Se että kommunismi romahtaisi omaan mahdottomuuteensa oli länsimaissa tiedossa.
Mysä se on tiedossa, että kommunismi, niin jalo kuin se aatteena onkin, ei voi toimia valtion taloudellisena ja ulkopoliittisena ideologiana kuin muutaman vuoden. Kommunismissa talouden heikko tila ja sisäiset ristiriidat ajavat kaaokseen.(seuraavana on Kuuba) Syntyy uusi vallan ja talouden jako. Näin on nyt asiat myös Venäjällä. Neuvostoimperiumin hajotessa katosi liittovaltion kansalaisten keskuudessa opittu "natsaju" ja tilalle tuli uudet henkilöt vaatimaan omaa "natsajuutaan". Aivan uutena ja outona ilmiönä tuli myös tarve tehdä tuottavaa työtä. Tätä opetellaan nyt Venäjällä hyvin ja huonoin tuloksin. Jotakin kuitenkin jäi ennalleen. Se on Armeija ja sen voima. Meillä Suomessa levitellään perätöntä tietoa että Venäjän armeija olisi kyvytön. Näin ei ole eikä ole ollut. On myönnettävä että asevoimien kehitys ehkä hieman hidastui mutta se on viime vuosina kuromassa kiinni kaiken sen mitä hidastus jätti. On hyvin todennäköistä että Venäjän asevoimat tavoittelevat sitä samaa mahtiasemaa joka niillä oli esim vuosina 1970-1980. Sen saavuttaminen on oikeastaan helppoa, ja sen osoittaminen muille on myös helppoa. Tarvitaan vain pieni ongelma jonka Venäjän asevoimat laitavat jäerjestykseen muutamassa hetkessä. Kohteen ei kannata olla Nato- maa, mutta mikä muu tahansa kelpaa. Hyviä kohteita ovat pienet muutaman miljoonan asukkaan valtiot.
Niiden järjestykseenlaitossa voidaan vaikka sopia USA:n kanssa, kuin vaihtokauppana kuten tehdään mm Tzetsenian kanssa. Öljy ja Kaasu teettävät mitä vaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
oli tiedossa jo Ernesto Guevaralla kuusikymmentäluvulla. Siitähän hän arvosteli Neukkuja julkisesti. Siis siirtyminen kapitalismiin taloudessa.
Monen kapitalistimaan talous on romahtanut. Suomikin oli lamassa, mutta hallitus pelasti pankit! Eli ei se kapitalismi tee autuaaksi. Monet maailman köyhimmät maatkin ovat kapitalistisia! Oikeastaan taloutta voi hoitaa hyvin kapitalismissa ja kommunismissa, mutta eron pitäisi näkyä siinä kuinka tasaisesti voitot jaetaan. Kapitalismissa yritysten omistajille, kommunismissa valtiolle ja/tai kansalaisille. Näinhän näiden teorioiden suurin ero yleensä esitetään.
Haluun nimittäin oman osuuden sulta jos sulla jotain on. Et silleen. Ja vielä, jos joku vähänkin saa hynaa työllään vaikkapa ihan rehellisesti niin ei muuta kuin jakoon. Ei kellään voi olla enempää kuin toisilla on.