meillä oli ammattietiikkaa koulussa, ja aiheena oli riippuvaisuus vanhemmista.
haluankin esittää kysymyksen, joihin ihan mielenkiinnolla haluaisin kaikkien nuorien vastaavan. eli : kuinka moni on jollakin tapaa riippuvainen vanhemmistansa, ja mikä se tapa on?
minä voin ainakin "nuorena aikuisena" 23 vuotiaana jo nyt vastata että, minä olen ainakin riippuvainen äitini neuvoista, vaikka en ole asunut kotona enään 5 vuoteen.
jos pojallani on jokin hätänä, ja en tiedä mikä hänellä voisi olla, niin kyllä minä ainakin soitan ensimmäisenä äidilleni mitä neuvolaan. äitini on kasvattanut 4 lasta, joten jotenkin sitä luottaa siihen omaan äitiinsä enempi.
muutenkin pidämme äitini kanssa todella paljon yhteyttä, mutta ei liiaksi asti.
tosin taas, olen antanut koti avaimeni jo pois 4 vuotta sitten, vaikka äitini on sitä hokenut että "pidät sen, kun kotiin saa aina tulla", mutta taas tästä asiasta en ole riippuvainen, koska tunnen että minulla on nyt omakoti lapseni ja mieheni kanssa. ja vaikka se kotipaikka on aina se kotipaikka, niin en osaisi mennä enään sinne tuosta vaan, että "mennäänpä käymään kotona", ei vaan osaa.
miten muilla?
välillä vähän muutakin juttua tänne palstoille, mikä muuten on oikeasti todella mielenkiintoinen puheenaihe, kun sitä alkaa miettimään :).
haluankin esittää kysymyksen, joihin ihan mielenkiinnolla haluaisin kaikkien nuorien vastaavan. eli : kuinka moni on jollakin tapaa riippuvainen vanhemmistansa, ja mikä se tapa on?
minä voin ainakin "nuorena aikuisena" 23 vuotiaana jo nyt vastata että, minä olen ainakin riippuvainen äitini neuvoista, vaikka en ole asunut kotona enään 5 vuoteen.
jos pojallani on jokin hätänä, ja en tiedä mikä hänellä voisi olla, niin kyllä minä ainakin soitan ensimmäisenä äidilleni mitä neuvolaan. äitini on kasvattanut 4 lasta, joten jotenkin sitä luottaa siihen omaan äitiinsä enempi.
muutenkin pidämme äitini kanssa todella paljon yhteyttä, mutta ei liiaksi asti.
tosin taas, olen antanut koti avaimeni jo pois 4 vuotta sitten, vaikka äitini on sitä hokenut että "pidät sen, kun kotiin saa aina tulla", mutta taas tästä asiasta en ole riippuvainen, koska tunnen että minulla on nyt omakoti lapseni ja mieheni kanssa. ja vaikka se kotipaikka on aina se kotipaikka, niin en osaisi mennä enään sinne tuosta vaan, että "mennäänpä käymään kotona", ei vaan osaa.
miten muilla?
välillä vähän muutakin juttua tänne palstoille, mikä muuten on oikeasti todella mielenkiintoinen puheenaihe, kun sitä alkaa miettimään :).
Vastaukset 4
Vanhimmat
neuvoja äidiltäni. Olen muuttanut kotoa pois 17 vuotiaana,mutta edelleen on erittäin läheiset välit äidin kanssa. Näemme n. kerran kuussa,joskus useammin ja puhumme päivittäin puhelimessa.
Tänne tulee tietysti taas kommentti eräältä "kunnon äidiltä",että tietysti me nuoret äidit olemme vielä riippuvaisia omista äideistämme. Tähän täytyy siis sanoa,että oma äitini kyseli mammaltani neuvoja tietyissä asioissa aina 40 vuotiaaksi asti,jolloin mammani kuoli. Eikä äitini ole mikään tyhmä,että siksi olisi kysynyt,viisas on kuin tietosanakirja.. Vanhasta tottumuksestaan vaan kyseli mitä mieltä mamma oli mistäkin asiasta.
Terv: 21v kahden äiti
Ihan sama mulla,aina jos lapsilla jotain mistä on syytä kysyä neuvoa niin äidille lähtee puhelua.
Hänellä on hieman kokemusta lasten hoidosta kun on itse 7 lasta tehnyt.
käydä ainakin kerran viikossa vanhempien luona tosiaan en tiedä kuin ei se ainakaan ikävästä johdu
En koe olevani riippuvainen äidistäni.
En ole monestikkaan apua tai neuvoa pyytänyt. Meillä on iso tiivis suku ja pidetään yhteyttä toisiimme koko ajan. Tästä vahvojen naisten legioonasta voin sanoa olevani onnellinen. Riippuvuudeksi en sitä kyllä sanoisi.