Palkat

Tietysti!
!! Myös pääministeri Vanhasen hellimä matalapalkkatyö on selvä köyhyysriski!!


Arvostan hoitoalan ihmisiä.
On kunta-alan virallinen tieto 2400e kuussa.
Bruttopalkkani on niin vähän, että käteen jäävä osa on vain 1500€ kuussa.
Iso osa suomalaisista saa tuon 1500€ kuussa tai selvästi sen alle bruttona .
On aivan tavallista, että suomalaisten nettopalkka kuukaudessa on 1000 euroa tai alle, kokopäivätyössä.

Köyhyysraja

Köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä.
Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa.
Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista.
Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.

Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi.
Siitä, mihin köyhyysraja pitäisi asettaa, on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri maat käyttävät eri köyhyysrajoja.
Raja määritetään arvioimalla keskivertoaikuisen vuodessa keskeisiin hyödykkeisiin käyttämä rahamäärä.

Köyhyyttä voi mitata suhteellisesti tai absoluuttisesti. Suhteellinen mittaustapa, joka on yleisesti käytössä mm. Euroopassa, mittaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Absoluuttinen mittaustapa, jota suositaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, mittaa esimerkikisi ruokakorin avulla henkilön toimeentuloa.

Köyhyyden määrittelyssä väestö jaetaan usein myös kymmenyksiin eli desiileihin tulotason mukaan. Silloin puhutaan tulotasoltaan alimmasta ja ylimmästä kymmenyksestä eli väestön kymmenestä köyhimmästä ja rikkaimmasta prosentista.

Näiden kymmenysten tulojen osuus koko kansan tuloihin on verrattuna kertoo tulojakautuman tasaisuudesta tai eriarvoisuudesta.

Absoluuttisesti mitaten Suomen kaikkien väestöosien tulotaso on kasvanut, mutta suhteellisesti mitattuna tuloerot ovat lisääntyneet 1990-luvun laman jälkeisenä aikana ja 2000-luvulla.

Tosiasia on että sairaanhoitajien palkka ei ole palkkakuopassa vähemmin koulutettuihin nähden.

Köyhyys koskettaa myös työtätekeviä------

Naisilla, nuorilla ja vähän kouluttautuneilla on keskimääräistä suurempi riski olla työtätekevä köyhä.
Kotitalouden työssäkäyvien jäsenten lukumäärä, työn määrä, työntekijän ikä ja perheen koko vaikuttavat selvästi köyhyyteen.

Tämä ilmenee juuri valmistuneesta tutkimuksesta. Työssäkäynnin ja taloudellisen syrjäytymisen dynamiikka, jonka on tehnyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Merja Kauhanen. Työministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa tutkimuksessa on selvitetty työtätekevien köyhyyttä ja köyhyyden kuvan muuttumista. Lisäksi on tarkasteltu työhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia köyhien taloudelliseen asemaan ja työssäkäyntiin.
Työpaikan laatu vaikuttaa työtätekevien köyhyyteen. Matalapalkkatyö, osa-aikatyö ja lyhyet työsuhteet lisäävät tulosten mukaan köyhyysriskiä. Tällaisia epätyypillisiä työsuhteita tekevät etenkin naiset.
Kaikki matalapalkkatyötä tekevät eivät kuitenkaan ole työtätekeviä köyhiä, koska kotitaloudessa voi olla muita tulonlähteitä kuten puolison tulot.

Entäs jos puoliso ei anna rahojaan toiselle?

Yli kolmanneksella suomalaisista veronmaksajista vuosittaiset ansiot alittavat 10 000 euroa. EU:n suhteellisilla köyhyysmittareilla mitaten Suomessa onkin tällä hetkellä 180 000 työssä käyvää köyhää. Reilusta kahdesta miljoonasta palkansaajasta työssä käyvien köyhien osuus on jo kahdeksisen prosenttia. Ja työssä käyvien köyhien määrä lisääntyy valitettavasti päivittäin.

Työ luo hyvinvointia –slogan ei enää automaattisesti pidä paikkansa. Työtätekevät köyhät pysyvät köyhinä, vaikka ahertavat työelämässä.

Kunnallinen perhepäivähoitaja tienaa alle 1000€ kuukaudessa palkkaa.

Työssä käyvien köyhien kovan ytimen muodostavat 35 – 54 -vuotiaat. Heidän köyhtymistään kiihdyttävät epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen. Osa-aikaiset ja lyhyet työsuhteet ovat omiaan lisäämään köyhyysriskiä.
3421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sosiaalisen yrityksen määritelmä:

Tätä hetkeä ja tulevaisuutta työtömille eli matalapalkkaa.

Rekisteröityminen sosiaaliseksi yritykseksi edellyttää, että yrityksen työntekijöistä vä-hintään 30 prosenttia on vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä.

Sosiaalinen yrittäminen ei lisää muutakuin matalapalkkatyötä ei työllistymistä.
Tämä toiminta lisää johtajien hyvinvointia ei poista köyhien ja avuttomien köyhyyttä.
Antaa mahdollisuuden työhön ja olemiseen ei tulevaisuuteen maan kansalaisena.

Siten yrityksessä tulee olla vähintään yksi vajaakuntoinen työsuhteessa.

Tällainen ehdotus:
VATES-säätiö ehdottaa, että vajaakuntoisten kohderyhmään voidaan lukea myös yrittäjä itse, mikäli hän on vajaakuntoinen. Tällä helpotetaan yrityksen pääsyä sosiaalisten yritysten rekisteriin.
Palkkatuen korotus:
Työministeriössä tehdyn tutkimuksen mukaan sosiaalisissa yrityksissä palkkatuella palkattujen henkilöiden palkan vaihteluväli on noin 1400 - 2400 euroa kuukaudessa.
Mikä onkaan sitten työssä käyvien köyhien palkka keskimäärin?
Tasa-arvoa demokratiassa? Kannustaako tuet tekemään edelleen töitä vapailla markkinoilla?
Mitä tästä ajattelevat 10.000 köyhää työläistä.
Entä eläkeläiset, opiskelijat jne...

Hallituksen esityksessä sosiaalisille yrityksille maksettava palkkatuki vajaakuntoisesta tai pitkäaikaistyöttömästä olisi 50 prosenttia palkkauskustannuksista, maksimissaan 1300 euroa kuukaudessa.
Miksi pitäisi tuottamattomasta työstä maksaa palkkatukea joka on suurempi kuin tuottavasta työstä vapaillamarkkinoilla maksettu palkka.

Samalla tuetaan yrittäjää joka hyötyy sosiaalisesta tilanteesta ja vääristää kilpailua markkinoilla.
Aiemmat kunnalliset sosiaalitoimijat kuten kunnantyöpajat, ja järjestöt yhdistyivät sosiaalisiksi yrityksisksi ja ohjaajista tuli johtajia ja palkka nousi heille ansiottomasti ja huimasti.
Kunnnat ja valtio vetäytyivät kokonaisvastuusta ja jäivät maksumiehiksi.
Työttömyys pyyhkäistiin sosiaalisiin yrityksiin tuilla ja muodostettiin ikuinen matalapalkka sektori työvoiman ulkopuolelle tuilla.
Niputettiin työttömät ja vajaatyöllistetyt.

Keskimääräinen maksettu palkka tässä yrityksessä ei ole siis todellinen.

Vajaakuntoisen, tällä hetkellä 90 prosentin lisäosaa saavan ja 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevan henkilön osalta palkkatuki laskisi nykyisestä muutamalla kymmenellä eurolla ja 1000 euroa kuukaudessa ansaitsevan osalta jopa noin 300 euroa kuukaudessa. Pitkäaikaistyöttömän, 60 prosentin lisäosaa saavan ja 2400 euroa kuukaudessa ansaitsevan osalta palkkatuki nousisi noin 400 euroa kuukaudessa.
Vajaakuntoiset ja vammaiset henkilöt ovat pääsääntöisesti huomattavasti heikommassa työmarkkina-asemassa kuin esimerkiksi vuoden työttömänä olleet pitkäaikaistyöttö-mät. Palkkatuen tehtävänä on kompensoida työntekijän alentunutta työtehoa ja tuottavuutta.

Äänestä
  • Vasemmistoliitto - aidosti palkansaajien ja vähäosaisten asialla! Perusteeton pätkätöillä keinottelu kuriin niin kunnallisella kuin yksityiselläkin sektorilla!

    Äänestä

  • Matalapalkka-alojen lisääntyminen johtaa elintason ja valtiontalouden kurjistumiseen.
    Mielesstäni olisi jo korkea aika julkisesti aloittaa keskustelu köyhien kohtalosta Suomessa.

    Ensi- tai seuraavalla hallituskaudella luulisin jouduttavan myöntämään se ettei Suomi kykene huolehtimaan köyhistään.

    Köyhyys mikäli yhteiskunnalla on sen ylläpitoon edellytykset ei ole sinällään ongelma.
    Suomessa on valittu sellainen linja että yritetään köyhien ja yhteiskunnan avulla ylläpitää ja luoda uusia heikontuottavuuden omavia työpaikkoja.
    Jokainen päätelköön itse mihin se johtaa elintason,kulutuksen,verotulojen/menojen kannalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkkaa suomessa kirjoitti:

Tietysti!
!! Myös pääministeri Vanhasen hellimä matalapalkkatyö on selvä köyhyysriski!!


Arvostan hoitoalan ihmisiä.
On kunta-alan virallinen tieto 2400e kuussa.
Bruttopalkkani on niin vähän, että käteen jäävä osa on vain 1500€ kuussa.
Iso osa suomalaisista saa tuon 1500€ kuussa tai selvästi sen alle bruttona .
On aivan tavallista, että suomalaisten nettopalkka kuukaudessa on 1000 euroa tai alle, kokopäivätyössä.

Köyhyysraja

Köyhyysraja tarkoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen tulotasoa, jonka alapuolella ihmisen katsotaan olevan köyhä.
Köyhyysraja on Eurostatin mukaan noin 1000 euroa kuukaudessa.
Euroopan komission käyttämä köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, toisin sanoen ihminen on köyhä tai köyhyysriskin alainen, jos hänen tulonsa ovat 60 prosenttia koko väestön mediaanituloista.
Suomessa vuonna 2004 köyhyysrajan alapuolelle jäi 11,3 prosenttia väestöstä. Köyhyysraja oli Suomessa vuonna 2004 n. 1200 euroa kuukaudessa.

Köyhyysraja kuvaa tulotasoa, jonka alapuolella olevalla henkilöllä ei ole varaa hankkia välttämättömiä hyödykkeitä siedettävän elintason ylläpitämiseksi.
Siitä, mihin köyhyysraja pitäisi asettaa, on käyty laajaa keskustelua, ja käytännössä eri maat käyttävät eri köyhyysrajoja.
Raja määritetään arvioimalla keskivertoaikuisen vuodessa keskeisiin hyödykkeisiin käyttämä rahamäärä.

Köyhyyttä voi mitata suhteellisesti tai absoluuttisesti. Suhteellinen mittaustapa, joka on yleisesti käytössä mm. Euroopassa, mittaa köyhän väestönosan tulotasoa muuhun väestöön. Absoluuttinen mittaustapa, jota suositaan esimerkiksi Yhdysvalloissa, mittaa esimerkikisi ruokakorin avulla henkilön toimeentuloa.

Köyhyyden määrittelyssä väestö jaetaan usein myös kymmenyksiin eli desiileihin tulotason mukaan. Silloin puhutaan tulotasoltaan alimmasta ja ylimmästä kymmenyksestä eli väestön kymmenestä köyhimmästä ja rikkaimmasta prosentista.

Näiden kymmenysten tulojen osuus koko kansan tuloihin on verrattuna kertoo tulojakautuman tasaisuudesta tai eriarvoisuudesta.

Absoluuttisesti mitaten Suomen kaikkien väestöosien tulotaso on kasvanut, mutta suhteellisesti mitattuna tuloerot ovat lisääntyneet 1990-luvun laman jälkeisenä aikana ja 2000-luvulla.

Tosiasia on että sairaanhoitajien palkka ei ole palkkakuopassa vähemmin koulutettuihin nähden.

Köyhyys koskettaa myös työtätekeviä------

Naisilla, nuorilla ja vähän kouluttautuneilla on keskimääräistä suurempi riski olla työtätekevä köyhä.
Kotitalouden työssäkäyvien jäsenten lukumäärä, työn määrä, työntekijän ikä ja perheen koko vaikuttavat selvästi köyhyyteen.

Tämä ilmenee juuri valmistuneesta tutkimuksesta. Työssäkäynnin ja taloudellisen syrjäytymisen dynamiikka, jonka on tehnyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Merja Kauhanen. Työministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa tutkimuksessa on selvitetty työtätekevien köyhyyttä ja köyhyyden kuvan muuttumista. Lisäksi on tarkasteltu työhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia köyhien taloudelliseen asemaan ja työssäkäyntiin.
Työpaikan laatu vaikuttaa työtätekevien köyhyyteen. Matalapalkkatyö, osa-aikatyö ja lyhyet työsuhteet lisäävät tulosten mukaan köyhyysriskiä. Tällaisia epätyypillisiä työsuhteita tekevät etenkin naiset.
Kaikki matalapalkkatyötä tekevät eivät kuitenkaan ole työtätekeviä köyhiä, koska kotitaloudessa voi olla muita tulonlähteitä kuten puolison tulot.

Entäs jos puoliso ei anna rahojaan toiselle?

Yli kolmanneksella suomalaisista veronmaksajista vuosittaiset ansiot alittavat 10 000 euroa. EU:n suhteellisilla köyhyysmittareilla mitaten Suomessa onkin tällä hetkellä 180 000 työssä käyvää köyhää. Reilusta kahdesta miljoonasta palkansaajasta työssä käyvien köyhien osuus on jo kahdeksisen prosenttia. Ja työssä käyvien köyhien määrä lisääntyy valitettavasti päivittäin.

Työ luo hyvinvointia –slogan ei enää automaattisesti pidä paikkansa. Työtätekevät köyhät pysyvät köyhinä, vaikka ahertavat työelämässä.

Kunnallinen perhepäivähoitaja tienaa alle 1000€ kuukaudessa palkkaa.

Työssä käyvien köyhien kovan ytimen muodostavat 35 – 54 -vuotiaat. Heidän köyhtymistään kiihdyttävät epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen. Osa-aikaiset ja lyhyet työsuhteet ovat omiaan lisäämään köyhyysriskiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu