kuka on omistaja: omistaja haluaa sijoitukselleen tuottoa ja omistajan ottavat omansa, ei ole kyse rankaisusta vaan prioriteetista.
Korhonen
unohtaa,
1263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Stora Enso arvioi jättävänsä maksamatta palkkioita kolmesta viiteen miljoonaa euroa. Yhtiön johdosta kerrotaan, että tähän päädyttiin viimekeväisen laittomaksi tuomitun työtaistelun takia.
Korhonen sanoo, että Stora Enson päätös ei ole oikeusvaltion periaatteiden mukainen. Hän huomauttaa, että työtuomioistuin on jo antanut ulosmarssista tuomionsa, eikä samasta asiasta pitäisi rangaista kahteen kertaan.
Korhonen toivoo, että Stora Enso pohtisi päätöstään vielä uudemman kerran.