Tässä Tapio Aarteen kirjoittama viiltävä kuvaus Timo Soinin perimmäisestä olemuksesta.
February 16
Vaara mikä vaara.
Timo Soini >< Heidi Hautala. Pariskunta esitti television vaaliohjelmassa omia näkemyksiään maahanmuuttajien kohtelusta. Timo julisti isäntämäiseen tapaan, että todellisten pakolaisten nenän edestä ovea ei vedetä kiinni. Onnenonkijat on toinen juttu. Ulkomaitten elävät, jotka kielteisen päätöksen saatuaan ilmaantuvat jonkin toisen maan rajalle kolkuttelemaan. Timo Soini esitti syvän halveksuntansa.
Saatoin omin korvin kuulla, miten tuhansien vastaanottimien äärellä mielipidettä myötäiltiin syvästi huokaisten. Tosi on.
Pinnoja ropisi ropisemalla Perussuomalaisten laariin. Heppoisia pinnoja.
Tuli mieleen romanien syrjintä takavuosina. Kunnat maksoivat heimolaisille mieluummin kuin päästivät rajojensa sisäpuolella. Kiertolaisia, irtolaisia. Joutosakkia. Oli säädetty ihan irtolaislakikin puoli-ihmisten käsittelemiseksi.
Timo Soini ratsastaa ikiaikaisilla ennakkoluuloilla. Kammottavaa laskelmallisuutta.
Heidi Hautala osoitti ymmärrystä matkalaukkupakolaisiakin kohtaan. Poliittisesti se ei tietenkään ole viisasta. Ihmiset voivat olla kipeästi turvapaikan tai ainakin -sataman tarpeessa, vaikka heitä jossakin Euroopan kolkalla on yrmitty maahanmuuttoviranomaistenkin toimesta. Esimerkkinä lapsiperheet.
Timo Soini pelaa kieroa peliä ihmiskohtalot panoksena. Miehen perisuomalaista sydämellisyyttä uhoava olemus on pelkkä naamio. Takana ei näy hymyn häivääkään. Sydämen paikalla on kova kivi.
Timo Soini ei juuri eroa arvopohjaltaan Olavi Mäenpäästä. Hän on vain Olavia monin kerroin vaarallisempi ilmiö. Tämä kun karkottaa julkeudellaan äänestäjät sanomansa ääreltä. Timo Soinin suulla viesti menee perille.
Timo Soini on politiikan Auervaara. Liukas viettelijä.
http://kivikaupunki.spaces.live.com/?lc=2057

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.