Kuuleeko

Pakollisen ruotsin kielen opetuksen päätökset olivat puoluepoliittisia, pienen virkamieseliitin ja poliittisen eliitin esittelemiä. Virkamieskunnassa, yliopistoissa ja poliittisissa piireissä oli 1970-luvulla ruotsinkielisiä ja -mielisiä menneisyyden ihmisiä, jotka ylläpitivät harhaisia käsityksiä ruotsin kielen tarpeellisuudesta.

Ruotsin kielen pakollisuutta on yritetty poistaa opetussuunnitelmista, mutta äänekäs, vaa'ankielenä toiminut Ruotsalainen kansanpuolue on vastustanut tätä asiaa aktiivisesti. Myös muutamien johtavien poliitikkojen henkilökohtaiset kytkennät Ruotsiin ja ruotsinkielisiin ovat vaikeuttaneet uudistuksia. Tällaiset poliitikot ovat asettaneet etusijalle henkilökohtaiset poliittiset tavoitteet eikä Suomen nuorison parasta. On ylläpidetty sitä harhaista käsitystä, että ruotsin kieli olisi tasavertainen toinen kotimainen kieli, joka on koko kansalle välttämätön. Ruotsin kieli on pienen vähemmistön kieli, joka valtaosalle kansaa on oppimismielessä vieras kieli ja käytön kannalta suurelle osalle kansaa tarpeeton. Ruotsin kielen opetuksen pakollisuutta fanaattisesti puoltavien perimmäisiä pitkäntähtäimen intentioita on vaikea mielekkäästi ymmärtää.
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaikkua täynnä Kokoomuksen edustajien korvat, eivät halua kuulla mitä kansa tahtoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hörökorvat kirjoitti:

Pakollisen ruotsin kielen opetuksen päätökset olivat puoluepoliittisia, pienen virkamieseliitin ja poliittisen eliitin esittelemiä. Virkamieskunnassa, yliopistoissa ja poliittisissa piireissä oli 1970-luvulla ruotsinkielisiä ja -mielisiä menneisyyden ihmisiä, jotka ylläpitivät harhaisia käsityksiä ruotsin kielen tarpeellisuudesta.

Ruotsin kielen pakollisuutta on yritetty poistaa opetussuunnitelmista, mutta äänekäs, vaa'ankielenä toiminut Ruotsalainen kansanpuolue on vastustanut tätä asiaa aktiivisesti. Myös muutamien johtavien poliitikkojen henkilökohtaiset kytkennät Ruotsiin ja ruotsinkielisiin ovat vaikeuttaneet uudistuksia. Tällaiset poliitikot ovat asettaneet etusijalle henkilökohtaiset poliittiset tavoitteet eikä Suomen nuorison parasta. On ylläpidetty sitä harhaista käsitystä, että ruotsin kieli olisi tasavertainen toinen kotimainen kieli, joka on koko kansalle välttämätön. Ruotsin kieli on pienen vähemmistön kieli, joka valtaosalle kansaa on oppimismielessä vieras kieli ja käytön kannalta suurelle osalle kansaa tarpeeton. Ruotsin kielen opetuksen pakollisuutta fanaattisesti puoltavien perimmäisiä pitkäntähtäimen intentioita on vaikea mielekkäästi ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu