Jakovara

VM varoittaa siitä, että jakovara voi jäädä jopa miinismerkkiseksi seuraavalla hallituskaudella. On selvää, ettei voida kuluttaa enemmän kuin ansaitaan. Viisasta politiikkaa on myös varautua huonoihin aikoihin ja tasata suhdannekuoppia. Tässä mielessä Kokoomuksen varovaisuus menolisäysten suhteen on ihan tervettä ja hallituspuolueiden tulisi tarkemmin miettiä sitä, mihin lupauksiin on järkevä sitoutua.

Jakovarasta puhuttaessa unohtuu kuitenkin oikeudenmukaisuus ja se, että ostovoiman kannalta pitää pyrkiä mahdollisimman pieniin tuloeroihin. Tällainen pyrkimys nimenomaan lisää kotimaista kulutuskysyntää ja luon työpaikkoja.

Sen vuoksi jakovaraa ei synny vain siitä, että valtion saa lisää tuloja. Jakovaraa syntyy myös siitä, että verotuksen painopistettä muutetaan pienituloisia suosivaksi.
5557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jyrki kohta puhuu, nyt pojat tarkkana.

Äänestä

"Jakovaraa syntyy myös siitä, että verotuksen painopistettä muutetaan pienituloisia suosivaksi."

Jakovaraa on luotava hallituskaudella.

Veroratkaisut ovat oikea ja oikeudenmukainen ratkaisu heikompiosaisten aseman parantamiseksi.
Ratkaisujen tulisi painottua kotimaisen kysynnän kasvattamiseen ja tukea työllisyyden parantamistavoitetta.

Parhaiten työllisyyttä edistävät ne tuotteet ja palvelut, joiden kotimaisuusaste on korkea.

Onko aiemminkaan jäänyt jakovaraa edellisen hallituksen jäljiltä?

Äänestä

miljardia euroa, kuten Raimo Sailas asian ilmaisi. Tämä ei näytä häiritsevän Matin ja Eeron päiväunia vaalivoitosta. Pojille neljävuotta on tulevaisuus.

Long run is a misleading guide to current affairs. In the long run we all are dead, kuten lausui John Keynes aikanaan.

Äänestä
  • Onko Raimo Sailas koskaan sanonut että nyt on jakovaraa? Kertokaa koska.

    Suomi on elänyt kymmenen aivan ennätyksellistä talousvuotta, joiden aikana jakovaraa on koko ajan ollut aiempaa vähemmän. Jos köyhyyden ongelmaa ei ole onnistuttu muuta kuin kasvattamaan kymmenen kaikkien aikojen lihavimman vuoden aikana, eikö se kerro jotain itse systeemistä?

    Laki on niinkuin se luetaan. Raha on niinkuin se lasketaan.

    Äänestä

Luulin sinun puhuvan noista jommasta kummasta Mattiin liitetystä eduskunnan kaunottaresta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

VM varoittaa siitä, että jakovara voi jäädä jopa miinismerkkiseksi seuraavalla hallituskaudella. On selvää, ettei voida kuluttaa enemmän kuin ansaitaan. Viisasta politiikkaa on myös varautua huonoihin aikoihin ja tasata suhdannekuoppia. Tässä mielessä Kokoomuksen varovaisuus menolisäysten suhteen on ihan tervettä ja hallituspuolueiden tulisi tarkemmin miettiä sitä, mihin lupauksiin on järkevä sitoutua.

Jakovarasta puhuttaessa unohtuu kuitenkin oikeudenmukaisuus ja se, että ostovoiman kannalta pitää pyrkiä mahdollisimman pieniin tuloeroihin. Tällainen pyrkimys nimenomaan lisää kotimaista kulutuskysyntää ja luon työpaikkoja.

Sen vuoksi jakovaraa ei synny vain siitä, että valtion saa lisää tuloja. Jakovaraa syntyy myös siitä, että verotuksen painopistettä muutetaan pienituloisia suosivaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu