Napsahtipa

Istuskelin autossani kaikessa rauhassa kun kuulin kolahduksen. Viereiseen ruutuun parkkerannut äiti pujotti lastansa lastenistuimeen ja samalla kolautti ovella autoni kylkeen. Olin liikkeellä talvikärrylläni joten vahinko ei sinänsä ollut suuren suuri. Kuitenkaan tämä omaisuuteni tuhoaja ei noteerannut asiaa millään tavalla. Menin ulos kysymään että etkä huomannut kun kolautit autoni kylkeen? Joo, mutta ei noin pieni jälki mitään haittaa, muija totesi. Aha, sanoin, ja millähän oikeudella sä sen päätät kun tämä auto kuitenkin on minun eikä sinun? Höh, no ihan pikku lommmo, mitä tuosta, nainen jatkoi ja meni autoonsa istumaan poistuakseen paikalta. Menin samalla itse autooni ja kolautin ovellani lommon tämän muijan auton kylkeen. Ämmä tuli ulos autostaan ja huusi kuin hinaaja. Totesin hänelle että juurihan äsken itse sanoit ettei tuo mitään haittaa. Olihan sillä toki uudempi auto kuin minulla mutta eipä sillä pitäisi olla mitään väliä. Kysehän on toisen omaisuudesta eikä omasta ja eiköhän se omistaja kuitenkin päätä että haittaako vai ei. Aika jännää että se alkaa kuitenkin haittaamaan sitten kun osuu omalle kohdalle.
111564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse istun usein autossa kaupan parkkipaikalla muijaa odotellessa ja aika usein kolahtaa. Jotkut eivät kerro tai varoita lapsiaankaan siitä kolahtamiseen mahdollisuudesta ja jos lommo tulee, niin ollaan vain kuin ei huomattaisikaan.

Itsellekin tosin kävi kerran sellainen tapaus, että vaikka varoitankin lapsia melkein päivittäin oven avaamisesta, niin sellainen kolaus pääsi huomaamattani tapahtumaan. Tultuamme parkkipaikalle siellä odotti mies perheineen ja kertoi, että ilmeisesti meidän ovemme oli osunut heidän autoonsa, niin luultavasti oli käynytkin ja mies sai yhteystietoni. Mutta ei vaan ole mitään kuulunut, vaikka tapauksesta on kulunut kai muutama vuosi jo. Ehkä hän ei viitsinyt vaivautua, tai oli hukannut tietoni tai sitten ehkä hän sääli muksuani joka sai heti paikan päällä kuulla mielipiteeni huolimattomuudestaan. Jatkoin "valistusta" vielä myöhemminkin ja nyt uskon muksujen muistavan varoa toisten autojen kolhimista.
Olisin soittanut miehelle, mutta enpä huomannut ottaa hänen tietojaan ylös.

Usein on minua parkkipaikalla myös ajettu päin ja samantien lähdetty livohkaan, enkä ole perään lähtenyt.

Äänestä

Etenkin kun muksujen tai kantamustensa kanssa hääräilee. Itsellä kävi niin, että viereisen parkkiruudun käyttäjä vaihtui taloyhtiössä. Vanhemman vaarin tilalle tuli nuorehko nainen. Puolessa vuodessa repsikan kylki muistutti lähinnä perunapussia, vierivieressä pieniä lommoja. Huomautin asiasta, hyvä ettei kurkkuun käynyt kiinni. Mitähän tuossakin sitten pitäisi tehdä. Autoni oli lähes uusi ja tummassa värissä nuo kolot näkyivät ilkeesti. Pitäisikö vastasen varalle teettää kylkiin suojat.

Äänestä
  • ...naisten piikkiin. Ihan yhtälailla äijät osaavat poistua paikalta ottamatta mitään vastuuta tekemisistään.

    Äänestä

keksitpä hauskan jutun =)

Melkein yhtä hauska kun meinasin tuttavan autosta päästää ilmat pihalle, kun oli parkkeerannut minun ruutuuni, enkä tiennyt millaisella autolla hän ajaa.

Äänestä
  • ...tarua ihmeellisempää.

    Äänestä

Markettiasiointia varten kannattaa pitää 30-vuotias avopaku jossa lava vaneria ja rautaa.Kummasti vähentää tuota ovilla kopsauttelua,pelkäävät kai että ruoste tarttuu.On muuten näillä huolimattomilla naisilla yleensä viikset ja olenkin kehottanut ajamaan partansa jos alkavat juputtamaan.Kai se on joku hormonaalinen häiriö.

Äänestä

Itse toimisin ko. tilanteessa seuraavasti. Kysyisin, haluaako kolhija korvata aiheuttamansa kolhun korjauksen käteisellä, vai liikennevakuutuksesta. Tuollaisen lommon korjaus maksaa yleensä 500€:sta ylöspäin.
Jos meinaa mennä vaikeaksi, niin voi soittaa poliisin paikalle.
Sitten auto korjaamolle arvioitavaksi ja korjattavaksi, ja lasku kolhijalle tai vak.yhtiöön.

Äänestä
  • Katsopa pikku kolhun korjaamisen hinta www.miracleteam.fi/hinnasto.html.

    Äänestä

  • noin tyyristä kirjoitti:

    Katsopa pikku kolhun korjaamisen hinta www.miracleteam.fi/hinnasto.html.

    ...pätee sellaisille kolhuille mitkä eivät vaadi maalausta. Lisäksi jälki on harvoin yhtä hyvää kuin alkuperäinen lommoton pelti.

    Vein oman autoni merkkiliikkeeseen kun siinä oli pienempi kuin tuossa mainittu 5x5 cm kolhu. Merkkiliikkeessähän nämä on pakko korjauttaa ettei tarvitse vääntää myöhemmin mahdollisesta koritakuusta. Maalia oli lähtenyt joten ei onnistunut ilman maalausta. Hintaa tuli 1500€. Siinähän makseli parkkipaikkakolhija. Hyvä puoli noissa on ettei mene edes liikennevakuutuksesta joten muut autoilijat eivät joudu kärsimään kohonneista maksuista. Näinköhän oppi tämä kolhija varomaan. Oli kohtuullisen hintava oven avaus.

    Nyt otan aina kännykällä kuvan viereisillä paikoilla olevista autoista. Löytyy syyllinen varmasti helpommin kuin parkkipaikan videovalvonnasta.

    Äänestä

sellainen tapaus, että istuessani autossani tavaratalon parkkipaikalla, eräs naishenkilö rysäytti ostoskärryn autoni kylkeen. Kun sitten yitin saada häntä tuntemaan vastuuta teostaan, hän ei lainkaan ymmärtänyt, että olisi jotain väärää tehnyt.Tämä panee väkisinkin ajattelemaan, että ovatko naiset jotenkin kykemättömiä lainkaan kulkemaan liikenteen seassa, vai mikä heitä vaivaa. Amerikoissa matkustellessani vaimoni sisko oli toista maata ja katsoi aina reunapaikan ja sitten parkkeerasi ihan viivan reunaan sille puolelle, jossa ei ollut enää parkkiruutuja.
Tämän jälkeen olen aina pyrkinyt katsomaan ellinparkkipaikkaa, alkuperäisen tekijän nimen mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parkkihallissa kirjoitti:

Istuskelin autossani kaikessa rauhassa kun kuulin kolahduksen. Viereiseen ruutuun parkkerannut äiti pujotti lastansa lastenistuimeen ja samalla kolautti ovella autoni kylkeen. Olin liikkeellä talvikärrylläni joten vahinko ei sinänsä ollut suuren suuri. Kuitenkaan tämä omaisuuteni tuhoaja ei noteerannut asiaa millään tavalla. Menin ulos kysymään että etkä huomannut kun kolautit autoni kylkeen? Joo, mutta ei noin pieni jälki mitään haittaa, muija totesi. Aha, sanoin, ja millähän oikeudella sä sen päätät kun tämä auto kuitenkin on minun eikä sinun? Höh, no ihan pikku lommmo, mitä tuosta, nainen jatkoi ja meni autoonsa istumaan poistuakseen paikalta. Menin samalla itse autooni ja kolautin ovellani lommon tämän muijan auton kylkeen. Ämmä tuli ulos autostaan ja huusi kuin hinaaja. Totesin hänelle että juurihan äsken itse sanoit ettei tuo mitään haittaa. Olihan sillä toki uudempi auto kuin minulla mutta eipä sillä pitäisi olla mitään väliä. Kysehän on toisen omaisuudesta eikä omasta ja eiköhän se omistaja kuitenkin päätä että haittaako vai ei. Aika jännää että se alkaa kuitenkin haittaamaan sitten kun osuu omalle kohdalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu