YLE ON SDP..N AIVOPESUN ALLA

Yle on hyvin vahvasti sdp..n ikeen alla.Sdp..n aivopesu näkyy erittäin hyvin teeveessä.Parhaiten se näkyy teeveen pakolaismyönteisyydessä,tärkein kuitenkin jätetään kertomatta,paljonko pakolaiset nielevät veronmaksajien rahoja,500 euroa päivä maksaa yksi pakolainen. 500 kerrotaan 200000 tuhannella,siinä sitä veronmaksajille pähkinää, SDP ELÄKÖÖN ELÄKÖÖN ELÄKÖÖN.
4565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

esitit, näin vaalien alla. ELÄKÖÖN SDP. Kyllä kannattaakin. Onhan tämä SDP ollut melkein joka hallituksessa viime aikoina nostamassa Suomen elin tasoa. On menty jo kansantuotteessa ruotsalaisten ohi.
Mitä tulee pakolaismyönteisyyteen, niin kaikki puolueet, paitsi änkyrä persusuomalaiset, ovat sitä mieltä, että kyllä Suomeen sopii pakolaisia rajoitettava määrä.
Sitten vielä Ylestä,siellä on johdossa myös kepulaisia. Kakkoselta tulee niin kepulaista ohjelmaa että. Vastapainona on kaupallinen porvarien helmi, kolmos-TV, jossa kyllä oikeisto omilla uutisillaan kertoo vain hyvää oikealta ja kaikki mikä vähänkin olisi vikaan menevää vasemmalta. Siinä sulle persussuomalainen.

Äänestä

Kirjoittanut, ”täältä turusta” ja ”oikean iskulauseen” kirjoittajat molemmat käyttävät kirjain yhdistelmää SDP, mikä on kirjain yhdistelmä, onko se "Suomen Dorka Porukka" vai "Suomen Dementia porukka".
Jos kirjain yhdistelmällä on tarkoitus ilmaista "Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue", niin kirjain yhdistelmän kai pitäisi olla SSDP. Miksi Te Sosialistit ette reilusti käytä sanontaa, minä olen sosialisti, ettekä kätkeytyisi kirjain yhdistelmän taakse, jotta nuoretkin tietäisi mikä porukka SDP on.
Jos ja kun käytetään kirjain yhdistelmää ”me SDP:ssä olemme sitä mieltä porvari hallitus on kaiken pahan alkuja ja juuri.” Onko Suomen Dorka Porukan mielestä porvari hallitus on kaiken pahan alkuja ja juuri” vai kenenkä mielipiteestä on kysymys, puhutaan SDP:stä.
Itse asiasta, Ylen toimittajista on suurin osa sosialisteja ja se näkyy kyllä ohjelmista.

Äänestä

Mistä lienetkin lukusi hankkinut, luultavasti omasta päästä. Yritätkö tosiaan väittää, että pakolaiset maksaa valtiolle 100 milj. päivässä vai mitä oikein yrität. Haloo herää pahvi.

Äänestä

vakavaan lukihäiriöön tai siihen, että et seuraa YLEN TV-uutisia. O-P Heinosen kanavaako katselet pelkästään? Teepä tutustumismatka Tampereelle ja hauskuta tamperelaisia kertomalla olevasi tietoviisas turkulainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TÄÄLTÄ TURUSTA kirjoitti:

Yle on hyvin vahvasti sdp..n ikeen alla.Sdp..n aivopesu näkyy erittäin hyvin teeveessä.Parhaiten se näkyy teeveen pakolaismyönteisyydessä,tärkein kuitenkin jätetään kertomatta,paljonko pakolaiset nielevät veronmaksajien rahoja,500 euroa päivä maksaa yksi pakolainen. 500 kerrotaan 200000 tuhannella,siinä sitä veronmaksajille pähkinää, SDP ELÄKÖÖN ELÄKÖÖN ELÄKÖÖN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu