Mothman Prophecies

Richard Geren tähdittämä Mothman - Sanansaattaja on tunnelmaltaan tumma ja mystinen elokuva. Se hyödyntää pitkälti kauhuelokuvan tehokeinoja vaikkei varsinaisesti kauhuelokuva olekaan. Katsojan säikyttelyä ja jännityksessä pitämistä kuitenkin riittää ja tunnelmat ovat jatkuvasti varsin synkkiä. Ehkä elokuvan voisi sanoa olevan tyyliteltyä kauhua ja goottilaista synkistelyä.

Mothman kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan amerikkalaisesta pikkukaupungista, jonka asukkaille alkaa ilmestyä ennustuksia kertova yliluonnollinen olento. Tämä Koimieheksi (Mothman) nimetty hahmo ennustaa oikein useita ihmishenkiä vaativia onnettomuuksia, joista viimeinen koskee kaupunkia itseään. Näistä lähtökohdista ja useista selittämättömistä tapahtumista otetaan paljon irti. Mothman luo pelottavan tunnelman, jota katsoessa aika kuluu kuin itsestään leffan ollessa kaksituntisena todella jouhevaa ajankulua.

Gere on kieltämättä karismaattinen näyttelijä, joskin ilmaisuskaalaltaan kovin rajallinen. Vaimonsa menettävänä ja ennustuksista lähes sekoavanakin hän tuntuu olevan oma järkähtämätön itsensä. Hän ei ole missään nimessä roolissaan huono, mutta tuntuu kuin rooli kuitenkin olisi väärä hänelle. Ohjaaja Mark Pellington tekee sujuvaa työtä, joskin hän tuntuu mieltyneen liikkuvaan kuvaan, sillä kamera-ajoja on varsin runsaasti, mitä en pidä lainkaan huonona asiana. Tosin välillä tyyli tuntuu olevan tarinaa tärkeämpi ja ohjaaja kuvaajansa kanssa unohtuu kikkaileen, mutta ei sentään häiriöksi asti.

Mothman on pieni mystinen tarina, joka kerrotaan kauniisti, hieman pelotellen. Hyvän elokuvan merkki on tunnelma jonka se luo katsojalleen ja siinä Mothman onnistuu hyvin. Elokuvaa ei oikein voi luokitella mihinkään lajityyppiin. Kannen kotelo väittää elokuvan olevan trilleri, mikä ei välttämättä tee täyttä oikeutta elokuvalle. Kouluarvosana: 8
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli hyvä leffa, vaikka en erityisemmin Gerestä tykkääkään. Mut tää oli hyvä, suosittelen...

  • hyvä oli, tykkäsin kovasti :) onkohan näistä mothman-ilmiöistä uudempia tarinoita kuin se mihin tämä perustui, eikös ollut 60-luvulta tai jotain...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rosewater kirjoitti:

Richard Geren tähdittämä Mothman - Sanansaattaja on tunnelmaltaan tumma ja mystinen elokuva. Se hyödyntää pitkälti kauhuelokuvan tehokeinoja vaikkei varsinaisesti kauhuelokuva olekaan. Katsojan säikyttelyä ja jännityksessä pitämistä kuitenkin riittää ja tunnelmat ovat jatkuvasti varsin synkkiä. Ehkä elokuvan voisi sanoa olevan tyyliteltyä kauhua ja goottilaista synkistelyä.

Mothman kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan amerikkalaisesta pikkukaupungista, jonka asukkaille alkaa ilmestyä ennustuksia kertova yliluonnollinen olento. Tämä Koimieheksi (Mothman) nimetty hahmo ennustaa oikein useita ihmishenkiä vaativia onnettomuuksia, joista viimeinen koskee kaupunkia itseään. Näistä lähtökohdista ja useista selittämättömistä tapahtumista otetaan paljon irti. Mothman luo pelottavan tunnelman, jota katsoessa aika kuluu kuin itsestään leffan ollessa kaksituntisena todella jouhevaa ajankulua.

Gere on kieltämättä karismaattinen näyttelijä, joskin ilmaisuskaalaltaan kovin rajallinen. Vaimonsa menettävänä ja ennustuksista lähes sekoavanakin hän tuntuu olevan oma järkähtämätön itsensä. Hän ei ole missään nimessä roolissaan huono, mutta tuntuu kuin rooli kuitenkin olisi väärä hänelle. Ohjaaja Mark Pellington tekee sujuvaa työtä, joskin hän tuntuu mieltyneen liikkuvaan kuvaan, sillä kamera-ajoja on varsin runsaasti, mitä en pidä lainkaan huonona asiana. Tosin välillä tyyli tuntuu olevan tarinaa tärkeämpi ja ohjaaja kuvaajansa kanssa unohtuu kikkaileen, mutta ei sentään häiriöksi asti.

Mothman on pieni mystinen tarina, joka kerrotaan kauniisti, hieman pelotellen. Hyvän elokuvan merkki on tunnelma jonka se luo katsojalleen ja siinä Mothman onnistuu hyvin. Elokuvaa ei oikein voi luokitella mihinkään lajityyppiin. Kannen kotelo väittää elokuvan olevan trilleri, mikä ei välttämättä tee täyttä oikeutta elokuvalle. Kouluarvosana: 8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu