...myös ote jatkoaika.comista
"KooKoon hermokontrolli petti täysin päätöserässä. Teemu Somppi sai pelirangaistuksen poikittaisesta mailasta ja Timo Nurmberg keihästämisestä. Lisäksi Ilkka Saarelalle tuomittiin ottelurangaistus väkivaltaisuudesta.
Yhteensä 123 jäähyminuuttia keränneiden kouvolalaisten syntilistaan voidaan myös kirjoittaa Jani Honkasen ruma kyynärpäätaklaus Antti Erkinjuntin kasvoihin toisessa erässä. Todennäköisesti aivotärähdyksen saanut Erkinjuntti kokeili vielä pelata päätöserässä, mutta ei pystynyt jatkamaan. Honkanen selvisi tilanteesta 2 10 minuutin tuomiolla.
- Täytyy sanoa, että olipa kaverilla kurinalainen joukkue. Jos mulla olisi tuollainen joukkue, niin kyllä hävettäisi, Hokin päävalmentaja Kai Suikkanen jakoi palautetta Kouvolan suuntaan.
Erkinjuntin lisäksi Hokki menetti pelin aikana myös Tuomas Nikoskelaisen, joka sai kouvolalaispelaajan mailasta kasvoihinsa KooKoon ensimmäistä maalia edeltäneessä tilanteessa. Sekä Erkinjuntin että Nikoskelaisen pelaaminen maanantaina on epävarmaa.
Toisesta ja kolmannesta kohtaamisesta pois ollut Markus Haverinen lienee sivussa loppukauden.
- Hän ei ehkä pelaa enää tällä kaudella. Nikoskelaisesta en tiedä, siellä se makaa pukukopissa. Tuomo Laukkanen palaa kokoonpanoon keskiviikkona, Suikkanen viestitti."
Antti Erkinjuntti ja Tuomas Nikoskelainen kunnossa ja pelaavat tänään! KooKoolla siis pelirangaistuksia!
Johonkin riviin voisi laittaa Gunnersin: Vain voitto kelpaa - muuten jää pudotuspeleistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
..Vain Ilkka Saarela on noista miehistä saanut pelirangaistuksen ja puuttuu..
Hokkia kyllä silti...
Kookoolla loppuu kunto kesken,hokki pelaa viisaasti puolustamalla voiton Kainuuseen,piste.