Muistellaanpa hiukan...

mitä hyvää kokoomus on kansalle saanut aikaan.
Viime talvisota alkoi koomus hallituksen aikaan,siitä kiitos kokoomuksen.
Holkerin hallituksen aikaan alkoi suorastaan suomen hyvinvoinnin alas ajo, siihen saatiin mukaan höynäytettyä sen ajan presidentti Mauno Koivisto.
Tuona aikana alkoi suomen talouden alas ajo,sanokoon kuka mitä hyvänsä,joka toisin väittää niin se ei muista,tai sitten se on kokoomuslainen.
Holkeri puhui "hallitusta rakennemuutosta", mukaansa siihen peliin sai Jaakko Lassilan ja Rolf Kulberin, sekä monia muita pankkimiehiä.
Nämä kaikki yhdessä Koiviston siunauksella rapauttivat koko suomen talouden ja alkoi ennennäkemätön lama.
Eikö jo silloin huomattu miten Kokoomus asioita hoitaa, ei missään nimessä tuon pidä toistua.
KOKOOMUS OLI JA ON VASTAKIN MAAN TUHOOJA PUOLUE:
6528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Holkerin hallituksen aikaan alkoi suorastaan suomen hyvinvoinnin alas ajo, siihen saatiin mukaan höynäytettyä sen ajan presidentti Mauno Koivisto." Suurin puolue hallituksessa oli demarit, samoin eduskunnassa. Sehän voitti -87 vaalit. REi kannata unohtaa myöskään Liikasta, Louekoskea, Halosta, Sorsaa ja montaa muuta samassa hallituksessa istunutta ministeriä.

Äänestä
  • pääministeri Lassilan ynnä muiden kaveri ja nämä omissa kabinetti kokouksissaan suunnittelivat koko homman ja näin saatiin ovelasti Koivistokin houkuteltua mukaan.
    Vankila olisi noille kaikille sopiva paikka ,eikä kulkea vapaalla jalalla.

    Äänestä

  • kuka oli.... kirjoitti:

    pääministeri Lassilan ynnä muiden kaveri ja nämä omissa kabinetti kokouksissaan suunnittelivat koko homman ja näin saatiin ovelasti Koivistokin houkuteltua mukaan.
    Vankila olisi noille kaikille sopiva paikka ,eikä kulkea vapaalla jalalla.

    joutui sotaan puhtaasti kokoomuksen ansiosta ja nyttenkin venäjää härnää omilla NATO:pyrkimyksillä, se paistaa selvästi kokoomuksen puheista.

    Äänestä

  • suomi... kirjoitti:

    joutui sotaan puhtaasti kokoomuksen ansiosta ja nyttenkin venäjää härnää omilla NATO:pyrkimyksillä, se paistaa selvästi kokoomuksen puheista.

    pyrkii kuorimaan kerman päältä niin kuin on aina tehnyt kun maassa on hyvä talouskasvu takana.
    Se on kumma rosvo tuo kokoomus,se on kuin räksä mansiikkamaassa joka joutaisi hävittää.
    Aina se toisten rahapussille on tullut ja aina uudestaan pyrkii tulemaan.
    Että siitä vai äänestämään tuollaista rosvosakkia, olkaa hyvät.
    Viime talvisotkin menee kokoomuksen piikkiin , nuoret ei sitä muista mutta minä muistan.

    Äänestä

  • taas... kirjoitti:

    näin olen ymmärtänyt. Sitten sinne eturintamaan pantiin työläiset tykinruuaksi, taistelemaa kodin,uskonnon ja suurpääoman puolesta. Eipä siellä paljon varmaan porvareita näkynyt.
    Uskokaa tai älkää mutta jos nyt alotettaisiin vihollisuudet venäläisten kanssa, niin ensimmäiseksi eturintamaan menisi työttömät ja muut heikompiosaiset ja kun nämä olis lahdattu niin sitten menis palkkatyöläiset.
    Ei kuulkaa näkyisi Kataisen poikaa eikä muitakaan porvareita 500 km säteellä.

    Äänestä

  • Neuvostoliitto kirjoitti:

    kuka härnäsi?
    Löisit sinäkin ensimmäisenä kun tarpeeksi härnätään.
    Nyt taas kokoomuksella härnäys venäjää kohtaan NATO, asialla.
    Venäjä ei halua maarajaa NATON, kanssa yhtään enempää mitä sillä jo on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aikoja taakseppäin.. kirjoitti:

mitä hyvää kokoomus on kansalle saanut aikaan.
Viime talvisota alkoi koomus hallituksen aikaan,siitä kiitos kokoomuksen.
Holkerin hallituksen aikaan alkoi suorastaan suomen hyvinvoinnin alas ajo, siihen saatiin mukaan höynäytettyä sen ajan presidentti Mauno Koivisto.
Tuona aikana alkoi suomen talouden alas ajo,sanokoon kuka mitä hyvänsä,joka toisin väittää niin se ei muista,tai sitten se on kokoomuslainen.
Holkeri puhui "hallitusta rakennemuutosta", mukaansa siihen peliin sai Jaakko Lassilan ja Rolf Kulberin, sekä monia muita pankkimiehiä.
Nämä kaikki yhdessä Koiviston siunauksella rapauttivat koko suomen talouden ja alkoi ennennäkemätön lama.
Eikö jo silloin huomattu miten Kokoomus asioita hoitaa, ei missään nimessä tuon pidä toistua.
KOKOOMUS OLI JA ON VASTAKIN MAAN TUHOOJA PUOLUE:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu