Ainoastaan pieni äänekäs vähemmistö yrittää saada eripuraa aikaan haukumalla muita heidän mieltymyksistään. Menkää itseenne ja miettikää. Luuletteko muka olevanne muita parempia, kun haukutte muita?
... on palemmat ku teijän iskän... Taas on päässyt joku juniori leikkimään iskän ja äiskän tietsikalla. Eikö näihin rakkineisiin tosiaankaan saa mitään pätevää lapsilukkoa....
Taas tuntuu keskustelu palaavan tavallisille ja oikeille uomilleen.
Tämäkö on kontioporukan käsitys aikuisviihteestä? bravo, naurattaa tämä kyllä aivan pirusti, todella upeeta luettavaa.....Mahtavin provo mitä näiltä palstoilta on saanut koskaan lukea!!! Korlokumplit...eiku korlookupalit...eiku kolokupalliit..eiku korklokumpaliit..voi vittu!!!Tätähän vois jatkaa loputtomiin...
NO krKlopPUU-PALLIT.
Näitkös kaveri viimeksi pikkukakkosessa Viivin valkoisissa kontiossa? Etkö? En minäkään.
Naisia kun ei kerta kaikkiaan tarvita kumpparileikkeihin. Tarvitaan vain naisen jaloissa olleet kumpparit ja minulle ne ovat kooltaan 36-39 mustat Kontiot. Korkokumpparien kantapäillä sattuu olemaan vähän vaikea runkkailla. Kokeiltu on.
kun nainen saappaineen on
leikissä mukana, on hurmion
rajana vähintäin taivas.
Vain nainen saa eloa niihin
elottomiin saappaisiin, huomaat
sen kun olet kerran kokeillu.
kuulet kun nainen kiihottavasti
anelee, laita ne mun jalkoihini
ja tule rakkaani...
Oikein sanoi tuo joku kirjoittaja. Akoista on vaan harmia. Kysypä heiltä esimerkiksi, mikä on Mozartin Requiemin sävellaji ja Köchel-numero, tai kuka oli Suomen viimeinen jääkäri, tai kuka juoksi ensimmäisenä miesten sadalla metrillä 10,0. Puhumattakaan muista merkittävistä asioista, jotka ihmisen on tiedettävä (ensimmäinen partisiippi, perfekti). Kumpparit eivät kysele hölmöjä, eivätkä ainakaan osoita tietämättömyyttään.
mitä noilla mainitsemillasi
jutuilla on tämän asian
kanssa tekemistä.
Viivi ei ole ikinä ollutkaan Pikku kakkosessa, Silja kylläkin ja punaisissa Kontioissa.
Ymmärsin niin, että mihin naisia tarvitaan, jos naisten kumppareilla saa tarvitsemansa nautinnon.
Aivan mulle kanssa riittää useimmiten tyttöjen jaloissa olleet valkoset kontiot 37 tai 40:kymppiset ! Aina parempi kun ne on ollut muiden kun oman tyttökaverin jaloissa :-)Kiihottaa mielettömästi kun rakastellessämme tyttökaveri kertoo miten sen valkoset kontiot on hikoilleet päivän sen jonkun kaverin hikisissä jaloissaa ja että saan haistella ja nuolla sille ne puhtaaksi :-) Joten pelkkä ajatus siitä kun tiedän että ne on ollu jonkun tietyn tytön jalassa päivän tai pari lainassa niin ei siihen tosiaankaan tarvita naista tai tyttökaveria kun kurahousuni kastuu heti kun ihailen niitä valkosia kontioita ja ajatus lentää !
on valmistanut, nokian tuotannossa kun tuota värivaihtoehtoa koskaan ole valmistettu.
Onko kyseessä joku OTSOn tapainen, kontion mallia jäljittelevä saapas?
Eiköhän tässä tarkoiteta Nokian tuohenvärisiä kumppareita.
Ok, oikeessa oot ne on varmasti tuohenväriset eikä valkoset ! Mutta nääkin jo paljon jalassa olleet joten tuohenvärikin jo muuttunut varmaa kuraisen tummuneeksi mutta väliäkö sillä koska parhaat näkemäni saapaat on tuohenväriset kontiot käytettynä ;-) Etenkin naisten ja tyttöjen jaloissa hmm.no, miksei miestenkin tosin en ole koskaan nähnyt vaan kuullu että miehetkin olis käyttänyt paitsi jyväskylän suurajoissa yks poju piti jaloissaan mutt oli sen verran isot että tais olla sen systerin tai mutsin saappaat :-)
...jos niitä osaa oikein käyttää. Kumpparin pohjalla tehty runkkaus on parasta. Vielä jos sattuu olemaan sellainen naisen kumppari, jolla on litistetty tupakoita tai etanoita, niin vielä parempi. Ei kirjoittele enää litsaajanaisetkaan. Harmi!
kontioilla on kuules poljettu tosi tautisesti varmaan tupakoita kun monet niitä jaloissaan pitäneet tytöt polttaa ! Taikka varmaat potkittu ja tallottu sieniä sienimetsälläkin ja ties mitä muutakin ?
Kaunis nainen polkemassa tupakkaa tai sientä tai pikkuötökkää kumppareilla ja mielellään kontsuilla.
Toiveunta vain, ei edes tupakan polkaisua näe muualla kuin Youtubessa ja sielläkin muilla kengillä kuin kumppareilla.
ötököitten litsaus liittyy kumppareihin,
nainen ja naiselliset kumpparit ilman
ylimääräsiä ötököitten tallomista,
siinä on jotain hempeän sexyä.
Jotkut tykkäävät hempeilystä ja jotkut siitä voimasta, mikä liitty naisten polkaistessa jonkun kotilon rikki kumppareillaan. Puutarhatyttelin ja muutaman muun kautta niitä joskus sai lukea.Nyt vaan puutarhapalstoilta tyyliin "Polkaisin sen littaan kumpparilla".
Aikoinaaan 70-luvun puolessavälissä olin joskus kesärenkinä kesälomallani eräässä maalaistalossa, jossa silloin vielä heinät pantiin seipäille. Heiniä korjattaessa hyvin monen seipään alle oli hiiri tehnyt pesänsä. Naapuritalon Mirja-niminen tyttö, joka oli silloin hieman toisella kymmenellä oli usein mukana heinäpellolla, koska hänestä oli kuulemma mukava polkea hiiriä ja niiden poikasia. Aina, kun viimeistä heinätukkoa otettiin seipäältä, Mirja oli valmiina tappamaan emohiiren, joka yritti karkuun. Eihän se hiiri kauas ehtinyt, kun tytön armoton ruskea Jolle-kumppari tilsasi sen littuun. Sen jälkeen oli helppo listiä hiirenpennut pesäänsä. Hän teki sen yksi kerrallaan kumpparin kärjellä ne erikseen noukkien ja polkaisten kunkin littanaksi. Nykynuorista siihen tuskin enää olisi, mutta siihen aikaan hiiret olivat maamiehen vihollisia.
nauttii tosta sadistisesta tavasta kertoa tuon jutun, en kyllä ymmarrä mitä näet tuollaisessa typerässä litimisessä.
Kaunis nainen ja kumisaappaat edelleen se silmiä hivelevä näkymä (ilman tuota loppuosan raakuutta).
Aika moni nainen tuntuu nauttivan liiskaamisesta. Sehän käy ilmi noilta crushaussivuilta. Entinen tyttöystäväni polki jokaisen liikkuvan ötökän hengiltä 36 numeroisella Kontion kumpparillaan. Hän piti aika paljon kumppareita siihen aikaan ja taisi polkea muillakin kengillä. Minä muistan vain kumpparit.
että sinne sivuillehan saadaan aikaseksi myös sellaista jolla ei toden kanssa ole mitään tekoa.
ja miten voit muistaa noita liiskauksia, kun juuri kerroit muistavasi vain saappaat, saattaa myös tässä olla mielen tekemä kepponen muistollesi.
Mikä vika Nato... eikun Viivissä? Paitsi tietenkin Viivin nykyiset kumpparit, jotka eivät ole suurimman osan meidän mieltymysten mukaisia.
Salkkareiden Jenni on lähdössä sienimetsään Eeron kanssa. Viime viikon jaksossa Jenni valitteli, ettei hänellä ole edes kumppareita. Mihin lienevät hävinneet Jennin punaiset Kontiot, joilla hän tepsutteli muutama vuosi sitten?
Eivät enää muista koko kumppareita. Tuskin Jenni eli Anukaan on kiinnostunut kumppareistaan, kun ei sen vertaa muistanut.
Tämän iltainen jakso ehkä kannattaa laittaa nauhalle. Siinä viitataan näköjään Jenniin ja sieniin. Katsotaan, ovatko järjestäjä ja tarpeistonhoitaja löytäneet Jennille noin viiden vuoden takaiset kumpparinsa.
Uusimman mukaan salkkareissa varmaan
mennään ja kontiot eivät ole enää
kovinta huutoa.
Todennäkösesti hait tai jotkut muut uutuus
mallit tämän päivän muodin mukaan.
Jotkut tuntemattomat kummparit oli Jennillä.
Mahtaako joku muotikumppareiden tuntija tietää Jennin kumpparien merkin?
En hjummarra tarkemmin.
En ole nähnyt missään Huntersien mallistossa tuon värisiä kumppareita.
Tänään katsoin ne uusintana ja en kyllä tuntenut kumppareitten merkkiä.
Kumpparit eivät olleet läheskään yhtä seksikkäät kuin Jennin entiset punaiset Kontiot.
Olisin heittäytynyt mielelläni Jennin kumppareiden poljettavaksi.
Tänään Helsingin rautatieaseman asematunnelissa bongasin n. 85 vuotiaan mummon kiihottavissa viiden euron tummansinisissä kumppareissa.
Onko kenelläkään pitkäaikaiskokemuksia liguisole- kumiliiman kestävyydestä? Paikkasin tällä palstalla saamani ohjeen mukaan vanhoihin kumppareihini tulleen reiän ja yllätyin positiivisesti. Reikä on pysynyt vesitiiviinä täysin ilman paikkaa. Ihmeainetta! Tuli vain mieleen, että kauanko paikkaus kestää? Vuosikausia vai? En kyllä olisi uskonut, että pelkällä liimalla saa reiän vesitiiviiksi, kun muistelee vanhoja paikkausyrityksiä. Kun paikka joutui rasitukseen, joku kulma rapsahti irti ja vesi pääsi aina sisään.
Olen kierrellyt kirppareita useampia vuosia etsien keltaisia kontsuja. Tuntuvat vain olevan pahuksen harvinaisia! Onko kenelläkään vinkkejä, mistä kyseiset saappaat vielä löytäisi? Koon pitäisi olla 39 tai 40, tarkoituksena ostaa emännälle uudet sänkysaappaat.
Exxälle jäi uudet keltaset kontsut mutta tais olla kokoa vissiin 38 eikä 39 ? En tiiä paljonkos niitä on käyttänyt taikka käyttää nykyään ?
Tuliko exxän kanssa bänksit kumppareiden takia?
Harmittaa kun sille jäi valkoset kontiot kokoo 38 ne olis pitänny jotenkin palastaa leikkkeihin ;-)
Ajattelin vain että jos olet niin uskaltaako vielä kysyä hennoisiko luopua moisista ihanuuksista.
Vastaus viestiin ei sul ole. En tarkoittanut kirjoituksia, niitä voi jokainen meistä kehittää. Tarkoitin videomateriaalia crushauksesta, sitä riittää. Toiseksi en ikinä unohda näkemiäni kumppareita, varsinkin jos niillä on tehty tupakan tumppaus, tai ötökän listiminen. Muut jalkineet ovat minulle kuin ilmaa, ainoastaan kumpparit merkitsevät jotakin. Ikävää, että kaikki tilsimiset useimmiten tehdään korkkareilla. Mitähän ne ihmiset niissä näkevät?
Youtubessa on vaikka minkälaisia tupakan polkemisia naisten kengillä, muttei kumppareilla. Samoin liiskaamisia muilla kengillä. Sitten on näitä todennäköisesti homomiesten tekemiä hedelmien ym. talsimisia kumpparit jalassa. Ihan hyviä pätkiä, jos niitä tekisivät naiset. Miehiä ei pirukaan katso.
Tutustuin ja katsoin, mutta ei kolahtanut. Pitäisi saada Suomeenkin oikea kumpparisivusto, jossa naiset tilsaisivat ja talsaisivat kaikkea mahdollista suomalaisilla kumppareilla.
Itse tykkäisin Kontioista ja nillä tehtävistä litsauksista. Muut kumpparit eivät oikein säväytä.
Palstalla on ollut useaan otteeseen kertomuksia, mitä jännää kumppareilla voi tehdä. Minäpä heitän nyt lusikkani soppaan ja kerron oman tarinani.
Armeija-aikoina olin Santahaminassa aseseppänä. Aseseppäkoulutus annettiin Lapin ilmatorjuntarykmentissä ja matka Helsingistä sinne tapahtui tavallisella yöjunalla.
Samaisessa makuuhuoneessa oli parin nuoren tytön seurue. Toisella tytöllä oli Hai-kumpparit, jotka olivat olleet jalassa varmasti koko päivän. Arvaatte varmaan, mitä yöllä tapahtui. Valvoin ainakin kahteen asti, jolloin tytöt jo varmasti olivat nukahtaneet. Vaivihkaa otin kumpparit makuusoppeeni ja haistelin ja nuolin niitä. Runkkasin kumpaankin kumppariin, kahdesti siis peräkkäin, ja vein ne takaisin samaan paikkaan, mistä olin ottanutkin. Enpä tiedä, ehtikö satsit kuivua aamuksi, mutta ainakin yhdet elämäni parhaista viboista sain sillä tavoin.
En ikänä ole runkannut kumppareihin, vaan kumppareilla. Siis niiden pohjilla kaluani hieroen. Se on paras tapa minun mielestä.
Haiden pohjan oli sopivan sileä ja taipui hyvin siihen tarkoitukseen. Joissakin kumppareissa on niin kova ja taipumaton ja karhea pohja, että hommasta ei tule mitään. Esimerkkinä Tretornit, jotka muuten ovatkin aika nätit, mutta painapas niiden kumpparien pohjalla pikkuveljeäsi. Koskee niin vietävästi.
Vuoden pari kun ovat olleet jonkun nätin tytön jaloissa, on minusta just mulukun mukainen pohjakuvio niissä kumppareissa. Ei tuoreeltaan käyp kippeesti.
Olipa taasen sopiva loskakeli päivä bongata valtterin kirppiksellä vaikka minkänäköisiä kumppareita neitokaisilla, nam!
Parhaimmat taisi olla tuntemattomat sirot mustat kumpparit, joissa oli kiristys-solki varren suussa. Niissä oikein näkyi vaaleat suolaveden kuraraidat, niitä olisi tehnyt mieli jo nuolla :-)
Muutamia vuosia sitten oli vielä Angien kumpparisivut, joita jaksoi odotella joka lauantai.
onko ircissä joitakin pissiksiä kumppareissa?
...kunhan vain älyät etsiä tietyillä hakusanoilla.
Joissakin kuvissa on vanhoja kunnon mustia kontsuja, mutta suurimmassa osassa kuvia on vain nykyajan Hai-kumppareita.
Hyviä kumpparikuvia onkin.
Paa linkki tai kaksi esimerkiksi.
Tänne on vaarallista laittaa mitään irc-galleriaan liittyviä linkkejä. Vaarallista sikäli, että ne kumpparikuvat poistuvat sieltä äkkiä. Sana leviää ja tätä palstaa luetaan paljon, jopa pissisten keskuudessa.
Tuota nimeä ei tunnettu aikoinaan, mutta luulen tietäväni keitä tyttäriä tarkoitetaan. Ennenkin he kulkivat kumppareissa ja nimenomaan kääntövartisissa Kontioissa.
Voi että ne kumpparit olivat seksikkäitä.
Taisi ne luokan kovimmat pimut pitää kääntövartisia kumppareita, jos oikein muistan.
seksikästä on joissain kontioissa, ei mitään.
vai onko ikäluokkanne niin nuorta ettette voi ymmärtää sirojen naisille valmistettujen
(esim. nokian susannat) naisellisuutta.
Kontiohan on suunniteltu metsien miehille ei naiselle. Eli hyvä perustelu miksi naisellinen kumisaapas mielestänne jää toiseksi (eikä mitään liiskausjuttuja, nehän eivät mitään kumpparijuttuja ole).
Kuusissakymmenissä ollaan ja on nähty monenlaista kumpparia. Kun ei Susannat ja Evitat iske, niin ei iske. Minun tietysti pitäisi olla innostunut mummokumppareista, koska olen itsekin papparainen, mutta en vaan ole. Silloin, kun Kontiot tulivat markkinoille olin vielä aika kopsakassa kunnossa ja rakastuin Kontioihin, niitä pitivät silloin kaikki nuoret naiset. Mummot ja ylhäistörouvat pitivät korkokumppareita.
Meidän varhaiskeski-ikäisten nuoruudessa monilla tytöillä oli kumisaappaat yleisjalkineina, ainakin keväällä ja syksyllä. Hai-buumin jälkeen kaikki käyttivät -70-luvun lopulla ja 80- luvuilla Kontioita. Koska tyttöjen jalat (ainakin silloin) olivat yleensä 35-38:n välillä olivat Kontiotkin aika siron näköiset varret käännettyinä. Ja se musta kumi on siinä oleellinen juttu.
Tässä ei ainakaan omalla kohdallani ole kyse puhtaasta fetisismistä, vaan siitä, että muistan hyvin ne koulun kauneimmat tytöt kumisaappaissaan ja yhdistän saappaat heihin. Korkosaappaat ovat myös hyvän näköisiä, mutta koska niitä oli lähinnä vanhoilla naisopettajilla, niihin ei liity mitään sen kummempaa muistoa.
Tyyli kun kirjotukses yleensä paljon...
Vai epäilet ikääni. Olen 1949 syntynyt, joten lähentelen kuuttakymmentä. Naisten kumppareista olen aina tykännyt.
Kokemukseni mukaan kauneimmat naiset pitävät kontsuja. Ei kai enää kukaan pidä mummojen kumppareita. Tunnen paljon yli 70-vuotiaita naisia ja heillä on kaikilla mustat Kontiot, koska eivät vielä tunnusta olevansa vanhuksia. Isoäidilläni oli aikoinaan korkokumpparit, mutta hän olikin syntynyt 1880-luvulla.
makukysymys naisten suhteen,
jokainen näkee eritavalla...
Mutta ne luokan kingitytöt olivat niin helkkarin kiihottavia kääntövarsikumppareissaan.
Taikka jolle kumppareissaan joita meijän koulun kovis tytöillä oli monilla keltasina mitä tuli kuolattua ,haisteltua ja nuoltuakin koulun eteisissä ! Seurustelin silloin yhen tytön kanssa mutta sillä oli ruskeat jollet :-( ja sen kaverilla keltaset aika likaseksi piintyneet :-) en monasti saanut katsettani irti niistä jostain kumman syystä ?
Kyllä tuossa jonkun esittämässä teoriassa tosiaan on perää. Käänövarsikontioissa kävelivät 80- luvun puolen välin ylä-astevuosina nimenomaan ne nätit kovistytöt, jotka käyttivät meikkiä ja pukeutuivat seksikkäästi ja poikia kiinnostavasti.
Kiltit tytöt eivät meikanneet ja pukeutuivat huomiotaherättämättömästi.
Kun ikää tuli 15 vuotta, mopotytöt omistivat lähes 99% kääntövarsisaappaat. Aina odotteli kieli pitkällä sadepäivää, että nuo tytöt tulevat kouluun mopoillaan ja pääsee kuolaamaan ja ihailemaan kauneinta ja seksikkäintä näkyä maailmassa.
pissiksillä
Silloin, kun Kontiot 70- ja 80-luvun taitteessa tulivat markkinoille, olin opiskelemassa. Oli siinä kumpparifettarilla silmät tapillaan, kun parikymppiset kauniit neitokaiset yhtäkkiä toinen toisensa jälkeen alkoivat kulkea mustissa Kontioissa. Ne olivat suurinta hottia ja kumppareita pidettiin muulloinkin kuin sadesäällä.
Eivätkä ole lahkeet kumppareiden päällä.
http://www.youtube.com/watch?v=yNuIWYVi8KU
Ei löydy enää. Pantu piiloon.
Bongasin Anna Strömbergin Tampereen Stockmanilla eilen. Hänellä oli jaloissaan Ratian mölöt hirvityskumpparit.
Mikä kauniita suomalaisia naisia oikein voi vaivata, kun vaikkapa muodikkaat Hait ei kelpaa, vaan pitää vetää jalkoihinsa kumppareiden irvikuvat! Jos minusta olisi kiinni, Ratian kumppareiden myynti lopetettaisiin saman tien.
Viivillä on Ratian kumpparit, mutta mieluummin näkisin Viivin niissä valkoisissa Kontioissa, jotka joku oli nähnyt Viivin jaloissa rallikisoissa.
jauhettu jo yli kuukausi täällä.
ihmekään kun ei kukaan kirjoittele
enää tänne, kun puhutaan samasta
jutusta useita kertoja, UUSIUTUKAA !!
JA VALKOISIA KONTIOITA EI
OLE KOSKAAN VALMISTETTU!
(ei ainakaan nokian mallistossa ole)
Sanopa sinä se meille muille kumpparien ystäville. Valkoisista Kontioista on myös jaksettu kirjoittaa ja on moneen otteeseen todettu ne tuohenvärisiksi.
sinulle, kun et näemmä edes
edellistä osaa lukea jossa
asia mainitaan erittäin
selvästi.
Melko pieni piiri täällä kirjoittaa, mutta lukijoita näyttää riittävän. Jotkut haluavat lukea Viivin mahdollisista Kontioista ja julkkisten näkemisestä kumppareissa. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia.
Nyt kevään tullessa ja lumien sulaessa meitä kumppari-ihmisiä oikein hemmotellaan! Tytöt uusissa Hai-saappaissaan ja koiranulkoiluttajat Kontsuissaan ovat tavallinen näky. Pitäisi ottaa kamera joku kerta mukaan ja kuvailla salaa naisten kumppareita!
taas alkaa kumppari kelit toivottavasti on pitkään tänä vuonna kosteaa keliä kevällä ja taas syksyllä että saa katsella paljon kumppareita.varsinkin näitä kotimaisia malleja.
Täälläpäin Suomea ei tuollaisia herkkuja pääse näkemään. Kumppareita olen nähnyt viimeksi joskus syksyllä.
Sunnuntaina päiväkävelyllä naisystäväni kanssa nähty seuraavaa:
- mustat Ladyt (!!!) n. viisikymppisellä rouvalla
- siniset Hai Originalit nuorella naisella
- roosat Hai Originalit nuorehkolla naisella
- sinivihreät HaiPlussat nelikymppisellä naisella, joka siirteli Prisman ostoskärryjä (henkilökuntaa?)
- valkoiset lyhyet Ratian kumpparit n. nelikymppisellä naisella, saappaiden päällä virkatut damaskit(?)(pakko todeta, että kyllä Ratian kumpparit ovat paremman näköiset kuin sileäpohjaiset Hai Originalit; mutta makuasioista ei voi kiistellä)
Törmäsin tänään harvinaiseen näkyyn ,marketin pihalla iso vesilätäkkö ja pari nuorehkoa (n 18?) neitoa joista toisella punaiset hait.Saappailla varustettu leikitteli vesilätäkössä roiskien saappaillaan ympäriinsä ilmiselvästi kiusoitellen lenkkarein varustautunutta ystäväänsä...kivan näköistä...
parkkipaikalla mustat kontiot rillipäisellä tummalla naisella
Nyt on nähty paljon.
Viking Retro narusaappaita, limet, valkokukalliset, pinkit ja punaiset
Punaiset kontiot
Hait pinkit, punaiset,
MUUTAMIA JOPA USEITA PEREJA
Kumpparijutustelut ovat vähentyneet, eikä vakiokirjoittajat enää tunnu kirjoittelevan. Onko mielenkiinto kumppareihin kadonnut, vai mikä on?
kontioista puhua ja muut torpataan heti kättelyssä.
Tälle keskustelulle sopisikin paremmin nimeksi kontiojutut.
Aiheet ovat ts. tulleet liian yksitoikkosiksi.
Ja mitä hyödyttää kertoa bongasin oulussa .... ,
kun toinen saattaa asua lahdessa?
TÄYTYISI OSATA UUDISTAUTUA KIRJOITUKSISSAMME.
Ei todellakaan kiinnosta kontiot tai hait.
Pitäisi kyllä olla korkokumisaappaille oma
keskustelu.
aloittaa omat osiot sekä kumpparijutuille ja kontioihailijat voivat aloittaa oman kontiojutut keskustelun, tiedetään ainakin kumpi on kummalle suunnattu keskustelu.
YKSINKERTAISTA, MUTTA HELPPOA !!
Minua eivät kiinnosta korkokumisaappaat, vaan kontiot, hait, nyörilliset vikingit ja tretornit ja myös naisten mallit eli oikeastaan mitkä vaan, kunhan ovat värikkäitä. Väri on minulle tärkeintä. Mutta kyllä minä siedän kunnon (huom: kunnon) keskustelua niin korkokumppareista kuin kontioistakin. En yhtään ymmärrä enkä arvosta tuollaista eipäs juupas -nokittelua.
Eilen ostin kokoelmien täydennykseksi muuten uudet valkoiset hait. Nyt minulta löytyvät punaiset, keltaiset, valkoiset, roosat, oranssit, vaaleansiniset ja karpalonväriset hait. Kontioita on punaiset, limet, oranssit, valkoiset (eli tuohenväriset - saivartelijoille tiedoksi) ja vihreät. Nokialaisia naisten malleja (Susanna, Saga, Sisko, Diana) ja muita vielä löytyy kaupan päälle. Kaappitila alkaa loppua kesken.
kaikkien muiden puolesta ja sinun mielipiteesi on ainoa oikea, vastaansanomisia ei hyväksytä vaikka koko aihealue keskustelusta loppuisi.
Tuo ehdotettu jako kumpparijuttuihin ja kontiojuttuihin voisi olla molemmille oasastoille hyvä piristysruiske.
Miksi kiistellä turhasta asiasta. Korkokokumpparijutuissa on ne omat kirjoittajansa ja muista kumppareista tykkäävillä oma lukijakuntansa. Älkäämme hajaantuko eri leireihin, vaikka jotkut provosoivat. Ollaan yhdessä ja kirjoitellaan.
matalakantaiset NAISELLISET kumpparit,
sinulle näyttää olevan ainoastaan kontiot
ja korkosaappaat.
Tuo kahtiajako olisi hyväksi, voihan sitä
kuitenkin aina naapuriosastolla käydä
vierailemassa.
Siis miehekäs kontio-osasto ja
naisellinen kumppari-osasto.
Litsi lätsis.
http://youtube.com/watch?v=_RoZfBJo0ik
Erityisen kosteat olosuhteet, mutta kumpparit loistavat poissaolollaan.
Juuri kadulla käveli joku noin nelikymppinen nainen pinkit kumpparit jaloissaan, mutta ikävä kyllä lahkeet varsien päällä. Teki mieli huutaa, että laita hyvä ihminen lahkeet varsien sisään.
,,,
Pinkit kumpparit nähtiin täällä keskisessä Suomessa.
Vaikka lahjeasiasta oli viime kumpparijutuissa jo puhetta, jaksan yhä ihmetellä, mikä kumppareissa on niin hävettävää, että ne pitää peittää lahkeiden alle. Tämä sääntö ei kuvista päätellen näytä koskevan Helsingin nuorisoa, mutta muualla päin Suomea kumppareita pidetään kai liian maalaisina jalkineina.
Kolme naista värikkäissä kumppareissa.
http://youtube.com/watch?v=cB30i5jmaCA
Noilla olisi kiva leikkiä kumpparileikkejä.
Palstalla on usein kammoksuttu naisia, jotka pitävät lahkeita kumpparien päällä. En oikein yhdy tähän näkemykseen... Enää. Näin nimittäin viikonloppuna todella namulla mimmillä fuksiakontiot, joiden varsien päällä oli punaiset housut, joiden lahkeet olivat vähän likastuneet kurasta. Näky oli minusta niin kiihottava, ettei sille ole mitään vertauskohdetta. Olisin tehnyt mitä vain, jos olisin saanut nuolla likastuneita lahkeita ja kumppareita juuri sillä istumalla.
Toki mielipiteitä on monenlaisia, mutta tämän näyn nähtyäni tajusin, kuinka kauniille lahkeet kumpparien päällä voivat näyttää. Saa toki olla eri mieltäkin!
Meikäläinen katselee kumppareita kokonaisuutena ja siihen kuuluu myös varsien näkeminen. Jos lahkeet ovat varsien päällä, ei voi tietää onko naisella jalassa punaiset Kontiot vaiko punaiset Viklat.
Vikloissa kun on pystyheijastin
kantapäässä, että et voi kovin
erikoinen saapastietäjä olla.
lisäksi tuo vikla on lasten malli.
HYI SINUA !!
Olen nähnyt ainakin kahdella kolmekymppisellä naisella punaiset Viklat. Liekö sitten lainakumpparit? Toki ne erottaa Kontioista lahkeet varsien päälläkin, jos tarpeeksi läheltä pääsee katsomaan.
Nähty siniset Viklat (kuvia Kumisaapastelijoissa) nuorella pihaa lakaisevalla naisella ja roosat Sade-kumpparit naisopiskelijalla! Että se niistä lastenmalleista! Vikla- ja Sade-malleja on tehty kokoon 36 asti ja ne sopivat hyvin pienijalkaiselle ja ohutpohkeiselle naiselle.
Viitisenkymmentä vuotta on noita naisten kumppareita tullut tutkittua, joten jonkinasteista tietoa on kertynyt monenlaisista kumppareista.
tietosi ositteessa www.nokianfootwear.fi
JA TULE sen jälkeen viellä väittämään,
ettei vikla ole LASTEN malli !!
Lisäksi Viklaa on tehty eri punaisena.Viklaa ja kontiota on molempia koossa 36. Mutta kyllä se että varret näkyy on osa seksikkyyttä.
Tosi harvoin enää yleensä korkokumppareita katukuvassa näkyy, mutta silloin harvoin kun sellainen tuuri käy, niin onneksi naiset ymmärtävät jättää varret näkösälle.
Eihän ole viehättävämpää näkyä kuin seksikäs nainen tiukoissa housuissa ja korkokumppareissa. Mustat tai punaiset Cityt ja tiukat farkut tai tuohenvaaleat Cityt tai Ladyt mustissa nahkahousuissa saa varmaan uskollisimmankin Kontsudiggarin pään kääntymään. Evitojahan ei näe enää koskaan käytössä, mutta jos joku leidi sellaiset uskaltaisi vielä jalkaansa yleiselle paikalle vetää ja lahkeilla peittää, niin siitä "vääryydestä" pitäisi kyllä määrätä jo tuntuva sakkorangaistus!!!!
Tästäkin tekstistä tietysti nousee helvetinmoinen poru niinkuin tavallisesti, mutta pääasia että porukka kommentoi!
Mitä mieltä on esim. Rouva X? Olet ollut hiljaa pitkään.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koko kumpparien pitää näkyä. Niitä ei saa piilottaa lahkeiden alle.
Jos sitä takaheijastinta ei näe, niin punaiset Viklat ovat edestäpäin katsottuna aivan punaisten Kontioitten näköisiä. Samanlainen pohjakuviointi ja musta pohja. Tietysti, jos lahkeet ovat varsien sisällä, ne erottaa sokea Reettakin Vikloiksi.
Yleensä mä käytän hametta joten mulla noi saappaan varret kyllä näkyy. Mutta tämähän on jokaisen oma asia ja mieltymys.
Olen leikitellyt Vikloillakin, enkä muista mitään pystyheijastinta. Eikä minun silmiini osunut Footwearin kuvastossa olevissa Vikloissakaan kuin tavallinen varrensuuheijastin.
Eri vuosina niitä on tehty ja toisissa on kantapäässä se pystyheijastin, toisissa ei. Heijastin on samassa paikassa kuin kuin minun punaisissa Duudson kontioissa. Nyt muuten Cittareissa on valkoisia Hai-saappaita ja kukallisia valkoisia ja punaisia Viking retro saappaita, joten katseltavaa riittää kohtapuoliin.
Kyllä paras näky on kun naisella on hame päällä
ja pitkävartiset korkokumpparit jaloissaan
jotka ovat sopivasti viellä sääristä tiukat
ja hieman rutussa. Voi jessus........
Ei mitkään kontiot tai hain mölöt.Niistä tulee
mieleen navetat ja paskapelto.
Tässä siis tietäjille kysymys.
Mikä on mallinimeltään nokian valmistama saapas joka on aivan kuin kontio mutta, väri on tummanruskea, pohja vaalea(beige),
varsissa kiristysremmit ja heijastinnauha aivan kuin kontioissa?
Löysin tuollaiset kirpputorilta ja olihan ne pakko pelastaa sieltä kuleksimasta.
Vuosia, vuosia sitten näin sellaiset kumpparit eräällä Mari-tyttösellä. Nimeä en ikävä kyllä tiedä, eikä löytynyt mistään kumpparisivustoiltakaan.
Katseltavien kumppareiden määrä riippuu siitä missä päin Suomea asut. En ainakaan minä ole nähnyt vielä yhtään kumpparinaista, vaikka olen yrittänyt seurailla ja katsella ympärilleni. Kesällä korkeintaan puistojen hoitajilla näkee joskus kumppareita.
Arvelinkin, että Vikloja on myös toisenlaisia kuin tuo Nokian kuvaston Vikla-malli.
Maalta lähtöisin olevana kysyn vaan, että mikä vika on navetassa ja paskapellossa? Kontioita käyttävät naiset ovat reippaita naisia, eikä mitään hienohelmoja herrasrouvia korkokumppareissaan.
mitä tarkoittaa sirous.
...lahkeita kumppareiden varsien päälle. Tänä aamuna naapuritalon keski-ikäinen pariskunta oli lähdössä autolla jonnekin. Molemmilla oli mustat Kontiot, mutta ikävä kyllä jälleen kerran rouvan Kontiot olivat piilossa lahkeitten alla. En niitä Kontioiksi tietäisi, ellen joskus olisi sattunut näkemään hänen kumppareitaan myös varret näkyvissä.
Luulenpa tietäväni, mutta miten sirous liittyy kumppareihin? Sirous ja seksikkyys eivät mielestäni välttämättä kulje käsi kädessä.
aikaslail seksikäs näky, joka sen kieltää ei naisesta mitään ymmärrä.
Ja sirot kumpparit sitä viällä korostaa.
Sirot ja naiselliset saappaat siroina ja naisellisena (ei kumisina) ja kumisaappaat kumisaappaina.
Mitä noita sotkemaan keskenään?
kokenut yhdistelmää siro nainen, sirot naiselliset kumpparit ja sinä itse.
On kokemus mitä ei unohda, siinä on vain taivas rajana mitä tapahtuu ja miltä se nautinto tuntuu.
Kova on tämä tyttö liiskailemaan. Tupakan ja tupakka-askin ja nyt appelsiinin.
http://www.youtube.com/watch?v=oBqLaJc6Ydk
Nuohan ovat kumiset ratsusaappaat. 123rubberbootsin kauniista Kristasta ja hänen punaisista Kontioistaan tilsaamassa banaaneita, tomaatteja ja kurkkuja olisi pitänyt tehdä video. Sinänsä hyviä kuvia, mutta eivät tietenkään vedä vertoja videolle. Olisi kiva nähdä, kun tomaatista turskahtaa mehut kumpparin alla.
täällä nuo tytöt leikkii
http://www.youtube.com/watch?v=cB30i5jmaCA
Värikkäät kumpparit läträävät.
http://youtube.com/watch?v=gFWbNVuqFDE
Nainen härnää kukkoa kumpparilla.
http://www.youtube.com/watch?v=hBMnmQO5CJs&NR
Ilta-Sanomissa on juttu Tanssii tähtien kanssa-ohjelman kahdesta tanssijanaisesta. Saara Huovinen sanoo jutussa näin:
Oulusta Helsinkiin muutettuaan Saara sanoo tehneensä vain yhden poikkeuksellisen hankinnan.
- Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut kumppareita, mutta hankin ne tänne loskan keskelle.
Minusta on aika outoa, jos joku ei koskaan, edes lapsena, ole omistanut kumppareita.
Minkähänlaiset kumpparit tanssityttö lie hankkinut? Varmaan Helsingin muodin mukaiset Hait.
Kaveri parka ei osaa edes lukea, kerrotaan selvästi olevan ketjussa lukukertoja tuo kyseinen lukema, Hää on lukenut sen lukijoiksi, kaikkihan tietävät että yksi yksinäinen lukija voi saada aikaiseksi tuhansia lukukertoja. Lukijamääristä (todellisista) on vaikea sanoa mitään, saattaa todellisuudessa liikkua muutamissa kymmenissä korkeintaan.
On mielestäni se, että kaikki paiysi viimenen viesti on vuodelta 2007. Täytyykö näitä vanhoja viestejä koko ajan toistaa? Vai onko järjestelmässä jokin vika?
kunhan sitä osattaisiin käyttää. Tässä on hyvä esimerkki miten voi käyttää vanhaakin ketjua hyväkseen, avaamatta aina turhaan uuden. Vika löytynee ilmeisesti ajatusmaailmastasi.