On muuten tosia erikoinen käytäntö, että kun oikein ankara luonteinen vl puhuu uskonasioista perusluterilaiselle joka taas ei ole vl. Niin sitten kun tää luterilainen ei oikein hyväksy niitä kovia kannanottoja, niin sitten vl alkaa sanomaan että se Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka ja se sana sattuu syntiseen, jne.
Mutta missä vaiheessa vl:n ankaruus heittää yli? Ei se aina ole soveliasta se vetoamus siihen että sana satuttaa kun ei ole vl. Jos aina vetoaa siihen, että Jumalan sana loukkaa muka kaikkia jotka ei ole vl:iä, niin ainahan sitä vaan voidaan vedota siihen että sen sanan tuleekin satuttaa.
Mutta missä vaiheessa vl:n ankaruus heittää yli? Ei se aina ole soveliasta se vetoamus siihen että sana satuttaa kun ei ole vl. Jos aina vetoaa siihen, että Jumalan sana loukkaa muka kaikkia jotka ei ole vl:iä, niin ainahan sitä vaan voidaan vedota siihen että sen sanan tuleekin satuttaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mieleen jäänyt semmoinen kirjoitus, jossa kerrottiin jonkun vl-puhujan sanoneen että Helevttiin menevät niin että humina kuuluu.
Oli muuten hoitokokouksissakin jossai pohjosessa ollut semmonen juttu, kun lauma hoitajia saapui paikalla niin totesivat että menee koko seurakunta helvettiin täällä..sitten seurakuntalaiset pyysivät hoitoa.
Voimasanat kuulu vl-puheisiin kai.
tarkoitan siis, voiko vl sanoa mitä tahansa vedoten siihen että niin se sana satuttaa?
Osa vanhoillislestadiolaisista on tosiaan ymmärtänyt Raamatun sanan sillä tavoin väärin että elää siinä harhaluulossa, että toisen ihmisen loukkaaminen ja haavoittaminen on kristillistä puuhaa.
Siten he myös erottavat keskuudestaan ja kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä oman perheenjäsenen tai läheisen ystävän, jos tämä ei "käsitä" kaikkia vl-sääntöjä tai tulee erotetuksi hoitokokouksessa siionista. Armoa ei anneta kenellekään.
Jokaiselel ihmiselle ja yhteiskunnalle kallisarvoisen perheyhteyden murtamisesta herätysliikettä kritisoi jo 1800-luvulla itse J.V. Snellman. Perhe ja suku ovat yhteiskunnan elinvoiman ytimessä eikä niitä tule halventaa, opetti Snellman. Sellainen ei ole myöskään Jumalan sanan mukaista.
Lähimmät ihmissuhteet, vanhemmat, lapset ja lähisukulaiset ja ystävät ovat aina olleet Raamattuun pohjautuvassa kristillisessä lähimmäisyyskäsityksessä suuresti kunnioituetut ja arvossapidetyt. Vl-liikkeessä taas uskonyhteisön nostaminen uskomisen kohteeksi eli jumalaksi on johtanut näiden perus-ihmissuhteiden arvon häpeälliseen polkemiseen.
On toki olemassa myös lähimmäisenrakkauden sisäistäneitä vanhan polven vanhoillislestadiolaisia, yksittäisiä henkilöitä, joilla on yhä terveet arvot. Heidän äänensä ei Pivämiehessä eikä seuroissa kuulu. Nuori polvi opetetaan leikki-iästä asti tekemään tiukan eron saatanan lasten ja taivan lasten kesken.
Tällainen ajattelu oli vielä 50-luvulla tiukasti kiellettyä ja tietoisesti puhuttiin seuroissa ja kanssapuheissa sellaista vastaan. Kaikkia ihmisiä tuli kohdella veljinä ja sisarina.